AROSUON ELMERI

Perustiedot - Luonne - Tulokset - Kasvu - Kuvagalleria - Videoita

Päiväkirja 2011-2012

Sunnuntai 30.12.2012
Yritimme taas rusakkojahtia mutta huonolla menestyksellä. Poju pyöritti valkeaa jänistä risukossa, Elkku pöläytti ensimmäisen rusakkonsa maantielle. Elmeri haki aamulla hyvin ja oli koko päivän ajan energinen sekä reipas, se tutkaili läpi konehalleja joissa rusakko oli käynyt eikä välittänyt tänään pihakoirista vaan keskittyi omaan hommaansa.

Kuitenkin Elmeri oli jonkin verran ihmeissään porukan paljoudesta: se vahti passimiehiä hakemisen lomassa ja ohjautui heti kun joku vaihtoi paikkaa, olenhan minä tällekin koettanut opettaa että kun siirrytään niin ihmisen mukana on kuljettava mutta sitä eivät innokkaat, liikkuvaiset passimiehet ymmärtäneet. Pentu ei käsittänyt yhtään miksi ihmiset liikuskelivat yrittäessään neuvoa koiraa milloin mihinkin, joten haku oli varsinkin iltapäivällä välillä päämäärätöntä. Kun mukanamme kulkeneet pari ukkoa läksivät hakemaan beaglea maantieltä ja jäin metsään kahdestaan Elmerin kanssa alkoi koira toimia tavalliseen tapaansa: pyysin sen mukaan, kävelin tieltä 50m metsäpellon laitaan ja jäin istuksimaan antaen koiralle luvan hävitä. Se pomppi hangessa niinkuin mikäkin peura ja katosi kovalla kyydillä, sitten ajo läksi parinsadan metrin päästä alle vartissa. Ajo jäi kuitenkin lyhyeksi, tämäkin loppui tielle ja uutta ei enää lähdetty etsimään. Ensi kerralla täytyy varmaan viedä pentua omalla porukalla, en tiedä ovatko tällaiset tapahtumarikkaat päivät oudossa ympäristössä kovin hyviä kokemattomalle koiralle, vaikka jostainhan niitä kokemuksia pitää lähteä kartuttamaan. Elkku tarvitsisi paljon hukanselvitysoppia mutta sitä ei tällaisista pöläytyksistä saa. Mutta jospa ylihuomenna olisi sitten ihan oikea "koulupäivä".

Torstai 28.12.2012
Sovimme rusakkojahdin ja mukaan läksi Elkku, Poju sekä seitsemän passimiestä/-naista. Rusakoita on alueella maanvaivaksi asti ja tarkoitus oli ampua elukka heti kun eteen tulee, joten otin Elmerin mukaan ajatellen että se saisi ehkä kaadon kun passimiehiäkin oli tällä kertaa enemmän kuin yksi. Sää ei kuitenkaan suosinut: edellinen yö oli hyvin lauha eivätkä rusakot olleet liikkuneet, lisäksi aamusta alkanut lumisade vain yltyi päivää kohden. Vanhaa jälkeä oli paljon mutta eivätpä ne Elmeriä auttaneet, sillä kun ei tunnu olevan vielä kärsivällisyyttä kaivella kovin kauaa samassa kohtaa vanhoilla jäljillä. Elkku juoksi ympäriinsä kuin viimeistä päivää ja kävi tutkimassa laajoja lenkkejä mutta ei siltikään törmännyt edes vahingossa rusakoihin vaikka niitä piti olla paljon. Ja kun se ei lopuksi keksinyt muutakaan niin lähtipä sitten kylille luutimaan, haimme sen pois eräästä pihasta jossa se oli huutamassa pystykorville. Töllöntöiksi meni tämä homma, mutta onhan päivä vielä huomennakin.

Sunnuntai 16.12.2012
Elkku kävi isännän kanssa, kolusivat jonkin aikaa vanhoilla jäljillä mutta eivät saaneet ylös.

Sunnuntai 09.12.2012
Tämän koiran kanssa ei näköjään tilanteista tule pulaa.
Aamulla menin maastoon ja ensimmäisenä jäin autolla kiinni lumipenkkaan. Koira alkoi huutaa vimmatusti takakontissa enkä jaksanut kuunnella sitä, joten viskasin sen ulos ja jatkoin auton irrottamista. Näytin Elmerille suunnan ja toivoin että se lähtisi sinne peltoja kohti eikä toiselle puolen tietä. Elmeri töllisteli tiellä ja komensin sitä edelleen toiselle puolelle, se läksi näyttämääni suuntaan ja kiersi juuri sen verran metsän kautta etten nähnyt sitä kun se polkaisi tien yli väärälle puolelle. Ehdin juuri kuulla että meitä lähestyi toinen ajokoira ja samassa Elmeri aloitti vimmatun huudon, niin aloitin itsekin kun tajusin että koira oli mennyt vieraan ajon väliin! Huusin ja yritin juosta pentua kiinni mutta minkäs sille mahtaa, omat jalkani eivät pääse hangessa 12km/h vauhdilla. Kirosin koiran perään kovaan ääneen vaikka tiesin ettei se mitään auttanut ja läksin etsimään väylää josta pääsisin ottamaan Elkun ajosta kiinni. Viimeinen asia mitä haluan on sotkea toisten jahteja, ja lisäksi koiran ei tarvitse oppia menemään tuolla lailla väliin.
Ajo ei kuitenkaan kiertänyt ihan niinkuin Strömsössä. Elkku painoi hirmuista vauhtia suoraan ja lopulta minun oli pakko lähteä autolla perään. Koiran jahtuusta syntyi melkoinen ralli-EK, kun ajoin monta pikkutietä läpi aivan turhaan ehtimättä väliin. Koira painoi ajoineen jäätä pitkin lahden poikki, sitten niemeen josta ei johda pois kuin yksi tie ja järven selkä. Toivoin kylmä hiki otsalla ettei koira tippuisi jäihin sillä minulla ei ollut mitään millä sitä pelastaa, lisäksi jos ajettava päättäisi lähteä isolle selälle niin Elmeri joutuisi olemaan oman onnensa nojassa.
Onneksi ajoon tuli hukka juuri siinä niemessä ja sain koiran kiinni. Jäljet oli pakko käydä katsomassa, mikä helkkarin otus juoksee tällaista rinkiä? Ketuksihan se sitten osoittautui, mokoma oli mennyt niemessä olevaan raunioon. Ajo oli ehtinyt kestää vain puolisen tuntia mutta kilometrejä tuli, autolle varsinkin. Aiemmin sanoin että haluaisin kokeilla ajattaa Elkulla kettua, nyt sitä on sitten kokeiltu ja voin sanoa ettei minua haittaa laisinkaan jos pentu jättää tulevaisuudessa ketut rauhaan.
Yritimme etsiä vielä jänistä mutta jälkeäkään ei löytynyt.

Torstai 06.12.2012
Päivä oli jokseenkin vaiheikas. Lähdettiin aamulla metsään enkä ehtinyt koiran kanssa kunnolla "pelipaikoillekaan" ennenkuin se läksi jäljittämään ilvestä. Elkku juoksi tupsukorvan jälkien perässä yli kilometrin päähän ja alkoi kohta ajaa siellä jotain oikein kunnon kyydillä. Mikähän oli edessä? Läksin autolle ja ajoin lähemmäksi, ajo kiersi siihen malliin että arvelin sen olevan jänis. Koira ehti hukata ajettavan ennenkuin pääsin paikalle ja pentu melskasi jäniksen syönnöskentässä. Ilveksen jäljet tulivat myös syönnöksille, Elkku oli jäljittänyt isoa kissaa tänne asti mutta vaihtanut sitten tutumpaan ajettavaan.
Sitten koira alkoi haukkua paikallaan vimmatusti ja ehdin jo huolestua, sattuiko sille jotain? Supejakaan ei enää pitäisi olla. Olin juuri menossa katsomaan tilannetta kun Elkku tuli pois haukusta. En sitten kävellyt perille asti vaan käännyin takaisin, nyt jälkikäteen vähän harmittaa etten mennyt paikan päälle. Entäs jos koira vaikka haukkui sitä ilvestä? Mjaa, tai sitten se vain huusi linnuille, tiedä häntä. Pupu ei enää löytynyt joten läksin uudelle paikalle, eikä aikaakaan kun toinen jänis oli liikkeessä. Ehdin näkemään jäpön kertaalleen sen ylittäessä peltoa mutta se oli aivan liian pitkässä matkassa ammuttavaksi. Tämäkin hävisi melko nopeasti. Olin käpöstelemässä jo autolle kun Elmeri otti kolmannen jäniksen ylös, tätäkään en ehtinyt näkemään ennenkuin se katosi koiralta.

Päivän ajot olisivat kyllä voineet olla sujuvampia, ne olivat aika moista pätkimistä ja räpeltelyä ajoittain. Sain taas seurattua Elmerin hukanselvitystä melko hyvin ja näky ei ollut kovin vakuuttava: Hukat eivät tahdo selvitä sillä koira ei älyä lähteä etsimään jäniksen tekemiä sivuloikkia. Jos jänis juoksee pikku ringin ja loikkaa kunnolla sivuun, Elkku vaan juoksee sitä rinkiä ja hinkkaa ajojäljillä vaikka tunnin, mutta tietenkään ei saa ajoa jatkumaan tällä tavoin. Jos jotain positiivista, niin ainakaan se ei anna ääntä enää ajetulle jäljelle! Eikä lähde yhtään takajälkeen, sen verran pentu osaa jo hajuaistillaan pelata. Alan vähän epäillä että Elmerissä voi olla samanlaisia oireita kuin Amissa: Jos jänis juoksee uudelleen jo kerran ajetun jäljen, koira seuraa sitä suu tukossa. Tämä nyt tosin on vasta epäilys. Toinen "ongelma" on vauhti ja into, tänään jänis teki pellossa tiukan kurvin josta koira sitten huitaisi kunnolla ohi ja oli hetken ihan pallo hukassa ennenkuin tajusi lähteä rengastamaan hukkaa. Mutta ei koirakaan ole seppä syntyessään, pitäisi vaan päästä enemmän ajattamaan, saada kaatoja ja malttaa itse olla neuvomatta hukkapaikalla, jotta Elkku oppisi selvittämään hukat itse. Ja ylösotto alkaa olla mallillaan, yöjäljen löytymisestä meni tänään joka kerralla suunnilleen vartti ylösottoon, lisäksi herättelyä ei enää päivästä tunnu tulevan.

Sunnuntai 02.12.2012
Lumisateen jälkeen jänikset eivät olleet liikkuneet joten kolusimme tyhjää maastoa. Aamusta Elmeri läksi seuraamaan hirvenjälkiä, kävi n. kilometrin päässä ja vaihtoi jäljet, tuli sitten kettua seuraten takaisin. Se moksautti haukun ketun jäljelle silloin tällöin, jälki kuitenkin hävisi meiltä tielle. Palasimme jäniksien etsintään ja mitään ei siis löytynyt, mutta tulipahan käytyä.

Sunnuntai 25.11.2012
Tänään vesisade sitten haittasikin hommia... Syönnökset löytyivät parista eri kohtaa mutta ylös ei saanut tämäkään.

Perjantai 23.11.2012
Vapaapäivän kunniaksi polkaisin Elkun kanssa Tuusniemelle. Vettä tuli taivaan täydeltä mutta ei voi mitään, kun päivästä oli jo sovittu niin lähdettiin yrittämään. Eipä se koira kotona ainakaan mitään löydä!
Elkku läksi intoa täynnä hakemaan ja istuimme Leksan kanssa sateensuojassa, sateesta huolimatta koira kaivoi jäniksen liikkeelle. Näimme sen heti ajon alussa menevän hiekkatien yli ja koira sotkeentui: Se ei millään uskonut että jänis meni tien yli vaan yritti väkisin vängätä sille puolelle mistä tuli. Lopulta se kuitenkin uskoi neuvoja, läksi oikeaan suuntaan ja jatkoi ajamista. Ajo oli todella katkonaista, en tiedä johtuiko se ajettavasta, sateesta vai molemmista. Jänis pykäisi toisella hiekkatiellä pätkän ja koira hukkasi jäljen taas, emme lähteneet neuvomaan sitä koska matkaa oli useita satoja metrejä. Kaveri soitti kysyäkseen ajo-ohjeita koiranruokatehtaalle ja vastasin sitten puheluun kun mitään ihmeempiä tapahtumia ei ollut. Siinä puhuessani jänis tuli tielle ja minua vastaan, se pysähtyi eteeni töllistelemään kuin miettiäkseen kummalle puolelle tietä hyppäisi. Hivutin puhelimen hiljaa taskuun, mutta jänis kuitenkin huomasi liikkeen ja katsoi viisaammaksi jatkaa matkaansa. Että näin tänään. Koira jatkoi kohta ajoaan ja tuli perästä, se eksyi taas tielle, juoksenteli ympäri tietä haukkuen ja yritti taas ängetä väkisin väärälle puolelle. Huusin kurkku suorana koiraa ja näytin sille jäniksen reittiä, mutta Elmeri juoksi vaan toiseen suuntaan ja vääntäytyi vika puolelle... Mitähän Leksa oikein ajatteli, olemme varmaan aika koominen näky Elmerin kanssa. No, ajo jatkui lopulta ja näimme jäniksen vielä kerran mutta niin kaukaa ettei siihen voinut ampua. Lopulta elukka hävisi autiotalon pihaan, menikö sitten rakennuksen alle vai mitä tapahtui, emme lähteneet katsomaan. Toista ei enää löytynyt tälle päivälle.

Sunnuntai 18.11.2012
Elmeri ei meinannut kestää nahoissaan kun tajusi minne on pääsemässä, se huusi koko automatkan ajan kun olimme matkalla metsään. Käpöstelin ampumarata-alueen taakse kuusikkoon, jäin lueskelemaan ja koira läksi etsimään mutta ei kauas. Se pyöri hissukseen melkein näköetäisyydessä mutta en kiinnittänyt siihen huomiota vaan lueskelin kannonnokassa koulupapereita.
Meinasin tipahtaa alas kannoltani kun pentu kiljahti aivan täyteen ajoon herättelemättä, eikä matkaa minuun ollut varmaan kahtakymmentä metriä enempää. Kuusikko oli niin tiheä ettei siinä tarvinnut passata mitään joten jatkoin kaikessa rauhassa lukemista. Ajo kulki yllättävän hyvin, hukat selvisivät nopeaan ja muutaman metsälenkin jälkeen se siirtyi ampumarata-alueelle. Koira juoksenteli ajaen pitkin ampumaradan teitä. Kun se ajoi kolmannen kerran saman tieosuuden läksin sekaan katsomaan tapahtumia. Voiko valkoinen metsäjänis kestää noin avomaastossa? Ehdin pällistellä kohdalla jonkin aikaa ja kyykistyin odottamaan. Koira ajoi ja alkoi tulla lähemmäs, itse odotin jännityksellä tuleeko jänis edellä vai huutaako Elmeri omiaan. En ole päässyt seuraamaan koiran metsähommia kovin läheltä, joten aina on pitänyt vain luottaa siihen että se ei varmaankaan lörpöttele eikä aja vanhaa jälkeä uudelleen. Koska pentu on niin innokas ja ajossa ääntä tulee kunnolla, olen jo jonkin aikaa halunnut selvittää voiko se olla ajolöysä.

Takanani olevalta hiekkapenkereeltä kuului rapsahdus ja pari tömähdystä, sitten ohitseni viuhahti jänis noin viiden metrin päästä. Se jarrutti vauhtiaan, pomppi rauhallisesti ojanvarteen, teki siihen pienet paluuperät hypäten ojan yli ja läksi metsän puolelle. Elmeri seurasi kohta perässä möykäten ja ajoi luullakseni ilmavainulla: koira paineli menemään naama korkealla ja teki pienen voltin paluuperän ympäri laittamatta kertaakaan nokkaa turpeeseen, jälki löytyi ja koira jatkoi ajoaan metsään.

Jänis laski koiraa välillä vähän lähemmäs ja möky oli sen mukaista. Kuitenkin erotin äänessä jonkin verran kertovuutta: Kun koira jäi hukalla jälkeen se harvensi hiukan haukkuaan. Perslähdössä taas pelkäsin että Elmeri tukehtuu omaan kieleensä huutaessaan. Jänis tuli takaisin metsästä samaa reittiä ohitseni mistä oli mennytkin, koiralla oli metsässä hukka. Se selvitti vielä hukan ja ajoi minun luokseni, törmäsi vanhaan jälkeen ja juoksi hetken sitä pitkin ajamatta. Sitten koira löi yhtäkkiä jarrut pohjaan niinkuin olisi tajunnut "Ai perkele, ei se tämä ole!", kääntyi ympäri ja paineli takaisin edelliselle hukalle. Se ei siis uskonut jäniksen tulleen uudelleen samaa reittiä. Päätin että en neuvo koiraa vaikka houkutus olikin suuri, Elkku saa opetella itse selvittämään tilanteet.
Selvää ei kuitenkaan tullut. Pentu piti suunsa kiinni ja kiersi vanhalla hukkapaikalla metsässä, se kävi läpi vähän vanhojakin ajojälkiä mutta ei antanut ääntä niille. Lopulta kyllästyin odottamaan ja yritin huutaa Elmeriä luo, se ei tullut joten läksin hakemaan. Päästyäni tiheikön ja ison ojan läpi koiran luo hakkuuaukiolle totesin viisaammaksi alkaa etsiä uutta jänistä, ensimmäinen ajo kesti puolitoista tuntia. Kävelin aukkoa pitkin kolmisensataa metriä, koira tuli mukana. Aukolla oli paljon hirven jälkiä sekä makuita, mutta löysin myös jäniksen syönnökset joten jäin aukkoon. Ajakoot koira mitä lystää.
Elmeri peuhasi jälkikentässä ja sain luettua hiukan kokeisiin. Yhtäkkiä pikkulinnut alkoivat huutaa läheisessä kuusisaarekkeessa, noin 15 metrin päässä minusta kasvoi muutamia viisimetrisiä kuusia saarekkeena aukiossa. Ajattelin leikilläni että ehkä jänis olisi saarekkeessa ja käänsi kylkeä makuillaan. Elmeri oli aivan toisessa suunnassa, mutta tuli sitten lopulta tutkimaan saareketta. Se möläytti pari kertaa haukun ja läksi sitten ajamaan aivan jäniksen kannassa kiinni! Se siis oli sittenkin saarekkeessa... Aukossa näkyi muutama valkoinen vilahdus, sitten jänis katosi näkyvistä koivikkoon. Ajo kuitenkin loppui lyhyeen, jänis eksytti koiran suon keskelle. Elmeri telusi aikansa suolla ja tuli pois, en kehdannut lähteä viemään koiraa takaisin suolle, alue on vaikeakulkuista, päivä pitkällä ja matkaa reilusti. Ollikin oli ajanut autolla lähistölle ja odotti minua kyytiin, lähdimme siis pois. Elmeri tuli perässä mukisematta kun kutsuin sitä ja seurasi irrallaan autolle. Kaipa sillekin sitten jo riitti.

