METSÄUSVAN HJALMAR

Perustiedot - Luonne - Tulokset - Kasvu - Kuvagalleria - Videoita

Päiväkirja 2017-2020

Torstai 24.12.2020
Jallun kanssa on niinikään käyty metsällä. Ajot ovat ollee vaihtelevia: Toisinaan sujuu, useimmiten ei. Lisäksi Jallu on jälleen ollut tehokkaana supien jäljittämisessä, ja sekin vie sitten taas aikaa ajoharjoittelulta. Toisaalta ei tuo niin nuukaa ole, supienkin jahtaaminen on jännää puuhaa.
Jallu on kehittynyt ajamisessa etenkin lumikelillä, jolloin ajot sujuvat mallikkaasti. Lisäksi se tuntuu iän myötä jopa tiukentuneen äänenannossa, se ei samaan tapaan hauku hukalla kuin aivan pienenä. Ketulle ja supille se herättelee jonkin verran mutta jänikselle ei paljoakaan. Kaikki riista kiinnostaa Jallua hirvestä peuraan, kettuun, supiin ja jänikseen, joskin sorkan perästä olemme yrittäneet saada koiraa pois. Se onkin ajanut vähiten sorkkaa meidän koiristamme tänä syksynä.
Syksyllä saimme Jallun ajosta ensimmäisen ketun saaliiksi, mikä oli hieno onnistuminen. Ajokin kesti mukavasti vajaan tunnin. Nyt ollaan odoteltu hyviä lumikelejä jotta saisimme koiraa taas ketun jäljille, mutta niitä ei ole montaa ollut. Jallu on jäljittänyt kettua muutamaan otteeseen mutta jäljitykset ovat päättyneet mikä minnekin koloihin tai kesämökeille. On kuitenkin ollut mukavaa huomata, että ketunjälki on valikoitunut koiralle peurojen ja rusakoiden jälkien seasta.
Jallu on niinikään ollut kaverien kanssa jahdeissa, ja itsekin pääsin joulujäniksen sen ajoon pasauttamaan. Korona rajoittaa koetoimintaa, mutta jospa tämän kanssa vaikka pitkään kokeeseen sattuisi menemään.
Jallulla ja Elkulla on tullut jostain syystä pahasti ristiriitaa keskenään. Ne ovat otatelleet tosissaan monta kertaa ja reikiä on paikkailtu myös väliin joutuneista käsistä. Aletaan olla siinä pisteessä, ettei uroksia voi pitää enää samassa tilassa.










Sunnuntai 24.5.2020
Sain lopulta soitettua Jallun lonkkakuvista kennelliiton eläinlääkärille, ja sen jälkeen käytyä myös eläinten ortopediaan erikoistuneella eläinlääkärillä. Lonkissa ei mitään nivelrikkoa ole, mutta dysplasia on kuitenkin selkeä, eli lonkkamaljat ovat matalat ja lonkat löysät. Kennelliiton lääkäri luki puhelimessa madonlukuja- kuulemma pitäisi metsästys heti lopettaa ja pelkkää remmissä lenkkeilyä sekä uintia harrastella koiran kanssa. Ja samaan lauseeseen että ellei pysty koirasta huolehtimaan tai pitämään metsästämätöntä koiraa, niin kannattaa luopua siitä. Olin ihmeissäni. Samaan aikaan pitäisi huolehtia hyvästä lihaskunnosta joka tukee niveliä, kun liikunta kutistuu narun päässä lorvailuun (meikäläisen kunnolla ei rakenneta koiralle lihaksia kävelylenkeillä) ja uimiseen, joka on käytännössä mahdollista noin kaksi kuukautta vuodesta. Joopa joo, missähän maailmassa tämä oikein tulee toimimaan?
Kennelliiton lekuri suositteli Cartrophen-pistossarjaa koiralle, joka tukee nivelten aineenvaihduntaa. Amillekin tuota käytettiin aikanaan, niin käytin Jallun vielä erikoislääkärillä pistoksia varten kun sellainen kerran Kuopiosta löytyy. Samalla kysyin häneltäkin näkemyksiä tähän Jallun asiaan, vielä kun metsästystä harrastaa niin hän kuitenkin tietää mitä se koiran kannalta tarkoittaa. Käynti oli rohkaiseva, sillä ainakaan mitään metsästykieltoa ei tuolta tullut, tosin en kyllä niitä olisi noudattanutkaan. Lonkat on mitä on, mutta rikkoa niissä ei tällä hetkellä ole. Corgeilla on kuulemma paljon samanlaisia lonkkia joiden kanssa elävät hyvinkin oireettomina. Eikun vaan syksyllä metsään kuului käsky, ja sitä aiomme kyllä noudattaa niin kauan kun koira sen kestää. Mielestäni on parempi antaa koirankin elää täyttä elämää vaikka sitten vähemmän aikaa, kuin alkaa varomaan ja rajoittamaan sen tärkeimpiä asioita.

No Jallun polvet kokeiltiin uudelleen luksaation varalta, ja ne eivät luksoituneet lainkaan, eli pyöreät 0/0. Olisi vaan pitänyt heti tuoda koira polvitutkimukseen asiantuntijalle. Nyt vaikka sen tutkisikin uudelleen, niin polvitulokseksi jää huonoin eli 1/1. Eipä sillä sinänsä muuta väliä, muuta kuin tuloksen näkyminen netissä kaikelle kansalle, ja ettei se pidä paikkaansa. Mutta näillä mennään eteenpäin.

Tiistai 17.3.2020
Jallun loppukausi meni pölhöillessä. Ajot olivat lyhyitä ja niissä sattui milloin mitäkin, väliin tunki toinen koira tai muuta vastaavaa. Jos ajoa ei mikään ulkoinen seikka keskeyttänyt, niin tuntui että ei siitä muutenkaan mitään tullut. Jotenkin jäi maku ettei koira ole aivan entisellään, liekö ollut ylikuntoa vai mitä, mutta ei sujunut niin ei. Ei kuitenkaan lähdetty enää sen kummemmin asiaa selvittämään. Katsotaan nyt mitä ensi syksy tuo tullessaan. Kuluneella kaudella Jallu kävi metsässä 45 kertaa, ja ajon se sai 33 kerralla. Ajoeläiminä oli enimmäkseen jänis, sitten tuli jokunen kettuajo, valitettavasti myös yhdet peura- ja hirviajot. Saaliiksi saatiin kolme jänistä ja neljä supia. Kokeista tuli kaksi kolmostulosta.
Parannettavaa jää kyllä reilusti ensi kauteen. Hyviäkin väläytyksiä Jallu teki, että taitoakin löytyy jo, mutta suorittaminen on varsin epätasaista. Jospa ikä toisi tälle varmuutta. Nyt ainakin Jallu on aivan naisten pauloissa, se lutkuttelee kusilammikoita lenkillä ja vinkuu, räyhää, vetää kaikkiin ilmansuuntiin. Samalla se onnistuu vetämään Milliksen mukaan samaan touhuun, vaikka se ei ymmärrä miksi moista showta pidetään, niin mukaan pitää päästä kuitenkin. Ei ole helppoa kevät kaupungissa.

Torstai 13.2.2020
Jallun kanssa on metsästelty melko ahkerasti. Ajoja se on saanut vaihtelevasti- välillä lyhyempiä ja välillä pidempiä pätkiä. Ajettavaa on löytynyt lähes joka reissulla kuitenkin. Jallu sortuu välillä vielä pentumaisiin hölmöyksiin. Joskus se malttaa hyvin rengastaa hukkapaikoilla, mutta toisinaan lähtee aivan valtoimenaan juoksemaan ympäri ajojälkeä eikä ymmärrä jäädä hukkapaikalle. Varsin epätasaista suorittamista siis vielä.
Olimme tammikuun lopulla kaverin luona metsällä ja Jallu sai nopeasti ajon. Se ajoi vain pienen ringin ja hukkasi sitten keskelle metsää vanhalle tienpohjalle, eikä hukka tahtonut selvitä millään. Kun matkaa paikalle oli vain vähän, menin katsomaan tilannetta, ja mitä olikaan käynyt: Jänis oli mennyt rumpuputkeen. Sen valkea takamus loisti putkesta. Olli tuli myös paikalle, emmekä saaneet jänistä rassattua ulos. Päätimme kuitenkin koittaa josko saisimme sen saaliiksi, ammuttiin haulikolla putkeen ja Jallu sai sitten pienen taistelun jälkeen vedettyä ruhon ulos. Koirallehan kaato oli mukava juttu, mutta totesimme että oli ensimmäinen ja viimeinen putkeen/koloon ammuttu jänis. Ei siitä enää ihmisen ruuaksi ollut, kun suolet olivat hajonneet ruhon sisään. Huuhtelin ruhoa purossa parhaani mukaan ja siitä tuli koiran ruokaa. Mutta toisaalta, jänistä nylkiessä huomasin sen olevan vaivainen: Se oli laihin jänis minkä koskaan olin nähnyt, lihakset olivat olemattomat, selkäranka ja lonkkaluut paistoivat läpi. Siksi se varmaan pyrki putkeen eikä halunnut juosta.




