TALLMOSSENS MIELIKKI

Perustiedot - Luonne - Tulokset - Kasvu - Kuvagalleria - Videoita

Päiväkirja 2019-2020

Torstai 24.12.2020
Millis on jatkanut harjoituksia. Sille on saatu saaliiksi supikoira ja jänis tähän mennessä, tämän kuluvan kauden aikana. Juoksu sotki vähän hommia heti alkusyksystä, ja sitten Millis olikin valeraskaana. Valeraskauden aikana meno on vähän vetelämpää kuin yleensä, mutta ei se kuitenkaan sotke kokonaan metsästyshommia, onneksi.
Suoritukset ovat olleet vaihtelevia: Joskus Millis väpeltää aivan jalan juuressa ja pitää ihan miettiä että miksi ihmeessä tätä tuo metsään. Toisinaan taas se väläyttää taitojaan ja tekee hommia kuten vanhemmatkin koirat, hakee hyvin, ottaa ylös ja ajaa. Ajot ovat olleet katkonaisia koiran ollessa varsin tiukka, mutta kuitenkin jäljellä se pysyy hyvin, ainakin niin halutessaan. Varsin lahjakas se tuntuu olevan, kunhan saisi tasaisen hyvän vireen itselleen.
Yksi murheenkryyni on pikkukoiran mieltymys peuroihin, ja peuran ajot ovat sotkeneet monta treenikertaa. Hyvässä jänisalueessa saatettaisiin olla jo pidemmällä tämän koiran kanssa ajojen ja taitojen suhteen, mutta peura ei paljoa ajotaitoa kartuta koiralle.



Tiistai 17.3.2020
Milliksen ensimmäinen kausi meni asioita opetellessa ja hahmotellessa. Viimeiset pari kuukautta harjoiteltiin ajohommia, ja oli mukavaa huomata, että haku parani kauden loppua kohti jälleen. Olisiko marraskuinen juoksu ja valeraskaus vaikuttaneet kuitenkin sen verran ettei pentu kunnolla irtautunut, vai saiko se lumijäljistä uutta puhtia, mene ja tiedä. Mutta viimeisillä reissuilla se haki itsenäisesti ja reippaasti niinkuin koira konsanaan, ja saikin hyviä ylösottoja. Vaan ajoääni oli edelleen tiukassa. Joka reissu se kuitenkin vähin erin parani, joten jospa jotain toivoa on että äänihanat aukeisivat. Ja tuppaa olemaan että vanhetessaan koira löystyy. Jäljellä Millis pysyy varsin hyvin kun saa jäniksen ylös, paremmin kuin Jallu tässä vaiheessa. Saimme Millikselle ammuttua jäniksen toiseksi viimeisellä metsäreissulla, ja tuntui että pentu hurjistui entistä enemmän jäniksiin. Viimeisenä päivänä sen kiinnisaaminen metsästä teetti töitä ihan kiitettävästi. Millikselle tuli kaiken kaikkiaan 47 metsäreissua, joista ajon se sai 19 reissulla. Paljon siis tyhjää koluttiin, mutta menkööt pentuuden piikkiin. Jäniksiä saaliiksi jäi yksi.

Maanantai 23.12.2019
Millis on saanut metsää siinä missä muutkin, toki lyhyempiä reissuja kuitenkin. Ajoja ja ylösottoja on tullut. Pimeällä on käyty muutaman kerran, ja huomaa siinä miten paljon suorempia reittejä jänis juoksee, ja koira saa ajaa paremmassa tuntumassa kuin päivännäöllä. Iltapimeällä Millis on tehnyt pari 40 minuutin ajoa, kun taas päivällä äänenanto on erittäin tiukkaa ja haukkua tulee vain hetken aikaa ylösoton jälkeen. Se hyvä puoli hämärätyöskentelyissä kumminkin oli, että Millis tuntuu syttyneen entistä paremmin ajamiseen, kun on sen makuun kunnolla päässyt.
Milliksen haku on vielä lapsenkengissä, vaikka alkusyksyllä näytti että se lähtee hyvin erkanemaan. Nyt se ei paljoa sataa metriä pidemmälle lähde ilman hajuja. Tosin mikä positiivista, se ei jäljillä ollessaan haikaile kenenkään perään vaan keskittyy työmaahansa, eikä haluaisi luovuttaa. Se ei myöskään lähde hukkapaikalta vanhoille jäljille, vaan jää pyörimään hukalle. Toivottavasti saisimme sille vielä jäniksen tänä vuonna ihan omaan ajoon ammuttua!

