AROSUON AMI

Perustiedot - Luonne - Tulokset - Kuvagalleria - Videoita

Blogi 2010-2011

Perjantai 09.12.2011

Apua, tasokoejännitys!
Kävin eilen koiran kanssa hallilla, sovimme muutaman kaverin kanssa kimppavuoron. En edes yrittänyt mennä mitään rataa ettei Ami kyllästyisi tänään, vaan tein yksittäisenä joitakin vaikeimpia esteitä jotka kaipaavat hiomista: keppejä, keinua ja A:ta. Lisäksi hypytin koiralla joitakin hiukan korkeampia hyppyjä vain nähdäkseni suoriutuuko se niistä. Tähän asti puomeja on alennettu treeneissä, mutta en tiedä suostuuko tasokoeväki madaltamaan esteet kymmensenttisiksi, kun kuitenkin virallisissa kisoissa pitäisi 30cm korkeita päästä. Hyvin meni, yhtään ei pudonnut.
Täytyy kyllä sanoa, että "kenraaliharjoituksemme" sujui odotettua paremmin. Aiemmin kamppailtiin A-esteellä pienestä hallintaongelmasta: Ami ei osannut hallita takapuoltaan alastulossa ja kun etujalat pysähtyivät, takamus tuli alas milloin mitenkin niin että koira oli lopulta alastulossa poikittain... Ei siinä muuten mitään, estehän oli suoritettu sääntöjen mukaan, mutta esteettisesti ja koiran selän kannalta tämä ei ehkä mikään paras suoritustapa ollut. No nyt jotkin harmaat aivosolut ovat nasahtaneet koiran päässä kohdalleen, ja se on oppinut hallitsemaan ja jarruttamaan alastuloaan esteeltä niin että suoritusta kehtaa katsoa. Se tulee välillä ehkä jopa liiankin varovasti alas.
Keinulle koiralla on hirmuinen kiire. Kun monet muut aloittavat koirat pelkäävät eivätkä halua edetä keinulla, tämä poika juoksee koko systeemin läpi niin kovaa että keinu tärskäyttää turhan lujasti maahan. Yritin jarruttaa koiraa niin että keinu keikahtaisi rauhallisemmin mutta turhaan: Kun palkka on keinun toisessa päässä ja koira tietää sen se ryntää ruualle niin kovaa kuin pääsee. Piti siis poistaa namit toisesta päästä, tämän jälkeen keinukin meni ok.
Kepeillä oli kummasti vauhtia taas kerran. 12 keppiä ovat koiralle niin tylsiä, että se tarvitsee aika paljon tsemppiä niiden suoritukseen. Lisäksi kolme- neljä kertaa samassa treenissä tuntuu olevan maksimimäärä keppien suoritukselle, sen jälkeen niistä katoaa hohto.

Äää, miten ihmeessä saan pidettyä koiran liikkeessä koko tasokokeen ajan? Käytettävä kenttä on paljon suurempi kuin treeneissä, joten siirtymämatkat ovat pidempiä. Amin meno on välillä vähän sellaista "joojoo, tulen kun kerkiän", ja se osaa jättää pelin kesken jos ei kiinnosta. Motivoinnista voikin tulla haasteellistä. Olen nyt yrittänyt pari päivää pitää koiran vähemmällä liikunnalla, toivottavasti virtaa riittää kentällä. Lisäksi itse olen varmaan itselleni se suurin haaste. Jännityksen alla rata varmasti unohtuu, itse juoksen kaikkia esteitä päin ja ohjaan koiraa minne sattuu...

Maanantai 05.12.2011

Kyselin taas vähän neuvoja mitä tehdä koiran kanssa. Sain sellaisen vastauksen että yhdessä ajattaminen voisi tuoda koiraan varmuutta. No, kokosimme siis kolmen koiran ajueen: Amin, Elmerin ja appiukon vanhan beaglen Pojun. Keli oli taas huono, yöpakkasen jälkeen satoi aamulla vettä ja taas pakasti. Kaksi samanlaista "jäljen pakettiin"-päivää...
Koirat lähtivät kuitenkin innolla matkaan. Ami oli jo pihassa paljon innokkaampi kuin eilen koko päivään, toisten koirien into tarttui siihenkin. Laskimme koko lauman irti. Ne leikkivät hetken keskenään ja Elmeri päätti aloittaa Pojun kanssa välienselvittelyn. Tilanne jäi kuitenkin kovin yksipuoliseksi, kun toista kiinnosti vain hakuun lähtö. Näiden leikkiessä Ami oli jo hakemassa pientä lenkkiä välillä peräänsä katsoen: "Alkakaa nyt tulla jo!"
Pojat hakivat hyvin kolmestaan. Edes Amia ei näkynyt jaloissa pyörimässä. Jossain vaiheessa Poju erkani omille teilleen ja Ami sekä Elmeri jatkoivat matkaa kahdestaan. Sytyttäessämme makkaranuotion olin satavarma että Ami olisi kohta vieressä ja niinhän se tekikin. Todisteet makkaroista kuitenkin tuhottiin ennen koirien saapumista. Ne katsastivat paikan ja palasivat hakemaan.
Emme saaneet neljään tuntiin ylösottoa, mutta pääasia että koirilla oli hauskaa ja Ami lähti mukaan hakemaan. Jospa se nyt muistaisi että metsässä olikin ihan kivaa eikä totaalisen kurjaa.
Illalla agilitystä ei kyllä tullut enää mitään sillä koira oli aika väsynyt. Se olisi halunnut innostua muttei jaksanut kauaa. Ohjaajammekin kysyi että olemmeko käyneet metsällä kun koirasta oli niin veto pois. Perjantaina suuntaamme agilityn tasokokeeseen... Tämä pitäisi mennä kuulemma heittämällä läpi jos jatkamme samaa suoritusta mitä treeneissä lukuunottamatta tätä maanantaita. Saas nähdä.

Sunnuntai 04.12.2011

Ei mitään uutta länsirintamalta, koira on edelleen sekaisin.
Omaa päätöstäni uhmaten vein sen metsään vaikka tiesinkin että katuisin asiaa jälkeenpäin. Mutta alue oli ainakin täysin hirvetön.
Koiran kaukaisin hakulenkki oli kahdeksankymmentä metriä. Se ei irtaantunut yhtään, eikä kävelemään tottunut appiukko auttanut asiaa. Amin kanssa saa muutenkin istua paikallaan kuin tikku paskassa ja juuri nyt se ei siedän haunaikaista siirtymistä yhtään. Appiukko käveli ehkä viidenkymmenen neliön alueella ja katkoi puista alaoksia. Koira tuli heti haultaan takaisin kun kuuli rasahtelun eikä suostunut irtoamaan, vaikka itse pysyin paikallani ja toinen vähän käveli. Yritin hienovaraisesti selittää ettei nyt ehkä pitäisi kävellä. Kyllästyin kuitenkin lopulta yrittämiseen ja lähdin mukaan kävelemään, koira pysyi tiukasti kannassa kiinni. Teimme myöhemmin nuotion eikä Ami irronnut vieläkään. Se vain valitti minulle: pisti korvat luimuun, katsoi silmiin ja sanoi hiljaa "hyyy".
Mukava kävelylenkki mutta emme löytäneet mitään. Kaikki jäljetkin olivat paketissa, yöpakkasen jälkeen aamulla satoi räntää ja taas kiristi. Koira olisi kyllä saanut edes yrittää hakea.

Sunnuntai 27.11.2011

Hirviajot senkun jatkuu.
Kävin eilen koiran kanssa yrittämässä. Ami oli säikähtänyt varmasti aika lailla keskiviikkona, sillä se oli toooodella lähihakuinen, ei halunnut lähteä ollenkaan. Kun se viimein poistui pariinsataan metriin, hölmöilin itse lähtiessäni noutamaan rukkasia autosta. Vaikka liikuin ehkä sata metriä, se oli koiralle liikaa ja Ami tuli kohta kiljuen perästä, "älä jätä minua!". Tämän jälkeen se haki vielä huonommin.
Sitten koira otti perslähdön elukasta kitukasvuisessa männikössä. Haukku alkoi herättelemättä ja hyvin vaimeana, ja tiesin että edessä on hirvi. Kohta kuului edestä ryske ja pauke mikä varmisti epäilykseni. Heitin haulikon mättäälle ja juoksin sen minkä pääsin jotta ehtisin hirven ja koiran väliin. Karjaisin koiralle täysillä kun näin sen, juoksin paikalle ja loimautin sitä rukkasella. Haukuin sen niin maanrakoon kuin vain osasin, vaikka koira nyt ei sanoja ymmärräkään niin äkäisen mielentilan ainakin. Kyllä se mökötti! Istuksi vain puunjuurella ja katseli minua kulmiensa alta. Kun lähdimme liikkeelle se yritti vielä työntää nokkansa hirven jälkeen, mutta kuuluva "perkele!" sai sen luopumaan ajatuksesta.
Siirryimme jonkin matkaa. Uusi paikka oli suorastaan kuorrutettu hirvenjäljillä, jotka eivät olleet vanhoja. Koira lähti etenemään suoraviivaisesti reiluun 400 metriin asti- varmasti jäljitti hirveä- mutta kääntyi sitten äkkiä ja läksi tulemaan pois. Samalla seudulla oli porukkaa liikkeellä traktorilla, vissiin puunhaussa. Lähtivät kuitenkin piakkoin. Luulin että Ami tajusi minut kun pyyhkäisi paristakymmenestä metristä ohi, mutta se ryntäsikin puukuorman perään kiljuen"älä jätä minua!". Huusin ja huusin, mutta koira ei enää kuullut kun matkaa oli kertynyt puoli kilometriä. Jossain vaiheessa se törmäsi samoihin jälkiin mistä vaihdoimme maastoa ja jäljitti minut uudelleen. Koira tuli tiellä vastaan itkien.

Lähdin taas hiukan eri paikkaan. Koira erkani ja läksi suoraan aukiolle syömään hirven paskamahaa. Kävin ajamassa sen risulla tiehensä ja vein takaisin metsään. Ja TAAS alkoi hirven ajo!! Mutta muutaman haukun jälkeen koira lopetti ja tuli takaisin. Siirryin sen kanssa taas ja uudestaan se tuntui aloittavan hirviajoa, mutta lopetti sitten äkisti. Ajattelin että jos hirvi jää paikoilleen niin koira lopettaa sen vuoksi. Lähdin varmistamaan asiaa pitäen kovaa meteliä: Jos siellä olisi hirvi, se ehkä karkkoaisi ja vetäisi koiran mukaansa, jolloin olisin varma hirviajosta. Mutta kun saavuin ajon päättymisalueelle, ei siellä ollut mitään. Kiertelin alueen ympärillä ihan reilusti mutta ei, vain tuoreet jäljet ja koira oli ihan päinvastaisessa suunnassa minne hirvi oli mennyt. Olisiko Ami ollut niin fiksu, että olisi lopettanut itse ajon kesken? Kaukaa haettua joo, mutta mahdollista. Kyllä se melko viisas koira on.
Sillä aikaa kun ihmettelin hirvihommia oli koira mennyt sinne minne minut jätti viimeksi. Se alkoi ulvoa minun jäljilleni ja yritti hirmuista vauhtia hakea suuntaa minne olin mennyt. Huutelin koiraparalle missä olin, ja kohta se tuli taas itkien luo. Vein sen vielä päätteeksi paikkaan, jossa tiesin olevan jäniksen syönnökset. Kehuin ja hyvittelin koiraa vuolaasti kun se häntä heiluen haisteli ja söi jäniksen papanoita. Sitten lähdimme pois, päivä oli jo pitkällä. Kotona leikin Amin kanssa jäniksenkäpälällä ja annoin koiran lopuksi syödä sen. Kyllä se vieläkin innostuu jäniksistä, siitä ei ole kyse. Tänään konsultoin vanhaa dreeveriharrastajaa asiasta, hän oli sitä mieltä että paskamahan syönti olisi mahdollisesti saanut koiran nenän sekaisin hirvistä. En kyllä itsekään osaa keksiä parempaa syytä. Niin tai näin, koira saa nyt olla pari viikkoa lomalla ja selvitellä päätään sekä ladata akkujaan. En vie sitä metsälle tänä aikana vaikka miten tekisi mieli, täytyy nyt yrittää kerätä sen luottoa takaisin. Seuraavasta ajosta on kyllä yritettävä oikeasti kaatoa että saataisiin tämä hirvihomma pois mielestä.