Sitten pari viikkoa takaperin käytiin ajattamassa kettua. Tyrkkäsimme Jallun tuoreille ketunjäljille ja se sai nopeasti ylös. Se ehti ajaa tunnin verran kun passimies pääsi ampumaan, vaan osuma oli huono ja kettu jatkoi matkaansa. Pian se meni luolaan, eikä sitä saatu enää luolakoirallakaan maan pinnalle. Kettusaalis jäi vielä odottamaan itseään. Ajoaikaa tuli vajaa 1,5 tuntia.

Viime viikonloppuna startattiin kokeissa Rautalammilla. Tuolla Jallu ei ollut oikein oma itsensä eikä keskittynyt lainkaan. Ensimmäinen ajo hukkui metsään, eikä se malttanut juurikaan rengastaa vaan lähti melkein heti tulemaan takaisin hukkapaikalta tarpeettoman kauas. Seuraava ajo lähti varovaisesti ja ääntä tuli tosi huonosti. Ehdin jo miettiä että onko koirassa jotain vikaa, kunnes sitten näimme tuomarin kanssa jäniksen. Tuomari onnistui nappaamaan kuvankin jäniksestä jota jokin oli vahingoittanut. Se jätti reippaasti verta jälkeensä, ja Jallu ei antanut ääntä kunnolla vaikka oli parin minuutin päässä jäniksestä. Kolmas jäniskin löytyi hakuajan puitteissa, mutta ajo oli taas aivan surkeaa. Jallu ajoi vartin, hukkasi jäljen ja lähti taas hukalta litomaan minne sattuu. Ei ollut kyllä sen päivä ollenkaan. Täytyy nyt seurata sitä vielä reissu tai pari ja jos näyttää huonolta, niin käyttää lääkärissä.

Sunnuntai 29.12.2019



Noniin, raportti Jallun eilisestä kokeesta. Ihan mukavasti se lopulta meni, olisi toki voinut mennä paremminkin, mutta myös huonommin.
Koepäivä starttasi kireässä -18 asteen pakkasessa, ohjaaja flunssassa. Jäniksen jälkiä oli hurjat määrät maastoissa, ja jännitti saako koira ylös ja kuinka paljon se herättelee. Jallu on aika kiivas herättelemään lumikelillä jos jälkeä on paljon. Se lähti intopinkeänä hakemaan, ja herätteli kyllä haukkusarjoin, mutta kuitenkin siedettävästi. Se sai noin tunnin hakemisen jälkeen ensimmäisen jäniksen jalkeille ja alku vaikutti lupaavalta. Sitten en tiedä mitä tapahtui, liekö jänis juoksi tampattuja polkuja pitkin niin paljon että ajo vain "tukehtui" ja kuivui kokoon lopulta metsään. Jallu miiraili äänettä pitkin poikin, mutta ei sitten erän päätyttyä antautunut kiinnikään, vaan juoksi intona yöjälkien perässä. Jos mistä olin ollut etukäteen tyytyväinen niin siitä, että Jallun saa yleensä huutamalla kiinni, vain kuinkas nyt kävikään. Ryönäsin tunnin verran sen perässä huutelemassa ennenkuin se antautui. Kerkesin kirota siihen mennessä aika monesti sen "kahden tunnin säännön", jonka mukaan koira suljetaan kokeesta jos toista erää ei päästä aloittamaan kahden tunnin sisällä ensimmäisen loppumisesta. Vaikka aikaa jäikin lopulta hyvin, niin itsellä oli metsässä aika paniikki, kun koira ei halunnut luovuttaa hommissaan kesken kaiken. Kerkesin pudota jokeenkin matkalla ja kastella itseni, mitäpä muuta flunssapotilas voikaan toivoa.
No oli miten oli, toiselle erälle päästiin. Jallu lähti reippaana hakemaan ja reilu tunnin jälkeen sai uuden ajon. Vaan siinä kävi sama juttu, vaikka ajo kulki melko hyvin suoraan, niin liekö jänis veti niin pitkän kaulan koiraan, että ajo vain kuihtui kokoon noin 40 minuutin jälkeen. Tai jos Jallu onkin 40 minuutin koira? Se selvitti hukkaa mutta vauhti oli hidasta, 0-1 km/h. Sitten yhtäkkiä se jäi paikalleen haukkumaan. Soitimme tutkaan ja kuulimme sydäntä särkevää ulvontaa. Mitä oli tapahtunut? Koira ulvoi paikallaan, kartan mukaan siinä ei pitänyt olla ainakaan ojaa, johon koira olisi voinut pudota. Hetken paikallaan oltuaan Jallu kiersi pienen lenkin ja palasi sitten samalle paikalle. Mietin että väsyikö se, kylmettyikö vai mitä tapahtui, mutta joka tapauksessa erääkin oli enää niin vähän jäljellä, että lähdimme lähemmäs koiran kiinniotto mielessä. Pääsimme noin 300 metrin päähän ja aloimme huutaa porukalla koiraa. Se lähti hitaasti miirailemaan meitä kohti. Jäässähän se oli tassunpohjia myöten, varpaat olivat myös rikkoontuneet ja varpaanväleissä oli jääpaloja, mutta kuitenkin liikkui ja poislähtiessä haikaili vielä jäniksen jälkien perään. Mikä lie tullut herra herkkäsielulle?
Ajominuutit riittivät lopulta kolmostulokseen, mikä oli ihan ok olosuhteet huomioon ottaen. Eikun kohti uusia seikkailuja.

Sunnuntai 22.12.2019

Jallun ajot ovat alkaneet pitenemään vähin erin, ja tekeminen on alkanut olemaan sen mallista että kokeisiinkin ollaan menossa. Supikoirat vaan tahtovat kiinnostaa sitä kovin. Se on jäljitellyt ja jäänyt haukkumaan niitä muutamaan otteeseen, ja saaliiksi on jäänyt neljä kipaletta. Se on hanakka vaihtamaan jänisajon supihaukkuun, jos supi sattuu olemaan lähistöllä. Eipä tuo niin haittaa, jokainen poistettu supi on riistanhoitotyötä. Jallu vaikuttaa olevan aika ärhäkkä menemään supin kimppuun, eikä välitä vaikka supi pääsisi puremaan - sen enemmän vimmaa se saa käydä tuon haisulin päälle.
Kävimme viikko sitten luustokuvauksissa, no niistä ei jälkipolville tullut kerrottavaa. Selkä on sentään terve, samoin kyynärät (kuvattu INC mukaan), mutta polvet olivat rajatapaus kallistuen kuitenkin enemmän ykkösen puolelle, vaikka ne eivät luksoituneetkaan. Lekuri sanoi että kannattaa käyttää kolmivuotiaana uudestaan, saattaa tulla parempikin tulos. Ja ne lonkat... No. Sen mitä itse osaan kuvia tulkita, lääkäri kun ammatiltani olen, niin ei niissä ollut nivelrikkoa, ja lonkkaluiden muotokin hyvä, mutta kamalan löysät ne olivat. Täytyy vielä soittaa lähiaikoina kuvat katsoneelle eläinlääkärille ja kysyä tarkempi tuomio. Jos löysyys on niissä se suurin ongelma, niin todennäköisesti tulen käyttämään koiran uudelleen kuvissa vanhempana.
Harmittaa, koska lonkkatulos ei näytä hyvältä jalostuskäyttöä ajatellen. Vaikka dreevereillä ei ole vaatimuksia, niin ennemmin käytetään kuvaamatonta koiraa, kuin huonon tuloksen saanutta kuvattua.

Lauantai 5.10.2019



Kadonnutta pitkää ajoa etsitään edelleen. Jallu on hakenut hyvin, tehnyt paljon töitä, mutta jänikset ovat huiputtaneet sitä esimerkiksi piiloutumalla kivikkoihin. Kertaalleen Jallu ajoi todennäköisesti kettua iltapäivästä, ajo eteni alkuun suoraviivaisesti pitkän matkaa ja jäi sitten pyörimään pienelle alalle, eikä paluuperiä tullut vaan ajoeläin juoksi tasaisesti.
Jallu on säikähtänyt nyt muutaman kerran jotakin metsässä ollessaan. Se on tullut kesken ajon kiljuen, häntä koipien välissä autolle. Mitään ulkoista vauriota ei koirassa näkynyt. Jos moisia tulee vielä lumikelillä niin täytyy käydä tutkimassa jälkiä, josko joku peto pelottaa koiraa.
Tänään Jallu teki hyvän ajon tämän syksyn omaan tasoonsa nähden. Se sai jäniksen nopeasti ylös ja ajoi yhteensä 80 minuuttia, joskin yksi pitkä hukka mahtui väliin. Seuraavassa maastossa sen sijaan löytyikin yllätys. Koira jäi hakureissullaan pyörimään paikalleen ja kun menin katsomaan mistä on kyse, oli koira mussuttamassa rusakkoa! Rusakon poikanen oli jäänyt varmaankin jonkun elukan saaliiksi ja osa oli jäänyt syömättä. Jallu arveli varmaan että hyvä välipala löytyi. Kaiken kaikkiaan kuitenkin päivässä oli ilahduttavaa se, miten kehityskelpoisesti koira teki töitä haussa ja ajossa.