Torstai 15.11.2012
Pieni ilonaihe syntyi eilen lenkillä kun vastaantuleva mies pysähtyi ison, mustan koiran kanssa juttelemaan dreevereistä. Elmeri aloitti tavanomaisen konserttinsa niinkuin aina, jos pitää seistä paikoillaan toisen koiran läsnäollessa. Se huutaa kailotti hetken kunnes tympäännyin ja nykäisin kevyesti hihnasta ärähtäen samalla koiralle "hiljaa". Elmeri sulki suunsa ja seisoi ääntämättä koko loppu ajan paikoillaan! Tämä oli suuri yllätys ja kiitin koiraa kovasti, sillä yleensä se ei välitä yhtään mitään hiljennysyrityksistä. Olikohan tämä vahinko vai kehittyisikö pennulle sittenkin vähän hermoja?
Hermohillintä on taas ollut suuremmassa osuudessa arkitottelevaisuuskoulutuksessa. Olen vaatinut Elmeriä keskittymään erityisesti sellaisissa tilanteissa joissa se ei malttaisi millään odottaa, esimerkiksi metsään lähtiessä koiran pitää tulla luokse ja pysyä muutama sekunti katsekontaktissa ennenkuin se pääsee irti. Samaa rauhoittumista on käytetty myös autosta ulos tulemiseen (mikä onkin tärkeää ettei koira ryntää suin päin liikenteeseen) ja lenkille lähtiessä. Palkaksi onnistuneesta suorituksesta Elmeri pääsee sitten ulos tai irti. Vaikka metsästyskoira ei näillä taidoilla mitään tekisikään, minusta olisi silti hyvä jos pentu välillä oppisi kuuntelemaan ja rauhoittumaan eikä vain aina juoksisi hönkä päällä paikasta toiseen. Mutta liekö tällaisesta opettelusta mitään hyötyä, se jää nähtäväksi.
On julkaistu tutkimus, jonka mukaan klassinen musiikki rauhoittaa yksinjäänyttä koiraa. Tämä lähti ihan mielenkiinnosta kokeiluun vaikka kumpikaan koira ei ole järin stressaantunut yksinollessaan. Radiokanavaksi on vaihdettu Yle Klassinen... Tutkimus löytyy osoitteesta http://radionova.fi/musiikki/uutiset/Tutkimus-paljastaa----ala-soita-tallaista-musiikkia-koirallesi-26784.html
Ja taas on tullut laitettua yksi koulutuskonsti romukoppaan. Pikkuhiljaa alan vielä enemmän uskoa siihen mitä joskus vuosi sitten taisin täälläkin sanoa: Kovaan koiraan eivät tehoa kovat otteet. Ensinnäkin Elmerin kurittaminen huutamisesta toisille koirille ei tuottanut mitään hyvää vaan ainoastaan pahensi tilannetta entisestään. Toisena on hirvenajo: Ami uskoi selkäsaunan jälkeen ettei hirviä ajeta mutta se onkin varsin pehmeäluonteinen koira. Elmeri vaan tuntui innostuvan sitä enemmän mitä sai kyytiä hirven ajamisesta, se on yksinkertaisesti niin luupäinen ettei välitä huonosta kokemuksesta, ja voin tunnustaa että sen kovemmin en ole aiemmin kurmuuttanut koiraa mitä Elmeri sai kokea nahoissaan kun löysin sen hirven perästä. Enkä tule kurmuuttamaankaan. Taas kerran, jos olisin tiennyt ettei fyysinen rankaisu auta mitään en todellakaan olisi sitä käyttänyt. Toivottavasti seuraavan koiran kohdalla olen vähän viisaampi. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi koira ei muistele menneitä, vaan se keskittyy siihen kuinka käyttäydyn juuri nyt, ainakin näin sanotaan.

Sunnuntai 11.11.2012
Vein Elmerin iltapäivästä metsään. Päivän satoi vettä eikä maaston vähissä lumissa näkynyt mitään merkkejä jäniksestä. Koira kulki aikansa mukana ja teki pikku hakulenkkejä, sitten kun jäin pidemmäksi aikaa paikalle se ampaisi reiluun puoleen kilometriin ja eteni sieltä edelleen. Kun Elmeri alkoi olla kilometrin päässä lähdin kotia kahville, joko koira tulisi itse pois ja menisin sitä vastaan tai sitten se olisi haettava autolla, mutta en lähtisi enää hämärässä tarpomaan.
Kahvipöydässä seurailin tilannetta ja koira eteni edelleen. Sitten se näytti tulevan hiukan takaisin, jäi parin kilometrin päähän pyörimään ja otti ajon. Hörppäilin kahvit ja lähdimme Ollin kanssa jonkin ajan kuluttua pyydystämään koiraa koska kotiinkin oli lähdettävä, sain napattua Elmerin ajosta tieltä ja jäniksen tuore jälki sillä oli nenän alla. Nyt pitää varmaan vetää ruksi seinään, Elkku ajoi kahtena päivänä jänistä peräkkäin eikä mitään hirvihommia.

Sunnuntai 04.11.2012
Vein Elmerin illasta metsään Amin jälkeen ja koira ampui suoraan hirville. Se läksi harvakseltaan herätellen jäljittämään hirveä, kävin appiukon kanssa toteamassa jäljet metsäautotiestä, koira oli pienen hirven perässä. Koska olimme matkassa kävellen läksin itse kotiin, koira saisi luvan tulla omia aikojaan takaisin kun on kerran pakko lähteä hirvihommiin. Näinpä minua viisaammat neuvoivat, "älä välitä mitään ja anna koiran mennä niin pitkälle kuin menee äläkä ainakaan mene hakemaan sitä hirven perästä". Vaihtoehdot alkavat olla vähissä joten kokeillaan nyt tätäkin.
Elmeri nuohosi kolmisen tuntia jäljillä ja sitten joko luovutti tai hukkasi ne ja aikansa risteiltyään se tuli kuitenkin takaisin kotiin.

Lauantai 03.11.2012
Yötä päivää satoi mutta ei mahda mitään, matkaan oli lähdettävä kun kerrankin päästiin. Löysin koiran kanssa syönnökset ja jäin sinne, Elmerillekin selkeästi tarttui jotain hajua nokkaan sillä se pyöri vimmatusti pienellä alueella. Miltei viiden tunnin etsimisen jälkeen se löysi kuin löysikin jäniksen, näin sekä koiran että valkoisen pupun vilaukselta. Lähdin etsimään passipaikkaa mutta samassa havaitsin punanuttuiset hirvimiehet... En halua sotkea toisten jahteja ja läksin koirineni pois vaikka olinkin paikalla ensimmäisenä, lisäksi jos kävisikin niin että Elmeri alkaisi ajamaan hirveä ja joku passimies kaataisi sorkkaeläimen niin voi olla että mahdollisuudet saada koira vielä hirvivapaaksi olisivat aika pienet. Tämän päivän ajo siis loppui kuin kananlento.

Sunnuntai 28.10.2012
Elmeri ajeli tänään jänistä mutta emme saaneet kaatoa. Aamusta vähän epäilytti koiran touhut, sillä se läksi hakemaan viivasuoraan reiluun kilometriin ja piti kohtalaista vauhtia. Kerkesin jo ajatella että nyt se lähti taas hirven persuksiin, mutta koira ottikin jäniksen ylös ja toi sen takaisin. Ajoa ei kestänyt varmaan puolta tuntia kauempaa, mutta kuitenkin pääasia ettei ajettava ollut hirvieläin. Pitäisi vaan saada niitä jäniksiä nurin jotta koira hoksaisi mitä ollaan jahtaamassa, muutenhan Elmerin otteissa ei ole moitittavaa, koira on täynnä intoa ja kilometrit taittuvat livakasti metsässä.

Perjantai 26.10.2012
Mitähän tähän laittaisi. Pari lyhyttä pöläystä jänistä ja varmaan viisi hirviajoa tässä parin viikon aikana. Tänään vein koiran jäniksen syönnöksille ja jopa osoitin sille paskat, usutin sitä lähtemään niille ja Elmeri pyöri vähän aikaa syönnöksellä mutta läksi sitten jäljittämään hirveä. Koira karkotti matkalla rusakon mutta ei lähtenyt sen perään vaan jatkoi hirvien ajoa. Sain koiran kiinni ja vein toiseen kohtaan josta se melko nopeasti juoksi takaisin hirven perään. Siinä vaiheessa lähdin kotiin, alkoi olla ihan sama että missä se koira menee... Eikä se vielä ollut missään pahassa paikassa. Elmeri seurasi hirven jälkiä sinne mistä rusakko läksi ja alkoikin sitten jäljittää sitä, jolloin oli lähdettävä hätiin. Siirsin taas hiukan koiraa ja se otti ylös toisen rusakon aivan nenäni edestä juoksuttaen sen suoraan maantielle, josta koira pois.

Sunnuntai 14.10.2012
Elmeri haki aamulla ihan hyvin ja sai jäniksen jopa ylös, se ajoi pienen ringin ja hukka tuli, sitten koira läksi latomaan hukalta ihan minne sattuu, satojen metrien päähän ja taas ihmisten pihoille. En päässyt sitä heti hakemaan ja se lähtikin takaisin metsään pyörittyään pihat läpi, sitten alkoi ajamaan jotakin. Lähdin koiraa vastaan tielle ja tavoitin ajoeläimenkin, yksinäinen narttuhirvi käveli hissunkissun ja toljotti minua aikansa, jatkoi sitten matkaansa ja koira tuli perässä täyttä huutoa. Sain Elmerin sitten onneksi kiinni. Ehdin jo hiukan toivoa että koira olisi unohtanut hirvihommat mutta paskan marjat, mistäs sitä tietää vaikka se vaihtoi hukalla jäniksen hirvenjälkiin (koska koira lähtee jäljittämään myös vanhoja jälkiä). Alkaa pieni epätoivo iskemään tässä koirahommassa. Kumpikaan ei aja yhtään mitään, hirveä hinku olisi käydä kokeissa mutta ei sinne ole hyötyä lähteä nollia hakemaan. Ami varmaan menee rikki ennenkuin saa avoimen ykkösen, ja tämä toinen onkin oikein sattumakoira kun ei tiedä mitä milloinkin kulkee edessä. Ehkä minusta vaan ei ole jäniskoiran kouluttajaksi, Elmerille pitäisi varmaan ampua pupuja niin pirusti tällä hetkellä mutta 1. Olen itse ihan turaperse (nimimerkillä Ammuin 20m päästä vastaantulevasta jäniksestä ohi) ja 2. Miten voin ampua ajosta jäniksiä jos koira ajaa vaan hirviä?

Perjantai 12.10.2012
Kävin Elmerin kanssa keräämässä viimeiset puolukat. En vahtinut koiran hakulenkkejä mitenkään ennenkuin olin saanut melkein sankollisen marjoja, sitten erehdyin katsomaan ja kappas, koira juoksentelee pitkin tietä ilman mitään päämäärää eteenpäin. Kävin hakemassa sen ja tavoitin koiran talon pihasta kusemasta postilaatikkoon. Vein sen takaisin hakupaikalle ja kerkesin kerätä muutaman kourallisen lisää puolukoita, sitten sain taas hakea koiraa talon pihasta. Siellä se istui ja toljotti labradorinnoutajaa aidan takana.

Sunnuntai 07.10.2012
Tyhjää metsää koluttiin. Vaikka maastossa oli varmasti elämää ei koira saanut mitään ylös, mutta yrityksen puutteesta se ei ainakaan ollut kiinni. Alan pikku hiljaa epäillä että nokka ei ole ihan kunnossa, ainakin anaalirauhaset olivat aivan tukossa kun putsasin niitä illalla kotona. Olen kiinnittänyt huomiota koirien tirskumiseen: räkä ja pärskiminen voivat olla nenäpunkkien oireita, mutta luulen että myös kaupunki-ilma tekee koirille huonoa. Kotona ne tyrskivät vähän päästään ja eniten aamuisin, mutta tarhassa en ole kuullut kuin satunnaisia aivastuksia metsästä tulon jälkeen, jotka luultavasti johtuvat heinän siemenistä tms. nenässä. En tiedä sitten mikä aivastelut lopulta aiheuttaa.

Torstai 04.10.2012
Haetutettiin pitkä päivä ja kolme eri maastoa Tuusniemellä eikä ylösottoa. Koiran käytöksestä päätellen jälkeä oli, mutta ylös se ei mitään saanut. Onkohan keli ollut vaativa vai koirassa jokin umpisolmu? Mutta ainakaan se ei tänään lähtenyt kertaakaan hirven jäljille vaikka niitäkin maastoissa oli.

Sunnuntai 30.09.2012
Lähdin Leksan kanssa Tuusniemelle. Elmeri läksi ehkä vähän vaisusti hakemaan, en tiedä vieläkö perjantai painoin jaloissa vai eikö se vaan ollut varma saako lähteä vai ei saatuaan toruja hirviajosta. Lopulta se kuitenkin läksi ja pyöri pellon ja suon välissä noin 600 metrin päässä. Seurasin silmä kovana puhelinta, siinä vaiheessa kun lähdetään vauhdilla suoraan niin hirvi on edessä.
Pentu läksi ajamaan ilman herättelyä. Ajo ei ollut nopeaa, koira ajoi pikku lenkin ja hukkasi sitten ajettavan ojalle. Tämä ei ainakaan ollut hirvi, hienoa Elmeri! Lähdimme lähemmäksi paikkaa ja odottelimme jonkin aikaa, koira kolusi pikkutarkasti noin hehtaarin alueella mutta ei saanut ajoa jatkumaan, ehkä ajettava oli ollut poikajänis ja mennyt lymyyn. Otimme koiran kiinni ja yritin kiitellä sitä niin paljon kuin pystyin, kävimme välikahvilla ja läksimme toiseen kohtaan.
Tässä Elmeri ei oikein irtaantunutkaan, ehdin jo miettiä että koira on oikeasti väsyksissä mutta jonkin aikaa käveltyämme spottasin heinikosta jäniksen papanakasoja sekä melko tuoreita hirvenjälkiä ja kauriin jätöksiä. Nytpä sitten saatiinkin jännätä mitä koira päättää ottaa. Kävelimme lenkin metsässä ja keräsimme joitakin sieniä, läksimme sitten Leksan kanssa hiukan sivummalle istuksimaan kannonnokkaan.


Elmeri puursi. Ei se älähdellyt, mutta sestasi parin hehtaarin alan niin että tutka näytti pohjalle aika lailla pelkkää sinistä. Yli tunnin vääntämisen jälkeen ajo läksi ihan puskista ja kiersi pikku lenkin, menimme tielle passiin mutta hiukan liian syrjään ja myöhään. Koira tuli täyttä ajoa tielle ja huuto loppui kuin seinään, elukka ei jättänyt tiehen jälkiä joten ei se ainakaan hirvi tai kauris voinut olla ja mikä sitten jää jäljelle? Elmeri hiukan hölmöili, se oli hetken tiellä hukkapaikalla mutta läksi sitten takaisin jäniksen makuille, pyöri siellä ja palasi sitten takaisin tielle. Yritimme kävellä koiran kanssa tietä ja etsiä jäniksen loikkaa metsään mutta mitäpä siitä tuli, ei ilman lunta ole mahdollisuutta jäljittää otuksen reittejä ja luovuimme kohta hommasta.
Mutta kuitenkin, ehkä Elkulla on vielä jotain toivoa ettei siitä tule hirvikoiraa.

Perjantai 28.09.2012
Vein Elmerin metsään. Se heitti pienen kusilenkin ympärilläni, haukkui pari akkametsoa ja läksi suoraan hirven jäljille eikä edes yrittänyt etsiä jänistä. Se jäljitti hirveä reilun kilometrin kunnes sai elukan ajoon, saimme koiran pimeässä kiinni hirven perästä. Oppi ei ilmeisesti ole mennyt perille. Kotona yritin leikityttää koiraa appiukon ampuman jäniksen nahkalla lauantaina. Kyllä koira innostui nahanvedosta kovasti ja hyvittelin sitä, mutta liekö siitä ollut hyötyä.

Lauantai 22.09.2012
Elmeri ajoi tänään täydet VOI-luokan erät Tuusniemellä... Mutta ajoeläin olikin hirvi. Pettymyksen määrä on suuri enkä jaksa alkaa kirjoittamaan tarinoita hirviajoista. Rankaisin koiraa saadessani sen kiinni suoraan ajosta, toivottavasti se nyt älyäisi ettei hirviin sekaannuta missään tapauksessa! Ei todellakaan ollut paras mahdollinen päivä ja vaikka olenkin lapseton niin ainakin minusta tuntuu niinkuin omalle lapselle antaisi satinkutia herjuuksista kun koira kyytiä hirven ajosta. Mutta hirven ajaminen vaan on sellainen asia mihin koiran ei minusta tarvitse syttyä ollenkaan.

Torstai 20.09.2012
Ami haki aamupäivän eikä löytänyt mitään, joten vaihdoin puolilta päivin Elmerin samalle alueelle. En uskonutkaan pennun löytävän mitään koska metsä oli jo täynnä Amin jälkiä sekä päivä oli pitkällä, mutta saipahan juosta. Haetutin koiralla reilun tunnin ja aloin sitten valua kotiin päin, kunnes Elmeri otti ilmasta vainun ja täräytti jäniksen ylös pellon kupeesta. Ajo oli katkonaista, luulen että metsässä alkaa olla paljon mädännöstä ja jänis kävi pari kertaa pyörähtämässä minun jälkiäni pitkin (Elmeri selvitti tilanteen normaalisti eikä ajanut omiaan), lisäksi ilmassa oli paskankaje joka kävi omaankin nenään, pelloille ajettiin lietettä jossain kauempana. Se kävi juoksemassa junaradankin varressa, Elmeri selvitti hukan kertaalleen. Koira kuitenkin alkoi ajoineen pyöriä kieltoalueella joten huusin sitä pois, ihme ja kumma se tuli ajosta suoraan! Kyllä vähän harmitti kun jouduin sitten ottamaan sen kiinni, sillä Elmeri suuttui kun tajusi olevansa remmissä, se huusi minulle päin naamaa tapansa mukaan kun ei ymmärrä jotakin asiaa. Saa nähdä montako kertaa saan sen vielä tällä menolla huudettua luokse ajosta.

Sunnuntai 16.09.2012
Lähdimme taas appiukon, Ollin, Akun ja Poju-beaglen kanssa reissulle. Annoin miehille sellaisen ennakkovaroituksen että Elmeri saattaa nuoruuden innossaan haukkua vähän mille sattuu eikä sen läsnäollessa saa ampua missään nimessä lintua. Poju jäi vielä heinänsyöntiin kun Elmeri lähti intopinkeenä hakemaan ja ampaisi 5min sisään irtilaskusta täyteen ajoon. Meille tuli hiukan kiire virittää passit pikkutielle, yksi passimies oli vielä kotonaan ja jänis ehti kertaalleen tien yli, se ei kuitenkaan Elmeriä sekoittanut vaan se kyyditti jänistä reilusti ja kohti toista kierrosta. Se toi jäniksen suoraan Akun pihalle ja Aku oli juuri silloin lähdössä passiin, hyvä ettei jänis juossut ovesta sisään. No, pupu otti sitten kunnolliset karkot ja teki sen verran kiemuroita että Elmeri hukkasi sen. Ei siinä muuten mitään ongelmaa olisi ollut, mutta pentu ei malttanut pysyä hukkapaikalla. Se pyöri siellä aikansa ja läksi sitten aivan päinvastaiseen suuntaan 800 metrin päähän haahuilemaan. Poju herätteli toisaalla ja ukot jäivät sinne, minä lähdin Ollin kanssa palauttamaan Elmeriä työmaalleen. Tavoitimme sen lopulta pihasta, jossa se oli tutkimassa lautataapeleiden alusia ja vanhaa latoa. "Mitä sinä tuolleen lähet huitelemaan? Nyt takasin työmaalle!".

Vein sen hukkapaikan läheisyyteen ja sieltä se lähtikin jäljittämään antaen yhden haukun siellä, toisen täällä. Se eteni hiljalleen kohti Ollin kotipaikkaa ja Olli oli jo sitä mieltä että koira luovutti, itse en kuitenkaan jaksanut uskoa siihen, miksi se sitten vuhkisi mennessään jos sillä ei olisi jälkeä? Lähdin kuitenkin kotiin päin siltä varalta että koira tulisi pihalle eikä pääsisi karkaamaan maantielle tai naapuriin.

Elmeri löysikin sitten jäniksen melkein anoppilan takapihalta, se alkoi ajaa niin kovaa mitä keuhkoista ja jaloista läksi. Poju tarttui hommaan mukaan ja hetken pojat antoivat kyytiä jänikselle kahdestaan. Ajo kuitenkin alkoi kulkea läheltä maantien laitaa ja läksin koiria vastaan auton kanssa. Tavoitin Elmerin seikkailemasta maantieltä läheltä metsästysmajaa, en tiedä mistä jänis lie mennyt ja päätin ottaa koiran kiinni. Pojusta ei näkynyt tai kuulunut mitään, odottelin sitä hetken ja lähdin sitten viemään Elkkua kotiin. Myöhemmin appiukko kävi Pojun samasta paikasta.

Vaikka taas kerran ajot olisivat saaneet olla pidempiä, oli kuitenkin hyvä että koira tuli otettua välillä kiinni, vaikka hukalta katoaminen ei ole oikein mutta olen jo monta viikkoa miettinyt että molempien koirien kanssa pitäisi alkaa ottaa kahta ajoerää metsässä kokeenomaisesti, jotta ne oppivat että hommia joutuu jatkamaan kiinnioton jälkeenkin. Tiehommaa ihmeteltiin taas kerran, appiukko oli itse kävellyt tien laitaa ja koira mennyt tiellä edestakaisin eivätkä ohiajavat autot tehneet elettäkään hiljentääkseen. Sama kävi viime syksynä Amin kanssa, koiran ollessa tiellä autoja suhahteli ohi ja kuskit hiljensivät vasta kun itse juoksin käsillä huitoen keskellä tietä. Ovatko ihmiset oikeasti sokeita vaan vain piittaamattomia? Koirat ovat omistajilleen usein korvaamattomia eikä dreeveri tai beaglekaan tee kovin hyvää jälkeä autolle jos se tömähtää keulaan 80km/h vauhdissa!