Perjantai 25.11.2011

Käytin koiran vielä keskiviikko-iltana fysioterapiassa. Aika oli sovittu jo alkuviikosta, joten en viitsinyt alkaa sitä perumaan vaikka metsästyspäivä venyi. Tarkoituksenahan oli ottaa kevyt päivä, mutta mistäs näitä tietää.
Kävimme siis eri fyssarilla kuin viimeksi, KEK:n yhteydessä toimivalla Susanna Vartiaisella (http://www.susannavartiainen.fi). Vartiainen vaikutti tosi asiantuntevalta ja mukavalta: Hän kopeloi koiran päästä varpaisiin, tunnusteli liikeradat ja lihakset, taitteli niveliä ja katsoi liikkeet. Hän oli positiivisesti yllättynyt koiran kunnosta, siitä ei voi kuulemma ollenkaan arvata mitä kaikkea tälle on tehty. Vartiaisen mukaan koiran puhdas ravi kertoo asioiden olevan hyvin, sillä kipeää tekevä liikkuminen näkyy ensimmäiseksi ravin epäpuhtauksina tai ravaamishaluttomuutena. Koska koiran terveys ja liikkuminen ovat pysyneet samanlaisina jo yli puoli vuotta, voidaan olettaaettä nivelrikko on tällä hetkellä etenemättömässä vaiheessa. Fyssari kuitenkin muistutti, että syksysateet ja viimat ovat usein huonoa aikaa nivelrikon kannalta ja rikko voi alkaa taas etenemään milloin vaan. Toistaiseksi asiat ovat kuitenkin hallinnassa.
Kuitenkin Vartiainen huomasi saman mistä minäkin olen huolissani. Koiran oikea takanen on ollut heikompi kuin vasen leikkauksista asti, Ami ei varaa oikealle puolelle yhtä paljon painoa kuin vasemmalle. Ei tätä liikkeessä huomaa, mutta laittaessa kämmenet seisovan koiran takatassujen alle voi eron tuntea. Oikean takajalan lihasmassa on hiukan pienempi kuin vasemman, lisäksi hierottaessa vasen puoli on usein enemmän jumissa sillä koira yrittää kannatella oikeaa. Koska oikea jalka on lihaksistoltaan heikompi, se myös menee maitohapoille nopeammin ja kipeytyyn helpommin. Sain kaivattuja jumppaohjeita oikean puolen vahvistamiseksi, lisäksi harjoittelimme erilaisia venytyksiä ja raajojen liikeratakiertoja joita voi tehdä hieronnan yhteydessä. Koiran polvi- ja lonkkaniveliä olisi hyvä liikutella hierottaessa, jotta niiden liikeradat säilyisivät eivätkä nivelet pääsisi jäykistymään. Lisäksi Amin selkälihaksiin kokeiltiin sähköhoitoa, joka auttaa lihaksia rentoutumaan ja lievittää siten kipua. Itsekin olen joskus käynyt hartiakipujen vuoksi tällaisessa hoidossa- eipä se muuta kuin hiukan kihelmöi ja auttoi vähän. Koira ei ainakaan antanut käsittelyn häiritä, se vain nukahti kesken hoitamisen. Vartiainen suositteli lihaksille lämpöpussihoitoja, joita on helppo ja halpa tehdä itse: Kangaspussi täytetään vehnänjyvillä, ommellaan kiinni ja käytetään lämpiämässä mikrossa, minkä jälkeen se lasketaan halutulle alueelle koiran päälle. Tämän jälkeen voi lihasta esimerkiksi hieroa vielä kun se on lämmin.

Harrastuksia saadaan jatkaa samaan malliin mutta koiran kunto on otettava huomioon. Jos se muuttuu liikuntahaluttomaksi tai kipeytyy enemmän harjoituksista, on hommia syytä keventää. Pari kertaa viikossa metsällä ja kerran agilityssä on ihan ok, mutta raskaampaa viikko-ohjelmaa ei saisi enää tehdä. Metriseen hankeen ei koiraa tarvitse viedä, myös korkeushypytys on kielletty. Ei siinä mitään, näitä ei ole tarkoituskaan tehdä. Agitreeneissä olemme laskeneet esteet mahdollisimman alas. Kuitenkin ympärivuotinen liikunta on tärkeää, uinti ja pehmeällä alustalla liikkuminen ensisijaisesti.

Keskiviikko 23.11.2011

Väliaikatietoja. Sivut ovat kaatuilleet sen verran, etten ole päässyt päivittämään. Harjoituksia olemme kumminkin jatkaneet vaihtelevalla menestyksellä. Ami, jonka piti olla täysin hirvivapaa koira, ajoi yhtenä viikonloppuna kolmea eri hirveä. Mikähän sen päässä oikein vinksahti? Kaurisajot eivät ole ainakaan ennen vaikuttaneet mitenkään, ja tänäkin syksynä olen kahdesti nähnyt koiran edestä lähtevät hirvet, joihin se ei ole reagoinut mitenkään. Mutta nyt se niitä vaan ajoi antaumuksella kielloista huolimatta.
Kävin myös kerran ajattamassa yöllä. Voin kyllä sanoa, ettei ollut paras mahdollinen kokemus: Vaikka koiran ajon kuulemma pitäisi parantua, tämä meni paljon huonommin kuin päiväsaikaan. Ääntä tuli harvakseltaan ja hiljaa, lisäksi jänis kiersi saman ajolenkin kolmesti. En meinannut ensin uskoa asiaa, vaan luulin että koira kertaa ajojälkeä itsekseen. Hiippailin sekaan polulle ja kappas, jänis meinasi tulla syliin! Edelleenkin pitäisi vaan luottaa koiraan enemmän.

Ja sitten tänään koettiin kauhun hetkiä.
Käytiin vakiopaikalla Neulaniemessä. Koira otti jäniksen/rusakon ylös kolme minuuttia irtilaskusta. Ajettava juoksi lähes jatkuvasti lenkkipolkuja pitkin, joten ajokin oli tosi sujuvaa (vähän liiankin...). Lopulta jänis sotki koiran mökkialueelle mistä ei selkoa enää tullut. Sujuvaa ajoa ehti tulla noin 50 minuuttia. Ami jaksoi ihan hyvin pyöriä hukalla, noin puolentoista tunnin kuluttua se alkoi tulla takaisinpäin. Matkalla koira otti yhden jäniksen ylös ja pölläytti sitä hetken ennenkuin jatkoi matkaansa. Pöläytyksen jälkeen Ami kuitenkin eksyi: se lähti seuraamaan lenkkipolkua päinvastaiseen suuntaan kuin mistä se tuli. Kun koira alkoi olla reilun kilometrin päässä, aloin suunnitella mistä sen saisi helpoiten kiinni, ja minne menisin "toiselle erälle". Lähdin kävelemään autolle, enkä katsonut sen enempää koiran suuntaa.

Autolla katsoin uudelleen tutkaa. Niinkuin arvelinkin, koira jatkoi jolkotteluaan samaa polkua pitkin. Äkkiä se kuitenkin erkaantui polulta ja alkoi ajaa. Juu, muuten ihan kiva mutta kun oli jo vähän väärällä alueella! Ajo tuli kohtisuoraan minuun nähden, joten jäin odottelemaan tilanteen kehittymistä. Pitkään ei kuitenkaan tarvinnut odottaa, sillä jänis johdatti Amin kohti Vuorilampea ja sitä sivuavaa jyrkännettä. Kävin joskus kesällä Elmerin kanssa siellä lenkkeilemässä, sillä kallion päältä kulkee ihan mukava näköalapolku. Nyt ei vaan arvostus riittänyt maisemille, sillä jyrkänne on paikoin useamman metrin matkalta pystysuora. Siellä kulkee kapeita, sammaloituneita kujia siellä täällä, mutta muuten jyrkänteen laidalta seuraa parisenkymmentä metriä korkea suora kuilu alas Vuorilampeen. Kuka tahansa siitä tippuukin alas ei varmasti tule elävänä takaisin tai ainakin joutuu teholle.

Jänis juoksutti ajavan koiran keskelle jyrkännettä. Seurasin tutkasta koiran menoa sydän kurkussa. Kyllähän kevyt jänis pääsee hyvin niljanteisia polkuja ylös, mutta entäs raskastekoinen koira? Joka ajon huumassa juoksee eikä ehkä osaa harkita reittiään? Ami näytti jo olevan voiton puolella jyrkänteen toisella puolella, kunnes se painui takaisin keskelle. Tässä vaiheessa olin jo ajanut autolla jonkin matkaa lähemmäs, mutta edelleen liian kaukana... Painoin lisää kaasua ja yritin samaan aikaan vilkuill koiraa. Sitten se pysähtyi, gps:n vauhtimittari näytti nollaa keskelle jyrkintä kalliota. Kylmä hiki valui otsalta, koira ei liikkunut.

Yritin pysyä rauhallisena jotta en aiheuttaisi vaaratilanteita liikenteessä. Seikkailin hetken ympäri Neulamäkeä etsien paikkaa, josta pääsisin nopeiten jyrkänteen laidalle lenkkipolulle. Koko ajan mielessä vain se ajatus, että jokainen minuutti voi olla tärkeä, ja suunnittelin jo miten saisin mahdollisesti elossa säilyneen koiran kannettua autolle ja ajettua lähimpään lääkäriin. Koira oli tutkan mukaan pysynyt reilun 20 minuuttia paikallaan. Ehkä sen saisi vielä pelastettua? Jospa se olisi jäänyt vain satimeen jyrkänteelle, eikä pääsisi jatkamaan ilman apua? Ehkä koiran gps-liivi olisi jäänyt sinne ja itse Ami olisi jatkanut matkaa? Joutavaa jossittelua, aina pitää varautua pahimpaan. Ironista, että mietin vielä eilen illalla sitä miten vaikeaa tästä koirasta luopuminen on, tapahtuipa se milloin ja miten tahansa. Se on varmasti yksi niistä vaikeimmista hetkistä. Mitä jos joudun hätälopettamaan koiran ilman asetta?

Kun saavuin jyrkänteelle, tutka näytti edelleen samaa paikkaa ja 0 km/h. Niinpä tietysti, olin juuri korkeimmalla ja jyrkimmällä kohdalla. Huusin itku kurkussa koiraa ja yritin kurottautua katsomaan alas sen minkä uskalsin. Mitään ei kuulunut tai näkynyt, koira oli siis tippunut aika pitkän matkan. En löytänyt edes jälkiä, muuta kuin sen pahalaisen jäniksen. Löytäisinköhän minä Amin ruumiin, jotta voisin haudata sen?

Yksin en mahtanut enää mitään, joten soitin hätäkeskukseen josta sain palokunnan apuun. Juoksin lenkkipolun takaisin läheiselle urheilukentälle, jonne ohjasin palomiehet. Selitin tilanteen niin, että joko koira on pudonnut ja kuollut tai sitten pudottanut liivinsä kalliolle, mutta epäilin edellistä todennäköisemmäksi. Johdatin ukot koiran oletetulle olinpaikalle. Lyhyen kiipeilyköysien virityksen ja etsimisen jälkeen pieneltä tasanteelta löytyi oranssia, ja palomies nosti ilmaan... Koiran liivit!