Perjantai 6.9.2019
Ja niin Jallullakin alkoi kuntokuuri. Ajoja se on saanut vaihtelevasti, harmi vaan että ne eivät ole olleet pituudella pilattuja. Muutama jänisajo noin 30 minuuttia, ja sitten yksi puolitoistatuntinen hirviajo kruunaa kaiken... Tai sitten ei...
Noo, se on ainakin positiivista että Jallu on kesän aikana aikuistunut ja itsenäistynyt. Enää se ei hakiessa pyöri jaloissa eikä ikävöi ihmisiään. Vielä kun ajoihin saisi pituutta niin hyvä tästä tulee.

Perjantai 15.3.2019


Jallun metsästyskauden lopusta pääsen vasta nyt kertomaan, sillä halusin kirjoittaa ajan kanssa kaikesta mitä on tapahtunut.
Jallun kanssa käytiin metsässä 57 kertaa viime kauden aikana, ja yhden tai useamman jänisajon se sai vähän yli puolessa reissuista. Hirveä se yritti ajaa kahdesti, kettuakin pari kertaa ja vieläpä ihan hyvin. Jäniksiä/rusakoita jäi saaliiksi 5 kappaletta, lisäksi saimme kaksi supikoiraa. Kokeissa kävimme kerran ja sieltä ei onnistumista tullut. Kaiken kaikkiaan kausi oli hyvä, vaikka parannettavaa jäikin niin jotain kehitystä kauden aikana tapahtui. Jallu oppi rengastamaan hukkapaikoilla melko hyvin, vaikka alku vaikutti tosi nihkeältä sen suhteen. Haku ja ylösottotyö kehittyivät myös harppauksin, ja sai kai pentu vähän ajovarmuuttakin vaikkei aina siltä tuntunutkaan: Kauden paras ajo oli helmikuussa melkein kolmetuntinen putki, kun taas syksyn ensimmäiset ajot olivat vartin pöläytyksiä. Olin Suonenjoella kaverin kanssa metsällä ja siellä Jallu teki tuon tähänasti parhaan ajonsa, se oli kyllä mukavaa kuunneltavaa vaikka itse sanonkin. Kelikin toki oli paras mahdollinen, kantava hanki ja siinä sentin verran lunta päällä. Vaikka yöjälkeä oli paljon, ei pentu sotkeutunut niihin.

Pätkä parhaasta ajosta

Jallu teki myös hyviä, noin tuntisia ajonpätkiä muilla metsäreissuilla. Kun hankeen tuli kantavaa kerrosta eikä metsässä juoksu ollut aivan uimista, alkoi ääntäkin tulemaan paremmin jäljellä. Jännittävää oli, miten tuo haukkuherkkyys käyttäytyi kauden aikana. Ensilumella meno oli aivan kamalaa, ja varsinkin kun hukan selvitys ei ollut vielä rengastavaa: Pentu saattoi lähteä hukalta kertaamaan surutta vanhaa ajojälkeä ja huusi kuin hinaaja. Menossa ei ollut mitään järkeä. Ei riittänyt yksi eikä kaksikaan kertaa, kun menin ajon perään ja käännytin koiraa takaisin sen lähtiessä väärään suuntaan. Se ei meinannut millään uskoa alkuun noita minun neuvomisyrityksiäni, ja kampitin sen kerran haulikon perälläkin jotta saisin homman pysäytettyä. Onneksi muutaman reissun jälkeen Jallu oppi, kerta kerralta se sai lisää malttia hukanselvitykseen ja alkoi tekemään pieniä rengastuksia hukkapaikoilla (ja olemaan hiljaa...).
Pienenpieni rengastus, pienenpieni onnistuminen

Sitten tuli paksu puuterilumi, eikä ääntä enää jaksanutkaan tulla samaan malliin kuin ennen. Ajon seuraaminen oli pitkälti tutkan varassa. Onneksi suvikelit tiputtivat hangen alas, mutta sitten ongelmaksi tuli lumen päälle muodostuva nilppu: Myöskään Elkku ei aja sujuvasti nilppukelillä, jolloin hangen pinta on jäässä eikä siihen jää kunnollista jälkeä jäniksestä. Elkku tuntuu tuollaisella kelillä hävittävän jäljen totaalisesti. No Jallu ei hävittänyt, mutta ei se myöskään haukkunut, vaan äänetön ajo jatkui taas.

Koekäyntiin olin pettynyt. Jallun näytöt kuitenkin pääosin olivat kotona olleet sellaiset, että edes kolmostulokseen oli realistinen mahdollisuus. Vaan eipä tullut mitään, ensimmäisen ja ainoan löytämänsä jäniksen se hukkasi yöjälkikenttään, ja toista ei koskaan saanut liikkeelle. No, ensi kaudella sitten ehkä meitä onnistaa.

Tiistai 12.2.2019


Varmaan aika monessa metsäreissussa näkymä on ollut ylläolevan kaltainen. Lunta on ihan liikaa pienille koirille. Kyllähän ne hangessa rämpii, mutta mitään tolkkua touhussa ei ole. Jallu ei tahdo jaksaa enää haukkua lumessa rämpimisen ohessa. Myöskään hakulaajuus ei, valitettavasti, päätä huimaa. Ajot ovat olleet aika lyhyitä, siis ne pätkät jolloin koira on jaksanut antaa ääntä.
No, käytiin silti rusakkojahdissa. Siihen ainakin keli on nyt hyvä. Rusakko ei pääse karkuun koiraa lumessa ja koira pääsee ajamaan niin perstuntumalla, että antaa ääntä paremmin. Jallulle saatiin rusakko puolen tunnin ajoon.
Ilmoitin lumesta huolimatta Jallun ensimmäisiin kokeisiinsa Ilmajoelle. Siellä lumen syvyys on vielä ollut maltillisempaa mitä täällä, ja jospa tämä hiljattain ollut suvikeli tekisi hankeen kantavaa kerrosta.
Jallun kettusaalis antaa odottaa itseään. Viime reissulla se jäljitti hienosti pari tuntia kettua mutta ei saanut sitä ylös. Ehkä jonain päivänä kaikki sattuu kohdalleen ja saisimme ketun saaliiksi.










Perjantai 11.1.2019


Vuoden ensimmäinen postaus. Metsällä ollaan edelleen käyty ahkerasti ja vähin erin pieni koira kehittyy. Hukalla pakittaminen on jäänyt lähes täysin ja rengastus tullut tilalle, mikä on hienoa. Myös haku ja muu tekeminen näyttää kehittyneen. Jallu ei enää niin vimmatusti revi keppejä ja kehitä lapsellisia tekemisiä, vaan on muutaman kerran lähtenyt oikein hyvin itsenäisesti hakureissuille, jopa kotipihasta, missä se vielä viime talvena söi rappuharjaa vastaavassa tilanteessa.
Joulukuun lopulla Jallu ajoi kettua, ja hienosti ajoikin. Olimme viemässä jäniksille heiniä, tosin huonolla menestyksellä, sillä sain huomata että kaikkialla oli pelkkää ketunjälkeä eikä jäniksestä tietoakaan. Pentu läksi ajamaan aivan hiihtoladun vierestä ja olin tyytyväinen sillä ajattelin edes yhden jäniksen löytyneen. Jätin heinät siihen lähelle ja menin katsomaan makuupaikkaa, vain huomatakseni että ketun verekset jäljethän ne siinä.
Ajo kulki hyvin, vaan minulla ei ollut pyssyä. Hälyytin isännän tuomaan minulle haulikon ja viemään minut passipaikalle. Näin ketun kertaalleen vaan se meni kaukaa jo todella nopeasti tien poikki, en ehtinyt edes haulikkoa nostaa kun se oli jo mennyt. Kirosin itseni maanrakoon, vaikka kettu oli ehkä vähän kaukana mutta olisin yrittänyt ampua sen jos vain kerkesin. Ei auta kuin toivoa että uusia tilaisuuksia tulee. Otin Jallun ajosta pois ja siitähän huuto syntyi, se ehti ajaa noin 1,5 tuntia taukoamatta, eikä olisi halunnut luovuttaa vielä. En minäkään, mutta pimeys hiipi metsään.


Tuon lisäksi jänikset ovat saaneet kyytiä vaihtelevalla menestyksellä. Ollaan oltu paljon porukkajahdeissa, kiitos vain mehtäkavereille taas hyvistä mahdollisuuksista ja mukavista reissuista. Meitä on pidetty hyvänä. Nyt paksulla lumella koirat ja jänikset pysyttelevät yleensä pienemmällä alueella, niinpä olemme saaneet juoksutettua useampia koiria samoissa maisemissa, eri jäniksillä. Se on ollut kivaa ja tehokasta.


Tuo lumen määrä on juttu mikä harmittaa. Toisaalta se on ihan ok, sillä Jallu ei umpihangessa halua lähteä pakittamaan hukalta takaisin makuille vaan sen on vähän pakko rengastaa. Samalla se voi hyvinkin oppia hukanselvitystekniikan. Vaan kun lunta on liikaa ja koira vielä tiukahko, ei ajon haukkutiheys ole mairitteleva ja paljon mennään myös ääneti. Veisin pennun kokeisiin heti kun lumi vähän painuisi, on se alkanut sen verran hyvää tekemistä näyttämään. Vaan tällä huttulumella se on turhaa.