Lauantai 5.10.2019
Millis on ollut metsässä sekä itsekseen että kaverikoirien kanssa. Se on ottanut pieniä edistysaskelia. Se on saanut ajoja, mutta ensimmäiset ajot tulivat ilman ääntä: Pentu näytti ensin pyörivän pitkään pienellä alueella, sitten yhtäkkiä lähti suoraan ja kovaa vauhtia etenemään useamman sata metriä, jääden sitten taas tuusaamaan pikku alalle. Laitoimme sen kertaalleen Elkun ja kaverin koiran ajoon väliin nähdessämme jäniksen. Se lähti hurjana matkaan jäniksen perään muttei päästänyt ääntäkään. Tuosta koppeliajosta ammuin lopulta jäniksen sen tullessa mukavasti hollille. Millis tuli ensimmäisenä kaadolle ja meidän oli neuvoteltava hetki siitä, kuka jäniksen nyt oikeastaan ottaakaan. Millis piti huolen etteivät muut koirat tulleet lähellekään tuota maukasta aarretta ja söi kaiken mitä sille annoin.



No, tuon jälkeen tehtiin joku tyhjä reissu. Sitten yhtenä kuuraisena aamuna Millis yhtäkkiä vain lähti ajamaan äänen kanssa! Ajo ei ollut pitkä ja luvalla sanoen sen haukku on surkeaa piipitystä, mutta yhtä kaikki, ääntä tuli kuitenkin. Millis selvitti jäniksen jäljen tien yli ja sitten kadotti sen.


Ja seuraava ajo olikin vähän pidempi, räntäsateessa haukuttuja minuutteja tuli jo 20 ja pari selvitettyä paluuperää.
Vaikka Millis onkin ottanut nyt edistysaskelia, on vielä aikaista iloita, mieleltään se on aivan lapsi, ja viimeisimmällä reissulla se pyörikin reppujakkaran vieressä selällään ja leikki omiaan.

Perjantai 6.9.2019
Koirien työkausi on pyörähtänyt käyntiin. Milliksellä sen sijaan elämä on jatkunut melko ennallaan, onhan se sen verran nuori että on saanut metsässä maleksia läpi kesän. Ensimmäistä ajoa ei ole vielä kuulunut. Eihän Millis vanha ole, 6kk, mutta kun urokset ajoivat jo 3kk vanhana ensimmäisiä ajojaan, tuntuu tämä aika myöhäissyttyiseltä. Mutta toisaalta Millis irtaantuu hyvin ikäisekseen, paljon paljon paremmin kuin Jallu tuossa iässä. Eihän Jallu 6kk iässä lähtenyt jalan juuresta minnekään, mutta Millis tekee parhaillaan jo 250 metrin etäisyydellä reissujansa. Pakko sen on jossain vaiheessa törmätä jänikseen, jos tuolla lailla lähtee matkoilleen! Tai mistäpä minä tiedän miten se reagoi, voihan se olla ettei se lähdekään jäniksen perään, vaikka sen löytäisikin. No jokatapauksessa, metsään mennään ja parasta toivotaan.