Lauantai 15.09.2012
Vein Elmerin aamusta metsään ja tarkoitukseni oli etsiä samalla sieniä. Pentu läksi matkaan reippaana ja laski kohta pari herättelyhaukkua. Elmeri tosin on aika kiivas ja antaa ääntä linnuillekin, joten en laskenut liikaa haukkujen varaan. Kohta Elmeri alkoi laskea pellon laidassa ääntä niin rajusti etten ollut aiemmin sellaista kuullutkaan, ja nyt oli aivan varmaa että ajettava oli liikkeellä. Hetken kuunneltuani totesin kuitenkin koiran pysyvän suht koht paikoillaan, tutka näytti sen juoksevan edestakaisin muutaman kymmenen metrin matkaa. Mitähän hemmettiä koira tekee? Lähdin harmissani katsomaan tilannetta, matkaa oli muutaman sata metriä mutta metsä helppokulkuista, joten matkaan ei mennyt montaa minuuttia. Päästyäni miltei koiran luo samaa polkua pitkin tuli vastaan iso rusakko eikä se pitänyt turhaan kiirettä: Elmeri oli jäänyt pellolle lammasaidan taakse ja juoksi edestakaisin aidan viertä hurjasti huutaen. Nostin verkkoa sen verran että koira mahtui aidan ali eikä pentu paljon kysellyt että mennäänkö. Se ajoi sujuvasti 45min ja ehdin etsiä passipaikankin, jäin seisomaan kivelle josta oli hyvä ampumalinja kolmeen suuntaan, mutta rusakko meni ohi 50m päästä juuri siitä tiheiköstä johon en pystynyt ampumaan. Onnettomana seurasin kun ruskea vilahti pari kertaa pienten kuusien välistä ja koira seurasi perässä. Sitten rusakko eksytti koiran hiekkatiehen josta ehti mennä pari autoa, siihen loppui ajaminen tälle päivälle. Yritin siirtyä koiran kanssa etsimään toista ajoa mutta ei löytynyt enää mitään.

Keskiviikko 12.09.2012
Olli heitti Elmerin iltapäivästä metsään tehdessään pihahommia kotonaan. Vaikka maastossa tuskin on hajuja kolmen aikaan päivällä, ei koira tarhassakaan paremmaksi muutu joten samahan sen on antaa juosta. Elmeri antoi melkein heti irtilaskun jälkeen ääntä jollekin, varmaankin linnuille, ja läksi sitten matkoihinsa. Noin tunti irtilaskun jälkeen koira oli reilun kilometrin matkassa ja kuva näytti tältä:


Koira lähtikin ajamaan ilmeisesti jänistä puoli kuuden maissa. Ajo oli katkonaista eikä kestolla voi paljoa kehuskella, mutta kuitenkin koira ehti selvittää pari hukkaa ja sai edes jonkinlaisen jäniskontaktin. Ehdin jo huolestua kun tälle vuodelle ei ollut vielä yhtään ylösottoa, vaikka tämäkin taisi olla enemmän vahinko kuin pitkäjänteisen hakemisen tulos.

Sunnuntai 02.09.2012
Aamulla satoi rankasti joten en lähtenyt koiran kanssa minnekään. Iltapäivällä sade taukosi ja lähdimme haromaan kaverin kadonnutta katiskaa järvestä kaikuluotaimen kanssa. Otin koiran tutkineen mukaan ja "potkaisin" sen metsään järven rannalta. Elmeri kuseskeli hetken ja hävisi sitten kuin pieru saharaan. Seurasin koiraa silloin kun kerkesin, se pyöri muutaman hehtaarin alalla tiiviisti joten uskoin sen olevan jäljellä. Koira pyöri pikku läntissä aikansa ja teki sitten pari isompaa, rengasmaista lenkkiä alueen ympäri. Koska Elmeri viihtyi työmaallaan kävelimme rannalta talolle kahvittelemaan, katiska löytyi kyllä mutta emme saaneet sitä ylös, se tipahti harasta ja hävisi uudelleen.
Elmeri teki taas saman katoamistempun kuin viimeksi: Pyörittyään yhdellä alueella tarpeeksi se siirtyi kunnolla ja kiersi järven lahden kautta toiselle puolelle. Oli ilta ja tänään piti vielä lähteä Kuopioon, joten pentu olisi saanut pysyä hiukan lähempänä mutta ei, lähdimme hakemaan kun matkaa koiraan oli pari kilometriä ja se eteni edelleen. Pääsimme suunnilleen puoleen matkaan autolla ja loppumatka hoitui kävellen/juosten melko nopeasti, Elmeri kutsuttiin pois ja se tuli taas luokse hienosti puolen kilometrin päästä. Annoin koiran seurata meitä vapaana autolle, pari kertaa se yritti poiketa puskan puolelle mutta pyysin sen takaisin ja toistin koiralle "nyt lähetään kottiin". Se seurasi mukana hyvin ilman remmiä. Ihmeellisesti se vaan tottelee metsällä, vaikka kotona Elmeri osaakin olla välillä aika ääliö mitä tulee luoksetuloihin.

Jokin ihmeellinen lukko tuntuu vaivaavan koiraa. Se hakee pitkiltä matkoilta ja pyörii lupaavasti joillakin alueilla mutta ei vaan ole saanut vielä mitään ylös. Loishäädötkin on tehty. En minä suuria odottanutkaan ensimmäisiltä viikoilta, mutta kuitenkin edes jonkinlaista ajoa. Kaipa se sieltä tulee ajallaan.

Perjantai 31.08.2012
Lähdin Elmerin kanssa illasta etsimään jäniksiä. Menin mielestäni ihan kohtuuhyvälle ja laajalle alueelle, löysäsin koiran ja jäin odottamaan tuloksia. Penikka ei ole vieläkään saanut ylösottoa ja haluaisin sen tapahtuvan tänään. Elmeri lähti ensimmäiseksi ajamaan ylilentäviä joutsenia... Noo, nuori koira, ehehe... Huomattuaan joutsenet mahdottomaksi saaliiksi koira haki ihan hyvin ja jäi pyörimään aukon laitaan suolle reilun 600m päähän, se laski silloin tällöin muutaman innostuneen kiljahduksen ja lisäsi jännitystä, josko Elkku kohta lähtisi ajelemaan? Se puursi pienessä alueessa pitkään ja laski 1-2 hakkua silloin tällöin mutta valmista ei tullut miltei tuntiin. Sitten koira ilmeisesti kyllästyi ja läksi etenemään ihan päinvastaiseen suuntaan pitäen suunsa kiinni, Elkun siirryttyä turvallisen välimatkan päähän päätin kävellä herättelypaikalle katsomaan että mille se koira oikein haukkui. Ja mikä harmistus siellä kohtasikaan, vastaan juoksi kuusipiikkinen uroshirvi jo hyvissä ajoin ennen suota, suoalueella oli hirven makuita ja syönnöksiä mutta ei merkkiäkään jäniksestä. En voi sanoa varmaksi mutta luulen koiran älähdelleen hirville, voi hitsi! No, jos jotain positiivista niin ainakin se lähti pois hirvialueelta loppujen lopuksi. Ja onhan se vielä nuori...
Aikani ihmeteltyäni aloin skannailemaan tutkaa löytääkseni koiran ja se olikin ottanut ihan kunnon spurtit ja edennyt kilometrin päähän sellaiselle alueelle jolla en itse ole koskaan käynyt. Alue on luvallinen joten annoin koiran olla siellä ja toivoin että se kääntyisi jossain vaiheessa takaisin, sillä kartta näytti kohdalle ison suon ja jokaiselta käveltävissä olevalta tieltä tai polulta oli 700-1000 metriä matkaa koiran lähettyville enkä mielelläni lähtisi puolihämärässä rämpimään vitelikkoon, varsinkin kun tunnen omat suunnistustaitoni melko huonoiksi. Kävelin takaisin autolle ja odotin mihin suuntaan koira painuu mutta sain odottaa turhaan, sillä se jäi paikoilleen pyörimään samanlaiselle pienelle alueelle kuin äskenkin. Annoin sen pyöriä tovin ja lähdin sitten lannistuneena hakemaan kun aurinko oli laskenut. Pääsin autolla kuitenkin lähemmäs koiraa mitä odotin noin 750 metriin vanhan autiotalon pihaan. Pihan läpi oli ajettu metsäkoneella ja ura vei juuri siihen suuntaan johon minun piti lähteä joten patikoinnista ei tullutkaan niin hankala. Pääsin parisataa metriä lähemmäs Elmeriä ja saavuttuani aukiolle kiipesin ison kannon päälle ja huusin koiraa sen mikä keuhkoista lähti. Matkaa oli vielä ihan riittämiin, olen melko hiljainen enkä tiedä mitä maastoa välillä oli taimikon lisäksi, mutta Elmeri kuuli huudon kuitenkin ja juoksi hirmuista kyytiä suoraan luo.
Kotimatkalla käytin koiraa näkemäni hirven jäljillä, se ei kuitenkaan ollut niistä kovin kiinnostunut, nuuhkaisi monttua kerran ja kun kielsin sitä kuuluvasti se ei välittänyt enää mitään yhdestäkään hirvenjäljestä. En tiedä, ehkä hirven haju oli sitten voimakkaampi siellä missä koira herätteli tai sitten voi olla ettei se haukkunutkaan hirville. Yhtä kaikki, täytyy pitää koiran touhuja silmällä ja yrittää kieltää sitä kaikesta hirviin liittyvästä toiminnasta.

Lauantai 25.08.2012
Elmeri kävi Ollin kanssa, ei löytänyt mitään eikä kunnolla edes yrittänyt.

Maanantai 20.08.2012
Maanantain kunniaksi heräsin kolmelta, lastasin otukset kyytiin ja lähdin 120km päähän ajattamaan. Koska päivästä piti tulla lämmin annoin kummallekin koiralle kolmisen tuntia aikaa, kymmeneen mennessä piti molempien olla kiinni. Elmeri oli vuorossa ensimmäisenä, mutta aikainen herätys sekä automatka taisivat olla sen verran uusi kokemus että koira lähti hakemaan väsyneen oloisena ja eteni hyvin verkalleen. Se pyöri muutamassa kohdassa lähistöllä ihan lupaavasti ja antoi ääntäkin, mutta ei saanut mitään ylös ja eteni edelleen. Kun koira alkoi olla reilun kilometrin päässä siirryin itse lähemmäs ja mietin miksei se saa pupua ylös, se kuitenkin oli vanhassa kuusikossa joka on tavallisesti ollut suorastaan luottopaikka. Kävin sitten tarkistamassa paikan hakiessani koiraa pois eikä siinä mitään kuusikkoa enää ollutkaan, puut oli pistetty kesän aikana rahoiksi tästäkin...

Lauantai 11.08.2012
Jaa, vaihteeksi näyttelyssä. Elmeri käyttäytyi todella huonosti eikä tehnyt käytännössä muuta kuin huusi tai veti eteenpäin. Kehässä koira pysyi paikallaan mutta huusi.
Sain arkitottelevaisuuskurssilla sellaisen neuvon että pitäisi nipistää koiraa kyljestä aina kun se alkaa huutamaan ja palkita heti kun koira kääntyy ja lopettaa huutamisen. Tämä toimi vielä pääerkkarissa mutta eipä enää, sain väännellä Elkun nahkaa ihan huvikseni. Raukka kyllä kiljahti mutta kääntyi minuun, tökki käteni suullaan pois itsestään ja alkoi haukkua räkyttää silmät selällään päin naamaa. Koira hermostui entistä enemmän komentelusta eikä ymmärtänyt yhtään miksi olin sille vihainen ja kiusasin nipistelemällä. Tässä vaiheessa päätin että huutakoot koira niin paljon kuin haluaa, ei ole mitään järkeä kiusata sitä kun se muutenkin on hermostunut tilanteesta. Itseasiassa pentu tuntui rauhoittuvan paremmin kun rapsuttelin ja kapsuttelin sitä sekä yritin keskittää sen ajatuksia muualle kuin toisiin koiriin. Työ tekijäänsä neuvoo ja niin pois päin, tulipahan taas muistettua miten vähän kiinni käyminen väärässä tilanteessa auttaa koiran koulutuksessa. Todennäköisesti olen onnistunut tekemään näyttelypaikalle saapumisesta Elmerille entistä pahemman kokemuksen, koska siellä on paljon arveluttavaa porukkaa ja emäntä vielä kiusaa kaiken lisäksi. Mutta nyt tämän "antoisan" reissun jälkeen jätän ihan suosiolla molemmat koirat näyttelytauolle pidemmäksi aikaa, ei näitä ole järkeä käyttää kun ei tulokset tämän paremmaksi muutu. Ja niin, TJ 9 aamua, joskin en ole varma pääsenkö 20.8. yhtään mihinkään kun kyseessä on kuitenkin maanantai eikä Tuusniemeltä ole kuulunut mitään metsästysseuran jäsenhakemukseni suhteen. Nyt Elkku-apina lähtee kuitenkin pyörälenkille.

Sunnuntai 15.07.2012


Olin kolme päivää lomittamassa Tuusniemellä, ja Elmeri sai siellä uuden tuttavuuden kaverin hankittua viime viikolla tanskandoggiuroksen. Pojat tulevat ihan hyvin toimeen, joskin dogi on sen verran vahva että Elmeri leikkii sen kanssa aika varovasti ja varoo joutumasta jyrätyksi. Tanskalainen on pehmeä luonteeltaan joten suurempia kahakoita ei ole tullut ja koira uskoo heti jos Elmeri ilmoittaa ettei halua toista juuri nyt lähelleen.
Tanskalainen on perinpohjin pihakoira, se seuraa aina vanavedessä joka paikkaan. En tiedä onko Elmeri imenyt tästä jotain vaikutteita vai alkaako oppi mennä kalloon, vai onko koiran nenä niin jumissa nenäpunkkeja ettei se haista mitään, mutta Elmeri oli Tuusniemellä irti joka päivä monta tuntia eikä lähtenyt karkuteille kuin kahdesti, eri päivinä vieläpä ja sain sen kuitenkin helposti palautettua takaisin pihalle.

Muistelin tuossa aiemmin miten pentua hankkiessani uhosin kouluttavani sen pelkästään positiivisella vahvistamisella ilman että käyn koiraan ikinä käsiksi. Voin sanoa ihan suoraan olleeni väärässä, sillä minulla ei ole ollut tarpeeksi taitoa kouluttaa Elmeriä niinkuin ensin kivenkovaan meinasin. Yritin aikani kukkahattuilla koiran kanssa, jätin huonon käytöksen huomiotta ja palkitsin oikeaa käyttäytymistä, testasin pehmeämpiä rankaisukeinoja kuten laumasta eristämistä ynnä muuta. Nämä konstit olivat ihan hyviä pentuaikana mutta Elmerin tullessa "murrosikään" sitä ei saanut enää ruualla motivoitua tai palkattua tietyissä tilanteissa tai ylipäätäänkään hallintaan. Ei tässä vielä mitään, pidin pitkän pinnani hurjimman vaiheen ohi ja selvisin rökittämättä koiraa (vaikka mieli teki niin perkuleesti silloin tällöin). Laumasta eristäminen tai jättäminen ei toimi koiralla joka on jo muutenkin itsenäinen. "Jos emäntä häviää niin ei siinä mitään, minä lähden jäniksiä etsimään, tulkoot perästä". Huonon käytöksen jättäminen huomiotta tarkoitti koiralle vain että niin on ihan ok tehdä. Ainoa asia jossa tämä toimi oli sisäsiistiksi opettaminen mutta sekin asia kuului pentuvaiheeseen jolloin pehmeät koulutuskeinot olivat toimivia.

Mutta Elmeri on edelleen uppiniskainen. Luoksetulo ja katsekontakti ovat tällä hetkellä pahimmat niskoittelun kohteet: Kyse ei ole siitä ettei koira osaisi, mutta se ei vain yksinkertaisesti halua! Miellyttämishaluton koira ei voi käsittää miksi sen pitäisi vaivautua tottelemaan ilman erinomaista palkkiota, varsinkaan sellaista ihmistä jota se ei kunnioita tai usko kunnolla johtajakseen. Johtajuusasiassa minulla on työstettävää, mutta se onkin sitten eri tarina. Tärkeintä on kuitenkin ettei johtajuutta oteta vaan se ansaitaan, tästä periaatteesta aion pitää kiinni enkä todellakaan aio "ottaa koiralta luuloja pois" pieksämällä sitä. Jos Ami ja Elmeri alkavat joskus pelkäämään minua niin silloin on parempi etten enää pidä yhtään koiraa, pelkääminen ei ole kunnioittamista.

Mutta siis joo, luoksetulosta. Taas kerran koira läksi Tuusniemellä reiteilleen ja tavoitin sen tontin laidalta katselemassa metsään. Kutsuin sitä tavallisella äänellä takaisin, Elmeri katsoi vuoroin minua ja vuoroin metsää. Kutsuin uudelleen ja koira katsoi, sitten sukelsi metsään. Ihan puhdasta perseilyä. Metsänpohja on seudulla melko vaikeakulkuista ja juostuani hetken sain napattua koiraa selästä. Painoin sen maahan ja morkkasin, pidin siinä hetken ja laskin irti. Koira tuli juro ilme naamallaan mutta tiukasti vanavedessä takaisin tontin puolelle. Loppupäivästä se ei enää karkaillut ja tuli kun kutsuin.

Seuraavana päivänä sama tapahtui uudelleen, tosin hiukan eri paikassa tonttia. Yritin taas ensin kutsua koiraa hyväntahtoisesti takaisin mutta eipä se kuunnellut, juoksin sen taas kiinni mutta tällä kertaa kun pääsin koiran kohdalle se pysähtyi itse, istahti ja painoi päänsä alas sekä heilutti varovasti häntäänsä alistumisen merkiksi. Se riitti minulle, pyysin koiran mukaan ja se tuli taas takaisin eikä enää karannut.

Joku varmaan lukee tekstiä kauhuissaan siitä että nyt koiria ei saa enää ikinä metsään ja yritän väkisin tehdä dreeveristä sohvaperunan, mutta itse en usko siihen että koiran jolla on voimakas riistavietti saa pilalle kouluttamalla, sitä voi ainoastaan heikentää tai vahvistaa. Tein Amin kanssa aivan samalla tavalla opettaessani pihalla pysymistä ja ainakin sille taktiikka toimi, tietysti koiran metsästystaidoista voi sitten olla montaa mieltä. Rehellisesti sanottuna en edes 100% usko että saan Elmerille opetettua yhtään mitään, koira on sen verran itsenäinen ja kovapäinen että tekee mitä tahtoo ja milloin tahtoo ja minun tulisi olla todella uskottava johtaja saadakseni koiran toimimaan aina niinkuin haluan. Mutta yhtä kaikki, perseilyä en siedä ja siitä haluan eroon vaikka se sitten tarkoittaisikin pientä tukistamista joskus. Eihän koiran elämä voi olla aina positiivista? Ja tietenkin käytän yhä positiivista vahvistamista tukena, sillä pelkästään kurittamalla kasvatettu koira ei mielestäni tottele sellaisella ilolla kuin positiivisesti vahvistettu. Myös nyt haettuani koiran väkipakolla kiinni tein monta luoksetuloa niin että palkkasin koiraa herkuilla sekä riehumisleikeillä. Ja siitä haluan edelleen pitää kiinni että en lyö, vaikkei lyömisellä ja tukistamisella/alistamisella ehkä ole suurta eroa. Ja myös vaikka olenkin tehnyt tästä poikkeuksen Amin hirviajojen yhteydessä (siinä toinen ehdoton asia mitä en salli).

Sunnuntai 24.06.2012
Elmerin kanssa oltiin perjantaina arkitottelevaisuuskurssilla. Kurssin aiheina olivat maahanmeno, katsekontakti sekä luoksetulo, ja koira osaa periaatteessa nämä kaikki mutta ongelma tulee silloin kun pitäisi totella muiden koirien läsnäollessa. Elmeri kuitenkin suoriutui enimmäkseen hyvin, se kailotti ensimmäisen kymmenen minuuttia ja lopetti sitten viimein huutamisen pienen nuhtelun jälkeen. Se myös kyllästyi nopeasti maahanmenoon ja alkoi muutaman hienon suorituksen jälkeen pelleillä kierähtämällä kyljelleen. Koiran luottamus kasvoi silminnähden harjoitusten aikana: ensimmäisissä ohitusharjoituksissa se yritti kääntyillä ja pitää silmällä kaikkia koiria sekä puolustaa itseään vaaratilanteissa. Kun toiset koirat eivät välittäneet Elmeristä mitään se varmaan huomasi että "hei, ei nää hyökkääkään kimppuun" ja loppuvaiheessa pystyi keskittymään tehtäviin ihan hyvin vaikka lähimpiin koirakoihin oli vain pari metriä matkaa.