Keskiviikko 5.12.2018
Onpa edellisestä päivityksestä mennyt aikaa.
Jallu on saanut metsää nyt 1-3 kertaa viikossa sen mukaan, miten on päästy käyttämään. Hukanselvitys on edelleen sen heikkous, se lähtee hukalta herkästi pakittamaan ajojälkeä takaisinpäin, saattaa käydä jäniksen makuilla asti ja tulee sitten takaisinpäin. Olen yrittänyt käännyttää sitä noista hommista takaisin parhaani mukaan. Käytiin viime viikolla metsästysmatkalla Jallun kanssa. Sieltä saatiin saaliiksi jänis ja paljon harjoitusta kahden päivän aikana. Vaan ei se vielä ole valmis kokeisiin mitenkään. Onneksi kuitenkin pentueen nartut ovat olleet kokeissa, Hilma ajoi Draj 3 ja Helmi Draj 1-tuloksen. Hieno juttu nuorille koirille!







Perjantai 26.10.2018
Onpa oikeastaan mukavaa, kun kumpikin koira on siinä vaiheessa että treenataan kilpailuja varten! Amin kanssa aikoinaan metsäreissuista meni vähän maku, kun mitään tavoiteltavaa ei sinällään sen kanssa ollut, vain liikunnan ilosta juoksuttamista.
Jallu onkin nyt Ollin sairausloman myötä saanut niin paljon treeniä kuin pieni koira vaan tarvitseekaan. Näyttääkin nyt siltä, että se alkaa tajuta tämän metsähomman juuren, mitä nyt välillä sortuu hömpötyksiin, kuten sammakon kaivamiseen maasta tai keppien repimiseen. Pari viikkoa sitten Jallu teki riistanhoitotöitä. Olimme suon laidassa etsimässä jäniksiä, ja Jallu täräytti lähistöllä pienen ajonpätkän. Sitten se alkoi kiljua ja karjua kuin syötävä, mietin että mikä sen kimppuun hyökkäsi ja juoksin paikalle, mielessä kerkesi jo susikin käymään. Vaan (onneksi) päästessäni paikalle huomasin että supikoirahan se vain siellä, se oli saanut Jallua huulesta kiinni ja siitä tuo metakka oli syntynyt. Supi oli ärhäkkä ja hyökki kohti koiraa mutta tuo väisteli ja painosti supia siitä huolimatta parhaan taitonsa mukaan. Saimme supikoiran eräksi yhteispelillä.
Viime sunnuntaina olimme metsällä kaverin luona ja Jallun haku/ylösotto olivat jo aikuisen koiran toimintojen luokkaa: Se lähti hyvin rengastamaan, meni noin 300 metrin päähän ja lyhyen jälkityöskentelyn päätteeksi otti jäniksen ajoon. Se ajoikin yllättävän hyvin, mitä nyt muutaman kerran pakitti hukalta liian pitkälle ajojälkeä takakäteen. Pari kertaa käännytimme sen hukkapaikalle, sieltä ajo taas jatkuikin, ja yhtä monta hukkaa se selvitti itse. Tuntui mukavalle kuunnella penikan ajoa, ja toivo alkoi elämään, että kyllä tästä vielä ihan hyvä tulee.






Maanantai 8.10.2018
Vaikka välillä tuntuukin toivottomalta, niin kyllä tässä kehitystä tapahtuu. Jallun kanssa metsäreissuja on tehty vaihtelevalla menestyksellä, mutta pikkuhiljaa tuntuu että se alkaa saamaan enemmän käsitystä siitä, mitä metsässä ollaan tekemässä: Vaikka hakulaajuus ei päätä huimaa niin se lähtee metsään innokkaana, tekee omia pieniä lenkkejään ja pyörii sitkeästi jäniksen jälkikentässä. Se käy välillä katsomassa ohjaajaa mutta palaa nopeasti takaisin työmaalleen. Onpa se saanut useampia ylösottojakin. Jallun ensimmäinen jänis ammuttiin syyskuun puolivälissä lyhyeeseen ajoon. Sen jälkeen pentu heitti muutaman tyhjän metsäreissun.




Ongelmana on ollut ajojen lyhyys. Tuntuu, ettei Jallu oikein osaa vielä selvittää hukkaa: se heittää muutaman lenkin hukkapaikalla ja lähtee sitten ajojälkeä takaisin päin (haukkumatta sentään, onneksi), perkaa sen makuille asti, ja juoksee siitä taas hukkapaikalle, makuille, jne... Se ei ymmärrä kunnolla rengastaa. Viime torstaina lähdin metsään tarkoituksena etsiä puolukoita ja pennulle jänistä. Pakkasin mukaan haulikon, sankon ja marjapoimurin, ja lähdin Tuusniemelle kirpeään syysaamuun. Aamu ei alkanut hirveän lupaavasti, Jallu meinasi että hänelläpä on nyt keppileikki. Se tarttui metsässä paksuun karahkaan ja juoksi se suussaan ympyrää metsässä. En kiinnittänyt sen leikkihommiin mitään huomiota vaan hissun kissun miirastellen etsin puolukoita. Lopulta pentukin meni matkoihinsa keppeineen, ja ilmeisesti löysi sitten jäljen, koska se jäi myyräämään pienelle alalle eikä tullut minua katsomaan. Pyörin itse lähimailla sankkoineni. Puolukkaa ei löytynyt mutta sen sijaan tämäkin reissu meni sienireissuksi.Mustia torvisieniä, kanttarelleja ja suppilovahveroita löytyi metsäkoneen urilta mukavasti.


Jallu etsi ja etsi mutta ei tuntunut löytävän jänistä. Menin harvan metsän laitaan ison kiven päälle istuksimaan ja mietin lähtisinkö pennun kanssa rämpimään läheiseen taimikkoon, josko sieltä löytyisi ajettava. Kuinka ollakaan Jallu tuli kohta minua katsomaan ja lähti sitten oma-aloitteisesti sinne taimikolle. No mikäs siinä, ajattelin, eikä aikaakaan kun pentu räsähti ajamaan aivan vierestä. Latasin heti haulikon. Vaikka periaatteessa en lyhykäisiin ajoihin tykkää jänistä ampua, niin pennun kanssa voi tehdä poikkeuksen, sillä se tarvitsee kipeästi opetusta ja motivaatiota tullakseen hyväksi metsästyskoiraksi.
Jallu ehti ajaa pienen kierroksen, kun huomasin pikku jäniksen tulevan melkein viereeni. Se juoksi lujaa, ja vaikka yritin ampua tarkasti se vain haavoittui ja jatkoi matkaansa. Kirosin itseni ja toivoin, että koira saisi paikattua minun huonon osumani. Jallu hukkasi jäljen ja entiseen tapaansa lähti pakittamaan takaisin jäniksen makuille. Kutsuin koiraa mutta se ei kuullut. Onneksi se ei ehtinyt tekemään pitkää lenkkiä, vaan tuli pian takaisin ampumapaikalle. Kannustin koiraa kovasti ja ohjasin sitä jäniksen jäljelle. Haavoittunut jänis on saatava kiinni, ettei se jää metsään kärsimään.
Jallu seurasi jälkeä ääneti mutta kovalla vauhdilla. Se ehti noin 50 metrin päähän, kiljahti muutaman kerran ja kuulin jäniksen huutavan. Menin nopeasti paikalle. Jallu oli ottanut jäniksen kiinni ja oli siitä hyvin innoissaan. Lopetin jäniksen asianmukaisesti ja sitten perkasimme sen porukassa pennun kanssa.


Vein jäniksen riippumaan ja lähdimme etsimään uutta, nyt jätin jo haulikonkin pois matkasta suosiolla. Söin tien varressa eväitä ja pentu pyöri jaloissa alkuun, vaan hävisi sitten kuitenkin lopulta ja nappasi ajon aivan vierestä. Lähdin heti perään ajatuksenani nyt olla tomerana ja käännyttää pentua takaisin hukalta, jos se alkaa pakittelemaan.
Vaan hukkaa ei heti tullutkaan. Sain juosta aikamoisen matkan. Jallu selvitti jäniksen jäljen tien ylikin, ehdin näkemään pikku jäniksen kun se loikki tiellä. Jänis meni pyörimään mökkien pihoille. Jallu yllätti selvittämällä hukat mallikelpoisesti. Se ei yrittänytkään pakitella takaisin hukkapaikalta makuuksille. Ajoaikaa tuli noin 40 minuuttia, mikä on Jallun pisin ajo sulalla maalla tähän asti. Jospa tämä tästä kehittyy!