Torstai 25.7.2019
Mitähän tähän kirjoittaisi. Kaikenlaista tulevaisuuteen valmentavaa ollaan tehty pikkukoiran kanssa. Harjoiteltu metsähommia, tottelevaisuutta, hihnassa kävelyä, tutustuttu hevosiin, koiriin, lampaisiin, lehmiin...
Millis on rohkaistunut lähtemään omille teilleen metsässä, ja laajimmat itsenäiset reissut ulottuvat noin 150 metrin päähän. Paljon tosin on vielä sitäkin että pentu norkoilee ihmisen mukana ja syö keppejä tai mustikoita. Tuntuu ettei se oikein ole päässyt kunnolla jäniksen hajuille. Lintuja se kyllä jahtaa innoissaan, ja on nyt alkanut ajamaan äänen kanssa koirakavereitaan.

Olimme myös dreeverien kesäpäivillä Kurikassa. On mukavaa nähdä, miten rauhallinen Millis on tuollaisissa tilanteissa. Se ei huuda eikä messua ollenkaan!

Lauantai 4.5.2019
Milliksellä on ollut paljon opittavaa. Olemme viettäneet aikaa Kuopiossa kämpällä, Rantasalmella sekä minun että Ollin kotona, ja pentu on tullut mukaan kaikkialle. Se tuntuukin suhtautuvan melko avoimesti erilaisiin paikkoihin ja ihmisiin. Vieraita koiria emme ole hirveästi tavanneet, anoppilan koirat ja muutaman kaverin koirat ja siinähän ne. En ole jaksanut enää viedä pentua minnekään pentutreffeille riehumaan. Katsotaan nyt oppiiko se suhtautumaan koiriin rauhallisemmin kuin nämä edelliset.
Rauhallinen Millis kyllä on. Se tarkkailee tilannetta mielellään ja toki välillä leikkii ja riehaantuukin, mutta Elkkuun ja Jalluun verrattuna se on varsinainen viilipytty ikäänsä nähden. Millin on myös melko rohkea ja uskaltaa lähestyä jännittäviäkin asioita. Kävimme viikko sitten erämessuilla ihmettelemässä, sitten olemme käyneet kyläilemässä kavereiden luona ja tutustumassa hevosiin. Millis on suhtautunut kaikkeen melko rennosti ja rohkeasti. Olemme harjoitelleet myös yksinoloa. Millis osaa olla kohtalaisesti yksin, varsinkin jos se saa jonkin hyvän luun (tai jäniksen palan) itselleen tarhaan, se ei edes huomaa että kaverit häviävät ympäriltä. Autossa se ei millään halua yksin matkustaa. Isojen koirien kanssa matkustaessa se on rauhallinen, mutta auta armias mikä huuto alkaa kun se laitetaan yksin takakonttiin. Lisäksi Millis sai myös tutustua jänikseen - poimin työmatkalla auton alle jääneen jäniksen kyytiin ja toin sen pennulle näytille. Aluksi Millis oli varovainen jäniksen suhteen ja vähän pelkäsikin isoa otusta. Se haukkui karvat pystyssä eikä ensin meinannut tulla lähelle. Kuitenkin se lopulta rohkaistui ja annoin sille vähän lihaa. Siitäkös vasta pentu hurjistui, kun ymmärsi että tämähän on syötäväksi tarkoitettu! Se repi hurjana jäniksestä lihaa irti, mässytti menemään, enkä meinannut millään saada perattua pupua loppuun. Vielä monta päivää perkuun jälkeenkin Millis norkoili paikalla ja tutki pieniä karvatupsuja, josko niistä olisi ollut syötäväksi. Kun vein sille seuraavana päivänä tarhaan jäniksen palasen se villiintyi ja piti jänistä aarteenaan.