Lyhyt helpotus vaihtui pian uuteen pakokauhuun. Nyt minulla ei olisi minkäänlaista aavistusta missä koira on ja onko se edes elossa. Yksi palomies kuitenkin löysi jäljet, jotka johtivat ylös jyrkännettä joten koira oli ilmeisesti tullut ylös. Palomiehet palasivat autolleen, heillä oli jo uusi tehtävä ja ihminen pelastettavaksi. He neuvoivat minua palaamaan autolleni ja lähtemään takaisin paikkaan jossa näin koiran viimeksi. En kuitenkaan totellut vaan jäin vielä hetkeksi katselemaan jälkiä. Palatessani takaisin lenkkipolulle huomasin jäljet, joita ei varmasti ollut kun menin hakemaan palomiehiä. Koiran tassut seurasivat omia kengänjälkiäni, eikä sillä polulla ollut lenkkeilijöiden jälkiä. Lisäksi etummaiset jäljet sojottivat hiukan sivuun... Kiitos, ulkokierteiset eturaajat! Huusin koiraa sen mitä keuhkoista lähti, mutta se ei tullut. Lähdin seuraamaan jälkiä. Ne yhtyivät pian toiselta polulta tulleiden lenkkeilijöiden jälkiin ja seurasivat niitä asuinalueelle asti. Koira oli käynyt siinä mistä lähdimme palomiesten kanssa mutta ilmeisesti liian myöhään, sillä kukaan ei ollut soittanut minulle. Jäljet hukkuivat Neulamäen katuun. Huusin ja vihelsin ja huusin, lopulta otin koirapillin avuksi, mutta ei mitään. Kävin katsomassa omalla autolla olisiko koira siellä, mutten löytänyt edes jälkiä. Kyselin ihmisiltä mutta ei, kukaan ei tiennyt mitään. Pelko hiipi persuksiin, joko joku ajoi koiran yli, vai korjasiko joku toinen sen talteen?
Ajattelin lähteä hetkeksi kotiin etsimään löytöeläintarhojen yhteystietoja. Hyvä kai sinnekin olisi ilmoittaa millainen koira on kadoksissa. Myöhemmin voisin palata paikkaan, jossa laskin koiran alunpitäen irti. Jätin hattuni merkiksi paikkaan, jossa koira oli käynyt palomiesten ja minun jäljillä. Jos Ami vaikka palaisi sinne. Sitten Olli soitti ja kysyi, oliko minulta koira kadoksissa. Ensimmäisenä ajattelin että kiitos, se löytyi. Ja niinhän se teki, Ami oli palannut itse kotiin ja taloyhtiön asukkaat olivat soittaneet talonmiehelle että pihalla juoksentelee irtokoira. Palasin niin kiireesti kotiin että hattukin jäi. Naapurimme samasta rapusta oli ottanut koiran kämppäänsä ja sieltä kun Ami tuli niin riemu oli suunnaton molemmin puolin! Ami oli kaikin puolin ehjä, oikea takanen on hiukan arkana niinkuin aina raskaan päivän jälkeen.

Saa jäädä tuo Neulaniemi nyt vähäksi aikaa hurjine jäniksineen.

Keskiviikko 09.11.2011

Yritettiin Amin kanssa etsiä Neulaniemestä viimekertaista jänöä. Pääsin lähtemään koulusta vasta 11 aikaan, joten päivä oli puolessa ennenkuin sain laskettua koiran irti. Se lähti hakemaan hyvin ja laski kohta pari herätyshaukausta. Ylösotto ei varmasti ole kaukana, tuumin mielissäni.
Illuusio kuitenkin hajosi, sillä koira etsi, etsi ja etsi. Lopulta tunnin päästä se herätteli uudelleen aivan toisella puolella mäennyppylää. Tästäkään herättelystä ei saatu ajoa. Mitähän ihmettä tässä nyt on vikana? Koira oli gps:n mukaan tikannut liki hehtaarin alueen läpeensä mutta mitään selkoa ei tullut hommaan. Lähdin katsomaan touhua.
Kyllähän Ami oli jäljellä. Aikani seurasin koiran touhuja ja kävelin mukana kun se eteni. Ongelma olikin siinä, että minne koira menikin, siellä oli koko ajan jälkeä. Koko hehtaarin läntti oli tikattu täyteen ja jäniksen paskaa oli maassa ihan sama missä astui ja minne. Ilmeisesti mäki oli ollut yöllä suosittu, siellä on varmasti ollut useampi jänis kerrallaan, mikä on luonnonpuistossa täysin mahdollista. Eipä siis ihmekään, että koira oli hämillään. Lähdin suosiolla kävelemään koiran kanssa ympäri jälkikenttää hiukan laajemmin, jos se vaikka löytäisi edes yhden jäljen jota seurata. Kolmen tunnin haun jälkeen Ami sai ylösoton karkosta, mutta jouduin hakemaan koiran melko nopeasti pois sillä isäntä piti hakea töistä.

Perjantai 04.11.2011

Jees. Reilu 6h mittainen päivä metsällä. Otin molemmat koirat kyytiin ja suuntasin ennen kahdeksaa Kuopion Neulaniemeen, jonne ostin aiemmin treeniluvan. Elmeri ei irtaantunut hakemaan ollenkaan ja söi vain keppejä, joten kävelin sen kanssa puolisen tuntia ja viskasin autoon.
Ami sai ylös kaksi eri jänistä, mikä on loistojuttu sillä tämä oli viime viikolla aikamoinen kompastuskivi. Yritin saada tilanteista videota mutta turhaan. Sain kyllä nätin ääninäytteen perslähdöstä videolle, mutta puhelimen aiheuttama häiriö pilasi sen. Katsotaan nyt jaksaako sen laittaa sivuille. Saahan niitä videoita.

Päivän statistiikka ("noin"-aikataulu):
Koira irti 8:45. Lähti hakemaan energisesti, hakulenkit 200m luokkaa. Ei tullut enää ottamaan yhteyttä vaan jäi suoraan jäljelle.
Ylösotto 9:25. Ami laski vain yhden herättelyhaukauksen ja otti perslähdön. Ajo kuulosti hienolta, jänis kiersi pienen lenkin ja jatkoi sitten suoraan. Pian alkoi kuitenkin tulla paniikki, sillä ajo karkkosi suoraan Neulamäen asuinalueelle kilometrin päähän. Ajo päättyi lähiön pihaan noin kello 10. Koira kytketty 10:15.
Heitin Elmerin kotiin autosta ja lähdin uudelle kierrokselle. Ajoin hiukan pidemmälle Neulaniemeen. Koira irti 10:35. Lähti vieläkin kohtalaisen hyvin hakemaan, vaikkakaan ei niin tarmokkaasti kuin aamulla.
Ajo alkoi perslähtönä herättelemättä 11:26. Tämä jänis kiersi nätimmin ja jänis nähty noin klo 11:35. Oli valehtelematta Elmerin kokoinen, valkea metsäjänis.
Pian kuitenkin tuli piiitkä hukka, kello 11:55. Koira kiersi ja puursi, yritin auttaa sitä muttei se kuunnellut yhtään mitä sanoin, juoksi vain karkuun kun yritin saada kiinni. Lopuksi kyllästyin ja annoin sen mennä menojaan. Puhelimesta loppui akku, joten jouduin lähtemään autolle lataamaan lisää virtaa saadakseni tutkan toimimaan. Tällä välin ajo kuitenkin alkoi uudelleen, kello 13:35. Reilun puolitoista tuntia kesti hukan selvitys, mutta eipä se mitään. Ajo oli kuitenkin hyvin katkonaista, sillä jänis kertasi jo ajettua jälkeä eikä koira oikein saanut selkoa, mitä olisi pitänyt seurata. Koira kytketty kello 14.

Neulaniemeen lähdetään varsin uudelleen, nimenomaan tuolle toiselle jänikselle joka kiersi hyvin.

Sunnuntai 30.10.2011

Nyt ei ollut Amin viikonloppu yhtään.
Ajatuksenani oli metsään lähtiessä ottaa hiukan luoksetulotreeniä: Koiran pitäisi oppia tulemaan ajon välistä kiinni ja lähteä sen jälkeen uutta jänistä etsimään, niinkuin ajokoetilanne vaatii. Suurin ongelma on se toisen jäniksen löytäminen.
Kiinniottotilanteet tulivat kyllä ihan puolivahingossa. Perjantaina lähdettiin ja ensimmäinen ajo alkoi ihan näpsäkästi puolen tunnin haun jälkeen. Pian jänis kuitenkin kaarsi metsästyskieltoalueelle ja jäi sinne pyörimään. Poishan se koira oli otettava, vaan ei meinannut tulla luokse millään. Sain sen lopulta napattua, ajominuutteja ehti tulla reilut 60. Siirryin kävellen hiukan toisaammalle. Ami yritti ensin väkisin pyrkiä takaisin 1. jänikselle, mutta kun kieltoalue on kieltoalue niin taas se oli otettava pois.
Ei se enää lähtenyt toista etsimäänkään kunnolla. Sain hakea koiran pois hirven paskamahalta, joka oli jätetty metsään. Siellä se onnessaan mussutteli suolta eikä halunnut tulla pois laisinkaan.

Seuraava aamu ei ollut sen parempi. Ensimmäinen ajo lähti taas täydellisesti liikkeelle: Nopea haku ja perslähtö, koira rallatteli kolmiäänisellä haukulla menemään. Ajettava näytti jo kääntyvän takaisin, jolloin latasin hauleja piippuun. Niin mukavasta menosta olisi jo kehdannut kaataakin jäniksen, vaikka sitten vähän lyhyemmänkin ajon jälkeen. Ei kuitenkaan tarvinnut panoksia tuhlata, sillä jänis painui piiloon ilmeisesti kannokkoon. Onnettomana seurasin gps:stä, kun koira haukkui keskellä suota paikallaan, miltei kilometrin päässä. Muutaman minuutin haukuttuaan se palasi takaisin turhautuneena. Olisikohan edessä voinut olla kettukin? Ei Ami tosin ole ennen kettua ajanut, mutta vähän omituista käytöstä jänikseltä. Eipä kuitenkaan tavatonta.

Toista jänöä Ami etsi aika hyvin, mutta siitä huolimatta ei ylösottoa. Palatessamme autolle koira simahti välittömästi eikä halunnut tulla pariin tuntiin pois makuupaikaltaan takakontista. Tässä vaiheessa soimasin hiukan itseäni. Eihän sairas, aikuinen koira palaudu niin hyvin kuin nuori pentu, olisi pitänyt antaa sille enemmän aikaa huilata. Kuusi tuntia kahtena peräkkäisenä päivänä on kuitenkin tälle koiralle enemmän kuin tavallisesti.
Onkohan vika Amin päässä, kunnossa vai nenässä, kun se ei löydä päivällä oikein mitään? Maassa oli kyllä kosteutta iltaan asti. Nenäpunkkeja koiralla on, lääkitys ei ole ehtinyt vielä purra niihin. Kunto kestää muuten, mutta jalat kipeytyvät. Kyllähän tämä riistan perässä pysyy aamusta iltaan, mutta tietysti ajotilanne on paljon "kiinnostavampi" kuin haku. Mihinkään metsästysinnon puutteeseen en jaksa uskoa, se on taas näitä ukkojen jorinoita. Kyllä koira lähtee, jos se on kunnossa. Jokin nyt vain mättää. Ensi viikolla ajattelin lähteä metsään vasta keskipäivän maissa, silloin nähdään onko kyse kellonajasta vai koiran kunnosta.

Keskiviikko 26.10.2011

Tänään lähdin kuuntelemaan kokeen lopputulokset. Kokeessa ei ollutkaan kuin kolme koiraa, mikä oli vähän sääli. More the merrier.
Kakkonenhan sieltä tulla tupsahti. Amin yhteenlasketut ominaisuuspisteet olivat täsmälleen samat kuin viime kokeessa. Ihmettelin vain tuota viitosta tottelevaisuudesta: Tuomari sanoi ettei ole nähnyt kuin pari koiraa, jotka tottelevat niin iloisesti kutsuttaessa kuin Ami. Minusta taas koira olisi saanut tulla ajosta pois ilman sitä näköyhteyttä saadakseen viisi pistettä. Onko tottelevainen dreeveri todellakin niin harvinainen? Ehkä minun täytyy hiukan höllentää vaatimustasoa, jos aion tulevaisuudessa toimia palkintotuomarina. Vaikka omaansahan sitä aina rankimmin tulee arvosteltua.