Torstai 13.9.2018

Sieltäpä se odotettu jahtikausi tulikin. Jallu on saanut ajoja vaihtelevasti, sen tekeminen oli alkukaudesta aika päämäärätöntä. Tuntui että se juoksi ensimmäisen tunnin-pari juoksemisen ilosta tuhatta ja sataa kunnes väsähti ja sitten ei halunnut tehdä enää mitään. Tekemisestä puuttui punainen lanka täysin. Mutta siitäkin huolimatta se sai ajonpöläytyksiä, vahingossa varmaankin, ja tuntuu että se sai niistä uutta intoa tekemiseensä.
Viime sunnuntaina saimme ensimmäisen saaliimme. Lähdin Jallun kanssa kahdestaan metsään, otin mukaan tulitarpeet, juomaa ja makkaraa, sekä sienikassin. Aamusta löntystelin hissukseen pitkin näreiköitä sieniä etsien, mikäpä sen parempi keino rentoutua ja nauttia luonnosta. Samalla saan toteuttaa sisäistä metsästäjä-keräilijän ominaisuuttani... No, samoilin ympäriinsä ja pentu teki omia juttujaan kiitettävästi: Se ei juurikaan seurannut minua vaan juoksenteli omia polkujaan, ollen kuitenkin noin parin sadan metrin säteellä.
Vaan sittenpä se pärähti ajamaan aukon laidasta. Olin tyytyväinen siihen ja jatkoin omaa matkaani, pentu ajoi pätkän ja hukkasi kohta ajettavan. Sitten se jäi haukkumaan paikalleen tulisesti. Arvasin jo mikä otus sillä oli edessään ja lähdin rämpimään kohti haukkua. Päästyäni lähelle Jallu tuli minua katsomaan, kannustin sen kuitenkin heti takaisin työmaalleen: "Mene takasin, etsi etsi, missä 'kissa', ota kiinni!!". Pentu painoin takaisinpäin ja alkoi vimmatusti etsimään saalistaan. Se tavoitti pienen supikoiran kuusen alta, tarrasi siihen kiinni epäröimättä, pureskeli ja ravisteli sitä. Kannustin ja yllytin koiraa minkä kerkesin. Kun Jallu laski irti supista, vedin sen vielä läheisen kiven päälle ja viimeistelin koiran työn, jottei supi jäisi kitumaan.
Supin kohtaaminen sai pentuun uutta virtaa. Se ei pyynnöistä huolimatta seurannut minua uuteen maastoon, vaan lähti määrätietoisesti päinvastaiseen suuntaan. Ajattelin että sinnepähän menee, noukin muutaman sienen matkalta lisää ja tallustin autolle virittelemään makkaratulia. No mitäpä sain siitä palkaksi, juuri kun istahdin alas ja sain makkaran hiillokselle, alkoi koira haukkua taas paikoillaan, nyt noin 500 metrin päässä edellisestä haukkupaikasta. Mietin hetken josko lähtisin ollenkaan vaeltamaan koiran perään, mutta totesin sitten että menen katsomaan tilannetta. Ehkä saisimme toisenkin supisaaliin. Sammutin nuotion, jätin makkaran ja lähdin kävelemään koiraa kohti. Sillä aikaa Jallu kuitenkin hylkäsi haukkupaikan. Menin kuitenkin sinne ja löysin supien pesäluolaston. Ilmeisesti haukussa ollut supikoira oli päässyt pakoon menemällä luolaan. Koitin houkutella Jallua mukaani, ajattelin että menen syömään makkaran ja Jallu saisi sillä välin mennä uuteen paikkaan jänistä etsimään.
Vaan ei taaskaan ajatus kohdannut. Jallu lähti jatkamaan matkaansa vielä eteenpäin eikä ollut kuulevinaan kun sitä kutsuin. Taisi saada oikein kunnolla potkua tälle reissulle! Menin takaisin tulille, sytytin ne uudelleen, söin parit makkarat ja paistattelin hetken lämpimässä loppukesän auringossa. Ja sitten Jallu sai taas ajon. Vaan nyt oli isompaa lihaa liikenteessä: Pentu ajoi todella kovaa ja teki suoria linjoja, siitä pystyi jo päättelemään että taisi olla hirviporukka edessä. Kirosin ja läksin autolla lähemmäksi koira, jotta saisin sen nopeasti pois kielletyltä riistalta. Jouduin ajamaan jonkinmoisen lenkin jotta pääsin lähemmäs. Mutta sillä välillä näin tutkasta että koira pysähtyi keskelle metsää, eikä haukkunutkaan. Se ei liikkunut lainkaan moneen minuuttiin, ja mieleeni tulvi kaikenlaisia kauhukuvia: Olisiko hirvi voinut potkaista koiraa? Eipä olisi ensimmäinen kerta kun koira kuolee hirven potkuun. Varsinkin näin syksyllä uroshirvet voivat olla äkäisiä koiria kohtaan. Sydän kylmäten pysäköin auton ja lähdin kävelemään taimikkoon kohti koiraa, joka ei tutkan mukaan liikkunut edelleenkään. Löytäisinkö kenties pelkän tutkapannan, jos se olisi jotenkin pudonnut? Vai löytäisinkö elottoman koiran? Päädyin tiheän närepusikon luo, ja siellä alla kyyristeli koira: Se katsoi varovasti puskan alta jotta mikä tuolla rysähtelee, huomasi minut ja tuli nopeasti luokseni. Ei sille ollut mitään käynyt, palasimme sitten autolle. Olikohan hirvi pelotellut koiraa, joka sitten oli piiloutunut tiheikköön? Vai oliko koira väsähtänyt kesken ajon ja jäänyt lepäämään? Mene ja tiedä, mutta onneksi se oli kunnossa.







No, seuraavan reissun teimme eilen kaverimme luo Siilinjärvelle. Siellä on varsinainen kanitarha: Jos koira ei siellä saa ajoa niin ei missään. Koko päivän oli satanut kaatamalla, ja kun laskin pennun irti se katseli vähän aikaa maisemia ilmeisen haluttomana lähtemään minnekään. Se juoksi vähän matkaa tietä edes takaisin, tuli sitten meidän luokse ja vinkui, "Ootteko ihan tosissaan että tänne sateeseen piti tulla?". Kun emme reagoineet sen valituksiin, se lopulta lähti tutkimaan metsää ja läheistä peltoa. Virittelimme kaverin kanssa nuotion, söimme eväitä ja kävimme tutkimassa pellolta jäniksen syönnöksiä. Jallu pyöri noin 200 metrin säteellä, kuviosta päätellen sillä oli jotakin hajuja nenän alla. Kertaalleen se meinasi että myyrien kaivaminen pellolta on jännempää kuin pupujen etsiminen, kävin kuitenkin hätistämässä sen pois kaivuuhommista.
Aika kului, ja ajattelin että voisimme vaihtaa vähän paikkaa, jotta pentu oppisi työskentelemään kahdessa eri maastossa saman päivän aikana. Mutta samassa se saikin jäniksen liikkeelle! Se ajoi sujuvasti pari lenkkiä, osasi selvittää jäniksen sotkut vaikka se hyppi puron yli muutaman kerran, ajoi pienen hiekkatien yli, vaan sitten hävitti jäljet kun jänis juoksi pidemmän pätkän hiekkatietä. Ajo kesti 26 minuuttia. Ei se ollut pituudella pilattu, mutta ainakin pennussa oli kovasti intoa vielä kotiin lähtiessä, eikä se tainnut enää muistaakaan miten märkää ja sateista metsässä olikaan.

Keskiviikko 1.8.2018
Jamppiksen kesä jatkuu. Olemme käyneet paljon lenkeillä kuumuudesta huolimatta ja uimassa, siitä Jallu on pitänyt yllättävän paljon. Elkku ja Ami eivät hirveämmin välitä uimisesta, mutta Jallu välillä oikein hyppää järveen.
Kävimme heinäkuun alussa Juvan näyttelyissä. Tuloksena sieltä oli sileä ERI, tuomari kyllä kehui koiraa mutta on kuulemma vielä vähän keskeneräinen kehitykseltään. Jallu kuitenkin sai sinä päivänä uroksien parhaan arvosanan, vaikka ilman SA:ta jäikin. Ihan hyvä mieli jäi itselle, eipä tuo haittaa mitään. ERI riittää minulle. Tarkoitus ei ollut enää ilmoittaa pentua minnekään näyttelyyn ja ehdin jo sanomaankin että tämä oli nyt tässä tältä kesää. Kuitenkin viikko sitten minulle tuli postissa Savo Shown numero ja aikataulut! En yhtään muista missä mielenhäiriössä olen koiran sinne ilmoittanut, mutta kaipa sinne nyt mennään kun on maksettukin.
Odotan kovasti alkavaa metsästyskautta. Liekö helle kypsyttänyt vai mitä on tapahtunut, mutta tuntuu että Jallu on jotenkin entistä enemmän innostunut jäniksistä. Lenkillä se saa kovat hepulit jos jäniksen jälki sattuu eteen, ja kun kerran sattui jänia tulemaan meitä vastaan niin siitä vasta ilo irtosi! Muukin riista sitä kyllä kiinnostaa, muunmuassa linnut olisivat hirveän kivoja jahdattavia, joten saa nähdä mitä tuleman pitää. Kunpa saisimme heti kauden alusta ajot käyntiin niin, että saisimme saalista ja pentu pääsisi kunnolla metsästyksen makuun.