En tiedä tekeekö kukaan muu tällaista pelaamista pennun opettamisessa riistaan. Varmaan yleisintä on viedä pentua jänisten lymöpaikoille ja aloittaa sieltä riistaan tutustuminen, sitten vaan toivoa että pentu löytäisi jäniksen ja saisi ajettua sen passimiehen eteen saakka. Itse olen tehnyt kaikkien kolmen pentuni, Elkun, Jallun ja Milliksen, kanssa ensimmäiset jäniskontaktit raadolla tai jäniksen nahalla. Ajatuksenani on ollut että pentu saisi jotakin älyä siitä, että tämä jäniksen haju on se mitä tavoitellaan ja mitä metsässäkin kannattaa lähteä seuraamaan. Jos pentu yhdistää jäniksen hajun ja superhyperherkkuaterian, luulisi että se motivoisi metässäkin lähteä seuraamaan nimenomaan jänistä. Ajaminenhan on itsessään palkitsevaa puuhaa, ja kun pentu siihen vaiheeseen pääsee, on jo paljon saavutettu. Sitten voi yrittää päästä myös kaadolla palkitsemaan koiraa.


















Sunnuntai 21.4.2019
Alusta kaikki alkaa. Perjantaina kävimme pennunhaussa. Nopea kääntyminen Mustasaaressa ja äkkiä kotiin, matkaa kun oli monta tuntia taitettavana. Millikselle tuli pahoinvointia, se oli alkumatkalla levoton ja lopulta oksensi. Oksennettuaan se asettui nukkumaan. Yhtään pihaustakaan se ei matkan aikana äännähtänyt. Ensimmäinen päivä meni pitkälti ihmetellessä, ja pentu tuntui hätääntyvän helposti vähän kaikesta, liekö ollut stressaantunut elinympäristön muutoksesta. Nyt toisena päivänään uudessa kodissa se on alkanut rentoutua ja siedättyä kodin ääniin.
Pojat ovat ottaneet tulokkaan hyvin vastaan. Elkkua ei kiinnosta, se ei välitä pennusta ollenkaan. Jallu sen sijaan on ominut Milliksen, se menee perässä kaikkialle, nukkuu sen vieressä ja tulee tarkistamaan mikä on hätänä jos pentu vinkuu.
Pihalla Millis on kyllä rohkea. Se tutkii ja leikkii eikä välitä tuon taivaallista äänistä. Leluksi kelpaa kaikki mitä pihalta saattaakaan löytyä, keppi, käpy, paperipussi...

Maanantai 25.3.2019
Kävimme eilen valitsemassa pentua Elkun ja Linan jälkikasvusta. Pitkän miettimisen jälkeen päädyimme varaamaan narttupennun, tiedostaen sen riskin että uroslauman kemiat voivat mennä tästä sekaisin. Pohjatyötä on kuitenkin tehty ja mahdollisia hoitopaikkoja kyselty nartun juoksujen ajaksi, sekä suunnitelmat miten etenemme jos ongelmia tulee.
Ennakkoon olin nähnyt pennuista paljon kuvia ja videota, ja värien/rakenteen puolesta lupaavin narttupentu oli meillä ehkä se todennäköisin vaihtoehto etukäteen. Mutta valintatilanne kääntyi täysin päälaelleen kun teimme pennuille pienen testin. Veimme narttupennut huoneeseen jossa ne eivät olleet koskaan ennen käyneet, kaikkien uusien hajujen ja äänien sekaan. Meidän "ennakkosuosikkimme", jos niin voi sanoa, oli tilanteesta vähän hämillään. Sen sijaan narttu jonka olimme Ollin kanssa ristineet "täpläpyllyksi" (ja kasvattajan lapset Ms. Beaniksi), lähti heti häntä pystyssä tutkimaan uutta ympäristöä eikä päästänyt inahdustakaan. Se kierteli aikansa kun siskot vielä ihmettelivät minne joutuivat, ja rötkahti sitten pötkölleen lattialle niinkuin olisi aina asunut täällä! Kun esittelimme pennuille talvelta säästämiämme jäniksen käpäliä, ei täpläpylly-tyttö ollut pysyä nahoissaan: Se tarrasi vimmatusti kiinni jäniksen kinttuun, olisi vienyt sen mennessään ja jahtasi sitä kun vedimme käpälää lattialla. Muutkin pennut olivat siitä kiinnostuneita, mutta eivät näin ahnaita. Valinta alkoi olla aika selvä. Jäämme innolla odottamaan pennun kotiutumista.