Olimme juhannuksen seudun Tuusniemellä. Elmeri on ollut nyt joka kerta juoksulangassa sillä se tuppasi karkailemaan keväämmällä. Koska luoksetulo on nyt vähän parempi päätin yrittää laskea koiran hetkeksi irti mutta pidin jatkuvasti sitä silmällä ja seurasin kaikkialle, jotta voisin estää mahdolliset karkaamisyritykset. Tein samalla viisi luoksetuloharjoitusta leikkipalkalla ja päästin koiran aina uudelleen matkoihinsa kun se oli tullut hienosti luokse, jotta se ei yhdistäisi mielessään luoksekutsua ikävään kiinnijoutumiseen. Ensimmäistä kertaa lukuunottamatta koira tuli todella sujuvasti yhdellä kutsulla, eikä se reilun tunnin aikana lähtenyt kertaakaan karkumatkoilleen. Ihmetys olikin suuri kun Elmeri tuli makoilemaan kanssani aurinkoon tehtyään tarkastuskierroksensa tontilla, yleensä pentu lähtee huitelemaan metsään paremman tekemisen toivossa. Ehkä Elmeri alkaa viisastua pikku hiljaa.





Perjantai 08.06.2012
Joo, juuri kun pääsin sanomasta niin Elmeri teki taas tuhoja. Laittelin uusia kiekkopatruunoita kaappiin ja yksi laatikko sitten levisi lattialle. Kasasin sen ja aloin etsiä yhtä puuttuvaa panosta ja kuinka ollakaan, Elmerihän sen oli varastanut omalle paikalleen ja purrut kappaleiksi. Onneksi se ei ehtinyt syödä paukkua ja aloitti pureskelemisen muoviosasta, jos nallipuoli olisi joutunut hampaisiin niin olisiko koiraa enää olemassa? Suurin osa lyijyhauleista löytyi lattialta eli koira ei tainnut olla ehtinyt syödä montaakaan. Olipahan taas tuuri kohdallaan...

Illalla muisteltiin isännän kanssa Elmerin luvattomasti syömiä tavaroita ja listasin ne ihan mielenkiinnosta. Jotain toki on saattanut unohtuakin:
2x Valjaat, yksi panta (omat ja Amin)
Hihna
700g porkkanalaatikko peltiastioineen
Pussillinen paahtoleipää
Mehukattipurkki jossa oli mehua
Jauhopussi
Nutriplus-vitamiinigeelin peltituubi
2x peltikulkusia
Parvekkeen oven tiivisteet + oven alalaitaa
Makuuhuoneen ikkunan poka
Keittiökalusteet, keittiön seinä
Kevytmetallihäkki
Muovinen kastelukannu, peltinen kastelukannu
Muovisia leivontakuppeja ja säilytysrasioita
Paistinlastoja, kauhoja, ruokailuvälineitä
Keittiön vetolaatikoiden kahvat
Puhelin
2x lompakko
Useita nappikuulokkeita
Radion johto
Pihdit
Leipä/keittiöveitsien kahvoja
Digiboksin kaukosäädin
Sakset
Lattialiippa (kuivain)
Kiekkopanos
Panadolpurkki
Dödö
Kengännauhoja
Koirankopin katto, patterin johto kopista
Dreeverilehtien kansia >:(
Huppari, takkien ja housujen taskuja
Siinä nyt ainakin jotain, lisäksi koira on hajottanut pari keraamista kuppia pudotellessaan niitä tiskipöydältä.

Torstai 07.06.2012
Diipadaapa. Agilityn treenaaminen jatkuu, käytiin tänään hallilla kuten tähänkin asti (pari kertaa viikossa). Koiraa kiinnosti homma kuin kilo p*skaa, vaikka sanonta ei ehkä kuvaa tilannetta hyvin koska se kakkakin varmaan kiinnostaisi enemmän. Halli oli täynnä hajuja kuten aina eikä Elmeri voinut keskittyä yhtään kun piti olla jatkuvasti haistelemassa. Lisäksi meillä oli jopa yleisöä, joten itsekin olin siinä hermona enkä innostanut koiraa tarpeeksi vakuuttavasti, rimakauhusta piti päästä ja yritin heittäytyä leikkimään ja riehumaan, sitten koira onneksi teki samoin ja saatiin tehtyä joitakin harjoituksia ihan näpsäkästi. Kun käytiin hallilla viimeksi tilanne oli ihan toinen, koira oli innoissaan ja lähdettiin pois vielä kun Elmerillä oli virtaa jäljellä jotta se innostuisi taas tänään, mutta ei tämä systeemi näköjään toiminut. Elmeri osaa yllättävän paljon silloin kun haluaa, motivaatio oli tänään vaan ihan hukassa. Se menee kaikki esteet "ongelmitta", tietysti keppejä ja kontakteilla pysähtymistä täytyy vielä harjoitella aika paljon mutta periaatteessa pystytään tekemään jokainen este oikein ja ilman remmejä. Tästä olen tosi tyytyväinen, ettei ole tarvinnut hinkata puolta vuotta jotain keinua sen vuoksi että koira pelkäisi. Mutta kun se motivaatio on vaan aika paljon päivästä kiinni. Takaakierto sujuu silloin kun huvittaa ja slaidausta tehtiin tänään, saatiin pari onnistunutta toistoa.

Päästiin jämäpaikalle yhteen arkitottelevaisuuskurssiin. Ei siinä, muiden koirakoiden läsnäolo on tässä se paras asia: päästään harjoittelemaan juttuja koirien keskelle ja Elmeri, ainakin toivottavasti, voisi alkaa kiinnittämään enemmän huomiota minuun kuin toisiin. Pentukurssilla onnistui mutta nyt kaikki siellä opittu tuntuu unohtuneen.

Elkku on ollut koko viikon tosi kiltisti eikä sitä ole tarvinnut torua kunnolla oikein mistään. Siis se on jopa alkanut tulemaan luokse kutsusta! Vaaaau... Se on saanut lenkkeillä nyt pari kertaa hetken vapaana (kuitenkin remmi on ollut perässä maassa jotta saan tarvittaessa kiinni) ja on seurannut nätisti, lisäksi se Tuusniemellä ollessaan veti itsensä valjaista läpi mutta antoi helposti kiinni. Kuulin kun koira haukkui hevosille ja kun lähdin hakemaan Elmeri juoksi suoraa kyytiä syliin minut nähdessään, lisäksi se on tullut pari kertaa luokse kutsusta siitä huolimatta, että on ollut lähdössä räkättien perään pellolle. Luoksetuloa ollaan vahvistettu koirapuistossa ja pitkässä liinassa pihalla. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu *koputtaa puuta*.

Torstai 31.05.2012


Elmerin kanssa on yritetty parantaa luoksetuloa harjoittelemalla koirapuistossa ja pitkässä liinassa. Kuitenkaan suurta edistystä ei ole vielä tapahtunut.
Tänään lenkillä koira taas lorvaili ja menetin hermoni siihen. Koppasin pennun syliin ja kannoin sitä pitkin katua, ajatelkoot ihmiset mitä hyvänsä! No, Elkku rimpuili tiensä alas, en pystynyt enää pitämään sitä kiinni. Noh, samanlainen jarruttaminen jatkui heti koiran päästyä alas. Vaikka pysähdyin ja jäin paikalleni seisomaan Elmeri ei liikkunut mihinkään, se vain kävi istumaan ja pällistelemään. Ajattelin että "jää sitten siihen" ja kiepautin hihnan lyhtypylvääseen, ehkä koira sitten tajuaisi että oikeasti jää pois kyydistä ellei kävele kunnolla. Lähdin itse kävelemään kotiin. Jäin odottelemaan turvallisen matkan päähän niin, ettei koira voinut nähdä minua. Odotin ja odotin kunnes en jaksanut enää ja menin takaisin. Mitä Elmeri oli tehnyt? Istui kaikessa rauhassa tasan siinä mihin sen jätin ja katseli harakoita eikä korvaansa lotkauttanut kun menin ja otin sen irti pylväästä. Ei siis toiminut tämäkään...

Kiinnostuin taasen johtajuusteorioista näin aamutuimaan. Googlettelin asiaa ja selailin kirjoja, löysin muutamia ihan hyviä ohjeita jotka pitäisi itsekin aina välillä muistaa... Auttaisikohan Elmerin niskoitteluun, jos alkaisin itse käyttäytymään vahvan laumanjohtajan tavoin?

"Johtajuus ei ole yksittäisiä sääntöjä, se on läsnä aivan kaikessa mitä koiran kanssa tehdään. Tässä on kuitenkin muutama sääntö, jotka on hyvä muistaa:

1. Sinä hallitset leluja. Käytä niitä palkintona tottelevaisuudesta.
2. Sinä syöt ensin. Kaikki tähteet ovat sinun. Käytä makupaloja palkintona tottelevaisuudesta.
3. Saat kulkea kotonasi täsmälleen mistä haluat, koiraa väistämättä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö koira saisi koskaan maata rauhassa. Kapeissa paikoissa (kuten oviaukoissa) koira väistää sinua.
4. Sinulla on paras lepopaikka. Koira ei valtaa sohvaa eikä sänkyä. Jos valtaa eikä tahdo antaa periksi, pidä koiran perässä narua, josta voit kätevästi poistaa sen sohvalta. Sänkyyn ja sohvalle pääseminen on etuoikeus, joka pitää ansaita.
5. Sinä aloitat metsästyksen (leikin) ja tapat saaliin (voitat esim. köydenvedon, otat koiralta suusta tavaroita). Koira ei saa vaatia sinulta leikkiin ryhtymistä. Käytä leikkimistä palkintona tottelevaisuudesta.
6. Sinulla on oikeus vaatia huomiota koiraltasi. Koiran huomionhakuyritykset jätät huomiotta. Kutsu koira ja käske sen vaikkapa istua, kun haluat rapsuttaa sitä.
7. Jos pidät koiraa kiinni vaikkapa hoidon aikana, älä päästä sitä irti kun se pyristelee. Päästä se vasta kun se ei enää tempoile.
8. Sano käskysana vain kerran. Et saa koskaan toistaa käskyä näyttämättä koiralle konkreettisesti mitä sen pitää tehdä. Älä huuda käskyjä. Älä vaadi sellaista, mitä et voi viedä läpi.(Tässä olisikin meillä parannettavaa...)
9. Opeta koira menemään selälleen. Kun koira kellii selällään, voit rapsutella sitä mahasta.
10.Suojele laumaasi ulkopuolisilta. Puolusta koiraasi, asetu sen ja muiden koirien väliin. Aja hyökkääjät tiehensä. Älä vie koiraasi tilanteisiin, joissa et pysty takaamaan koiran turvallisuutta.
11. Älä ole aggressiivinen koiraasi kohtaan. Johtajuus ansaitaan, sitä ei oteta.

Tavoitteenasi on koira, joka sekä rakastaa että kunnioittaa sinua!"
Lainaus osoitteesta http://www.kumikana.org/koulutus/johtajuus.htm

Koiran agilityura ei muuten ottanut tuulta alleen. Elmeri käyttäytyi hallittavuustestissä juurikin niin huonosti kuin osasi, "koirasi on liian kiinnostunut toisista koirista"... Niinpä itsenäinen harjoittelu hallilla jatkuu.

Keskiviikko 23.05.2012
Voihan elämys soikoon. Viikko sitten olin jopa ylpeä tästä koirasta: Se käyttäytyi mätsärissä lähestulkoon kuin koiran kuuluukin, istuttiin pari tuntia ja Elkku ulisi joitakin kertoja, mutta enimmäkseen vain istui ja katseli sekä kuunteli hyvin kehässä.
Ohitukset on menneet hyvin, Elkku kyllä tuijottaa mutta ei rempoile, hidastele tai ala huutaa kuten aiemmin, ei siis mene sekaisin.

Ja sit tänään lenkillä oli niiiiin hermot taas pinnassa. Hihnassa repiminen oli ihan älytöntä, yritin nykiä hihnasta takaisin, sanoa normaalisti "ei vedä", huutaa "EI VEDÄ", ei auttanut myöskään pysähtyminen, koira meni vain enemmän kierroksille joutuessaan seisomaan. Lopulta sain vetämisen jotenkuten kuriin nyppimällä narusta ja antamalla namin ja kehumalla kun koira meni nätisti. Kuitenkin Elmeri kyllästyi pian palkkoihin, eivät olleet ilmeisesti tarpeeksi hyviä.

Ja sitten ohituksessa: Ensimmäisen kerran koirakon ohitus meni hyvin, toisella kerralla sitten jokin meni umpisolmuun ja seuraavalle koirakolle alkoi älytön huuto ja riekkuminen. Käännyin ympäri koiran kanssa ja hinasin kiljuvaa, nelivetojarruilla jarruttavaa koiraa perässä useamman kymmenen metriä. En tasan tarkkaan menisi ohi ennenkuin pentu rauhoittuisi, sillä se nimenomaan halusi päästä toisen koiran lähelle ja haistelemaan. Tuommoisella käytöksellä en halua palkita sitä antamalla tahtoa läpi... Varmaan se vastaantulija oli ihan ihmeissään. Lopulta saatiin ohitus tehtyä, Elkku kävi kyllä ihan ylikierroksilla mut ei huutanut.
Ja seuraava ohitus meni taas nappiin.
Sitten joka lenkki sama juttu: Kun aletaan olla muutaman sadan metrin päässä kotoa, Elmeri alkaa lorvimaan. Se oikeasti jää seisoskelemaan, töllöttämään asioita, syömään keppejä, jarruttelee, haistelee verkkaisesti ja jää töllistelemään ihmisiä sekä yrittää mennä haistelemaan porukkaa, mitä se ei muuten tee (yleensä painaa vaan menemään ja saan kieltää vetämästä). Jos ei muuta keksi niin koira lyö jarrut päälle, katsoo minua silmiin ja kääntyy sivuun nuuskimaan. Kun ollaan asunnon rapussa, se ei halua tulla kunnolla sisälle. Jos käännyn pois päin kotoa koiran lorviessa, se lähtee ihan uudella innolla toiseen suuntaan. Ja ei, sisällä ei ole tapahtunut mitään. Luulen että Elmeri vaan on ulkokoira, se pyrkii aina parvekkeelle ja saattaa istua siellä useamman tunnin, tarhassa toisen ollessa kopissa Elmeri istuu ulkona ja katselee maailmaa. Minua harmittaa tosi paljon, sillä tahtoisin tehdä koiran kanssa positiivisia asioita jotta saisin vähän luottoa sen silmissä ja suhdetta rakennettua, mutta miten se on mahdollista jos joudun jatkuvasti kieltämään ja torumaan? Tuleeko tästä ikinä kunnon koiraa?

Tiistai 10.04.2012


Tämänhetkisiä harjoituksen aiheita: Pyörälenkkeily, irtiolo ja hallittavuus sekä käyttäytyminen yleisillä paikoilla.
Pyörälenkkeilyn idean koira tajusi nopeasti. 1. päivänä talutin pyörää ollen itse tien puolella ja koira kulki pyörän ja penkan välissä. Hihnaa pidän aina kädessä, en oikein ole tottunut niihin juoksutusjousiin vaikka sellainen saattaisi tosin olla turvallisempi.
2. päivänä ajoin pihassa lyhyen ringin ja koira meni nätisti, sitten seuraavan kerran uskallettiin lähteä jo pidemmälle reissulle. Elmeri otti kertaalleen osumaa pyörän eturenkaasta, se ei ilmeisesti älynnyt katsoa minne suuntaan kiilasi ja hivuttautui aina vain lähemmäksi pyörää. Isoa vahinkoa ei kuitenkaan syntynyt, lenkki jatkui ja koira on ollut vähän varovaisempi pysytellen penkan puolella.
Ihan kunnon lenkille en ole tohtinut nuorta koiraa viedä, vaan käymme ehkä kahtena päivänä viikossa pyörähtämässä parin-kolmen kilometrin edestakaisen matkan. Koska maalla ainoastaan maantie on sulana, joudun väkisin kääntymään ympäri jossain vaiheessa ja ajamaan saman reitin takaisin. Tämä käy Elmerin hermoille. Esimerkiksi eilen Elmeri juoksi hienosti kunnes lähdin koiran kanssa kääntymään, jolloin se laittoi heti nelivetojarrut päälle ja yritti kaikin voimin ängetä ruhoaan toiseen suuntaan. Lahjonta, kiristys ja uhkailu eivät tuottaneet mitään tulosta vaan koira seistä jökötti paikallaan ilmeisen haluttomana juoksemaan samaa reittiä kahta kertaa. Koska Elmeri on jokseenkin painava (ainakin niin päättäessään) ei sitä voinut oikein raahatakaan, joten jäin koiran kanssa seisomaan tien poskeen.
Elkku jaksoi seisoskella viitisen minuuttia ja alkoi sitten käydä levottomaksi. Lopulta se puoliväkisin läksi valitsemaani suuntaan, mutta heti noustessani pyörän selkään koira alkoi kiskoa mielettömästi kohti ojaa juosten kylki edellä. Aikani sitten yritin pyöräillä venkoilevan pennun kanssa, kunnes sitten kyllästyin ja irrotin hihnan koiran valjaista. Sidoin hihnaan solmun jotta remmi ei kuristaisi ja laitoin sen koiran kaulaan, yrittäkööt nyt vinkuroida!
Vikurointi osoittautuikin nyt haastavaksi kun pennun etuosa oli pannan ansiosta koko ajan menosuuntaan päin. Piakkoin Elkku alkoi taas juosta nätisti löysällä remmillä ja sai tietysti paljon kehuja. Mutta pentu päätti että konstit ovat monet, sillä se nappasi hihnan suuhunsa ja alkoi repiä itseään taas kohti ojaa. Se ei ottanut "irti"-komentoja kuuleviin korviinsa. Kerran pysähdyin ja koira irrotti otteensa, mutta heti liikkeellelähdön jälkeen se nappasi hihnan uudelleen ja sama ralli jatkui. Sitten päätin lopulta sitkuttaa Ponilla sen verran kovaa että Elkun olisi lopulta pakko irrottaa ja alkaa katsoa eteensä. Näin tapahtui ja pääsimme kunnialla pihaan asti.

Irtioloharjoitukset ovat sujuneet vaihtelevasti. Koirat ovat ulkoilleet irti sekä yksin että yhdessä, ja luonnollisesti yksinollessa Elmeri on kuuliaisempi. Se seuraa melko hyvin minua ulkona ja luoksetulo on viime aikoina parantunut. Tarkoituksenani olisi (yrittää) opettaa koiralle hallinnassa pysyminen ei-metsästystilanteissa sekä seuraaminen siirtymisen yhteydessä. Metsästyksen kannalta tavoitteena on että koira seuraa minua jos siirryn sen läsnollessa, mutta lähtee sitten irtaantumaan kun jään aloilleni. Koiraa on paljon helpompi kuljettaa metsässä ilman hihnaa ja toisekseen minusta koiran tehtävä on etsiä riistaa, ei niin että vien sen aina valmiille jäljille (tässä reppujakkara tuleekin tarpeeseen). Kuitenkin jäljillä oleva, työhönsä syventynyt koira pysyy työmaallaan ja sallii siirtymisen passipaikkojen välillä jne. Ainakin Ami on sisäistänyt tämän tekniikan melko hyvin eikä hakulaajuus ole kärsinyt, mutta nähtäväksi jää pystyykö Elmeri samaan. Ja onko tällaista työskentelyä edes mahdollista opettaa dreeverille...

Ja sitten käytösharjoitukset. Hallittavuustesti on alle parin viikon päästä ja sinne on tulossa paljon koiria, joten päästäkseen agilityryhmään Elmerin olisi suoriuduttava erinomaisesti kaikista testin osa-alueista. Mutta teinikoiralla on hyvin valikoiva kuulo; se tottelee yhtenä hetkenä hyvin ja toisena tekee kaiken päinvastoin. Erityisesti koirien läsnäollessa huomio tuntuu kiinnittyvän kaikkeen muuhun paitsi ohjaukseen, niinpä olen vienyt pentua agihallille eri ryhmien treenipäivinä ja harjoitellut sen kanssa paikallaoloa, hiljaisuutta ja kuuliaisuutta kentän laidalla. Osittain koira on suoriutunut jopa yllättävän hyvin, mutta keskittyminen herpaantuu vielä melko helposti ja pennun väsähtäessä se ei tietenkään jaksa kuunnella vaan tekee mitä mielii. Pyörälenkkeily, iltaruuan väliin jättäminen ja HK:n nakit tuntuvat parantavan keskittymiskykyä hallilla. Toivottavasti testi menisi läpi!

Maanantai 02.04.2012
Kattelin joutessani netistä viime kauden jälkitietoja. Vaikka melko harvoin ollaankin metsällä käyty, on mieleen jäänyt joitakin päiviä; esimerkiksi Elmerin ensimmäinen ylösotto omin avuin (3.12.), ensimmäinen kaato ja Tuusniemen pitkä päivä (14.12.), jolloin koira hankki paljon arvokasta kokemusta ja selvitti ensimmäisiä kunnollisia tiehukkia.
Vaikka pentu onkin ehkä vähän mennyt eteenpäin sillä on vielä älyttömästi opittavaa ja kokemusta on kartutettava. Ihan hyvillä mielin kuitenkin odottelen seuraavaa kautta,
tyytyväisenä siitä että Elkku on ylipäätään päässyt testaamaan ja kehittämään itseään ajamisen parissa. Tästä on sopiva jatkaa. Menisipä kesä äkkiä!