No enivei, olen silti tyytyväinen lopputulokseen. Tulos tuli ja koira on ehjänä. Itse asiassa jokainen Amin ajama tulos tuntuu ykköseltä, kun ottaa huomioon millaisesta tilasta sitä lähdettiin keväällä kuntouttamaan ja rakentamaan. Jos Ami olisi saanut viettää normaalia kivutonta elämää tähän asti, asiat olisivat varmasti toisin. Luulen että moni olisi jo kuopannut koiran aika päiviä sitten, itseasiassa sain kuulla siitä miten rääkkään koiraa pitämällä sen elossa. Ei sen lähtö kaukana ollutkaan, mutta mitä paremmalta Ami alkaa vaikuttamaan, sen kiitollisempi olen etten luopunut siitä.

Perjantai 21.10.2011

Käytiin kokeissa. Ami ilmoitettiin kahden viikon kokeisiin, ja tänään oli sopiva vapaapäivä lähteä yrittämään. Sen verran katselin keliä, että edellisenä päivänä oli satanut, jotta maassa olisi kosteutta. Muuten sää oli tuulinen ja pilvinen, aamulämpötila +3. Maastolla ei ollut minulle mitään väliä, sanoinkin kokeen järjestäjälle että kunhan johonkin laittaa, niin sinne tullaan. Maastoksi sattui Rautalammin Pilkanlahti. Uusi paikka minulle ja niin myös koiralle.
Koira lähti jollain lailla hakemaan ja haukahteli jonkin aikaa pyille. Tässä vaiheessa olin jo ihan hermona, mitä se siinä lintuja haukkuu kun jänis pitäisi löytää!
Koira haki ja haki. Lopulta se tuli takaisin haukkumaan samaan paikkaan, missä pyyt nähtiin. Vaivuin jo hetkeksi epätoivoon: edellinen koetulos ei tainnut olla muuta kuin hölmön tuuria! Mutta haukut olivatkin herättelyä, hakuaikaa oli kulunut noin 45min kun koira otti jäniksen ylös. Jänis kiersi ajossa aika mukavasti ja ehdimme näkemään sen kerran. Se latoi noin 200 metriä hiekkatietä pitkin, ja sitten minä tollo karkotin sen vahingossa metsään. Eipä ihme etten ole saanut itse koiralle kaatoja... Opas ja tuomari olivat tyytyväisiä tieajoon, vaikka sanoinkin jo etukäteen että Ami on tänä syksynä ajanut paremmin tiellä kuin metsässä.

Jänis eksytti koiran omille makuilleen. Ami kävi ottamassa yhteyttä hukan aikana, ja löysi jäniksen lopulta uudelleen saaden muutaman lisäminuutin merkattuun ajoonsa eikä kenraalihukkaa tullut tällä kertaa. Koiran kiinnisaamisen kanssa kävi hiukan tuuri, sillä jänis kävi meistä näköetäisyyden päästä, jolloin Amin sai kutsuttua pois ajosta. Ilman näköyhteyttä se ei varmasti tule kesken ajon vaikka huutaisin väärinpäin. Ei siinä, koira pakettiin ja kotiin. Lopputulokset ja arvostelut jaetaan viikon kuluttua, kunhan koeaika on ohi.

Tiistai 18.10.2011

Lauantaina kävimme rusakkoa yrittämässä mutta turhaan. Keli oli niin kuiva, ettei koiralle ollut mitään hajuja, ja lopulta se kävi vain tylsyyttään harhailemassa talojen pihoilla syömässä tunkiojätteitä. Sunnuntai ei ollut sen parempi. Kun jänis ei haissut niin koira otti ylös kauriin ja meinasi päästä maantiellä hengestään. Maanantain agilityssä Ami viis veisasi siitä, minne yritin sitä ohjata ja räyhäsi hampaat irvessä muille koirille. Kotioloissa yhä suurempi osa käskyistä tuntuu menevän kuuroille korville. Voikohan murkkuikä tarttua pennusta aikuiseen? Vai onko koiralla kipuja nivelissä, mikä ehkä saa sen käymään ylikierroksilla?

Sunnuntai 09.10.2011

Noniin, ajokokeissa tuli käytyä. Sää oli meille melko hyvä: edellisenä iltana satoi vettä, joten kosteus riitti. Aamu oli pilvinen mutta melko tyyni, lämpöä noin kuusi astetta. Päivää kohti aurinko alkoi paistaa ja lämmitti keliä.
Saavuimme ajoissa koepaikalle ja kävi ilmi, että Ami oli ainoa avoimen luokan koira. Eipä siinä, matkaan lähdettiin. Treffasimme oppaan kanssa matkalla koemaastoon.
Jännitin matkan ajan aivan kamalasti ja koirakin ulisi autossa, ilmeisesti se oli hiukan ihmeissään mutta innoissaan uudenlaisesta metsäretkestä. Tuuri sattui kohdalleen, ja koira haistoi jäniksen jo ennen irtilaskua. Veimme sen kuitenkin hiukan kauemmas paikasta, jotta ylösoton voisi arvostella. Ylösotto oli nopea ja koira herätteli haukkusarjoin. Itse toivoin sormet ristissä ettei haukkusarjojen päästely olisi tuomarille liikaa: Ami on siinä mielessä rehellinen, että huonolle hajulle se ei herättele lainkaan, mutta ilmeisesti jälki oli melko tuore sillä ääntä tuli aika paljon. Haukut kuitenkin tunnisti vielä herättelyksi eikä tuomari (Sami Vilkman) tulkinnut niitä ylilöysyydeksi.
Ajon alku oli aika sujuva omasta mielestäni, mutta sitten alkoi se tänä syksynä jo nähty takkuilu. Koiran ääni kertoo heti milloin se on paljon jäljessä ja haju huono, hakkua tuli loppua kohden aika harvakseltaan. Pääsimme näkemään jäniksen, jolla todellakaan ei ollut kiire, ja samalla arvioimaan koiran hukkatyöskentelyä. Minusta koira oli aika pahasti hakoteillä, mutta tuomarin kanta tähän oli että koira lopulta selvitti hukan melko normaalilla tavalla, ei tavallista huonommin. Hänen mielestään koira oli hyvin rehellinen eikä "tyhjänlörpöttäjä", sillä se antaa ääntä hyvin vasta kun haisee hyvin. Ehkäpä suhtaudun Amiin liian itsekrittisesti. Ihmettelihän tuo Sami miksen ole aiemmin kokeisiin tuonut ja sanoi että ehdottomasti talvella uudestaan, häntä saa kysellä tuomariksi.
Jänis pyöri nelisenkymmentä minuuttia kuusimetsässä ja ponkaisi sitten hiekkatien yli paluuperän kera. Maasto-opas näki tiellä koiran ja jäniksen, Ami selvitti tien mallikkaasti eikä väliin tullut edes hukkaa. Tuntui että tiellä koira ajaa jopa paremmin kuin mätiä lehtiä täynnä olevassa metsässä. Tien ylityksen jälkeen meinasikin tulla jo kiire: koira eteni lähes kuulumattomiin ja eroa meihin oli linnuntietä reilu kilometri. Siellä jänis polkaisi ilmeisesti ison valtaojan yli, johon ajo päättyi. Oppaan mukaan oja on niin suuri, ettei siitä mieskään hyppää yli, joten liekö hukka nyt ihmekään. Koira tuli pois hukalta ja hätyytti matkallaan hirven liikkeelle. Näimme hirven tiellä, koira ei reagoinut siihen mitenkään. Ami tuli pois hukalta kuseksimaan kintuille... Perhanan koira! Yritin kannustaa sitä vielä menemään, kun aikaa kenraalihukkaan oli viitisentoista minuuttia. Kyllä se lopulta lähtikin etsimään, mutta aika ei enää riittänyt. Kenraalihukka täyttyi ja lähdin huutelemaan koiraa pois. Samassa se kuitenkin kiljaisi jäniksen perslähtönä ylös, viitisen minuuttia kokeen loppumisen jälkeen. Ami ei anna ajosta kiinni, joten lähdin takaisin tuomarin ja oppaan luo turhautuneena. Onneksi jänis ja koira olivat kuitenkin ohittaneet tuomarin, joka oli ehtinyt napata Amin välistä kiinni. Tulipas kuulemma kutsumalla kun lähelle pääsi eikä vastustellut kiinniottoa, mitä nyt valitti koko matkan autossa kokoontumispaikalle.

Ihan mukava päivä oli, vaikka tulos olisi voinut olla parempikin jos katsoo tämän syksyn ajoja. Kai se on uudestaan lähdettävä.

Keskiviikko 05.10.2011
Apua, miten jännittää! Lauantaina koiraa pitäisi viedä kokeeseen ja kaatosadetta luvattu :/. Toivotaan että tulisi edes kohtalainen koepäivä, vaikka kuten jo sanoin niin olen tyytyväinen jos edes jokin ajo saadaan.

Lauantai 01.10.2011
Päivän näytti tuomitulta jo heti aamusta: tuuli oli vienyt maasta kaiken kosteuden ja Ami ei todellakaan ole kuivan kelin koira. Kaikesta huolimatta lähdettiin metsälle. Pari tuntia koira puursi löytämällään jälkikentällä, gps-tutkalla näki hyvin miten tarkasti se käänsi jokaisen neliömetrin läpi. Kuinka ollakaan, jänis lähti lopulta liikkeelle. Ajo oli todella katkonaista, minkä laitan suoraan kuivuuden piikkiin, eihän kuivaan maahan jää kunnolla mikään haju. Yritin passata jänistä mutta turhaan, se pysytteli tiheiköissä. Kaiken lisäksi koira ei antanut kiinni, ja se vietti kuutisen tuntia jäniksen perässä ennenkuin saimme sen kahden ihmisen voimin napattua. Taisi viimeviikkoinen kaato tehdä ihan hyvää. Ami säikytti liikkeelle kaksi nuorta uroshirveä, eikä reagoinut niihin millään lailla. Sunnuntaina Ami suorastaan loukkaantui, kun veinkin mukanani pennun enkä häntä.

Lauantai ja sunnuntai 24.-25.09.2011
Lauantaina satoi yötä päivää, muttei se menoa haitannut. Otimme Amin ja Elmerin päivällä mukaan puolukkaan meiningillä "Ei ne sieltä mitään löydä" mutta kappas, pojat saivat jäniksen ylös ja ajoivat tunnin verran kahdestaan. Mukavahan sitä olisi ollut kuunnella kauemminkin, mutta ajo jatkui maantielle ja Elmeriäkään ei saisi vielä liiaksi rasittaa. Poishan ne oli haettava.

Sunnuntaille olimme sopineet kimppapäivän. Mukaan tuli Amin sisko ja tämän omistaja ja Ollin isä. Lähdimme siis matkaan kolmen miehen, yhden naisen ja kahden koiran voimin. Koirat nostivat jäniksen varttiin ylös ja ajoivat pientä kynttää vain hetken kunnes se katosi ilmeisesti kivikasan alle. Ei se mitään, samalta alueelta löytyi toinen ajettava. Ajo oli aika katkonaista ja hankalaa, sillä jänis pysytteli tiheikössä ja tuuli pudotteli jatkuvasti lehtiä puista. Neljän tunnin ajossa ei kuitenkaan ollut yhtään kenraalihukkaa. Lopulta saimme kaadon! Koirat tulivat n. 700m jäljessä jänistä. Kevään poikahan se jänis oli, mutta kaato teki Amille hyvää, sillä edellisestä on jo yli vuosi aikaa ja ajokokeet ovat parin viikon päästä. Mukava reissu. Nyt voin viedä Amia hoitaneelle eläinlääkärille lupaamani jänispaistin. Olen edelleenkin hänelle auki 150e koiran hoidoista, muttei hän suostu tekemään meille laskua...