Sunnuntai 10.6.2018
Jallun kanssa olemme tehneet kaikenlaista pientä. Puuharyhmä/treeniryhmä on jäänyt meiltä kesätauolle, niinpä olemme keskittyneet lähinnä omaan kotitokon treenaamiseen ja lenkkeilyyn. Jallun hormonit hyrräävät kovasti ja se on nyt valitettavasti ottanut Amin ihastuksekseen, Elmerin antaessa sille tupenrapinat lähentelyjen johdosta. Jallu yrittää hanakasti kiivetä vanhan koiran selkään ja vinkuu sen perään, tämä on aiheuttanut meillä hieman harmaita hiuksia. Lisäksi Elkulle ja Jallulle on tullut hieman ristiriitoja, liekö Elkku niin kyllästynyt Jallun touhuihin vai mikä lie- joka tapauksessa isä ja poika alkavat välillä haastamaan riitaa keskenään. Olemme johdonmukaisesti menneet väliin näihin tilanteisiin ja ohjanneet osapuolet erilleen, mutta luulen että jossain vaiheessa isompi yhteenotto saattaa tulla. Toivottavasti koirat pääsevät yhteisymmärrykseen ja Jallun härvääminen Amin kanssa loppuu jossain vaiheessa. Ostin koirille munkinpippuria, joka on luontaistuote ja jota käytetään joskus hevosille (ja koirille) hormonitoimintaa tasaamaan. Lieikö huuhaata vaiko ei, mutta kokeilla voi.

No, Jallun näyttelyura on alkanut mukavasti. Vaikka se huutaa ja riehuu näyttelypaikoilla, omassa häkissään ja kehässä se on onneksi toistaiseksi osannut käyttäytyä. Ja sen avoimuus sekä rohkeus ihmisten parissa on mukavaa katsottavaa, vierasta tuomariakin se tervehtii kuin vanhaa kaveria, on suunnilleen syliin menossa eikä arastele laisinkaan. Vaikka siinä omat ulkomuodolliset puutteensa onkin, vaalea nenä ja vielä vähän kevyt pää, on se nyt kahdesta näyttelystä saanut molemmista ERIn ja eilen myös ensimmäisen sertinsä.
Kunpa kesä menisi äkkiä ja pääsisimme pian tositoimiin metsästysreissuille.











Lauantai 24.3.2018
Kävimme Jallun kanssa tänään mätsärissä. Ennakkoon jännitin Jallun reagointia, kun paikalla tulisi kuitenkin olemaan paljon hälinää. Kyllähän Jallu huusi ja riehaantui alkuun kun näki muita koiria, mutta osasi sitten hyvin rauhoittua kun laitoin sen häkkiin mätsäripaikalla. Kehässä se käyttäytyi melko hyvin, tietysti pyörien välillä kuin väkkärä ja ihmetellen kaikkea ympärillään, mutta pääosin kuunnellen käskyjä. Namit maistuivat sille joka tilanteessa, mikä oli hyvä merkki: Stressin kasvaessa liian suureksi koirat monesti lopettavat syömisen. Saimme tuomarilta hyvää palautetta koiran liikkumisesta ja rakenteesta. Loppukehässä Jallun keskittyminen hieman herpaantui, edellä meni monta koiraa ja Jallu meinasi lähteä äänen kanssa ajamaan niitä... Se varmaan tiputti hieman loppusijoitusta, mutta siitä huolimatta meillä meni hyvin ja Jallu sijoittui toiseksi kymmenen pennun porukassa. Ihan hyvillä mielin voi käytöksen suhteen lähteä virallisiin näyttelyihin. Pentu nyt on vielä kokematon, mutta jos se suunnilleen tuota luokkaa käyttäytyy kuin tänään niin ei meillä liene hätää. Ilmoitan Jallun nyt ainakin pariin näyttelyyn alkuun. Menestystä en odota, pentu on vielä aika keskenkasvuinen, mutta sen verran tulosta olisi mukavaa saada että pääsemme huoletta ensi syksynä kokeisiin mikäli ajot alkavat sujumaan.

Jallu on perinyt isältään ainakin energisyyden. Se on nyt aivan kaheli kun ei pääse purkamaan virtaansa metsään: Se yrittää ajaa pyöräilijöitä ja kävelijöitä takaa kadulla ja kun ei tee sitä, niin vähintäänkin on koko ajan härnäämässä kavereita tai roikkuu hampaillaan hihnassa. Sisällä ollessaan se vain leikkisi ja leikkisi... Tavaroiden tuhoaminenkin on lisääntynyt. Olen yrittänyt käydä pennun kanssa hiihtämässä ainakin kerran viikossa, jotta se saisi edes silloin juosta täysillä. Lenkkeilemme joka päivä mutta eipä kävelylenkki paljoa koiraa väsytä. Kunhan tiet sulavat niin saatte uskoa että lähdemme kokeilemaan pyörälenkkeilyä.

Tiistai 27.2.2018


Tässä viikon aikana on tapahtunut kaikenlaista. Jallu on käynyt ahkerasti metsässä. Viime viikolla kävimme Rantasalmella ruokkimassa jäniksiä ja Jallu sai oppia. Se löysi jäniksen itse, hukkasi sen nopeasti ja aloitti taas pakittamaan takaisin hukalta. Menin heti vastaan ja käännytin koiran takaisin hukalle. No, se selvitti hukan ja ajoi jäljen hiihtoladulle. Siellä se hukkasi jäljen uudelleen ja juoksi villinä pää viidentenä jalkana ympäri latua. Totesin että tuommoinen tekniikka ei oikein vaikeassa paikassa toimi, otin pennun kiinni ja "kädestä pitäen" ohjasin sitä rauhallisesti tutkimaan ladun pintaa. Yöllä satanut lumenhärmä auttoi niin, että pystyin näkemään jäljet ladulla. Jälki jäljeltä etenimme kunnes hyppy pois ladulta löytyi, laskin koiran siitä irti ja se lähti innoissaan ajamaan. Vaan kohta se hukkasi ja pakitti taas takaisin päin. Se huomasi minut jäljellä, komensin sitä menemään takaisin ja se läksi jurppimaan sinne mistä tulikin. Jallu sai selvitettyä sen hukan ja ajoi taas hienosti eteenpäin. Jänis juoksi meidän aiempien jälkiemme läpi, niiden joita pitkin olimme tulleet tälle paikalle ja missä Jallu oli aiemmin etsinyt jänistä. Pentu ei haukkunut mutta selvitti hienosti jäniksen menoreitin. Ja sitten tapahtui edistystä, nimittäin pari seuraavaa hukkaa Jallu selvitti aivan itse palaamatta ollenkaan takaisin!


Sitten Jallu kävi lauantaina Elkun kanssa metsässä, siellähän ne porukassa juoksivat ja Jallu sai jopa pari hukkaa selväksi ennen Elkkua. Jospa pennulle nyt tarttuisi päähän se, ettei hukkapaikalta toinna lähteä seikkailemaan minnekään. Jallun ensimmäinen kaato oli todella lähellä, mutta kaikki kaatui minuun kun pummasin sen.


Tänään etsittiin jänistä kaverin luona Suoniemellä. Mitään ei löytynyt mutta Jamppa teki pari hyvää hakulenkkiä. Näillä jäädään odottamaan seuraavaa syksyä.

Tiistai 20.2.2018
Jallu on saanut ajoja vaihtelevasti. Osa metsäretkistä on ollut tyhjiä, toisilla jänis on löytynyt mutta ajot eivät ole olleet kovin pitkiä. Toki pentu on pentu ja niin sen pitää ollakin, turhaa siitä on täyttä työkoiraa alkaa heti vääntämään. Pääasia että jänis kiinnostaa tässä vaiheessa. Äänenanto on Jallulla todella tiukkaa, paljon tiukempaa mitä muistelen Elkulla tässä vaiheessa olleen. Ensimmäisen hukan selvittämisen jälkeen Jallu saattaa seurata jälkeä ääneti vaikka kuinka kauas. Ja niin, ne hukanselvitykset vaatisivat lisää harjoitusta. Pentu lähtee melko nopeasti hukkapaikalta tulemaan ajojälkeä takaisinpäin ja saattaa kulkea näin useita satoja metrejä. Se ei ole vielä oppinut rengastamaan kunnolla vaikka olen koittanut käännyttää sitä takaisin hukkapaikoille. Elkku on todella hyvä rengastamaan hukalla ja ajattelin seuraavan kerran kokeilla laittaa Elkun ja Jallun samaan matkaan jäniksen perään. Jos Jallulle jäisi edes jotain päähän ja se ei lähtisi aivan niin kauas hukkapaikalta, niin olisi hienoa ja se auttaisi pentua eteenpäin. Se on ollut Amin kanssa pari kertaa reissussa ja minusta näyttää, että nämä yhteiset metsäilyt ovat vieneet pentua eteenpäin: Se lähtee nyt metsään innokkaammin ja määrätietoisemmin, niinkuin olisi jo vähän saanut ajatusta siitä mitä metsässä oikein on tehtävä. Muutoin Ami ei kylläkään ole kovin hyvä metsästyksen "oppi-isä", sen itsekin hölmöillessä hukalla. Kahden koiran yhtä aikaa käyttämisessä on omat riskinsä, pentu saattaa oppia myös huonoja tapoja, mutta luulen ettei kerta silloin tai tällöin vie tätä touhua kovin huonoon suuntaan, varsinkin kun positiivinen vaikutus on ilmeinen.
Nyt aika on mennyt aika pitkälti metsästystä opetellessa, mutta pian kausi loppuu ja meidän on keksittävä muuta toimintaa. Suunnitelmissa on ainakin alkaa uittamaan Jallua kunhan vedet lämpenevät, saa nähdä millainen projekti onkaan edessä. Uimaharjoitukset täytyy nyt tehdä täysin eri lailla kuin aikanaan Elkun kanssa ja edetä varovaisesti koiran ehdoilla. Toinen kohta ajankohtainen homma on näyttelyssä käynti. Ainakin sen H -tuloksen haluaisin pennulle, jotta sen kanssa voi ensi kaudella huoletta lähteä ajokokeisiin mikäli se alkaa ajamaan sujuvasti. Ja toisaalta, vaikka vannonkin enemmän ajokokeiden nimeen, on näyttelyyn pitkästä aikaa mukavaa ja jännittävää lähteä. Jallu toki on vielä keskenkasvuinen, ja täytyy nyt miettiä mennäänkö kehiin useamman kerran vai käydäänkö yrittämässä ainoastaan kokeisiin oikeuttavaa tulosta. Mätsäreissä ainakin käymme kokemusta hakemassa.