03.12.2011, klikkaa kuva suuremmaksi


14.12.2011, klikkaa kuva suuremmaksi


Maanantai 26.03.2012
Ei näköjään pitäisi povata koirilleen yhtään mitään tuloksia, tuli nimittäin näyttelystä juuri se mitä edellisessä kirjoituksessa epäilinkin eli H.
Koko päivä meni vähän penkin alle. Unohdin aamulla ottaa numerotaskun mukaan ja olimme paikalla aivan liian aikaisin; Arvostelu kehässä 4 alkoi kello 10, mutta tietenkin se alkoi suomenajokoirilla ym... Tulimme siis hyvissä ajoin yhdeksään taimitarhalle ja odotimme vuoroamme 7 tunnin ajan, Elmeri huusi ensimmäiset kolme tuntia aivan suoraa huutoa kuin päätä leikkaisi, ilmeisesti sen koppa ei vieläkään kestä ihmis- ja koirapaljoutta. Lisäksi paikalla näkyi olevan useampia juoksuisia narttuja, joten pentu ei asettunut lepäämään kuin muutamiksi minuuteiksi kerrallaan ja oli kehässä niin väsynyt että liikkui todella huonosti ja koiraa joutui pitämään pannasta pystyssä arvostelun aikana. Kovin löysäksi moittivat koiran rakennetta, mutta eihän alle vuosikkaalla koiralla voi olla sellaista lihaksistoa kuin aikuisella jolla se kantaisi itseään!
Elmeri oli tuomarin silmään niin epäsopiva ja keskenkasvuinen että saattaa jäädä nämä näyttelyt suurimmaksi osaksi ensi kesän touhuiksi, täytyy käydä vielä mätsäreissä harjoittelemassa hommaa ja antaa koiran kaikin puolin aikuistua. Lähdimme paikalta heti kun saimme arvostelun, Amikin oli odottanut jo koko päivän autossa, nyt sitten jälkikäteen on hyvä harmitella että mitäs ilmoitin keskeneräisen koiran yhtään minnekään...

Suuntasimme näyttelystä tallille jossa olemme käyneet useaan otteeseen. Pojat saivat kirmailla vapaana ympäri tiluksia ja vaikka näyttelyissä koiran käytös hävetti minua, sain nyt olla Elmeristä oikein ylpeä: Se totteli oikeastaan kaikkea mitä sille sanoin. Kutsuessani Elmeriä se katsoi ensin minua pitkään, sitten katsahti muualle, taas minuun ja päättikin sitten tulla luokse. Se tuli pois vanhoilta jäniksen jäljiltä joita oli lähdössä tutkimaan. Menin itse sitten jossain vaiheessa käymään sisällä ehkä viideksi minuutiksi ja hölmöhän minä olin, heti kun kissa on poissa niin hiiret hyppivät pöydälle eli pojat olivat painelleet kuusikkoon metsäreissulle. Jäljitin koiria tietä pitkin kunnes jäljet hyppäsivät metsään, sitten vihelsin muutaman kerran ja Elmeri tuli metsästä kuin salama, Ami lönkytteli perässä suoraan takaisin pihalle.

Sitten pojilla oli ensimmäinen supikontakti. Vanhan riihen alta alkoi kuulua Elmerin haukkua joka vain jatkui. Lähdin katsomaan tilannetta ja kuulin koiran haukun lomasta supikoiran sähisevää murinaa, samalla Ami hyökkäsi myös supijahtiin louskuttamaan. Supi oli tehnyt pesänsä riihen alla olevaan vanhan kattopeltikasan alle, mutta meillä ei ollut minkäänlaisia kaivuuvälineitä, lamppuja saati sitten asetta elukan lopettamiseen. Elukka ei myöskään siirtynyt kun kalistelin peltejä joten annoimme asian olla. Elmeri yritti kaivaa vimmatusti peltien alle ja kävi välillä riihen ulkopuolella etsimässä muita pääsyreittejä supin luo kun kaivaminen ei tainnut tuottaa tulosta. Sitten supi ilmeisesti sai tarpeekseen ja luulen että se siirtyi, sillä koirat ajoivat muutaman metrin riihen sisällä huutaen kuin viimeistä päivää. Ne jatkoivat louskuttamista uudessa paikassa hetken mutta tulivat kohta pois. Yritimme paikantaa supia siinä onnistumatta, ryökäle oli vaihtanut itsensä parempaan piiloon. Täytyy varmaan alkaa varata pistooli takakonttiin.
Sitten seurasi koirien tarkistus, sillä teräväreunainen pelti ei ole vaaratonta. Amilla ei ollut mitään hätää, Elmerin nenä oli veressä mutta siitä ei ainakaan äkkiseltään löytynyt kuin onnettoman pieni naarmu joka ei vuotanut enää, eikä kaikki veri ollut mitenkään siitä naarmusta peräisin. Ehkä Elkku oli sittenkin saanut iskettyä hampaansa supikoiran ihraan.

Ja tänään kävin Elkun kanssa pitkästä aikaa agilityhallilla. Kennelyskän vuoksi molemmat koirat ovat olleet karanteenissa nyt vaaditun ajan ja saadaan taas käydä treenailemassa. No, Elmeri kyllä totteli sen verran hyvin kuin murkkuikäiseltä urokselta odottaa voi, korvat katosivat silloin tällöin mutta välillä koira teki ihan hyviäkin pätkiä. Ja olen tosi tyytyväinen että taidan saada Elkusta hiukan nopeamman agilitykoiran kuin Amista, jos nyt pennulla vain riittää kiinnostusta lajiin jatkossakin. Olemme harjoitelleet suorahkoja muutaman esteen ratoja sekä yksittäisiä esteitä. Puomi sujuu koiralta ilman remmiä ja keinu pienellä avustuksella. Keppeihin Elkku suhtautuu niinkuin Amikin, eli kiinnostus on nolla. Ohjauskuvioista ollaan harjoiteltu takaakiertoa ja takaaleikkausta. Nämä kaikki ovat mielestäni kohtalaisessa kuosissa ottaen huomioon miten vähän ollaan harjoiteltu loppujen lopuksi.




Torstai 22.03.2012
Mätsäreistä tuliaiseksi saatiin kennelyskä rokotuksista huolimatta.
Koiran oireet alkoivat maanantaina 5.3. joten virus oli tarttunut varmasti jo ekasta mätsäristä jossa käytiin. Elmeri yskäisi muutaman kerran iltalenkillä, ajattelin ensin että hihnassa repiminen ottaa henkeen enkä kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Asuinalueellamme on ollut viime aikoina suoranainen kennelyskäepidemia, joten pieni huoli jäi kuitenkin mieleen koiran yskimisestä.
Seuraavana aamuna Elmeri kakoi jatkuvasti ja oksensi kolmesti tunnin sisään kirkasta vaahtoa ja limaa. Googletin kennelyskäoireet ja ne vastasivat täysin koiran tilaa. Lämpökin oli vähän koholla, 39 astetta tasan. Koska kennelyskä kuitenkin paranee usein itsekseen, päätin odottaa tiistain ajan minne tilanne kehittyy. Koira yski välillä niin rajusti että oksensi ruokansa ja juomansa ulos sekä oli aivan veltto, illalla lämpö nousi kuumeeksi asti. Seuraavana aamuna Elmeri oli jo pirteämpi mutta yskä jatkui hakkaavana sekä nenä vuosi keltaista räkää, joten soitin lääkäriajan. Mentiin, saatiin diagnoosi ja lääkekuuri sekä liikuntakielto. Kennelyskähän on ihmisten influenssaa vastaava tauti, ei välttämättä vaarallinen mutta rasitusta tulisi välttää jottei sairastu sydänlihastulehdukseen tai keuhkokuumeeseen.

Elmerin vointi parani muutamaan päivään, mutta kaksi viikkoa karanteenia ja liikuntakieltoa on edelleen voimassa. Olen alkanut lenkittää koiraa hiukan, mutta paikallaanolo on tehnyt tehtävänsä ja Elkku keksii oheistoimintaa itselleen, mm. tavaroiden tuhoamista yksinollessaan...

Elmeri on ilmoitettu hallittavuustestiin. Hallittavuustestistä karsitaan koirakot agilityn alkeiskurssille, joten toivottavasti pentu osaa käyttäytyä että pääsen aloittamaan senkin kanssa. Tuusniemelle menemme näyttelyyn ensi sunnuntaina, vaikka sinne tulee 11 dreeveriä eli sijoituksesta on turha haaveilla. Mutta no, nähdäänpähän minkä H:n sieltä oikein laittavat...

Sunnuntai 04.03.2012
Käytiin tänään mätsäreissä. Koira käyttäytyi väliajoilla yhtä huonosti kuin edellisenkin kerran; se huusi täyttä huutoa ja tempoili narussa. Itse hermostuin hommaan siinä määrin, että päätin jo aamulla jäädä paikalle niin pitkäksi aikaa kun koiria riittää, jotta Elkku saisi kunnolla totutella meininkiin. Treenasin sen kanssa aika paljon ennen kehien alkua. En viitsinyt enää kieltää sitä huutamisesta kun se ei mitään hyödyttänyt. Lopulta huutaminen hiukan rauhoittuikin koiran huomatessa ettei siitä ollut hyötyä ja huomiota sekä herkkuja sai vasta kun oli hiljaa. Häkissä ollessaan pentu oli sen sijaan aika rauhallinen.
Mutta kehään mennessä kädessä oli ihan eri koira: Elmeri keskittyi hyvin käskyihin ja kulki kauniisti sekä seisoi kuin tatti. Ensimmäisellä kierroksella se oli hiukan levoton, kilpailuluokassa täydellinen ja BIS-luokassa ehkä jo vähän väsähtänyt eikä jaksanut seistä niin hyvin. Voitimme sinisten kilpailuluokan ja sijoitumme 7. BIS-kehässä. Suorastaan ihme, kun miettii sitä showta minkä koira piti kehän ulkopuolella. En osannut etukäteen toivoakaan noin hyvää sijoitusta ja koiran käytöstä. Tästä jatketaan ensimmäisiin virallisiin 25.3. Tuusniemelle.

Tiistai 28.02.2012


Elmeri söi sunnuntai-aamuna kaksi kappaletta metallikulkusia.
Maanantaina koira ei syönyt tai juonut ja oksenteli vähän päästään. Toinen kello tuli ulos, toista ei näkynyt missään. Koiraa pakkojuotettiin ja syötettiin parafiiniöljyä mutta turhaan, nekin tulivat oksennuksena ulos. Tänä aamuna koira ei edelleenkään halunnut juoda, joten ei siinä muu auttanut kuin lääkäriin lähtö suolitukoksen vuoksi. Tähänkö sitten kaatuvat meidän kesäharrastukset, jos koiralta vedetään maha auki?


Röntgenkuva paljasti kuitenkin onneksi totuuden, ja homma meni tuseeraamiseksi. Elmeri raukka, vaikka vähemmällä kuitenkin päästiin. Naurussa oli pitämistä ja kahden lääkärin voimin ihmeteltiin epätavallista tilannetta. Koiran takapuoli kilisi hienosti kun sitä käänneltiin puolelta toiselle. Elkku oli hyvin onnekas, lääkärin mukaan paljon isommista koirista joudutaan leikkaamaan pienempiä esineitä ulos, mutta tämä kello oli vyörynyt koko suolen läpi ja oli helposti poistettavissa. Maha ja suoli olivat kuitenkin ärtyneet ja tulehtuneet, tämä selittää miksi ruoka ei pysy sisällä. Elmeri lähetettiin kotiin pahoinvointilääkkeiden ja erikoisruuan kanssa. Koira oli ehtinyt laihtua hiukan episodin aikana, mutta alkoi heti kotiin päästyään etsiä ruokaa. Säikähdyksellä selvittiin tänään.





Lauantai 25.02.2012
Käytiin Elkun kanssa harjoittelemassa näyttelyhommia KPSH:n mätsärissä.
Pienempänä Elmeri käyttäytyi vastaavassa tilanteessa nätisti, mutta nyt koira kävi jatkuvasti ylikierroksilla. Se huusi ja tempoili narussaan, tosin kyllä kuunteli heti kun pyysin sen huomiota ja teki mitä pyydettiin, mutta heti päästyään "vapaaksi" se aloitti metelinsä.
Kehässä pentu käyttäytyi kohtalaisen hyvin ja antoi tuomarin käsitellä itseään. Paikallaan seisominen oli hankalaa, koira kesti muutaman minuutin asennossa,mutta tuomaroinnin venyessä loppukehässä keskittyminen herpaantui ja pylly lysähteli maahan muutaman kerran. Mutta kerrankin sattui sellainen tuomari, joka oli mieltynyt ajokoiriin! Saimme sinisen nauhan ja jäimme loppukehässä viidenneksi (13 koiraa). Saatiin kuitenkin palkinnoksi vinkupallon ja koiranmakkaraa, sekä arvokasta kokemusta ja harjoittelua kehähommia ajatellen. Ensi sunnuntaina lähdemme taas mätsäreihin, toivottavasti tämäpäiväinen kokemus muistuisi mieleen ja koira olisi rauhallisempi.

Lauantai 18.02.2012
Lähdettiin kokeilemaan. Ilman lumikenkiä metsässä kävely oli aika ekstremeä: Kun humpsahtaa mahaa myöten lumeen ei ylös pääse kuin ryömimällä.
Elmeri lähti aika innokkaana hakemaan, mutta into ei auta kun huttulunta on metrin verran. Se puursi ja puursi, kävi 200 metrin päässä hakulenkillä johon kului aikaa miltei tunti. Se kävi luona tirskumassa, ilmeisesti puuterilumi meni nenään ja läksi uudelleen. Kun koiran eteneminen oli superhidasta ja ojasta ylösnousu kesti viisi minuuttia tassujen lyödessä tyhjää, päätin että tähän loppuu meidän metsästyskausi. Ihan sama vaikka koirat menisivätkin, kun toinen on pentu ja toinen rampa niin mitä näitä enää kiusaamaan, kun kautta on enää puolisentoista viikkoa jäljellä.

Lauantai 11.02.2012
Vihdoinkin lauha päivä!
Päätin kuitenkin lähteä koiran kanssa vasta puolilta päivin, sillä aamulla oli -16 pakkasta mutta sää lauhtui päivää kohden -13 asteeseen.
Eipä tällä lumella viitsi pitkää päivää teettää, hirmuinen rasitus sekä koiran hengityselimistölle että lihaksistolle. Korkeintaan kolme tuntia.
Syönnös löytyi viisiminuuttisen kävelyn jälkeen ja se saisi riittää koiran avustukseksi. Ei Elmeriltä tarvinnut paljoa kysellä lähdetkö, se kiersi pienen ringin ja läksi sitten tarpomaan. Itse putsailin lähistöltä pari mätästä lumesta, ehkä auttaisin edes yhtä jänistä löytämään sapuskaa lumen alta.
Silmään osui höyhenmytty joka roikkui kuusenoksalla, joku oli pistellyt talitinttiä lounaaksi ja jättänyt puolet riippumaan.


Elmeri laski pari herättelyhaukkua jossain todella kaukana. Rupesin katsomaan tutkaa, koira oli edennyt miltei viivasuoraan reilun 500 metriä ja eteni edelleen. Ei se enää tulisi yhteyttä ottamaan, joten kävelin 100 metrin matkan takaisin anoppilan pihalle.
Siinä siivoiltiin pihalta tavaraa varastoon Ollin ja appiukon kanssa. Katsoin sitten tutkaa uudelleen kun koira oli ollut tunnin verran metsässä, ja sehän ajoikin siellä ihan täysiä miltei kilometrin päässä. Alue oli sinällään ihan luvallinen ja turvallinen, joten annoin koiran jäädä ja tyydyin vilkuilemaan tutkaa silloin tällöin.

Kului tunti ja toinen. Kolme tuntia alkoi tulla täyteen Elmerin irtilaskusta joten lähdin metsästämään koiraa kiinni, "Helpostihan sen saa pois". Vaan ei ollutkaan niin helppoa. Vaikka katkonainen ajo pyöri pienehköllä alueella, jouduin suunnistamaan ja tarpomaan sen kuutisensataa metriä rämeikössä ennen kuin pääsin auratulle tielle. Elmeri ei vastannut kutsuihin, joten odotin tiellä kunnes ajoon tuli katkos ja huusin sitten Elmerin pois. Se tulikin nyt ihan kuuliaisesti ja seurasi minua tieltä metsään.
Ei olisi kuitenkaan pitänyt luottaa koiran tottelevaisuuteen: En tavallisesti kytke Amia lähtiessäni pois sillä se seuraa, mutta Elmeri ei seurannut vaan läksi uudestaan jäljille. En saanut koiraa pois ennenkuin seuraavalta katkolta. Sitten vahingosta viisastuneena pujotin pantaan narun ja lähdimme tarpomaan kotiin.
Suunnistustaitoni toimivat taas minua vastaan. Luulin lähteneeni oikeaan suuntaan mutta kuinka ollakaan, katsottuani karttaa totesin käveleväni täysin päinvastoin minne piti mennä. Tovin pyörittyäni löysin kuitenkin suunnan uudelleen. Maasto oli prkeleenmoista ryteikköä, miehenmittaista pajua ja koivua kasvoi sakeana ja humpsahtelin hankeen lumikengistä huolimatta. Laskin koiran taas irti, ei sitä narussa pystynyt enää kuljettamaan ilman sotkeentumista.
Elmeri seurasi kunnes osuimme pajukossa olevaan jäniksen syönnökseen. Kävelin reippaasti kentän ohi ja huusin koiraa mukaan. Se jäi seisomaan ja katsoi vuoroin minua, vuoroin jälkiä. Karjaisin sille "Nyt lähetään kottiin!", jolloin sana meni perille ja Elkku läksi seuraamaan. Saa luvan opetella kotiintulon, hihnassa kuljettaminen on todella rasittavaa huonokulkuisissa maastoissa.
Loppumatkan pentu seurasi nätisti, vaikka kävelimme jälkikenttien läpi. Kerran se jäi kuhnailemaan muttei sille tarvinnut sen kovemmin sanoa, tavallinen "nyt lähetään, tuletule" riitti. Päivä oli venynyt lopulta nelituntiseksi ja koira oli ihan miemo, sen takapää hoippui kuin juopolla puolelta toiselle kun siirryimme kovapohjaiselle polulle, Elmeri joutui kävelemään jalat harallaan pysyäkseen pystyssä. Vaan seuraavana aamuna pentu oli taas kovasti lähdössä.

Tiistai 31.01.2012
Mitähän tekemistä tälle vielä keksisi?
Ami ei jaksaisi millään riehua ja itse olen juossut lenkkarit puhki, mutta vieläkin Elmeri jaksaa ja haluaa mennä. Koira on vielä hyvässä kunnossa mutta metsään ei pääse enkä koirapuistoon viitsi vielä viedä mahdollisen nenäpunkkitartunnan pelossa. Metsästyskauden virallisesti loputtua varmaan tumppaan pennun ensimmäisenä riehumaan puistoon sen minkä jaksaa. Olen yrittänyt juoksuttaa Elmeriä hangessa, itse lumikengillä ja koira narussa. Se tuntuu vievän mehut hetkeksi, tosin pidemmän päälle ei riitä. Kävin koiran kanssa kertaalleen hiihtämässä mutta tällä pakkasella en viitsisi millään lähteä, lisäksi vastaantulevat hiihtäjät voivat osoittautua ongelmaksi jos suksissa eivät jarrut pidä. Pitäisi ehkä tuoda potkuri Kuopioon, sillä pääsisi lykkimään vähän kovemmin. Tai oikeastaan rollaattori olisi ihan loistava, koira keulaan kiinni ja menoksi. Yhtä kaikki, koirassa on vähän liikaa virtaa. Sisällä tuhotaan kaikki mahdollinen ja olen joutunut hinkkaamaan etikkaa keittiön täyteen jottei Elkku iske hampaitaan seiniin ja kalusteisiin kun ovat Amin kanssa keskenään kotona.
Agilityhallilla olemme käyneet, täytynee ostaa halliin kausikortti jotta päästään treenaamaan useammin ja edullisemmin. Samanaikainen aivotyö ja liikunta tuntuvat väsyttävän koiraa eniten.
Elmeri on saanut jostain heisimatoja. Huomatessani asian hain heti matokuurin koirille. En kyllä ihmettele matoja yhtään, oikeastaan outoa ettei niitä ole näkynyt aiemmin sillä molemmilla koirilla on jokin elämää suurempi kytö syödä kaikki raadot ja mädännykset mitä edestä löytyy.