Sunnuntai 18.09.2011
Vähän väliaikatietoja. Tänään kävimme metsällä ja otin haulikon matkaan, jos koiralle saisi kaadon parin vuoden tauon jälkeen. Ajoa ei kuitenkaan kuulunut. Hiukan erikoinen päivä sinänsä, että herättelyn ja koiran käytöksen perusteella löysimme ainakin kolmesta eri kohdasta yöjäljen. Ylösottoja ei kuitenkaan tullut. Olisiko keli ollut niin rapsakka että se laittoi koiran herättelemään? Edellinen yö oli syksyn ensimmäinen pakkasyö, joten jälkiä on varmasti ollut paljon. Samalla alueella oli ollut edellisenä päivänä ajokoe ja aamulla kuului ajokoiran ajoa, joten nekin ovat voineet sekoittaa Amia. Tai sitten koiran päässä on vikaa, tai homma meni yliyrittämiseksi tauon jäljiltä. Oli miten oli, jänisjahti jatkuu ensi lauantaina. Tavoitteena olisi saada kaato ennen ajokoetta 8.10. Jos saamme jäniksen, ajattelin viedä paistin Amin jalkoja hoitaneelle eläinlääkärille, hän on sen ansainnut.

Agilityssä Ami edistyy hyvin, ja ohjaajiemme mukaan koirassa on paljon potentiaalia kisakentille asti.

Sunnuntai 04.09.2011
Metsälle taas. Keräsimme joitakin sieniä koiran etsiessä riistaa. Ylösotto tunnin haun jälkeen, herätteli haukkusarjoin. Siitä seurasikin 80 minuutin putkiajo jonka jälkeen kymmenen minuutin hukka hakkuuaukolle. Hukan jälkeen tulleita minuutteja en kellottanut, liekö vartin verran ajanut ja vihellettiin sitten ajosta pois. Keli oli kostea, sumuinen ja aamuaurinko paistoi, lämpö noin 3.5 astetta kun lähdimme puoli kuuden maissa. Ilmoittelin Amin ensimmäisiin kokeisiinsa. Sinällään olen ihan tyytyväinen jos koira saa edes jäniksen liikkeelle koetilanteessa, mutta käydäänpähän nyt kokeilemassa.

Lauantai 03.09.2011
Jeps, taas metsään. Käytiin katsastamassa uusia maastoja, joten jäniksen löytyminen ei taaskaan ollut varmaa. Koira kuitenkin otti jäniksen ylös kymmeneen minuuttiin. Ajoi viitisenkymmentä minuuttia putkiajoa, ja minä vaan tyytyväisenä myhäilin. Mutta lyhyeksi jäi onni, nimittäin koira hukkasi pupun ja lähti hukalta kertaamaan vanhaa jälkeään. Ei siinä, Ami kiinni ja käveltiin toiseen paikkaan.
Toinen ylösotto kesti 17 minuuttia irtilaskusta lukien. Ajo jatkui noin puolisen tuntia, kunnes koira hukkasi jäniksen ja TAAS lähti juoksemaan omia jälkiään väärään suuntaan. Huusin Amin takaisin oletetulle hukkapaikalle ja pyörin koiran kanssa siinä. Kohta se hävisikin, ja seuraavan kerran kun tutkaan katsoin niin totesin koiran olevan taas siellä mistä sen juuri kutsuin pois. "Oo sitten siellä kun kerran niin kovasti haluat", tuumailin ja etsiskelin tovin haapasieniä kuusikosta. Kohta koira kuitenkin alkoi ajaa. Mietin josko se ajaa omia jälkiään ja lähdin jo hakemaan sitä pois, kunnes matkalla vastaantulija sanoi nähneensä jäniksen jo kahdesti ja koiran samoin. Eli Ami ei kerrannutkaan omaa jälkeään vaan jänis oli juuri siellä minne koirakin meni... Pitäisi ehkä opetella luottamaan tuohon otukseen vähän enemmän. Kytkin kuitenkin koiran melko heti kun sain sen kiinni. Metsässä olimme semmoiset 4½ tuntia josta noin puolet ajoaikaa. Keli oli tihkusateinen.

Keskiviikko 31.08.2011
Kävimme metsällä. Koko edellisen yön ja päivän satoi kaatamalla vettä, emme saaneet jänistä ylös vaikka yöjälkiä löytyikin.

Tiistai 30.08.2011
Kävimme fysioterapeutilla, joka tutki Amin liikkeet ja takaosan. Hän huomasi saman kuin minäkin, koiran oikea takanen on vasenta heikompi ja Amin paino jakautuu epätaisaisesti oikean ja vasemman takajalan välillä. Sain muutamia ohjeita lihastasapainon kehittämiseksi kotioloissa. Muuten koira liikkuu hyvin ja on hyvässä kunnossa.

Torstai 25.08.2011
Pääsimme Amin kanssa agilityn jatkoryhmään. Ryhmään valittiin yhdestätoista koirakosta viisi. Sinänsä tosi kiva, että saamme jatkaa harrastusta. Pieni aivoleikki ja vaihtelevuus tekevät hyvää koiran pääkopalle metsästyskaudellakin. Saapahan samalla myös hiukan vetreyttä suorituksiinsa. Agilityohjaajamme kehui edistymistämme ja tunnusti, että oli ensimmäisella tunnilla vähän "mitähän tästä tulee", kun koira on metsästävä ja minäkään en osaa ohjata. Pärjäsimme kuulemma odotettua paremmin ja olemme kehittyneet huimasti, ohjaaja oli mielissään kun ilmoittauduimme seuraavalle kurssille ja pääsimme. Ainoa harmi on se, että kurssi on maanantai-iltaisin. Keskiviikko tai torstai olisi meille paras, sillä viikonloput vietämme metsällä. Mutta, eiköhän Ami löydä virtaa vielä maanantaihinkin.

Lauantai ja sunnuntai 20.-21.08.2011

Metsällehän sitä oli lähdettävä. Reissua valmisteltiin jo hyvissä ajoin torstaina: koira sai kunnon lihashuollon ja lepopäivän, perjantaina hiukan pihaleikkejä ja energiapitoisen aterian. Lauantai-aamun koittaessa irrotimme Amin jo puoli viiden aikaan, jotta maan kosteus ei ehtisi kadota.
1. päivän ajo oli kuitenkin melko katkonaista. Jänis löytyi kyllä pitkän tonkimisen jälkeen, mutta koira toimi tyyliin "10min ajoa ja 20min hukkaa". Lopetimme jo neljän tunnin jälkeen, jotta ensimmäiselle päivälle ei tulisi liikaa rasitusta. Myös jalkojen kestäminen huoletti hiukan, kuitenkin turhaan. Oikea takanen oli reissun jälkeen hiukan arka, mutta parantui sitten kevyen palautuslenkin ja nukutun yön jälkeen. Harmi että jätin koiran loimet kotiin, peitto on ihan hyvä laittaa koiran päälle metsäreissun jälkeen jotta lihakset eivät saa kylmää ja jumiudu.

Sunnuntaina koira otti nopeasti ylös. Luulin maaston olevan tyhjä, joten paikka hiukan yllätti. Koira herätteli jonkin verran laajalla syönnöskentällä, mikä ihmetytti aika paljon, sillä tavallisesti Ami saattaa olla jopa vähän liian tiukka kurkustaan. Liekö edellispäivä herkistänyt koiraa, jänis ollut myöhään syömässä tai sitten keli vain sattui, tiedä tuota. Ylösotosta seurasi 40min putkiajo, joka päättyi samanmittaiseen hukkaan turvesuolle. Se hukka ei enää selvinnytkään, ja lähdimme pois kun keli alkoi kuivua ja lämmetä. Kokonaisuudessaan olimme metsässä vain pari tuntia.
Vaikkei noilla ajon pituuksilla voi liiemmin kehua, olen kuitenkin tyytyväinen koiran suorituksiin. Se toimi jatkuvasti sopivalla innolla eikä luovuttanut, vaan uurasti hienosti hukkapaikoilla ja sai ajot jatkumaan. Viime vuonna vastaavaan aikaan Ami istui vierellä eikä paljon siitä liikkunut. Koirasta kyllä näkee että se voi paremmin kuin silloin, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Keskiviikko 03.08.2011

Painonhallinta on pysynyt kuosissaan, ja koira on mielestäni aika sopivissa mitoissa. Vielä hiukan kiinteyttä lisää, niin hyvä tulee. Ollaan uitu, lenkkeilty ja harrastettu agilityä ahkerasti, pitäisihän sen jossain jo näkyä! Jokin aika sitten koimme jännityksen hetkiä, sillä jouduin koirien kanssa autokolariin. Onneksi kenellekään, ihmisille tai eläimille, ei sattunut mitään.
Ami on tällä hetkellä cartrophen-kuurilla. Se saa neljän viikon ajan kerran viikossa pistoksen ko. ainetta, joka parantaa nivelnestekiertoa ja nivelruston uusiutumista. Koiran jaloissa ei ollut sen enempää vikaa, mutta halusin ottaa kuurin nyt ennen metsästyskauden alkua, jotta nivelet eivät kipeytyisi liikunnan lisäytyessä.
Menemme Kuopion KV-näyttelyyn lauantaina. Enpä tiedä edes miksi ilmoitin koiran, nyt kyllä vähän kaduttaa. Jos saadaan edes H niin olen tyytyväinen!

Perjantai 22.07.2011

Laihdutuskuuri on sujunut melko hyvin. Paino on tippunut puolitoista kiloa näyttelykäynnin jälkeen, ja mielestäni koira on myös hiukan kiinteytynyt. Onhan sitä lenkitettykin päivittäin muutamia kilometrejä reippaaseen tahtiin ja samalla ruokailua kiristetty.
Molemmat koirat ovat innostuneet mustikansyöntiin. Kerrostalomme takapihalla on hyvin mustikoita, joista olen itsekin kerännyt pakkaseen hiukan. Käymme koirien kanssa jokaisen lenkin yhteydessä syömässä marjoja, vitamiinit tekevät varmasti hyvää niin Amin nivelrikolle kuin Elmerin kasvullekin.
Ami on kehittänyt itselleen voimakkaan suojeluvietin Elmeriä kohtaan. Se kyllä laskee ihmiset pennun lähelle, mutta toiset koirat taas... Ami muun muassa hyökkäsi Elmerin leikkikaverin kimppuun, vaikka tämä on Elmerin kanssa samanikäinen narttupentu. Se menee heti väliin, jos sattuu olemaan paikalla kun Elmeri yrittää kohdata toisia koiria. Toissapäivänä Elmeri oli ilman Amia ulkona, Ami seurasi tapahtumia parvekkeelta. Elmeri säikähti tutustumaan tullutta vierasta koiraa ja alkoi kiljua. Kuullessaan Ami sai sisällä hirmuisen hepulin: se yritti pyrkiä ulos ovesta muttei päässyt, sitten se haukkui ja murisi parvekkeelta yrittäen hypätä kaiteen yli alas. Onneksi on korkeat kaiteet.
Täytynee yrittää keksiä jotain tilanteen voittamiseksi. Sinällään harmillista jos tästä alkaa taas Amin remmirähjäys, juuri kun sain sen kitkettyä pois ennen pennun tuloa. Voihan tietysti olla, että tilanne paranee kunhan Elmeri kasvaa isommaksi.

Maanantai 04.07.2011

Eilen vierailimme Juvalla näyttelyssä. Viimeisimmästä käynnistä oli jo reilu vuosi aikaa, eivätkä jalkakarvat ole vielä täysin kasvaneet, joten en odottanut kovin suuria tältä käynniltä. EH sieltä tuli, kuulemma koira on päässyt tukevaan kuntoon (ja onhan se jos niihin muihin vertasi!). Nyt on vielä hyvin aikaa laihduttaa ja kiinteytyä seuraavaa kehää varten.
Yllätyin tosin koiran käytöksestä näyttelypaikalla. Siinä missä muut dreeverit riehuivat, huusivat, yrittivät astua toisiaan ja niitä ketjupannoilla taltuteltiin, Ami katseli tyynesti ympärilleen hetken ja kävi makuulle kehän laidalle. Toisten yrittäessä talutella koiriaan asennossa minä sain venytellä kyljellään makaavan Amin jalkoja.
Tässä on muuten viimeviikkoisen agilityn hallintatestin arvostelulomake: sivu 1 ja sivu 2.