Jallu parkaa kohtasi noin kuukausi sitten onnettomuus. En huomannut yhtään ulkoa tullessani että pennun häntä oli oven välissä ja tempaisin oven täysillä kiinni. Miten saatoin olla niin huolimaton! Pennun hännästä roiskahti veri ja koira raasu ei ymmärtänyt miksi ovi "puraisi" yhtäkkiä. Vein pennun äkkiä suihkuun ja huuhtelin häntää kylmällä vedellä kunnes vuoto lakkasi. Onneksi häntä ei murtunut. Mutta muutamia päiviä kesti ennenkuin Jallu tuli taas hyvillä mielin ulkoa sisälle, niin vaarallisen oven läpi. Onneksi pentu on yhtä "äitin poika", se tulee pyytämään syliin pääsyä joka päivä kaikesta huolimatta. Jos istun tekemässä koulutehtäviä tai katselen telkkaria, pentu tulee luo, vinkuu, loikkaa syliin ja rauhoittuu siihen köllöttämään. Voihan lapsi sentään.

Torstai 18.1.2018
Vietimme Jallun kanssa pari metsäpäivää eilen ja toissapäivänä. Toissapäivänä oltiin Tuusniemellä, mutta hyvästä hakemisesta ja emännän panostuksesta huolimatta jänistä ei löytynyt. Tuusniemeltä matkustimme Rantasalmelle yöksi Amin ja Jallun kanssa. Eilen aamulla laskin ne porukassa pihasta irti, ajattelin että tottapahan juoksevat nyt vaikka lunta satoi reippaasti eivätkä toiveet jäniksen löytymisestä olleet korkealla. Kuitenkin nämä porukassa kaivelivat pupun liikekannalle. Ami ajoi ja Jallu seurasi perässä hiljaa. Amin hukattua jäljen Jallu otti johdon, selvitti hukan ja lähti ajamaan eteenpäin! Olin kävellyt lähelle hukkapaikkaa ja nappasin Amin äkkiä välistä kiinni, jotta Jallu saisi jatkaa itse hommia. Se ehti olla pari tuntia jäniksen perässä ennenkuin meidän oli pakko lähteä kotiin. Eihän sille ajominuutteja tullut montaakaan, meno oli tyyliin sata metriä ajoa ja hukka, mutta sitäkin arvokkaampaa kokemusta pentu sai.

Torstai 11.1.2018
Muutamia metsäreissuja on heitetty tällä välillä. Kovin tyhjää vaan on ollut, pentu on pyörinyt lupaavasti jäniksen jäljillä mutta ylösottoja ei ole nyt tullut. Vapaa-ajalla ollaan harrastettu mm. jumppaamista ja niitä aina yhtä tarpeellisia luoksetuloharjoituksia.











Keli on muuttunut Jallun kannalta hyväksi: Hanki kantaa pientä koiraa ja siihen päälle on satanut pari senttiä uutta lunta. Jallu on viime päivinä ollut entistä kiinnostuneempi jäniksen jäljistä, ja tiistaina se pissilenkillä ollessaan karkasi jäniksen jälkien perään. Se ei ottanut kuuleviin korviinsa kun yritin huutaa sitä takaisin, ja jouduin viemään isot koirat sisälle ja lähtemään jäljittämään pentua pitkin metsää. Jallu oli seuraillut jäniksen polkuja takaisin omalle pihalle, siitä naapuritalon pihan läpi aivan maantien varteen ja siitä taas metsään joutuen yliopiston kampusalueen taakse. Sieltä sain sen lopulta kiinni parin ystävällisen ohikulkijan avulla. Jallun määrätietoisuuden innoittamana hain heti vierasluvan kaupungin metsään Neulaniemeen ja eilen olimmekin sitten siellä etsimässä jänistä.
Jäniksen jälkeä oli metsässä haitaksi asti. En ehtinyt kunnolla paikan päällekään, kun Jallu alkoi hurjana kiskomaan hihnassa lähimmälle jäljelle. Arvelin että nyt on kuuma jälki edessä, kävelin vähän sivuun ja laskin pennun irti. Pentu pykäsi jäljelle ja kohta alkoi piuskuttaa ajaa kimakalla lapsen äänellään! Kaivelin tyytyväisenä repusta lukemista ja asetuin kuuntelemaan toimintaa.
Hetken kuluttua kuulin siipien suihkeen yläpuolelta, kanahaukkahan se sutki kiiaten katsomaan että mitä hänen metsässään mekastetaan. Eipä aikaakaan kun Jallun ajo katkesi ja järkyttävä ulina ja suora huuto alkoi raikua metsässä. Tutka näytti pennun pysähtyneen. Ei kai kanahaukka mennyt ottamaan koiraa kiinni? Onneksi pentu ei ollut vielä ehtinyt kovin kauas ja lähdin katsomaan tilannetta. No, kanahaukasta ei ollut huolta, sen sijaan pentu oli pudonnut jyrkkäreunaiseen ojaan ja seisoi siellä surkeana mahaansa myöten vedessä. Nostin sen pannasta ylös, se ravisteli itsensä kuivaksi ja jatkoi heti kiireen vilkkaa matkaansa jäniksen perään piuskuttaen.
Jänis heitti pienen lenkin ja sykäisi sitten noin viidensadan metrin päähän jyrkälle kalliolle. Jallu ehti parit paluuperät selvittämään ajonsa aikana. Sinne kivikolle lopulta tuli kuitenkin isompi hukka. Annoin pennun setviä sitä aikansa ja kävelin samalla hiljalleen lähemmäs. Kun hukka ei ottanut selvitäkseen ja pentu näytti lähtevän hakoteille, menin itse hukkapaikalle tutkimaan tilannetta. Ei ollut itsellänikään sanomista mistä jänis meni ja minne, paikalla oli verestä jälkeä useampaan suuntaan. Pentu ei ymmärtänyt mitä jälkeä olisi lähtenyt seuraamaan, se teki piston yhteen suuntaan, tuli takaisin ja lähti kohta seuraavaan. Vietimme tunnin verran samoilla alueilla välillä hieman paikkaa vaihtaen. Sitten kun olimme jo lähdössä kotiin törmäsimme ilmeisesti vahingossa oikeaan jälkeen, Jallu lähti innoissaan seuraamaan sitä ja päästi pari haukkua matkalla. Jälki meni takaisin aamullisen jäniksen lähtöpaikoille. Sinne päästyämme vihelsin pelin poikki, olihan pennulle tullut jo reilu kolme tuntia ja kymmenisen kilometriä juoksua. Se ehti ajamaan noin neljäkymmentä minuuttia. Vielä kun saisimme ensimmäisen jäniksen saaliiksi, että pentu ymmärtäisi mikä on homman nimi!



Maanantai 1.1.2018
Jallu kasvaa ja muuttuu koko ajan lihaksikkaammaksi ja aikuisemmaksi. Se on osoittautunut hyväksi keskittyjäksi koirakursseilla ja tekee hyvin yhteistyötä. Jallu on isäänsä verrattuna helpompi opetettava sen motivoituessa ruuasta. Itsepäinenkin se kyllä osaa olla. Mitä isä edeltä sitä poika perässä, jos jotain kiinnostavaa löytyy niin kaikki kutsut ja käskyt kaikuvat täysin kuuroille korville.
Jallu on saanut muutaman omatoimisen ylösoton ja 7 ajonpätkää tähän mennessä. Metsässä ollaan käyty useamman kerran viikossa pari tuntia kerrallaan. Hakulenkit ovat vielä pieniä, jäljettömässä maastossa ne ulottuvat maksimissaan sataan metriin, yleensä pentu pyörii 30-60 metrin säteellä. Jälkien perässä se on käynyt kauempanakin. Lapsihan se vielä on mieleltään, ja itku tahtoo tulla jos eteen sattuu vaikkapa iso oja jonka yli hyppääminen tuottaa epävarmuutta. No mutta, ensi syksy näyttää jo paljon enemmän.