Sunnuntai 21.01.2012
Käytiin lumisateessa etsiskelemässä jäniksiä, ei löydetty mitään. Perjantaina kävin Elmerin kanssa agilityhallilla järjestetyssä rallytoko-esittelyssä. Mukavaa oli ja harrastus voisi olla ihan kiva aloittaa pidemmäksikin aikaa vaikka molemmilla koirilla.

Torstai 12.01.2012
Jeps. Yöllä satoi lunta reilun 10 senttiä ja aamulla pilvipoutaa, pakkasta noin -5. Matkaan lähdettiin taas kerran jäljettömään maastoon.
Elmeri kierteli lähihakuisena muutaman minuutin, mutta lähti sitten reilummalle lenkille. Se kiersi rengasmaisesti alueen parinsadan metrin säteeltä, poiketen välillä kauempana. Meni tunti ja vähän toista, mutta lopulta pentu sai jäniksen ylös, ei herätellyt lainkaan.
Täytin Elmerille haku- ja ajotaulukot, samanlaiset mitä ajokokeessa ja samalla periaatteella. Lisäilin tosin hakutaulukkoon välillä matkoja, joissa pentu oli milloinkin. Ajo oli todella katkonaista miltei jatkuvasti. 2-3 minuutin katkoja tuli useita, jänis pyöritti koiraa sekä minun että koiran jäljillä, joita aikaisemmin talloimme metsään. En nähnyt jänistä kertaakaan, mutta jäljet useasti. Yöjälkiä maastossa ei ollut laisinkaan, kaikki oli aivan uutta.
Sitten lyhyen ajon jälkeen koira hukkasi jäljen. Se jaksoi etsiä itsekseen vähän vajaan tunnin, sitten tuli luokseni ja päätti että tämä oli tässä. Lähdin sitten pennun avuksi selvittämään hukkaa, Elmeri kuitenkin lähti melko nopeasti omille teilleen kun aloin siirtyä. Käveltyäni jälkimeressä jonkin aikaa huomasin paluuperän, mutten löytänyt sivuhyppyä. Huusin koiraa jäljelle muttei se tullut. Ehdin jo vähän ärsyyntyä tyhjän kutsumiseen mutta sitten Elkku jatkoi ajoaan, se oli ehtinyt selvittää homman itse. Tämän hukan jälkeen ajo sujui vähän paremmin, sillä jänis läksi pois pienestä alueesta joten ajo tottakai oli helpompaa. Hukka kesti 10:47-13:22...
Jänis sotki koiran lopulta hiihtoladulle. Se juoksi latua pitkin ja koira pyyhälsi ilmeisesti ohi jäljestä, sillä se jatkoi latua reilusti eteenpäin ajamatta. Lähdin kalastamaan Elmeriä kiinni, se oli jo jolkottanut koko hiihtolenkin ympäri siinä vaiheessa kun tuli vastaan.

Tässä skannaus "pöytäkirjasta" hiukan siistittynä (alkuperäinen lappu kastui reissulla aika pahasti). Pitkän hukan jälkeinen ajo merkitty punaisella selvyyden vuoksi. Mitään kenuja tai erän loppumisia ei otettu laskuun, otin paperin mukaan lähinnä kellotusta helpottamaan ja silkasta mielenkiinnosta. Alle viisiminuuttisia taukoja en laskenut hukaksi, katkoja kuitenkin oli. Skannaus

Sunnuntai 8.1.2012
Pojat saivat tänään kirmailla hevostallilla. Molemmat pysyivät hienosti pihassa kolmisen tuntia, koko sen ajan kun puuhailimme pihapiirissä omiamme. Koirilla oli selvästi hauskaa kun ne saivat olla vapaana ja tulla tutkimaan ihmisten tekemisiä. Elmeri haukkui hevosia mutta kyllästyi nopeasti touhuun.
Mutta auta armias kun mentiin sisälle syömään, niin tunnissa koirat olivat kadonneet. Näköjään sitä sitten otetaan hatkat kun muutkin lähtevät. Huusin ja huusin enkä kuullut mitään. Olin aamulla vielä ripustanut isot kulkuset koirien valjaisiin, jotta kuulisin niiden menon ja niitä olisi helpompi seurata.
Ami löytyi melko nopeasti. Se oli jäniksen jäljellä ja herätteli, sain koiran jäljiltä kiinni keskeltä peltoa. Elmeri kuitenkin puuttui yhä ja isäntä tuli avuksi viheltämään. Olli on paljon parempi viheltäjä kuin minä, minun ääneni katoaa ilmaan kuin pieru Saharaan mutta Olli on saanut vihellettyä koiransa pois pitkistäkin matkoista. Sen huudon Elkkukin kuuli ja kellon kilinä alkoi kuulua pellon laidasta. Elmeri kuitenkin härnäsi isäntää: Se ei antanut kiinni vaan juoksenteli muutaman metrin päästä ohi ja pyöri, kunnes itse saavuin paikalle. Omalle kutsulleni pentu tuli miltei heti.

Perjantai 6.1.2012
Koko edellisen yön ja tämän päivän satoi räntää/lunta ja lämpö plussan puolella. Lähdettiin Elmerin ja isännän kanssa maastoon meiningillä "kunhan koira juoksee, ei se kuitenkaan mitään löydä". Eikä ensimmäisessä maastossa mitään ollutkaan. Emme tienneet jäniksien uusimpia olinpaikkoja, sillä kävimme maastossa viimeksi reilu vuosi sitten. Elmeri haki ensimmäiset pari lenkkiä kivasti, noin kolmestasadasta metristä, mutta kun mitään ei löytynyt niin koiralta loppui mielenkiinto: Loput "haut" olivat sellaista 60 metrien etäisyysluokkaa, eikä koiraa silminnähden kiinnostanut yhtään. 1½ tuntia jaksettiin katsella hommaa ja lyötiin pillit pussiin.

Kotimatkalla katsoin kuitenkin netistä säätä. Se näytti viikonlopulle pakkasta ja saattaa olla, että karkea keli estää metsälle lähdön. Eihän päivää voi sitten näin lyhyeksi jättää!
Mietiskelin josko heittäisin molemmat koirat metsään, mutta päädyin viemään pelkän Elmerin uudelle alueelle. Isäntä jäi pois matkasta.
Sen verran tiesin että maastossa oli jossain jänis jota Ami ajeli syksy-yönä. Heitin pennun metsään ja jäin itse odottelemaan kun se verkkaisesti tallustellen läksi hakemaan. Se yritti ensin käydä 50 metrin päässä hakemassa ja tulla sitten hätistämään minut liikkeelle, mutten kuitenkaan välittänyt koirasta jolloin se katsoi kiinnostavammaksi poistua takaisin työmaalleen. Seuraava haku ulottuikin sataan metriin ja Elmeri jäi pienelle läntille sähläämään pitkäksi aikaa. Kun koira lopulta tuli pois, lähdin sen kanssa takaisin ko. alueelle sillä arvelin että siellä olevan jälkiä kun koira viihtyi niin kauan. En kuitenkaan mennyt aivan suoraan jälkikenttään vaan lähestyin paikkaa hiukan sivusta pysähtyen välillä ja antaen koiran hakea. Toisella pysähdyksellä koira katosi, hyrräsi hetken about 70m päässä ja otti jäniksen ylös herättelemättä.

Ajo kaarsi miltei heti taakseni sinne, mistä alussa lähdin koiran kanssa tulemaan ja Elmeri pysyi pitkän aikaa niillä jäljillä ajaen. Aloin jo epäillä onko koira ihan oikeilla teillä hommassaan. Menin tarkistamaan ensin sen jälkikentän jossa koira oli aiemmin pyörinyt ja kyllä sieltä jäpön jäljet löytyivät vaikka niiden päällä oli jo pari senttiä lunta. Ajo alkoi tällä välin edetä mutta taas minun ja koiran aiempia jälkiä pitkin. Suunnistin tutkan avulla yhdelle ajoreitille tutkailemaan tilannetta. Vaikka vähän aikaa sai etsiä niin kyllä vaan, siellä ne jäniksen hypyt olivat sievästi minun ja koiran jälkien seassa. Se oli häikäilemättä käyttänyt tallomiamme reittejä hyväksi yrittäessään eksyttää koiraa. Nyt sain huokaista helpotuksesta, ei Elmeri höpöttänytkään omiaan.

Puoli tuntia ajo kiersi sujuvasti, vain kaksi pariminuuttista katkoa. Jänis ehti käydä jo kertaalleen takaisin makuulla ja syönnöksellään, mutta koira ei siitä hämääntynyt vaan ajeli menemään vaikkakin vähän katkonaisemmin. Ajo loittoni taas mutta lähti pian tulemaan minua kohti, yritin vangita jänistä ja koiraa videolle mutta en onnistunut. Nousin seisomaan ja käännyin ympäri, pian tuli ajava koira mutta missähän se jänis? Hölmöilikö koira sittenkin? Elmeri sulki suunsa, painui jälkikentälle ja älähteli siellä, minulla heräsi taas suuri epäilys koiran touhuja kohtaan. Kävelin vähän matkaa takaperin koiran jälkiä ja sain etsiä tovin, kunnes huomasin jäniksen vaaaaltavan sivuloikan joka oli eksyttänyt koiran. Pupu oli pinkonut hirmuista kyytiä jälkikenttäänsä, varmaankin se oli karkonnut kun nousin seisomaan ja käännyin.

Annoin koiran kuitenkin touhuta hukallaan. Hukkaminuutteja ehti tulla neljäkymmentä täyteen (vaikka koira älähti muutaman kerran). Vihelsin Elmerin löytämälleni jäljelle. Se ajoi pienen pätkän mutta ei kuitenkaan kovin hyvin, satava lumi oli varmasti jo sotkenut hajuja jonkin verran ja pyry yltyi entisestään, niinpä lähdimme kotiin.

Lauantai 31.12.2011
Isäntä kävi tänään pennun kanssa jäniksessä. Sen verran että ehdin viedä molemmat maastoon ja lähteä karhukoiran kanssa matkaan (n. 45min), tuli soittoa että täysi aju on päällä. Heti kyselin että miten otti ylös, mutta isännällä ei kuulemma ollut osuutta asiaan, oli vain istuksinut reppujakkaralla. Koira oli pari kertaa pyörähtänyt ottamassa yhteyttä ja sitten kadonnut ja kohta ajanut. Sujuvaa ajoa tuli reilun puoli tuntia ja sitten koira hukkasi jäniksen. Seurailin tutkasta Elmerin touhuja kävellessäni hirvikoiran kanssa. Elmeri lähti hukalta latomaan ihan eri suuntaan: Se ei tullut pois, mutta vaihtoi maisemaa puolen kilometrin päähän hukkapaikasta. Siellä koira sestasi ja sestasi miltei tunnin ja palasi sitten takaisin tuoden toista jänistä edellään.
Isäntä näki kertaalleen kummankin jäniksen, ensimmäisellä kertaa ei ehtinyt ampua ja toisella seisoskeli pyssy olalla, kun jänis tuli kymmeneen metriin kurkistelemaan.
Reilun kolme tuntia nämä metsässä viettivät. Toinen ajo oli aika katkonainen ja passimieskin oli kylmissään, niinpä lähdimme kotiin. MUTTA mikä oli hyvää, niin koiran omatoiminen ja reipas ylösotto, Elmeri kun on viime aikoina vähän meinannut lyödä hommia läskiksi.

Mietiskelin tuossa koirille tavoitteita vuodelle 2012. Elmeriä yritetään saada tänä keväänä ja ensi syksynä koekuntoon, jospa sen kanssa voisi syksyllä sitten startata ensimmäistä kertaa. Tietysti kokeisiin lähdetään vain jos Elmerin ajot näyttävät siltä että ykköstulos on mahdollinen. Näyttelyissä käymme ainakin ja tarkoituksena olisi käydä myös mätsäreissä hakemassa kehäkokemusta. Yritetään päästä myös keväällä järjestettävälle agilityn alkeiskurssille.

Keskiviikko 28.12.2011
Lähdin kokeilemaan uutta aluetta. En tiennyt alueen jäniskannasta tuon taivaallista ja osuinkin hirvien talvehtimisalueelle. Ensimmäisiin haiseviin hirvenjälkiin pentu lähti, mutta napakka "hyi" sai sen luopumaan niistä ja loppupäivään eivät hirvet kiinnostaneet. Alkuun koira haki normaalisti, sitten kyllästyttyään muuttui lähihakuiseksi eikä käytännössä irtautunut ollenkaan.

Löysimme jäniksen paskoja ja koira haukahtelikin, mutta ei ylösottoa. Elmeri alkoi hakea hajun löydyttyä aika hyvin rengastavasti vaikka hiukan läheltä, keskimäärin noin 150m matkalta. Kierrätin koiraa jänisalueella ja annoin se hakea lenkkejään mutta eipä siitä viisaammaksi tultu. Liekö viimeöinen myrsky vaikuttanut hajuihin, tuuli niin kovaa että puita kaatuili ja bussipysäkkien katokset olivat aamulla maassa rähmällään. Eilisiltana oli 8 maissa kolme astetta lämmintä, nyt aamulla pakkasta -5.

Maanantai 26.12.2011
Tapaninpäivän aamuna oli hirmuinen kytö lähteä, kun pari päivää meni huilaillessa kokonaan. Sää ei tosin suosinut yhtään: Yöllä viiden aikaan alkoi vesisade, joka jatkui pitkälle päivään. Lähdin Elmerin kanssa metsälle kymmenen aikaan aamulla ilman suurempia odotuksia.
Pari tuntia koira haki tyhjää vaihtelevalla menestyksellä. Hakulenkit ulottuivat noin 150 metriin, joskin Elmeri kyllästyi aika pian hommaan kun ei ollut hajujakaan. Yksi ukkometso sai kyytiä, muuta ei tapahtunut ja vaihdoin koiran kanssa maastoa. Ami ajoi siellä pari viikkoa sitten mutta en odottanut ylösottoa.

Elmeri sai kuitenkin jäniksen liikkeelle. Itse viritin reppujakkarani ensimmäiselle vanhalle jäljelle minkä löysin, mutta en ehtinyt kauaa istumaan ennen ajon alkua. Ajo lähti herättelemättä. Jänis kiersi vähän laajemmin kuin Amin kanssa, ja kaksikon karkotessa kauemmas soluttauduin ojan varrelle passiin. Tuskin sieltä mitään tulisi, mutta ei yrittänytttä laiteta.
Hirmuinen tuuli haittasi ajon kuuntelua. Ensimmäiset parisataa metriä kuulin koiran, sitten sain seurata hommaa tutkasta. Haukku näytti mukavan tiheältä, ~50 paikkeilla, ja soitin pari kertaa pantaan kuunnellakseni ajoa. Yksi reilu viisiminuuttinen hukka, muuten meni katkotta.

Sitten tutka näytti koiran alkavan kääntyä takaisin, ja silloin tällöin puuskittaisen tuulen lomasta pystyi kuulemaan haukun tai pari. Kuuntelin hiljaisena ajoa, kunnes kiinnitin huomiota pikkulintuihin: Alussa hiljaiset linnut alkoivat piipittämään ja lentelivät ohitse. Jostain sitten tuli mieleen yhden ajokoetuomarin sanat, "kun pikkulinnut visertää niin kohta tulee jänis". Suhtauduin tähän lähinnä huumorilla mutta pidin silti ympäristöä silmällä. Ja sieltähän se pupu kohta loikkikin näkökenttään, aluksi pajukkoa pitkin, sitten ojan yli. Silloin pääsi jänis hengestään.

Tämä oli sekä minulle että Elmerille ensimmäinen kaato, ja oikeasti yllätyin miten helposti jänis jäi ensimmäiseen, vaikka matkaakin oli ehkä 50-60 metriä. Nostin jäpön pois vedestä ja dottelin koiraa kaadolle. Melkein heti ampumisen jälkeen Elmeri hukkasi jäljet. En huutanut sitä suoraan luokse vaikka mieli teki, vaan jäin odottamaan että koira selvitti hukan ja ajoi tiensä perille, ajoaikaa tuli melko tarkalleen tunti. Tietysti pentua piti kiitellä kovasti. Muuten Elkku suhtautui hommaan kuten vanha tekijä, se aikansa nuoleskeli jänistä ja istui sitten nätisti sivummalle perkuun ajaksi. Ei pentu olisi vain malttanut lähteä kotiin, se jäi touhuilemaan paikalle ja ilmeisesti yritti vielä etsiä kaadettua jänistä. Tuli se kuitenkin lopulta huutamalla, ettei tarvinnut sentään hihnassa kuljettaa. Sitten kun Elkku älysi että jänis roikkuikin minulla mukana, se seurasi kuin hai laivaa ja yritti välillä rokistaa kiinni saaliiseen.



Keskiviikko 21.12.2011
Käytin koiraa myös viime sunnuntaina illalla, ei löytynyt mitään. Keskiviikona lähdimme taas Tuusniemelle yrittämään. Mitään ei kuitenkaan löytynyt: koko alue jonka kolusimme oli niin täynnä jälkeä, ettei Elmeri tajunnut minne olisi pitänyt mennä tai mitä hajua seurata. Homma kaatui siis siihen... Yritin itsekin löytää makuullemenojälkiä ja karkottaa jänistä liikkeelle mutta turhaan. Yritimme laittaa Elmerin Leksan suomenajokoiran mukaan mutta eihän tämä kestänyt vauhdissa mukana, varsinkin kun takana oli jo monta tuntia tyhjää hakua raskaassa maastossa. Lisäksi sääkin saattoi osaltaan hankaloittaa Elkun hommia, sillä aamulla mittari näytti +1 astetta, poislähtiessä taas pakkasta -1,5. Vaikka 5v ajokoira saikin ylösoton, saattoi päivä olla turhan haastava Elmerille. Harmi, mutta saipahan juosta edes ettei tuhoa kotona joka paikkaa.

Pentu kyllä pysyy ihan hyvin ajossa ja selvittää joitakin hukkiakin jos saa ylösoton, mutta hakeminen on hiukan huonoa. Olen ehkä itse osasyyllinen tähän, sillä jos nyt lasken oikein niin kolme ylösottoa on tapahtunut minun/Leksan ylösajamina ja vain kaksi Elmerin omasta toimesta. Tietysti viisi ylösottoa koko koiran elämässä on hyvin vähän, eikä kaatoakaan ole saatu ja kokemus puuttuu, joten ehkä mminun ei pitäisi olla kovin huolissani. Mutta koiraa ei vain tunnu tajuavan mitä sen pitäisi tehdä jälkikentässä: se käy aikansa puljaamassa ja herättelemässä ja tulee sitten kohta pois kun mitään ei tapahtunut. Se ei kovin paljon innostu yöjäljestä ainakaan Amiin verrattuna: Elmerin häntä heiluu valjusti ja se saattaa lähteä jäljelle tai sitten ei, Ami taas suorastaan sähköistyy kun törmää jälkeen ja olisi pakko päästä. Jos pentu saisi kaadon se ehkä innostuisi enemmän. Tietysti aina on kova yritys ampua se jänis ajosta mutta ei ole vielä onnistuttu.

Olen hiukan peloissani siitä, että olen kävellyt koiran kanssa vähän liikaa. Elmeri käy välillä kohtalaisesti kiertelemässä tyhjääkin maastoa, 100-300 metrissä, mutta yhden pidemmän kierroksen tehtyään se tulee vierelle risunsyöntiin jos mitään ei löytynyt. Se ei lähde toiselle lenkille ennenkuin olen siirtynyt vaikka vähänkin matkaa.

Silloin kun vain on mahdollista olen yrittänyt tehdä niin, että lähestyn mahdollista jäniksen syönnöstä/jälkikenttää sivulta niin, että koira itse löytäisi jäljet ensimmäisenä. Jään paikalleni kyykkyyn tai istahdan merkiksi siitä, etten aio siirtyä ja koira voi irtaantua hakemaan, niinkuin Aminkin kanssa teen. Elmeri lähtee kierrokselleen ja sen tullessa takaisin siirryn ehkä viitisenkymmentä metriä eteenpäin, jolloin koira lähtee taas uudelle kierrokselle. Jos koira merkkaa jäljen ja tulee sitten pois, vien sen takaisin herättelypaikalle ja jatkan siellä samanlaista hakusysteemiä, jos koira ei lähde itse selvittämään jälkeä.
Olen kyllä myös yrittänyt vaihtelevalla menestyksellä istua koko päivän paikallani ilman yhtään siirtymistä. Tämä toimii aikansa, mutta johtaa lopulta siihen että koira jää vierelle risunsyöntiin todettuaan maaston omasta mielestään tyhjäksi. Olenkohan tehnyt nyt ihan oikein? Kokeissahan saa siirtyä koiran kanssa, ja ehkä koiran haku parantuu kunhan sille saa kaadon, ainakin toivottavasti. Pitäisikö minun kuitenkin olla huolissani? Minua saa ehdottomasti tulla neuvomaan vaikka vieraskirjaan, hyvät kokeneemmat koirankouluttujat! ;) Ensimmäistä pentua laittelen, joten kokemus sen suhteen on aika olematon.