Torstai 23.06.2011

Käytiin tiistaina hallintatestissä agilityryhmää varten. Testi suoritettiin hallilla yhdessä viiden muun koirakon kanssa (tosin hallilla oli paljon treenaajia, ehkä parikymmentä koirakkoa). Testi sisälsi mm. luoksetulon, paikallaolon (ohjaaja poistuu 10m päähän koirasta 30s. ajaksi, koira jää käskystä paikalleen), kontaktikävelyn (pujottelu toisten koirien lomassa, koiralla oltava jatkuva katsekontakti ohjaajaan) sekä yleisen arvioinnin. Kontaktikävely ja paikallaolo jännittivät etukäteen aika paljon, mutta koira suoritti testin täysin pistein! Laittelen tähän vielä myöhemmin arvostelulomakkeen jonka saimme mukaan. Yhteistyö sujui kuulemma mainiosti, väliajalla Ami odotti hiljaa istuen ja muulloin toimi hyvin vieraiden koirien läsnäolosta huolimatta. Ainoastaan ohjaaja saisi kuulemma käyttää ääntä hiukan rohkeammin nimenomaan koiran palkitsemiseen. Amin suoritukseen voi kumminkin olla tyytyväinen, luulin että menisi paljon huonommin.

Tiistai 31.05.2011

Kesäjuttujen puuhastelu jatkuu. Käytiin eilen Kuopion torilla kiertelemässä eikä koira ollut moksiskaan ihmispaljoudesta. Kaikkiin olisi pitänyt päästä tutustumaan, mutta eihän se käy päinsä. Tapasimme kuitenkin muutamia mukavia koiria ja ihmisiä. Käytiin Musti&Mirri:ssä kokeilemassa uutta tekniikkaa- Back On Track- magneettituotteita- joita käytetään lihaskipujen lievitykseen ihmisille, hevosille ja koirille. Valitettavasti emme löytäneet sopivan kokoista, sillä mäyrismallia ei ollut saatavilla ja vinttikoiran vastaava taas oli liian iso. Tilailenpahan sitten netistä kunhan jossain vaiheessa rikastun.
Tänään käytiin uimassa Neulaniemessä venerannassa. Oli ihan mukava reissu vaikka vesi oli kylmää ja Ami ei edelleenkään kovin paljoa arvostanut järveen joutumista. Muutaman nakinpätkän jälkeen uiminen kuitenkin maistui paljon paremmalta ja vietimme rannalla noin tunnin. Kuvia reissusta Amin galleriassa!

Eihän tässä muuta, "Elmeriä" odotetaan saapuvaksi juhannuksen tienoilla.

Keskiviikko 18.05.2011

Elämä on jatkunut ilman kipuoireita! Ami liikkuu ja toimii kuten normaali koira, ja kunnon kasvattaminen on seuraava projekti. Lenkkeilemme ja koirapuistoilemme ahkerasti, mutta uinti on ollut jonkin aikaa tauolla. Tarkoitus on kyllä suunnata järveen kunhan vedet vielä lämpiävät. Ollaan vierailtu paljon ystävien ja sukulaisten luona viime aikoina, mukavaahan se on sekä itselle että koiralle. Eikä Amia voi tietenkään jättää pitkiksi ajoiksi itsekseen kerrostaloon, eli sen on hieman pakko tulla mukana minne sitten olemmekaan lähdössä. Ei siinä mitään, poika pitää matkailusta ja hyppää innoissaan autokyytiin. Kävimme toissapäivänä hevostallilla, jossa tämä sai kirmata vapaana. Hevoset arveluttivat Amia niin että haukkuahan ne piti.

Ilmoitimme Amin näyttelyyn Juvalle 3.7. ja olemme lähdössä "turisteiksi" Varkauteen 28.5. katselemaan näyttelymeininkiä, että saa tulla nykimään hihasta!
Myös tulokasta kävimme ihailemassa Arosuon kennelillä, kuvan pallero kotiutunee kesäkuun lopulla.

Maanantai 28.03.2011


Reissu Lappeenrantaan oli todella mielenkiintoinen! Taas kerran voin suositella yhtä lääkäriä lisää. Jos tahtoo nähdä vaivaa koiransa terveyden eteen, niin ell. Matti Tikka tietää varmasti, missä on vikaa! Mitään kysymättä ja koiraan koskematta hän pystyi kertomaan paljon. Minä siinä suu auki kuuntelin kun hän selitti kaikki viat joiden takia olin juuri tullut, vaikka en ehtinyt missään vaiheessa kertoa niistä hänelle mitään. Ei siinä, kultaa laitettiin polvien lisäksi lonkkien akupisteisiin. Kyynärät kuvattiin ja todettiin terveiksi.
Ensimmäinen muutos kultahoidon jälkeen ilmaantui seuraavana aamuna: koiran liikkeet paranivat. Takajalkojen liikeradat pitenivät ja koira nostaa jalkojaan hiukan korkeammalle kuin aikaisemmin. Ravi muuttui matkaavoittavammaksi. Lisäksi Ami sai enemmän virtaa, kun kivut ovat poissa niin tekee mieli liikkuakin enemmän. Ennen sitä sai pyytää aamulenkille, nyt Ami odottaa valmiina makuuhuoneen oven takana lähtöä jo ennenkuin olen kunnolla herännyt.

Amilla on nyt license to run eli lupa juosta. Niinpä kävimme eilen ensimmäistä kertaa Amin kanssa koirapuistossa. Etukäteen vähän jännitti nostaako koira rähinän toisille, mutta aivan turhaan. Ami näytti taas sosiaalisen puolensa ja riehui kavereiden kanssa sydämensä kyllyydestä ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen. Tietysti lihakset hiukan kipeytyivät jälkikäteen, mutta joskushan juokseminen on aloitettava. Itse vain kädet ristissä toivoin ettei polvi vaurioituisi, eikä siihen tainnut tulla vahinkoa. Loppuviikosta matkaamme taas hierojalle, saapahan koira siellä helpotusta kipeisiin lihasjumeihinsa. Muuten tuntuu siltä, että koiran nivelkivut vain helpottavat sitä mukaa kun liikuntaa lisäillään, eli näin jatketaan.

Maanantai 21.03.2011

Kaikkea sitä ihminen koiransa eteen tekeekin. Tänään Ami lähtee omistajansa kanssa päivällä matkaan, ajamme 260km etelään Lappeenrantaan osteopatian ja akupunktion erikoislääkäri Matti Tikan vastaanotolle. Tarkoituksena olisi siis laittaa koiralle kestoakupunktio molempiin takapolviin ja mahdollisesti myös lonkkiin. Nivelen ympärille asetetaan akupunktiopisteisiin kultahippuja, jolloin ne vaikuttavat kipua lievittävästi kuten akupunktiohoitokin. Lisäksi kulta hillitsee niveltulehdusta, joka on nivelruston pahin hajottaja ja nivelrikon aiheuttaja. Todennäköisesti Amin loputkin kivut katoavat ja nivelrikon eteneminen pysähtyy. Mitään haittaa kullasta ei ole. Kunpa se vain toimisi!

Muuten Amilla on mennyt melko hyvin. Se liikkuu jo lähes normaalisti, ainoastaan portaiden nousu tuntuu epämukavalta. Tähän asti koiraa on kannettu portaissa mutta pikku hiljaa sen pitäisi alkaa menemään niitä myös itse. Pidemmät ja rauhattomammat lenkit saavat myös aikaan jomotusta polvissa, tämän vuoksi olisikin hyvä jos kulta toimisi. Olemme käyneet pari kertaa hieronnassa ja se on auttanut todella paljon, Ami liikkuu selvästi paremmin ja on iloisempi hieronnan jälkeisinä päivinä. Tällä hetkellä päivittäinen liikunta koostuu aamu-, päivä-, iltapäivä- ja iltalenkeistä, joista jokainen kestää noin puoli tuntia. Lisäksi koira ui aamuin ja illoin 3x1.5 minuutin sarjoja. Liikuntaa lisäillään vähitellen sitä mukaa kun lihaskunto ja kestävyys kasvavat.

Perjantai 04.03.2011

Tänään oli kontrolliröntgenin vuoro. Oikeaan takapolveen oli syntynyt samaan kohtaan pikku luupiikki kuin vasemmalle, mutta muita muutoksia ei ollut nähtävissä. Ei kuulemma syytä huoleen. Kyllä huolettomuuden huomaa koirastakin, kevät on tullut ja elämä on ihanaa. Virtaa on kuin pienessä kylässä! Käyttää vasenta jalkaa päivä päivältä paremmin ja on jo ravaillut hienosti muutamia pätkiä, jota ei siis vielä aiemmin leikkauksen jälkeen ole tehnyt vaan on aina joko kävellyt tai laukannut. Lääkäri antoi sellaisen arvion että noin puolen vuoden kuluttua leikkauksesta pystyy jo aika pitkälti näkemään, mihin kuntoon Ami lopulta jää. Aikaa on siis reilusti heinäkuun puolelle. Liikuntaa saa alkaa pikku hiljaa lisäilemään. Kyllä tässä vielä elämä voittaa!

Karvaa on pudonnut koiralta aika raisusti. Onko syynä sitten sisälläolo vai kevään tulo, tiedäpä häntä. Ami on saanut hiukan vähemmän kuivaruokaa viimeaikoina liikunnan vähettyä, joten voisihan kyse olla myös jostain hivenainepuutoksesta. Täytynee ostaa jotain vitamiinilisää. Niveliä vartenhan Ami syö jo erästä hevosten valmistetta, "Suppleaze Gold":ia. Tämä sisältää nivelten "voiteluaineita" glukosamiinia, kondroitiinia, MSM:ää sekä hyaluronaania. Tekee hyvää nivelille lisäten nivelruston aineenvaihduntaa ja korjaustaipumusta, samoin kuin ihmisten valmisteet.

Lueskelin tuossa taas kultahoidossa käyneiden koirien blogeja ja olen entistä vakuuttuneempi asiasta. Kunhan nyt rahaa saadaan niin mennään ja kokeillaan.

Niin, ja onhan meille mahdollisesti tulossa koiralauman jatkettakin ensi kesänä :)

Lauantai 12.02.2011

Käytiin eilen lääkärillä polven naksumisen takia. Tämä kokeili polven korjauksen eikä löytänyt polvesta löysyyttä, korjaus on siis pitänyt hyvin kutinsa tähän asti. Polven naksuminen on todennäköisesti vaaratonta ja johtuu keinositeen liikkeistä luuharjanteiden yli. Napsumista lisäävät myös nivelen ympärille kasvaneet mahdolliset luupiikit. Lääkärin mukaan naksuminen saattaa loppua kokonaan, kunhan koiran lihastasapaino kehittyy kuntoon. Toipuminen kuulemma kestää varmasti kauemmin nyt kun jalka on jo toiseen kertaan operoitu ja oli tulehdus sekä nivelrikkoakin vielä. Mutta kyllä tämä tästä! Menemme ensi- tai seuraavalla viikolla kontrolliröntgeniin, jossa polvet kuvataan vielä läpi ja katsotaan nivelrikon tilanne nyt polvien korjausten jälkeen. Jos saan jostain rahat kasaan niin tarkoituksena olisi piikittää kultaa polvinivelten ympärille. Kultahoitoa on käytetty nivelrikon hoitona 1970-luvulta lähtien, ja se toimii valtaosalle koirista pitkäaikaisena kivun ja tulehduksen lievittäjänä.
Muuten Amille kuuluu ihan hyvää. Vähän se vielä arastelee vasenta koipeaan mutta ajoittain liikkuu täysin normaalisti. Olli teki koiralle altaan, jossa sitä voidaan alkaa kuntouttaa; Onhan vesi nivelrikkopotilaalle paljon ystävällisempi vaihtoehto kuin kovaksi jäätynyt maa. Tosin koira itse ei ainakaan tällä hetkellä tunnu arvostavan vaivannäköä...



Keskiviikko 02.02.2011



Onpas tännekin kirjoittamisesta jo aikaa...
Tuon viimeisen päivityksen (18.1.) jälkeen tilanne ehti olla jo paljon parempi. Kun Ami sai kaikki jalat alleen, sen kanssa alettiin liikkua hiukan enemmän ja niin kaikki stressi- ja kipuoireet katosivat. Lisäksi sisälle kehitettiin tekemistä, kuten luita ja aktivointileluja. Ei tietenkään mitään turhan kalliita; tyhjästä limsapullosta, jonka sisään kaadetaan raksuja, riittää hupia moneksi hetkeksi. Ja jos laittaa vähän vettä perään ja antaa murojen turvota, niin saa haastetta mukaan!