Lauantai 16.12.2017
Jallun päivityksistä on näköjään vierinyt tovi. Pennun kanssa on tehty paljon kaikkea, enkä tiedä mistä aloittaisin sitä purkamaan. Olemme käyneet pentukurssilla, siellä Jallu on keskittynyt tehtäviin hienosti. Jallu pääsee jo lenkeille mukaan isojen poikien kanssa, ja olemme treffanneet koirakavereita. Kaiken kaikkiaan Jallu on ollut aika kiltti pentu isäänsä verrattuna, mitä nyt pari jalkalistaa ja vähän pöydänjalkaa se on ehtinyt tuhoamaan. Jallu alkaa olla pääosin sisäsiisti, muutamia vahinkoja on vielä sattunut jos se joutuu olemaan pidempään sisällä esim. työpäivän ajan.
Metsään Jallu on päässyt noin kerran viikossa pariksi tunniksi kerrallaan. Ajojakin on saatu, osan ylösotoista pentu on tehnyt itse ja muutaman kerran se on päästetty suoraan tuoreelle jäljelle. Jäniksen hajut kiinnostavat pentua kovasti, ja varsinkin nyt lumen tultua Jallu karkaa lenkillä vapaana ollessaan jäniksen jäljille. Toki ajot ovat lyhyitä ja monessa kohtaa pennulla menee "sormi suuhun", mutta ehkä sen ei tarvitsekaan nyt 5kk iässä olla valmis koira. Pääasia että jänis kiinnostaa. Pennun ottaessa ensimmäisiä ajojaan meillä meinasi olla vaikeuksia tutkapannan kanssa - tälle kun ei gps-panta vielä mahtunut ja haravatutka on mikä on... Onneksi kaveri pelasti ja saimme lainaan pienen Garminin.



Perjantai 27.10.2017
Haha, näköjään viikko sitten meillä on ollut jänispäivitys, ja arvatkaa mitä, sellainen tulee nytkin. Lähdin eilen Jallun kanssa Neulaniemen metsää tutkimaan, ajatuksena etsiä suppilovahveroita ja taka-ajatuksena löytää pennulle jäniksen hajuja. Kävelin hissukseen välillä pysähdellen ja annoin pennun tehdä omia pieniä kierroksiaan metsässä. Kauas se ei vieläkään lähde, pysyy koko ajan näkösällä, mutta pääasia tässä vaiheessa että käy edes pienellä kierroksella eikä aivan koko aikaa syö keppejä ja saniaisia. Etenimme vähitellen samoille alueille, josta aikanaan Elkun kanssa löysimme jäniksen. Arvelin tosin että tuskin näin 6 vuoden jälkeen jänis on enää samassa paikassa mutta yrittänyttä ei laiteta. Huomasin muutaman ison suppiksen ja tyytyväisenä poimin ne kassiini, sitten nousin pikku kallion laelle ja nostin pennunkin sinne, raukka kun ei pienillä jaloillaan päässyt itse ylös.
Siinä aikani katselin ja sitten kuulin rasahduksia muutaman metrin päästä. Siitä lähti jänis! Menin pennun kanssa alas kalliolta jäniksen lähtökuopille. Jallu alkoi innoissaan touhuta jäljellä eikä aikaakaan kun se lähti jälkeä seuraamaan kovalla kyydillä. Alkuun se ei laskenut inahdustakaan, sitten muutaman kymmenen metrin edettyään vingahti varovasti pari kertaa. Menin perään ja kehuin ja kannustin minkä kerkesin. Kohta pentu avasi sanaisan arkkunsa, ja lähti ajamaan jänistä äänen kanssa niinkuin vanha tekijä! Menin perässä sen minkä kerkesin, eihän pennulla ollut tutkaa enkä tiennyt minne asti jänis juoksisi. Jallu ajoi kymmenen minuuttia ja ehti siinä ajassa selvittää pienen hukankin itse. Mainiota oli ' nähdä että pentu lähti vaistomaisesti rengastamaan hukkapaikkaa heti, kun putosi jäljeltä. Koppasin Jallun kiinni kymmenen minuutin ajon jälkeen, metsässä meno on rankkaa noin pienelle koiralle eikä sitä passaa laskea piiputtamaan itseään. Itkuhan siitä syntyi koiralapselle, mutta ei makeaa mahan täydeltä! Alla vielä pieni pätkä ajosta videoituna.

Ai niin, keskiviikko-iltana meillä oli pentukurssi, Jallu oli siellä tosi reipas ja vaikka muut koirat kiinnostivatkin, muisti pentu minunkin läsnäoloni ja haki hyvin kontaktia, keskittyen myös minun antamiini tehtäviin.



Perjantai 20.10.2017
Jallu jatkaa maailmaan tutustumista ja rohkaistuu joka päivä. Tänään teimme pienen metsäreissun takametsään, ja kuinka ollakaan edestä lähti liikkeelle jänis. Vein heti pennun jäljelle. Se nuuski hetken ilmaa ja pyöri, aloin heti kannustamaan pentua. Hetken kuluttua pentu säntäsi jäniksen menosuuntaan innoissaan häntä pyörien! Pistin kameran päälle, pitäähän tämä saada taltioitua, ja lähdin heti perään ettei pentu katoaisi. Kannustin pentua menemään ja mielestäni se selkeästi seurasi jälkeä nuuskien, välillä hukkasi jäljen ja pyörähti taaksepäin, sitten taas lähti innoissaan painamaan eikä katsellut taakseen. Ääntä ei vielä tullut, mutta pentu seurasi hienosti jälkeä armeijan varikkoalueen tielle asti eikä paljon katsellut taakseen!



Lauantai 14.10.2017
Jallu on leikkinyt, ulkoillut ja opetellut elämän perusasioita. Hihnalenkkejä, metsässä kulkua, koirien tapaamista, rauhoittumista, ihmisten tapaamista... Pentu tuntuu päivä päivältä rohkaistuvan ja muuttuvan avoimemmaksi kaikelle. Ja virtaa löytyy välillä vähän liiankin kanssa. Isot koirat ovat ottaneet pennun omakseen, ne ilostuvat jälleennäkemisestä ja välillä leikkivätkin pennun kanssa. Tänään Jallu oli mukana ajokokeissa ja Elkun etsiessä jänistä pentu jaloitteli tuomariryhmän mukana. Välillä se katosi näkyvistä ja kävi aika kaukanakin ihmettelemässä metsää.

Perjantai 28.9.2017
Jallun jännittävä elämä jatkuu, kävimme ihmettelemässä kaverin koiria ja Mustin ja Mirrin liiketiloja Savilahdessa. Sattuneesta syystä vierailimme myös katsastusasemalla. Kävimme myös toisen kaverin luona Suonenjoella. Siinäpä onkin jo touhuja pienelle pennulle, tällä viikolla on ohjelmassa mm. uusi vierailu lapsiperheeseen.
Myös metsään olemme käyneet tutustumassa ja pentu tekee jo pieniä omia tutkimusmatkojaan siellä. Teimme sille Ollin kanssa lyhyen jäljen pihanurmelle kuolleella jäniksellä. Jallu pyöri hetken jäljen alkupäässä, häntä alkoi viuhtoa kovasti ja se lähti kuin lähtikin seuraamaan jälkeä. Perillä se "löysi" jäniksenraadon, tutki sitä hetken ja aloitti ahneesti repimään sitä. Perkasin jänistä ja pentu oli minulla tilanteessa mukana, vaan jouduin pian ulkoistamaan sen koska se yritti syödä jäniksestä kaiken mitä irti lähti. Onpahan edes jokin ' mielenkiinto jänikseen...

Sunnuntai 24.9.2017
Jallun ensimmäinen viikko on sujunut melko hyvin. Se on kotiutunut hyvin ja nyt myös "isot pojat" pitävät sitä perheenjäsenenä. Uudet asiat ja kovat äänet ovat pennulle jännittäviä, mutta toisaalta mitä enemmän se saa niistä kokemuksia niin sen paremmin se näyttää niihin suhtautuvan. Jallu on ollut mukana muutamalla kyläilyreissulla Amin ja Elkun kasvattajalla, yhden kaverin luona ja lapsiperheessä. Koirien haukunta ja lapsien kovat äänet pelottivat pentua, vaikka se niihin siedättyikin sitä mukaa mitä enemmän niitä kuuli. Myös yllättävät, kovat äänet hämmentävät sitä. Täytynee alkaa kolistelemaan enemmän kotona...
Kävimme tutustumassa myös metsään, ja saipa Jallu vielä jäniksen takapotkan tuossa eilen iltapalaksi. Pentu söi niinkuin jäniksen liha olisi ollut parasta ruokaa maailmassa!

Sunnuntai 17.9.2017
Eilen kävi Jallupojan elämän suurin mullistus, kun haimme sen kasvattajaltaan Siilinjärveltä. Odotin paljon huutoa ja parkua niinkuin Elkunkin kanssa, mutta Jallu yllätti minut iloisesti: Automatka meni paria minuuttia lukuunottamatta hiljaa ja nukkuen. Uudessa kodissa Jallu tutki paikkoja ja isompia koiria reippaasti. Isot pojat karttelevet vielä pentua, mutta muutoin ovat ottaneet sen hyvin vastaan ja Jallukin tuntuu kunnioittavan toisten yksityisyyttä.
Yö meni myös odotettua paremmin. Kokosimme kaverilta lainatun pentuaitauksen olohuoneeseen ja sinne laitoimme Jallun pedin. Yöksi Jallu joutui aitaukseen. Se itki siellä viitisen minuuttia, sitten nukahti ja nukkui reilusti aamuun asti kunnes itse heräsimme ja töytyytimme pennun tarpeilleen ulos. Jallu on syönyt, nukkunut, leikkinyt, pissinyt ja kakannut ulos.
Kaikki on mennyt yllättävän hyvin tähän mennessä.