Tuossa katselin Elmerin kasvua ja on siitä ollut muutaman ihmisen kanssa puhettakin. Olen ollut hiukan huolissani koiran kehittymisestä, mutta tosin se kasvaa ja rakenne muuttuu vielä pitkän aikaa ja monet koira- sekä hevosihmiset ovat rauhoitelleet minua olemaan huolehtimatta turhia pennun rakenteesta. Olen nähnyt pari Elmerin pentuesisarusta aiemmin syksyllä ja silloin ne näyttivät niin valmiilta ja Elmeri oli niiden rinnalla aivan pieni ja ruippana... Mietin jo että syötänkö koiraa liian vähän vai mitä? Kuitenkin koirat kehittyvät eri tahtiin ja tutustuttuani aiheeseen paremmin on kuulemma hyväkin jos pentu kasvaa hitaasti ennemmin kuin venyy liian nopeasti. Kiinnitin kuitenkin entistä enemmän huomiota ruokavalion monipuolisuuteen ja ravitsevuuteen. Nyt Elmeri on jo Amia korkeampi mutta edelleen pennun näköinen. No, kehittyy hitaasti niin eipähän tule romuluinen... Toivottavasti.
Elmerin tullessa puolen vuoden ikään olin vähän huolissani koiran takasista: kintereet näyttivät olevan pihdissä. Kuitenkin koiran saadessa lisää lihasta ovat takajalat suoristuneet miltei "normaaleiksi", joten tuskin tästä kovin takaa-ahdas tulee. Lisäksi yksi jännityksen aihe ovat edelleen eturaajat. Noin 5kk ikään asti ne olivat täysin ranteesta suorat ja oppikirjan mukaiset. 6-7kk iässä ne alkoivat kiertyä ranteesta ulos ja olivat yhdessä vaiheessa vielä hurjemmat kuin Amilla sojottaen suoraan sivuille. Nyt tultaessa 8kk ikään ranteet ovat alkaneet taas palata sisäänpäin oikeaan asentoonsa, etuset ovat nyt liikkeessä suorat mutta koira seisoo ja istuu edelleen hiukan lenkallaan. Parempaan suuntaan on kuitenkin tultu etujalkojen suhteen. Ja "mitä epätasaisemmin varsa kasvaa, sen parempi siitä tulee rakenteellisesti kasvun päätyttyä" hevoskasvattajaa lainaten. Etujalkojen luusto on vankistunut tasaiseen tahtiin, takaset ovat vielä vähän ohuet mutta kyllä kai se siitä. Koiran pää on vielä runkoon nähden pieni mutta kuitenkin mielestäni urosmainen. "Pennun ikä tulee nähdä päästä", samaa hevosalan ihmistä lainaten. Ja lohduttaudutaan taas sillä että turha hätäillä, vielä on aikaa kasvaa...

Pituutta koira saisi kasvattaa lisää: sen runko on liian beaglemainen, korkea ja lyhyehkö. Mihinköhän ikään sijoittuu koiran pituuskasvu?
Rintakehä kaipaa vielä massaa, Ami on bodari- ja Elmeri sporttimalli.
Väritys on nätti ja silmät tummahkot, niistä olen tyytyväinen. Ja karva! Amin ja Elmerin turkit ovat kuin yö ja päivä: Amin karvasta suunnilleen näkee läpi ja se paleltuu helposti, Elmeri taas oleilisi mieluiten ulkona pitkän, paksun turkkinsa kanssa. Turkki on vielä pennunpehmeä mutta selkään on ilmaantunut karheampaa aikuisen karvaa. Pentu on mielestäni melko sopivassa lihas- ja lihavuuskunnossa ikäänsä nähden: hoikka mutta ei aneemisen laiha. Ja täynnä energiaa!

Esineiden tuhoaminen ei ole juurikaan helpottanut. Edelleen suuhun katoaa kaikenlaista, varsinkin jos tylsyys yllättää eikä olla käyty metsällä. Saadakseni koiralle aivojumppaa olen ottanut sen muutaman kerran agilityhallille ja harjoitellut helpoimpia esteitä ja ohjauskuvioita. Tästä tulee varmasti vahdikas agikoira, jos se vaan jaksaa kiinnostua lajista kuten Ami.
Iän karttuessa Elmeri on muuttunut entistä ihmisystävällisemmäksi ja luottavaisemmaksi. Se tunkee lähes poikkeuksetta syliin jos minä tai Olli istumme lattialla. Mikä sylikoira.
Luoksetulossa se edelleen harkitsee pari eri kertaa tullako vai ei, mutta on silti melko tottelevainen. Erityisesti minut yllätti se että pentu antoi ajosta kiinni. Ehkäpä sen metsästysvietti ei ole vielä päässyt täysin esiin tai sitten tämä luoksetulo on oikeasti ominaisuus.
Elmeristä saisi ehkän seisovan lintukoiran. Nähdessään puussa/talon katolla/valopylväässä harakan tms, se jähmettyy tuijottamaan lintua ja nostaa vielä toisen etusen ylös! Koiran saa pois vain kiskomalla tai sitten kun lintu lähtee lentoon. Elmeri ei aja lintua vaan jatkaa matkaansa linnun lennettyä pois.

Keskiviikko 14.12.2011
Sain kutsun metsälle ja päätin hyödyntää tilaisuuden pennun koulutukseen. Tutustuin kesällä ystäväni kautta Tuusniemeläiseen hevosmieheen joka on myös innokas metsästäjä ja Tuusniemen metsästysseuran perustajajäsen. Siinä jutellessamme kerroin, miten huonosti omalla alueellamme on jäniksiä ja vastauksena tuli heti kutsu metsälle. Vanhalla miehellä ei ole enää omaa koiraa, vaan hän metsästää vävynsä suomenajokoiralla silloin tällöin.
Minua vähän arvelutti etukäteen mitä hommasta tulisi. Innokkaat metsästäjät ovat joskus myös innokkaita kävelijöitä, eivätkä omat koirani tahdo kävellessä irtautua. Kuitenkin pakkasin kamat mukaan ja termariin kaakaota, suunnistimme kohti Tuusniemeä.

Perillä "ukkelin", Leksan luona minua odotti kuuma hernekeitto ja mustikkasoppa. Ainakin porukka oli vieraanvaraista! Juttelin jonkin verran miehen kanssa koirista, kävi ilmi että hän on kasvattanut ja omistanut lukuisia suomenajokoiria sekä käyttänyt niitä kokeissa. Tämänhetkistä vävynsä koiraa hän on vienyt kokeisiin myös, ja viisivuotiaalla koiralla on kolme ykköstulosta. Eiköhän mies siis jotakin tiedä myös nuorien koirien kanssa metsästyksestä.

Maasto jonka Leksa valitsi oli aika loistava. Jäniksiä oli samalla alalla useampia, maasto sisälsi mökkiteitä ja läjimpään pikitiehen oli matkaa reilu viisi kilometriä. Aamulla oli satanut räntää mutta löysimme silti tuoreen jäljen. "Mee sinä opastamaan koiraa, minä ootan tässä tiellä" kuului käsky.
Elmerin haku oli jokseenkin onnetonta, enemmän risujen syöntiä kuin muuta. Se kuitenkin pyöri jonkin aikaa erään mökin pihassa jonne jälki johti muttei saanut asiasta selkoa. Leksa tuli pian mukaan ja alkoi paukutella mökkien seiniä, mutisten että jänis on aina taloissa lymyssä. Itse kyllä mieti, että mitä mökkeilijät mahtavat sanoa asiasta, mutta pidin suuni kiinni. Äkkiä jättimäinen jänis säntäsi juoksuun terassin alta ja Elmeri perään!
Seuraavat kolme tuntia vietimme yrittäen passata elukkaa milloin mistäkin suunnasta. Metsäjänis käytti paljon tietä ja Leksa pääsi kerran ampumaankin otusta, mutta se oli liian kaukana eikä jäänyt. Elmeri tuli pois ensimmäiseltä tiehukalta, jonne vein sen takaisin. Tielle sataneessa härmässä näkyvät jäniksenjäljet, mutta koira ei välittänyt niistä mitään. Aivan kuin se ei olisi lainkaan haistanut niitä. Jäljitimme Leksan kanssa jäniksen sinne, mistä se oli poistunut tieltä ja tumppasimme Elmerin ajamaan. Seuraavan tiehukan pentu selvitti itse, mutta ei ajanut tiellä. Kolmannen kerran se jo päästeli tienpätkällä vähän ääntäkin. Metsässä tulleet hukat koira selvitti omatoimisesti. Vaikka ajo olikin välillä katkonaista ja hukkaa mahtui mukaan, ajoittain koira ajoi tosi sujuvasti. Päivän kruunasi vielä luoksetulo: Elmeri tuli viheltämällä suoraan luokse ajolta. Leksan kotona odotti kahvitarjoilu ja hernesoppa. "Kyllä tuosta koira tulloo", mies vakuutteli hernesopan äärellä. Hänen mielestään päivän suoritus oli hyvä keväiselle pennulle, ja kyseli jo että tullaanko huomenna uudestaan. Ei ehkä huomenna, mutta ensi viikolla.

Lauantai 03.12.2011
Harjoitukset jatkuvat. Keli oli aamusta hyvän rapsakka ja yöpakkasen jäljiltä jäniskin olisi ehkä näyttäytynyt. Pakkasin taas luentomonisteet mukaan ja lähdin koiran kanssa taipaleelle. Isäntä lähti samaan maastoon karhukoiransa kanssa, joskin sijoittauduimme mahdollisimman kauaksi toisistamme. Taas päätin kävellä itse mahdollisimman vähän ja antaa koiran hoitaa hommansa.
Elmeri haki alkuun aika hyvin vaikka sillä meni hetki ennenkuin se tajusi lähteä irtaantumaan. Elkku kierteli ensin lähistöllä ja sitten heitti rengasmaisen hakulenkin reilun kolmensadan metrin päähän. Mitään ei kuitenkaan löytynyt ja pentu oli loppuvaiheessa lähdössä seurailemaan karhukoiran jälkeä, joten ajattelin paremmaksi siirtyä vähän eteenpäin. Siirtyminen olikin ihan hyvä juttu, sillä koira löysi seuraavalla haullaan noin sadan metrin päästä minusta yöjäljen. Se antoi jäljelle aika runsaasti ääntä ja penkoi syönnöstä läpi. Välillä Elkku yritti tulla minulta kyselemään apuja mutta käänsin koiralle selkää ja keskityin monisteisiin, jolloin pentu painoi takaisin työmaalleen.
Valmista ei kuitenkaan tullut. Kun koira tuli neljännen kerran ottamaan yhteyttä se ei enää lähtenyt vaan aloitti risunsyönnin... Ajattelin että siirtymällä muutaman kymmenen metriä kerrallaan kierrättäisin koiran jälkikentän ympäri, jos se vaikka hyvinkin osuisi jäniksen makuille. Näin tein, siirryin ehkä seitsemänkymmentä metriä sivuunja odotin että koira kävi pyörähtämässä hakulenkin, sitten siirryin taas jonkin matkaa ja annoin hakea. Ehdin toistaa kuvion kolmesti kunnes koira hävisi ja alkoi möreällä äänellä vuhkia tiheässä kuusikossa. Se sestasi ympäri kuusikkoa ihan pienellä alueella, kävi välillä juoksemassa metsäautotietä pätkän ja palasi taas kuusikolle. Väliin se päästeli haukkua. Hommasta ei näyttänyt tulevan valmista millään, ajattelin jo että linnuille se koira vain haukkuu. Pysyin kuitenkin sitkeästi siinä missä olin, nyt en piru vieköön neuvoisi tätä yhtään! Palasin monisteisiin.
Äkkiä kuulin selkäni takaa vaimeaa rapsetta: Joku liikkui lumella hiljalleen loikkien. Koira oli vasta haukkunut edessäpäin, täysin päinvastaisessa suunnassa. Samassa harva haukahtelu muuttui ajoääneksi ja koira kiersi ajaen taakseni. Kehuin Elkkua niin paljon kun kerkesin ennenkuin se karkkosi metsään. Jänis oli viimein liikkeellä Elmerin omasta ylösotosta :)

Ajoa oli mukava kuunnella. Jänis ei painunut kauas eikä hukkaa tullut, vain joitakin muutaman minuutin katkoja. Pisin katko oli neljä minuuttia noin 20min ajon jälkeen. Koira ehti ajaa puolisen tuntia kunnes hukkasi elukan. Rupesin sitten katselemaan pennun touhuja tutkasta ja kappas, samassa karttaruudussa näkyi kaksi koiraa! Karhukoira oli ampaissut esiin heti ajon kuultuaan ja tullut tutkimaan että mitä täällä haukutaan. Lähdin kävelemään lähemmäksi ja törmäsin samalla Olliin. Jänis oli juossut kuulemma vastaan ja koirat sekoontuneet samalla toisiinsa. Otimme molemmat koirat kiinni ja päätimme päivän.
Olin kumminkin tosi tyytyväinen siihen, että Elmeri haki hyvin ja ennen kaikkea en auttanut sitä liiemmin ylösotossa kuten tähän asti.

Keskiviikko 30.11.2011
Jahas, Elkku on kääntynyt jo 7kk vanhaksi. Samanlainen leikkijä se kuitenkin on kuin ennenkin: erityisesti risuleikit ovat hauskoja ja joka lenkillä pitäisi heitellä keppiä. Metsähommia olemme harjoitelleet pari kertaa viikossa ja pisin ajo on ollut tähän mennessä noin 20 minuuttia. Lyhyitä muutaman minuutin pöläytyksiä on sitten saatu useampia. Hakutyöskentelyyn olen jokseenkin tyytyväinen. Hakulenkit ovat ulottuneet keskimäärin noin sataan metriin, esimerkiksi viime kerralla hajonta oli 60-200 metriä. Paras haku tähän mennessä on ulottunut reiluun neljäänsataan metriin. Kuitenkin hakeminen on vielä jokseenkin päämäärätöntä: löytäessään jäljen koira peuhaa paikalla innokkaasti, mutta ei ole saanut vielä ylösottoa avustamatta. Tämä asia pitäisi korjata ja toivonkin että lumen tultua voin valita oman sijoittumiseni metsässä niin, etten sotke tai helpota turhaan koiran hommia. Penska ajaa jo ihan hienosti kunhan jänis lähtee liikkeelle ja on jokseenkin rehellisen oloinen, ei ole vielä ajanut yöjälkiä eivätkä edes reilun tunnin ikäiset jäljet kelpaa haukuttaviksi.

Kävin eilen Elmerin kanssa Neulaniemessä yrittämässä. Sunnuntaina oli satanut lunta ja sen jälkeen pitänyt pientä pakkasta, joten keli olisi aika hyvä pennun opettamiseen. Oma pihajäniksemme oli juossut edellisenä yönä, joten ajattelin että kyllähän ne nyt muutaman kilometrin päässä ovat juosseet myös. Laitoin paljon vaatetta päälle ja pakkasin reppuun tenttipapereita jottei aika kävisi pitkäksi. Päätin etten auttaisi koiraa yhtään ellei olisi pakko: Viimeistään yöjäljen löydyttyä jäisin aloilleni ja antaisin koiran touhuta kunnes se löytää tai luovuttaa.

Jänikset kuitenkin viilasivat minua linssiin: Pienellä mäellä jolla oli ennen ollut ainakin kaksi metsäjänistä ja yksi rusakko makuilla ei näkynyt yhtäkään hyppyä. Annoin koiran hakea ja sen tultua pois siirryin taas, mutta metsä oli ihan kuollutta. Haravoin koiran kanssa kaikki tietämäni jäniksien makuupaikat mutta emme löytäneet minkäänlaisia jälkiä. Oltiin varmaan sitten kuitenkin liian aikaisessa lumisateen jälkeen. Tyhjyydestä huolimatta Elmeri haki ihan hyvin. Etsimme pari tuntia jälkiä turhaan. Harmistuneena päätin käydä vielä yhden aukonlaidan läpi, ja sieltähän ne jäljet viimein löytyivät. Elmeri lähti apinan raivolla selvittämään syönnöskenttää, itse jäin lukemaan tenttiin. Elmeri kolusi ja kolusi, jouduin ottamaan sen välillä kiinnikin parin koiranulkoiluttajan vuoksi. Kun Elkku reilun kahden tunnin etsinnän jälkeen tuli kyselemään apuja, vein sen pois keskeltä syönnöstä hiukan syvemmälle kuusikkoon. Siitä etsintä saikin uutta potkua. Katselin itse myös sivusilmällä jäniksen jättämiä jälkiä ja mahdollisia makuupaikkoja. Sitten jäljet alkoivat näyttää epäilyttävän tuoreilta. Kun seurailin niitä pidemmälle spottasin toisetkin jäljet, hirmuiset koiran tassut. Koira oli ajanut jänistä, jäpö oli karkonnut parimetrisillä loikilla hirmuista kyytiä. Niinpä niin, aiemmin ohi kulkeneet lenkkeilijät olivat ilmeisesti pitäneet sakemanniaan vapaana ja kuinka ollakaan, tämä oli ajanut jäniksemme tiehensä. Elmeri lähti seuraamaan tuoreehkoja jälkiä muttei antanut niille ääntä. Seurasimme suoraa karkkoa ehkä viitisensataa metriä. Jossain vaiheessa paimenkoira oli tipahtanut ajosta pois, mutta pupu oli jatkanut eteenpäin kovaa vauhtia. Kello läheni kahta eikä koira ajanut jälkeä vaikka seurasikin sitä kiinnostuksella. Niinpä pistimme pillit pussiin.

Tiistai 08.11.2011
Tämänpäiväisellä lenkillä teimme selväksi, kuka tätä laumaa johtaa.
Riskeistä tietoisena päätin luottaa tuuriini ja koirien käytökseen, ja laskin ne irti metsälenkin ajaksi. Irtioloa on harrastettu ennenkin, mutta ei koskaan näin pitkän lenkin ajan. Tavoitteenani oli saada koirat seuraamaan minua, tunnistamaan minut lenkin johtajaksi ja olemaan hallinnassa. Lueskelin jokin aika sitten Jan Fennellin koirankoulutusoppaan läpi ja päätin noudattaa hänen oppejaan asiassa: Kävele selkä suorassa äläkä seuraa katseella tai liikkuen koiriasi, sillä niiden tehtävä on seurata sinua. Varmuudeksi sidoin kuitenkin valjaisiin kilisevät kellot, jotta katsomisen sijaan voisin kuulla jos koirat alkaisivat karkota. Amin kanssa irtilenkkeily ei tuottanut mitään hankaluuksia. Se tunnisti heti johtajansa, ja seurasi minun perässäni jatkuvasti viiden metrin säteellä tulematta kertaakaan edelleni kävelemään. Kävellen, juosten, pihojen ohi... Kaikissa tilanteissa koira oli mukana ja hallinnassa.
Elmerille taas tilanne oli uusi ja totuttelu vei hiukan aikaa. Miltei heti se katosi metsään näkymättömiin. Päätin luottaa kuitenkin sen laumaviettiin ja jatkaa Amin kanssa valitsemaani reittiä eteenpäin. Jos olisin lähtenyt seuraamaan pentua, se olisi todennäköisesti saanut sen käsityksen, että se on laumanjohtaja kun muut kerran tulevat perässä. Sain kävellä useamman sata metriä ja aloin jo hiukan huolestua kun koiraa ei kuulunut. Päätin kuitenkin että Elmerin tehtävä on seurata laumaansa eikä päinvastoin ja jatkoin kävelyä. Lopulta pentu tulikin kovaa juosten takaa. Muutaman kerran se yritti harhailla minun eteeni johtopaikalle. Kun Elmeri valitsi jonkin polunhaaran minne mennä, lähdin Amin kanssa tarkoituksella eri suuntaan, jotta pentu ei saisi päättää minne mennään. Elmeri meni jonkin matkaa omaa reittiään, kunnes se tajusi etteivät muut seuraakaan ja tuli takaisin perään. Myös jos pentu yritti mennä liikaa edellä, käännyin ympäri tai johonkin toiseen suuntaan, jolloin sen oli pakko taas seurata. Se teki vielä yhden katoamistempun noin sadan metrin päähän, mutta palasi sieltäkin lauman mukaan. Kävelin reippaasti ja välillä hölkkäilin saadakseni seuraamisestani kiinnostavampaa.

Lopputulos oli parempi kuin odotin. Takaisin tullessa Ami pysyi edelleen takanani kuin liimattu. Vaikka Elmeri irtaantuikin Amia enemmän ja jäi välillä vähän jälkeen, se kulki melko hyvin takana. Jos se oli tienhaarassa edellä, se jäi odottamaan kunnes tulin paikalle ja valitsin suunnan. Loppumatkasta se irtaantui ja juoksi sivulleni noin viitisen metriä, mutta varoi ohittamasta minun johtamaani linjaa. Pihoja ohitettaessa pyysin koirat lähemmäksi ja ne pysyivät hallinnassa moitteetta. Molemmat koirat pysähtyivät sivulle, kun pysähdin ottaakseni ne kiinni ennen pihaa. Mutta mikä oudointa, heti kun laitoin hihnat kiinni ne säntäsivät molemmat eteen niinkuin aina ennenkin. Sotkeeko hihna laumadynamiikkaa?