Torstaina 27.1. kuitenkin taas säikytteli tuo pahalainen... Ami alkoi ontua vasenta jalkaa ihan yhtäkkiä. Soitin seuraavana päivänä lääkäriin ja käskivät mittaamaan kuumeen. Lämpöä oli pitkin päivää ja lauantain ajan noin 38.5 astetta, joka ei vielä aivan yllä koiran kuumelukemaan 39. Viikonlopun aikana koiran jalka alkoi turvota, ja lopulta polven paikalla olikin nyrkin kokoinen kova patti. Itse olin hädissäni ja huolissani ja aloin jo miettiä, että vieläköhän kotiin suon laitaan saa kaivettua haudan, jos lääkärikäynnin jälkeen paljastuu jotain todella ikävää.
Maanantaina pääsimme vihdoin lääkäriin, ja sillon oli koiralla jo kuumettakin. Sanoivat että on jalka tulehtunut, joko jokin bakteeri on päässyt haavasta leikkauksen aikana sisälle haavaan tai sitten kyseessä on nivelrikosta johtuva niveltulehdus. Tietysti kaikki raajat ristissä toivottiin, ettei olisi niveltulehdusta, sillä se vie aina nivelrikkoa eteenpäin. No, saimme bakteerin varalta antibioottikuurin, ja lääkäri sanoi että jos ei muutamaan päivään tilanne parane niin sitten kyseessä on niveltulehdus, eli on tultava uudestaan. Kuitenkin jo tiistai-iltana turvotus oli laskenut, koira paljon virkeämpi ja lenkillä vähän kokeili neljällä jalalla kulkua. Että näin meillä taas.

Tiistai 18.01.2011
Haa, tulen kohta hulluksi tämän koiran kanssa!
Taas, kipulääkkeestä huolimatta, pureskeli eilen illalla oikeaa jalkaa ja tänään etutassujaan. Lisäksi nuolee omaa petiään...
Mitä minun pitäisi tehdä? Onko koiralla kipuja, kun se oireilee kyseisellä tavalla? Se ei todellakaan tee tuota koko aikaa, eilen huomasin ensimmäisen kerran kun puri kinnertä ulkona käymisen jälkeen. Ei halunnut edes ensin lähteä ulos, ja kävi vaan äkkiä pissalla ja sitten sisälle, mikä on tälle erittäin epänormaalia. Voivatko lihakset kipeytyä, sillä koira ei ole liikkunut kuukauteen juuri ollenkaan ja hyppii nyt yhdellä takajalalla, kun toista on taas leikattu. Vai onko jalka menossa taas rikki?
Onko koiralla stressiä, kun se ei pääse enää ulkoilemaan? Se on kuitenkin erittäin aktiivinen koira. Ei se kuitenkaan ilmennä muuten stressioireita kuin tuolla nuolemisella ja itsensä puremisella.
Aamulla lähti ulos tosi innoissaan niinkuin yleensäkin, ulkona ollessaan on aivan normaali, elämä on ihanaa ja haluaisi mennä vaikka minne. Veti aamulenkillä toisten koirien luo välillä niin kovaa että pitää nostaa syliin, kun pelottaa että rikkoo itsensä vetäessäään. Leikkauksesta on kulunut nyt viisi päivää, voivatko koiran mahdolliset kivut olla vielä leikkauskipuja vai johtuvatko ne nivelrikosta? Vai onko sillä vaan niin tylsää?
Mitä ihmettä minä voisin tehdä? Tuskin enää paljon muuta voi tehdä kuin kokeilla tuota kultaa ja Cartrofenia. Rahat on loppu eli kultahoitoon ei ole varaa, ja hermot riekaleina, kun tuntuu ettei mikään mitä teen auta.Tunnen itseni rääkkääjäksi, olisi ollut parempi vain ampua koira ennemmin kuin leikata.

Sunnuntai 16.01.2011
Käytin kuvat vielä yhdellä tuttavalla, joka ei ollut yhtä optimistinen koiran nivelrikon suhteen. Huomasi kuvista, että tämä sääriluun vieressä kulkeva ohut luu (pohjeluu?) ottaa kiinni sääriluuhun polvinivelen kohdalla. Tämä kuulemma rikkoontuu sitten ajallaan kun luut hankaavat suoraan toisiaan. Homma oli vasemmassa polvessa ja kuvat otettu siis enne korjausta, joten voisiko olla että nyt, kun polvi on saatu takaisin sille kohdalle mille pitääkin, luut olisivat normaalissa asennossa? En tiedä, mutta otan selvää.

Muuten leikkauksesta on toivuttu hyvin ja koira varailee kolme päivää sitten leikatulle jalalle. Ei ainakaan näytä tällä hetkellä jos on kipuja. Liikkumatta pitäisi vain olla niin paljon kuin mahdollista, mikä välillä tuntuu olevan hankalaa.

Perjantai 14.01.2011
Jepsistä... Eli käytiin röntgenissä Kuopion eläinlääkärikeskuksella 10.1., kuvattiin vasen polvi sivusta sekä koiran takapuoli lonkista alaspäin. Kuvista ilmeni, että vasemman polven korjaukseen aikoinaan käytetty metalli oli venynyt niin, ettei se enää pitänyt polvea paikoillaan vaan nivel pääsi koiran kävellessä lonksumaan virheasentoihin. Tästä seurauksena alkava nivelrikko polvessa. Käytin kuvat KEK:n Pekka Halosen lisäksi vielä Tarja Kärjällä syynissä. Hän kertoi tästä metallilla korjauksesta sen verran, että sen suurin ongelma on juurikin tuo "väsyminen" ja se, että lanka monissa tapauksissa venyy tai katkeaa. Molemmat lääkärit suosittelivat polven uudelleenkorjausta keinomateriaalilla, haisiimalla, jotan käytettiin oikeaan jalkaan. Haisiimaa käytetään nimensä mukaisesti haiden kalastukseen, se on venymätöntä ja noin 3.5 mm paksua. Ja kestää. Jos jokin pettää, niin se on sitten ne tukirakenteet, joihin siima sidotaan kiinni, eli luu ja muut nivelsiteet.
Itseäni huolestutti hyvin paljon tuo alkava nivelrikko. Hoitamattomana se kyllä rampauttaa minkä koiran hyvänsä, varsinkin aktiivisen ja liikkuvaisen. Sitä ei voi parantaa, ainoastaan pysäyttää. Kuitenkin lääkärit saivat minut vakuutettua siitä, että tämänasteisena nivelrikko on vielä helposti pysäytettävissä ja hoidettavissa, ja Amilla on hyvä mahdollisuus vielä normaaliin, toiminnalliseen elämään ilman kipuja tai kipulääkkeitä. Paljon suurempi murhe onkin polvien ristisiteiden kestävyys. Päädyimme siis leikkuuttamaan vasemman jalan vielä uudelleen, leikkaus suoritettiin eilen. Nyt on annettu kolme kertaa mahdollisuus, ja jos jalat vielä rikkoontuvat, on Amin aika lähteä. Oikeanlainen, _erittäin_ kärsivällinen kuntoutus sekä ruokinta tulevat olemaan avainasemassa koiran tervehtymiselle.

Voisin tässä samalla mainostaa Kuopion eläinlääkärikeskuksen toimintaa sen verran, että olen erittäin tyytyväinen keskuksen toimintaan ja erityisesti Pia Piriseen ja Pekka Haloseen. He jaksoivat vastailla kärsivällisesti vähän tyhmiinkin kysymyksiin (lisäksi Pia vielä työajan ulkopuolella...). Pekka selitti juurta jaksain pienoismallin kanssa, miten polven ristiside korjataan. Rahatilanteeni on hiukan tiukka tällä hetkellä, ja Pekka tarjosi sopuratkaisua hoidon kustannuksista. Kun minä vielä epäröin, että kannattaako nyt leikata ollenkaan enää vai ei, hän vain totesi: "Paljonko tämä koira maksaa? Minä ostan sen sinulta, laitan kuntoon ja lähden syksyllä metsälle!".
Eihän se myytävänä ole. Kuka hullu tämmöisen maksettavan ottaisi? :D



Samalla kertaa kuvautin röntgenissä myös koiran lonkat ja pyysin epävirallista arviota, saatiin vasemmalle nivelelle C ja oikealle B.

Tiistai 04.01.2011
Vuosi vaihtui rauhallisesti. Haava on parantunut ja koira varaa jalalle hyvin. Tikitkin antoi ottaa pois kotona.
Viime lauantaina huomasimme koiran pissassa verta, ja vein tänään pissanäytteen lääkäriin. Ei kumminkaan löytynyt mitään poikkeavaa, saattoi olla kyse haavasta putkistoissa tai alkavasta tulehduksesta. Täytyy seurailla tilannetta.
Nyt kumminkin jo aiemmin leikattu polvi on alkanut oireilla. Lenkillä Ami on pari kertaa pysähtynyt ja jäänyt nostelemaan jalkaa. Taivuttaminen ei tunnu hyvältä ja polvi naksuukin. Kyselin näytettä viedessäni asiasta, ja nyt saatiin vielä ehdottomampi liikuntakielto: Ei portaita, ei juoksemista, ei yhtään lisää painoa ja lenkilläkin koiran on käveltävä. Ell. Tarja Kärjän mukaan ei olisi syytä vielä tässä vaiheessa suureen huoleen, kun molemmista jalkaleikkauksista on niin lyhyt aika, mutta siitä huolimatta haluan tietää onko jokin vialla ja mitä tehdä tästä eteenpäin. Maanantaina mennään Kuopioon KEK:lle syyniin, luultavasti kuvaavat koko koiran takapuolen läpi ja sitten katsotaan taas mihin joudutaan.

Lauantai 25.12.2010
Yritetään parannella. Piti ommella Amille takkikin, kun ei malta pysyä ulkona näin kylmällä. Ja kun juoksemaankaan ei pysty. Ensimmäiset leikkauksenjälkeiset päivät ovat menneet mököttäessä. Ruoka tai vesi eivät oikein maistu ja maha on ummella. Täytynee koettaa lisätä hiukan öljyä ruokaan, jos alkaisi rööreissä luistamaan.
Ami on kävellyt tähän asti kolmella jalalla. Tänään kokeili ulkona neljää jalkaa, käveli vähän varovasti ja pysähtyi. Heilutti häntää ja jatkoi taas nelijalkaisena matkaa. "Ei sattunutkaan!" Sitten se kohta jo omaan tapaansa katseli penkalta jälkiä ja myyränkoloja. Hyppäsi myyränkolon perään, mutta huomasi ettei pääsekään enää ylös. Auttamaanhan se oli mentävä ja nostettava takasin tielle. Sitten alkoi itku ja valitus ja jäi istumaan paikoilleen, kun tajusi ettei päässytkään ja sattuikin vielä. Noh, piti kantaa takaisin pihalle tieltä. Pihalla laskin takaisin maahan, Ami kokeili taas neljällä koivella kävelyä. Käveli hetken, heilutti häntää ja katsoi minua, "Kyllä nyt pärjätään" ja käveli itse sisälle.

Torstai 23.12.2010
Suunnitelmien muutos.
Koska oikean jalan ontuminen ei lakannut, kysyin Kuopion Eläinlääkärikeskukselta että voisivatko he leikata koiran, kun Kuopion Yksityinen Elläinlääkäriasema ei hommaan suostunut. Mieheni sukulainen työskentelee eläinlääkärikeskuksella, ja hänen avustuksellaan saimme koiran leikkaukseen. Perustelin (lähinnä itselleni) leikkaustarvetta muun muassa sillä, että jos jalkaa ei nyt operoida, niin revennyt ristiside voisi mennä ensi syksynä kokonaan poikki. Jos sitten koira joutuisi ensi talvea vasten leikattavaksi, menisi seuraavakin kausi piloille.
Noh, suostuivat leikkaamaan eilen, leikkaus sujui hyvin. Polvessa ei ainakaan silmämääräisesti näkynyt nivelrikkomuutoksia. Myös vasemman jalan (leikattu aiemmin) polvi oli hiukan löystynyt, ja jos polvi alkaa taas vaivaamaan, saattaa sen joutua korjaamaan. Oikea ristiside oli lääkärin mukaan reilusti revennyt, että tuskin olisi kestänyt enää kauaa kasassa. Eli hyvä että leikkasivat nyt.
Operaation jälkeinen yö sujui odotettua paremmin. Kun koiraa leikattiin ensimmäistä kertaa, seuraava yö oli kamala, mutta nyt nukkui koko yön. Liekö saanut niin vahvat lääkkeet ettei muuta mahtanut.

Keskiviikko 15.12.2010
Noniin. Ei tarvinnut leikata jalkaa, mutta metsäreissut on tältä vuodelta tehty, eli kesäloma alkoi aika ajoissa. Oikean jalan ristisiteestä on joitakin säikeitä poikki, mikä on kyllä kivulias vaiva mutta korjautuu tavallisesti levolla. Ell. kertoi myös sen verran, että koko ristiside saattaa mennä poikki parin vuoden sisään tai sitten ei koskaan, mutta jalkaa ei kuitenkaan leikata ennenkuin koko side on täysin poikki. Vasen ristiside leikattiin viime keväänä, myös se tarkastettiin eikä mitään ollut vialla. Polvet olivat aika napakat, eivätkä niin löysät mitä olin kuvitellut. Lääkärin mielestä oli harvinaista, että pienellä koiralla sattuu vuoden sisään kahdesti samankaltainen vamma. Huono tuuri kuulemma. Naureskeli vielä, että minkä näköinen koira, lyhyet jalat ja paksu lihasmakkara mutta jänisajuri. En oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, sillä metsään ei päästä ja puolikas kausi meni hukkaan, lisäksi nyt joutuu taas pelkäämään koko jänteen poikki menoa. Leikkausta ei kuitenkaaan tarvittu ja koira saattaa parantua täysin, sekä on taas ensi syksynä valmis lähtöön.

Tiistai 07.12.2010
Aamulenkillä huomasin koiran ontuvan. Päästiin lääkäriin samana päivänä, ja taivutuskokeessa reagoi oikean takajalan taivutukseen voimakkaasti. Tiistaina 14.12. on aika ortopedin luo Kuopioon, jossa jalka kuvataan, diagnosoidaan ja mahdollisesti leikataan samalla kertaa. Kaikki toivomme kädet ristissä ettei kyseessä olisi niin vakava vamma että se tarvitsisi leikata, tai vielä pahempaa, veisi koiran hengen.

Lauantai 04.12.2010
Vihdoinkin lumisateeton yö ja pakkasaamu, kirkasta! Hakua noin puoli tuntia, ajoa toiset puoli tuntia, sitten hukka valtaojalle. Tuli pois ja haki toista jänistä todella hyvin, mutta meillä oli sovittu tapaaminen ja jouduimme hakemaan koiran pois metsästä.

Perjantai 03.12.2010
Isän kanssa. Lumisade ja tyhjä reissu.

Lauantai 27.11.2010
Sankka lumisade, ei löytynyt mitään.

Lauantai 20.11.2010
Lähdettiin taas. Hyvä sää, pikkupakkanen yön jäljiltä. Piti olla varma jänispaikka ja niin olikin, lyhyen etsiskelyn jälkeen löytyi yöjälki. Ami lähti hakemaan ja hakikin hyvin, yhtäkkiä tuli kuitenkin pois. No, mentiin katsastamaan hakualuetta. Sieltähän löytyi jäpöjussin makuu, mutta myös ilveksen tassuttelut. Että näin tällä kertaa, taisi mennä jänis parempiin suihin.

Lauantai 13.11.2010
Pitkästä aikaa. Kymmenisen senttiä lunta, yöllä alkanut vesisade jatkui aamuun. Ylösotto saatiin kuitenkin parin tunnin sisään. Ajo tosin oli hyvin katkonaista sillä sade sotki paljon. Lisäksi koira sekoili hukalla- tuli taas takaisin omia jälkiään ja sitten rengasti kohtuuttoman isot alat etsiessään jälkiä uudelleen. Sai kuitenkin setvittyä muutamia hukkia itse, osassa neuvottiin. Nähtiin metsäjänis koiran ajosta, mentiin tooodella rauhallista vauhtia :). Tuli viiteen metriin, kuunteli puolisen minuuttia ja juoksi edestämme noin metristä.
Ajoaikaa ei kellotettu, yhteensä metsässä oltiin nelisen tuntia ja siitä puolet jäniksen pelissä.

Lauantai 06.11.2010
Yöllä oli pakkasta ja aamuyöstä satoi lunta. Hakua nelisen tuntia, ei ylösottoa.

Keskiviikko 27.10.2010
Nyt tuli se huippukeli jota on odoteltu. Ensin illasta satoi härmän lunta, sitten iski pakkasta -7 astetta yöksi.
Ylösottoon kului viitisentoista minuuttia, tosin tiedettiin varmasti että alueella oli jänis -> käveltiin melko lähelle oletettua makuupaikkaa eli helppo homma koiralle. Kerkesi ajaa puolikkaan ringin eli noin viitisentoista minuuttia ennen ensimmäistä tiehukkaa. Sen koira selvitti mallikkaasti. Toisella tiehukalla jäpö saikin hiukan pidemmän aikaa juosta karkuun ennenkuin jälki löytyi, sillä koira ehti tulla jo meiltä apua kyselemään välissä. No, vietiin se takaisin hukkapaikalle ja kohta löytyikin jälki. Siitä taas puolisen rinkiä eteenpäin ajoa, 15min, minkä jälkeen pitkä hukka kesämökin pihaan. Sitä selvittäessä kestikin aika kauan, ja tällä aikaa jänis oli ehtinyt jo takaisin aamuiselle makuupaikalleen. Koira löysi sen noin 40 minuutin kuluttua hukasta. Sitten parisenkymmentä minuuttia melko sujuvaa ajoa, jonka jälkeen haettiin Ami kiinni. Kytkettäessä koiralla oli vielä virtaa jäljellä ja hyvä niin; joku viisaampi on sanonut, että "monta nuorta koiraa on pilattu liialla käytöllä". Yhteensä jäniksen perässä mentiin kolmisen tuntia, välillä ajossa ja väliin hukalla.

Amin hukkatyöskentelystä saatiin paljon selville, ja siinä olisi kyllä parantamisen varaa. Työhön kuluu paljon aikaa:
1. Ensin tulee hukka, vedetään äkkiä siksakkia muutama kerta hukkapaikalla
2. Lähdetään katsomaan oliko paluuperä; Ami saattaa tulla omia jälkiään takaisin yli 500 metriä, mihin tuhrautuu turhaan aikaa
3. Ei ollut paluuperä -> tullaan omat jäljet takaisin hukkapaikalle 4. Kierretään hukkapaikalla, ei kuitenkaan tehdä "normaalia" hakulenkkiä, vaan siksakataan ympäriinsä ja toivotaan että törmätään sattumalta jälkiin
5. Jos ei onnistu, tullaan ottamaan yhteyttä
Että näin. Jospa tuo tuosta paranisi, niin ajoaikaa saataisiin paljon lisää. Mutta mitenkäs sitä koiralle opetat? Ja kyllähän se jänis yleensä löytyy, koetilanteessa vain aika tulisi vastaan. Toisaalta, pääasia että oltaisiin silti päästy paistille tänään jos oltaisiin haluttu. Aivan sama olisiko tullut koetulosta vai ei.

Lauantai 23.10.2010
Käytiin isän kanssa. Yöllä oli pakkasta, aamulla lumimyrsky. Yöjälkiä oli varmasti maassa koiran käytöksestä päätellen, mutta lunta tuli koko ajan taivaan täydeltä, joten jäljet peittyivät kymmensenttisen lumikerroksen alle. Ei siis ylösottoa tänään.

Perjantai 22.10.2010
Aamulla oli n. 4 astetta pakkasta kun lähdettiin. Ensimmäinen reissu sijoittui villisikatarhan läheisyyteen. Olisihan se pitänyt arvata että sinne oli vikatikki mennä, saatiin hakea sika-aidasta koira... Hienosti kyllä olisi sikaa haukkunut.
Vaihdettiin siis paikkaa. Hakeminen oli työn ja tuskan takana koiralla taas tänään: Se vähän lönkytteli sinne ja tänne, nuuskutteli jostain, pysähteli, katseli ympärilleen, kuseskeli ja ehkä taas kulki muutaman metrin matkan. Toiveikkaana kumminkin yritin kävellä Amin kanssa ja kyllä se sitten lopulta törmäsi yöjälkeen, merkkasi sen parilla haukahduksella. Siitä noin tunti ja jänis saatiin ylös. Ajoa ehdittiin kuunnella nelisenkymmentä minuuttia, joskin hukkaakin välillä tuli. Sitten jänis kohta tulikin jo vastaan, kymmenestä metristä ohi loikki tosi rauhallisesti ja oli iso rontti. Seuraavalta hukalta otettiin koira kiinni. Ylösottoa täytyy vähän petrata, kesti kokonaisuudessaan noin kaksi tuntia... Huomenna uudestaan!

Keskiviikko 20.10.2010
Vesisade, isä käytti metsässä. Ei löytynyt mitään.

Lauantai ja sunnuntai 16.-17.10.2010
Käytiin Tervajoella. Torstaina, perjantaina ja lauantaina satoi lunta. Tulipahan kokeiltua että ei tosiaan kannata viedä koiraa ensilumelle, ei nimittäin ollut yhtään jäniksen hyppyä missään. Ei löydetty siis jälkeäkään edes miespelissä, saati sitten jälkitarkka koira.

Torstai 14.10.2010

Itse olen jumissa Kuopiossa, joten isä ystävällisesti käytti aamulla koiraa. Keli oli kostea, päivällä räntäsade.
Saivat Amin pisimmän ajon tälle syksylle! 1. ajo 45min jonka jälkeen jänis hukkautui junaradalle. 2. ajo kerkesi jatkua vain 10 minuuttia, kunnes jänis maantielle. Mutta hyvä Ami! :)

Lauantai 09.10.2010

Rantasalmen Erämiesten alueella Leppäaho. 1. haku kesti noin tunnin ja hyvää hakua olikin, mutta sen jälkeen jouduttiin vaihtamaan paikkaa kauemmas. Metsä oli jälleen rutikuiva, kumikkaan kärjet eivät kastuneet vähääkään, eli koirakaan ei paljoa liikahtanut. Tehtiin sellainen päätös, että ei lähdetä kuivalla kelillä enää mihinkään, ettei tule pelkkiä tyhjiä reissuja.

Perjantai 08.10.2010

Aamulla lähdettiin metsälle joskus yhdeksän maissa Rantasalmen Erämiesten alueelle Leppäahoon. Amin kanssa on sieltä saatu tänä vuonna aiemminkin jänis ylös, joten oltiin aika toiveikkaita aamulla. Keli oli kuitenkin kuiva.
Sittemmin selvisi ettei ollut Amin päivä ollenkaan. Se heitti yhden normaalin hakulenkin ja kas, tuli istumaan nuotiolle muutaman kymmenen metrin päähän meistä. Yrityksistä huolimatta ei koiraa saatu metsään ja lopulta oli sammutettava nuotio ja lähdettävä kävelemään.
Saatuaan meidät liikkeelle Ami lähti myös ja alkoikin kohta haukahdella jotain kuusikossa. Kun kerkesin jo toivoa että olisi yöjälki tai syönnöskenttä niin selvisi, että pyitähän se siellä vain haukkuu. Sen pituinen se, maa oli jo niin kuivaa että kytkettiin koira (klo 11:30) ja tallusteltiin autolle. Siinä matkalla Ami vielä haukkui muutaman teerenkin, sai kyllä sen jälkeen tietää niskavilloissaan mitä mieltä emäntä oli asiasta.