Sunnuntai 30.10.2011
Elmerin kanssa on tallusteltu metsässä nyt muutamana aamuna. Kovin tyhjää hakua se vaan on ollut. Pentu kyllä älähtelee ja innokkaasti vatvoo jälkikentissä, mutta kärsivällisyys ja taito eivät riitä ylösottoihin. Olen yrittänyt parhaani mukaan kiertää Elmerin kanssa jälkikenttien ja syönnösten ympäristöjä jos vaikka vahingossa jotain löytyisi mutta tuloksetta.
Perjantai-ilta kuitenkin piristi. Lähdimme ihan muuten vaan kävelylle metsään ja kotimatkalla Elkku alkoi kovasti viuhtoa ympäriinsä nokka maassa. Lähdin taas kierrättämään pentua ympäristössä, lopulta se juoksi suuna päänä yhteen suuntaan ja alkoi ajaa. Hetken ehti kuunnella ja sitten oli sännättävä maantielle vastaan. Näin vilaukselta jäniksen, se oli pieni valkoinen kynttyrä. Minuutteja kertyi vajaa kymmenen, en tosin kovin tarkasti ottanut ylös. Pääasia kuitenkin että jotain löytyi.
Sunnuntai olikin sitten taas tyhjän koluamista ja teerihaukkua.

Maanantai 09.10.2011
Elmerille on alkanut tulla ensimmäisiä murrosiän oireita. Koirasta on tullut aiempaa uppiniskaisempi ja muiden koirien pissat kiinnostavat entistä enemmän.Kulkusetkin ovat kasvaneet...
Huomenna poika menee hampaan poistoon. Yksi maitohammas on jäänyt lähtemättä ja koiralla on vielä kaksi yläkulmahammasta peräkkäin oikealla puolella.

Teinpäs huvikseni Amin ja Elmerin ruokalistan muutaman viikon ajalta. Ihan vain mielenkiinnosta sekä hiukan seuratakseni, mitä koirille tulee oikein annettua. Alla lista. A=Ami, E=Elmeri. Kuivaruokana meillä on Booster Basic ja Puppy, aamuruoka syödään noin kello 7 ja iltaruoka 15-17 aikaan. Ruokaan lisätään joka päivä rasvahappolisää ja Amin nivelille lisäravinteita. Amin paino tänään 15.0 kg ja Elmerin 12.5 kg ennen ruokailua.

Tiistai 27.9.
AAMU: A ½, E 1 dl kuivaruokaa
ILTA: Raakaa naudan mahaa, jogurttia, A ½ ja E 1dl kuivar.

Keskiviikko 28.9.
AAMU: A ½, E 1 dl kuivaruokaa
ILTA: Valkosipulikasviksia (kukkakaali, parsakaali, porkkana, valkosipuli), jauhettu raaka riistanliha, jogurttia, keitetty muna, vitamiinilisää purkista

Torstai 29.9.
AAMU: A ½, E 1 dl kuivaruokaa
ILTA: A ½, E 1dl kuivar., loput valkosipulikasvikset, raaka riistanliha, kermaviiliä

Perjantai 30.9.
AAMU: A ½, E 1 dl kuivaruokaa
ILTA: A 1, E 1½ dl kuivaruokaa

Lauantai 1.10.
AAMU: A ½, E 1 dl kuivaruokaa
ILTA: A ½+ jauhelihaa ja E 1½dl muroja

Sunnuntai 2.10.
AAMU: A ½, E 1 dl kuivaruokaa
ILTA: kotitekoinen pizzanjämä, vähän muroja

Maanantai 3.10.
AAMU: A ½, E 1 dl kuivaruokaa
ILTA: A ½ dl muroja + 2 nakkia (agilitypalkka), E 1dl muroja+ pieni paahdettu poronluu

Tiistai 4.10.
AAMU: A ½, E 1 dl kuivaruokaa
ILTA: Raakaa naudan maksaa, vähän muroja, muna, viiliä ja possunkorvat molemmille

Keskiviikko 5.10.
AAMU: molemmille rasvaiset rustoluut
ILTA: A 1, E 1½ dl muroja

Torstai 6.10.
AAMU: A ½, E 1 dl kuivaruokaa
ILTA: A ½ ja E 1dl muroja, kuivattua mahaa, viiliä

Perjantai 7.10.
AAMU: A ½, E 1 dl kuivaruokaa
ILTA: Lihamakaronilaatikkoa

Lauantai 8.10.
AAMU: A 1, E 1 dl kuivaruokaa (Amilla kisapäivä joten aamupala vasta päivällä)
ILTA: A ½ ja E 1dl muroja, jauhettua raakaa lohta

Sunnuntai 9.10.
AAMU: A ½, E 1 dl kuivaruokaa, rustoluut
ILTA: A ½ dl muroja, jauhelihaa ja -kalaa, Elmeri söi paketillisen paahtoleipää omine lupineen joten iltaruoka oli siinä.

Maanantai 10.10.
AAMU: A ½, E 1 dl kuivaruokaa
ILTA: Jauhettua kalaa + lihaa, keitettyjä vihanneksia ja riisiä, viiliä, mustikoita

Sunnuntai 02.10.2011
Kävin aamulla Elmerin kanssa metsässä. Keli oli hyvä, yöllä oli ollut pieni pakkanen ja aurinko paistoi sumun läpi.
Elmeri löysi ilmavainulla ensimmäisen jälkikentän. Se jäi paikoilleen, nuuhki ilmaa ja syöksyi määrätietoisen suoraan kenttään, jossa sitten alkoi innokkaasti mutta harvakseltaan herätellä. Ilmavainu ei kuitenkaan kantanut jäniksen luo, vaan koira alkoi tarkasti perkaamaan jälki kerrallaan maata. Lopulta se tuli takaisin ilmeisen pettyneenä, kun jäljiltä ei löytynyt mitään. Kiertelin pennun kanssa ketän ympäri vähän kauempaa, jos makuullemenojälki löytyisi, mutta turhaan.
Pian löysimme toisenkin kentän jota koira alkoi perkaamaan innolla. Sama kuvio toistui, ja lopulta Elmeri oli jo niin väsynyt ettei jaksanut erkaantua yhtään, jolloin lähdimme kotiin. Hirvenjäljistä tämä ei välittänyt, ja kävi parhaillaan noin 100m päässä minusta.

Sunnuntai 18.09.2011

Elkun kanssa on ehditty touhuta kaikenlaista. Olemme harjoitelleet remmissä ohitusta ja se sujuu nykyään mallikkaasti. Käydään säännöllisesti koirapuistossa hankkimassa sosiaalisia kontakteja, ja pari kertaa Elmeri on päässyt leikkimään Kuopiossa asuvan veljensä Arosuon Einon ("Leo") kanssa. Pennut ovat aika tasaväkisiä luonteeltaan, ja kahden itsepäisen koiran leikit yltyvät välillä vähän rajuiksikin. Täytyy siis muistaa pitää vahtia.
Elmerin kanssa olemme käyneet kerran viikossa metsässä. Kävelemme tavallisesti päiväsaikaan jänisköyhillä alueilla, jottei pentu pääse liian aikaisin ylirasittamaan itseään. Liian aikainen rasitus voi kuulemma johtaa esimerkiksi rakenteen kehityshäiriöihin ja keuhkoödeemaan. Kuitenkin metsässä liikkuminen on tärkeää tasapainon ja lihasten kehityksen kannalta, ja tuleepahan metsä paikkana tutuksi omine ilmiöineen. Mustikassa, sienessä ja puolukassa on tultu käytyä paljon.

Elmeri on tosin myös päässyt maistamaan ajohommia taasen. Viime viikonloppuna olivat Amin kanssa pihassa irti ja karkasivat jäniksen peliin. Ihan mukavahan kahden koiran sujuvaa ajoa on kuunnella, mutta maantie oli vaarallisen lähellä joten koirat piti hakea pois.
Olen alkanut miettiä Leon tapaamisen myötä, että saakohan Elmeri liian vähän ruokaa? Leo on paljon Elmeriä jykevämpi ja rakenteeltaan "valmiimpi". Kasvattajan mukaan koirat voivat kasvaa eri tahtia, mikä on tietysti totta, mutta toivottavasti Elkku ei ole liian laiha. Ylipaino tosin edesauttaa tassujen kiertymistä ulos, mitä olemme yrittäneet välttää kaikin keinoin.

Torstai 25.08.2011
Elmeri sai eilen toiset rokotukset. Käytiin tänään mätsärissä Hukka-Hallilla taasen tutustumassa näyttelyhommiin. Emme vielä osallistuneet, mutta seuraaviin sitten kenties. Koira käyttäytyi taas tosi hienosti ollakseen näin nuori. Remmissä kulkeminen kaipaisi hiukan parannusta, haukku nimittäin on herkässä kun joku tulee vastaan. Ohitusta treenaamme vielä.

Torstai 11.08.2011
Oltiin poikien kanssa päivälenkillä kerrostalomme takametsässä. Jostain kuului pari rasahdusta ja käännyin katsomaan: sivultamme lähti karkkojänis noin 50m päästä. Eihän siinä, vein koirat tuoreelle jäljelle katsomaan. Ami alkoi heti ajaa jälkeä ja Elmerikin juoksi kiitettävästi perässä, tietysti into tarttui. Pentu haukahtikin muutaman kerran, ja tietysti kehuen kannustin koiria seuraamaan jälkeä.
Sitten kävi niin onnettomasti että Elmerin pentuvaljaat hajosivat. Tietenkään niitä ei ole suunniteltu hurjaan hihnassa vedätykseen, ja niin itselle jäi pelkkä hihna käteen kun penska kiskoi innoissaan jäljelle. Sitten Elmeri yllätti: se lähti seuraamaan jälkeä ajaen täyttä soittoa! Epäuskossa kuuntelin koiran loittonevan kunnes iski paniikki: pentu suuntasi kohti jatkuvan liikenteen maantietä. Ami äkkiä puuhun kiinni ja yrittämään väliin. Onneksi ajo kuitenkin kääntyi pois tieltä, mutta kohti piikkilangalla aidattua armeijan aluetta. Koira ehti mennä aidasta läpi, mutta onneksi kadotti jäljen ja tuli lopulta huutelemalla pois.
Koko episodi ehti kestää ehkä vain vartin, ja koira ajoi parisensataa metriä, mutta tapahtumia ja sydämentykytystä riitti. Elmerille ensimmäinen ajo, vaikkakin lyhyt mutta kumminkin. Siskotyttö Ellu oli myös ajanut pupunjälkiä muutamaa päivää myöhemmin, molemmat 3,5kk ikäisiä pentuja.

Keskiviikko 03.08.2011
Sosiaalistaminen jatkuu. Käytiin rokotuksissa pari viikkoa sitten, saimme samaan hintaan perustarkastuksen. Kaikki oli ok, ja lääkärissä olo taisi olla pennusta kaikkein vähiten jännittävää. Jouduimme menemään paikalle bussilla ja siitäkös huuto syntyi! Koliseva bussin lattia ei ollut mukava paikka.
Tapahtumissa Elmeri käyttäytyy odotukset ylittävästi. Olemme käyneet Match Showssa ja raveissa katselemassa ihmisiä ja koiria. Elkku on ottanut tilanteet todella rauhallisesti, lähinnä siis vain makoillut ja katsellut ympärilleen. Myös hevosiin pentu on tottunut, vaikka pelkääkin niitä vielä jos tulevat liian lähelle. Käymme usein myös läheisessä Salessa- kauppareissujen yhteydessä moikkaamme paikallisia puliukkoja, jotka ihastuksissaan silittelevät koiria ja kantavat niille kaupasta herkkuja. Kaipa se ihan hyvä on että Elmeri tutustuu kaikenlaisiin ihmisiin, mutta minua ei kyllä haittaisi vaikka se pelkäisikin kiertolaisia.
Uimaan ollaan opeteltu, jonkinlainen uimataito kaverista löytyy vaikka veteen meno ei järin houkuttelekaan.
Petkelkujan pentuihin on liittynyt uusi tulokas, Welsh Corgi cardigan Nuppu. Nuppu on hiukan Nallea ja Elmeriä nuorempi, mutta ei se tunnu leikkejä haittaavan.

Lauantai 16.07.2011
Mitähän tässä kertoisi. Ollaan käyty uimassa, lenkeillä ja mustikassa, tutustutaan siis edelleenkin uusiin asioihin. Itseluottamus sen kun vaan tuntuu kasvavan mitä enemmän Elmeri pääsee touhuilemaan. Pihapiiristä on löytynyt samanikäinen koirakaveri, shetlanninlammaskoira Nalle, jonka kanssa otetaan välillä painimatsia.
Elmeri oppii nopeasti ja tuntuu viihtyvän metsässä. Ollaan käyty pennun kanssa marjassa ilman Amia, jotta se oppii että metsään mennään useimmiten vain ihmisporukassa. Pennun kanssa metsäily nyt on vielä sitä keppien syöntiä ja muurahaisten popsimista, mutta tutustuupahan lapsi tulevaan työmaahansa ja oppii, että metsä on mukava paikka.

Maanantai 04.07.2011
Elmeriin on tullut lisää vauhtia ja rohkeutta. Se suhtautuu uusiin asioihin itsevarmemmin ja pelottomammin kuin aikaisemmin.
Päivät kuluvat lenkkeillen, leikkien, Amia kiusaten ja herjuutta tehden. Tietysti välillä myös syödään ja nukutaan.
Sisäsiisteys ei ole vielä kohdallaan, voi mennä jonkin aikaa ennenkuin pentu oppii asian täydellisesti. Mutta aikaahan meillä on! Elmeri ajoi eilen kissaa kaksi täyttä kierrosta talon ympäri ja vähän metsässäkin, kyllä tuntui hauskaa olevan ja ääntäkin lähti kummasti!

Tiistai 28.06.2011
Elmeri täyttää tänään kaksi kuukautta.
Juhannuksen tienoon vietimme Rantasalmella, jossa Elmeri tutustui tarhaelämään. Jännitin vähän että kuinka paljon huutoa tarhasta kuuluu kun koirat jäävät keskenään, mutta aivan turhaan. Tarhailu ei tuottanut Elmerille mitään ongelmia. Vaikka vein Amin välillä lenkille ja jätin pennun yksin tarhaan, se itki vähän ja painui koppiin nukkumaan.
Pentu sai myös supersiedätystä koviin ääniin. Äidin luona on talon ulkoverhousremontti, joten naulapyssyn pauke ja sirkkelin vingunta tulivat koiralle tutuiksi. Alkuun äänet ihmetyttivät mutta jo ensimmäisenä päivänä pentu ja Ami touhusivat pihalla keskellä rakennustyömaata välittämättä äänistä. Tutustuimme myös ensimmäisiin koiriin.

Maanantai-aamu Kuopiossa toi taas mukanaan järkytyksen. Pentu törmäsi aamulenkillä villakoiriin, jotka säikäyttivät sen aiemmin. Elmeri puolusti itseään urheasti muristen ja haukkuen, kun villakoirapentu yritti pistää leikiksi. Ami tuli seuraamaan touhuja ja nuuski innokkaana vieraat koirat läpi. Pentu seurasi vähitellen esimerkkiä ja kohta yrittikin jo leikkiä toisten kanssa.

Keskiviikko 22.06.2011
Elmeri saapui sunnuntaina. Matka sujui jokseenkin hyvin ilman pissiä ja oksennusta, vaikkakin huuto oli kova ensimmäisten kymmenen kilometrin kohdalla. Olimme kotona aika myöhään, vasta hieman ennen yhdeksää ja juuri pennun ruoka-aikaan, joten syöminen jäi illalla aika vähälle kun piti tutkailla uutta ympäristöä. Ensimmäinen yö oli melko rauhaton: pentu vaelteli ympäri asuntoa vinkuen yksinäisyyttään. Asiaa ei auttanut se, että Ami vältteli pentua parhaansa mukaan aina sen yrittäessä lähestyä. Otimme molemmat koirat nukkumaan makuuhuoneeseen puolen yön maissa, silloin saatiin rauha maahan. Maanantai meni tutustuessa, itkeskellessä ja nukkuessa. Elmeri söi tosi huonosti ja säikähti heti jos luuli jääneensä yksin. Itsekin alkuun vähän hämmästelin miten paljon ihmisten läsnäoloa pieni pentu todella vaatii: Ei tulisi kysymykseenkään, että tuommoinen epävarma narjake jätettäisiin oman onnensa nojaan jonnekin tarhan perukoille, vaan jonkun täytyy olla aina turvana jos tulee hätä. Iltapäivällä pentu alkoi jo varovasti leikkiä eikä "isoveikkakaan" enää arastellut toista. Illalla nukkuivat samalla pedillä. Syöminen oli edelleenkin heikkoa, vaikka tarjottiin jauhelihaa ja kasvattajan antamia pentumuroja.

Tiistai-aamupäivä oli jokseenkin kaoottinen. Tarvitsin itse lääkärikäynnin vuoksi autoa päivällä, joten jouduin jättämään aamulla koirat keskenään kotiin ja viemään miehen töihin. Matka kesti kokonaisuudessaan parikymmentä minuuttia, mutta siinä ajassa Elmeri oli purkanut eroahdistustaan sängyn jalkoihin. Se ei suostunut tulemaan pois sängyn alta pariin tuntiin. Lopulta se kuitenkin lähti pissalle ja suostui leikkimään ulkona melko kauan. Otin koiran mukaan lääkärikäynnille, pakkasin sille luita ja oman pedin mukaan. Automatka oli selvästi jo tuttu juttu, muutaman pienen uikahduksen jälkeen Elmeri rauhoittui. Vaikka joutuminen vieraaseen ympäristöön pelottikin sitä, se nukkui lähes koko käynnin ajan leikistä väsyneenä. Uusia ihmisiä nappula tervehti innokkaasti ja varauksetta sulattaen kaikkien sydämet.
Iltapäivällä totesin koirien välisen suhteen parantuneen. Elmeri ja Ami leikkivät ensimmäistä kertaa kahdestaan je tervehtivät toisiaan hännät heiluen nähdessään. Amista on selvästi turvaa pennulle, se tutustuu uusiin asioihin ja paikkoihin paljon varmemmin kun toinen on mukana. Käytiin tutustumassa yhdessä läheisiin metsäpolkuihin, penska oli tosi innoissaan.

Pientä takapakkia saatiin kumminkin aikaan tiistaina. Olimme Elmerin kanssa kahdestaan metsän reunassa ja tutkimusmatkan lomassa napsin pennusta kuvia. Olin jättänyt Amin sisällä välioven taakse ja ulko-ovi oli auki. Naapuri tuli siihen sitten ulkoiluttamaan kääpiövillakoiriaan joita hän pitää tavallisesti irtaallaan. Ne juoksivat haukkuen suoraan kohti ja vaikka molemmat koirat ovat tavallisesti tosi ystävällisiä, ilmeisesti niiden kovat äänet saivat pennun kauhun valtaan ja se lähti juoksemaan huutaen, päämäärättömästi metsään. Nappasin sen syliin ettei mitään satu jolloin koira huusi paniikissa niinkuin päätä leikkaisi ja pissasi syliin. Yritin parhaani mukaan rauhoitella pennun ennenkuin menimme sisälle, mutta se säntäsi heti irti päästyään piiloonsa sängyn alle. Ei se kuitenkaan kauan jaksanut lymyillä vaan alkoi kiskoa Amia korvasta.
Myöhemmin kävimme kaikki yhdessä leikkimässä samalla polulla, varmistamassa ettei paikka jättäisi huonoja muistoja päällimmäiseksi lapsen mieleen. Illalla pentu alkoi syödä paremmin.

Keskiviikkopäivä on tähän mennessä sujunut hienosti, ruoka+riehuminen on maittanut ja itkukohtauksia on yhä vähemmän.

Emme ole vielä opettaneet Elmerille oikein mitään, ollaan vaan keskitytty siihen että se sopeutuu ja tuntee olonsa turvalliseksi. Se tuntuu olevan aika epävarma, joten voi olla parempi ettei sitä nyt liiaksi järkytetä uusilla kokemuksilla. Pantaa on pidetty kaulassa ja hihnaan hiukan tutustuttu. Sisäsiistiksi oppiminen on sujunut melko hyvin, pentu osaa jo pyrkiä itse ulos jos vain malttaa. Joskus kesken leikkimisen saattaa pissata sisälle ilmoittamatta, mutta suurimmaksi osaksi ollaan kumminkin päästy aina ulos asti.