Etusivu Elmeri Mielikki Malviina Kuurikki Mettänviepä

Emäntä

Blogi

† Jallu † Ami † Nalle
Ulkoasun pohja: M Layouts

AROSUON ELMERI

Perustiedot - Luonne - Tulokset - Kasvu - Kuvagalleria - Videoita



Päiväkirja 2018-2020

Torstai 24.12.2020
Jahtikausi on vierähtänyt käyntiin jo aikaa sitten, päivittäminen on jäänyt aika vähälle. Meillä on tullut suuri elämän muutos. Muutimme Etelä-Savoon ja meille syntyi esikoinen. Nämä asiat ovat työllistäneet niin, ettei kotisivujen päivitykselle ole jäänyt aikaa saati intoa.
Metsässä on kuitenkin pyritty käymään. Jahtimaat vaan vaihtuivat Pohjois-Savolaisista jänismaista etelän peurahelvettiin: Etenkin tänä syksynä peurakanta tuntuu räjähtäneen käsiin. Entisissä jänismaastoissa on nyt vain peuran polkuja eikä tietoakaan jäniksen jäljistä. Peuraa löytyy kaikkialta minne koiran löysäät, ja se sotkee meidän harrastamistamme pahimmoilleen, kun kuitenkin jänistä haluaisimme ajattaa.

Elmerin kanssa tehtiin tosin jo syksyllä päätös, että ajakoot mitä ajaa. Kun vapaalippu SM-kilpailuun oli jälleen tarjolla ja Seinäjoella kilvassa kuitenkin sorkkaa saisi ajattaa, niin antaa palaa vaan. Lisäksi oli jo tiedossa että Elmeri siirtyisi eläkkeelle koehommista tämän kisan jälkeen, eikä olisi enää niin nuukaa mitä se tekisi, kunhan pysyy jonkinlaisessa fyysisessä kunnossa.

Alkusyksyllä treenit näyttivät lupaavilta: Elkku pysyi entiseen tapaansa rusakon ja pikkujäniksien perässä, ajoi hienosti. Vaan sitten tilanne alkoi muuttua: Peuraa löytyi ajoon, tuli tyhjiä päiviä, supihaukkukin. Jänisajot eivät onnistuneet. Laitoin sen kelien, ja ennenkaikkea elämänmuutoksen piikkiin, olihan meille tullut vauva joka vaati kaikilta sopeutumista. Ei kai se ihme olisi jos koirakin muuttaisi käytöstään. Ja kun peuran ajo sujui koiralta edelleen mallikkaasti en osannut epäillä sen enempää vikaa. SM-kisaan lähdettiin kokeilemaan vaikka tuntuikin ettei koira ole veroisessaan kunnossa. Kilvassa piti sitten todeta että suorittaminen oli olematonta: Ajot olivat surkeaa räkimistä, vaikka normaalisti niissä olosuhteissa olisi pitänyt metsän raikaa. En jäänyt kisaan enää toiseksi päiväksi kun oli selvää että Elkku ei ollut kuosissaan. Kävimme seuravalla viikolla eläinlääkärissä ja koiralla todettiin nielutulehdus. Niin päättyi tämän koiran koeura, josta tuli 52 koestartin ja 42 tuloksen mittainen.





Sairauslomaa pidettiin kolmisen viikkoa ja sitten lähdettiin metsästysseuran porukan kanssa peurajahtiin. Osallistuin mielelläni vanhalla koiralla peurakannan harvennukseen kun tilaisuus tuli. Jahti olikin tapahtumarikasta ja mielenkiintoista. Peurat löytyivät nopeasti, ajot sujuivat ja metsästäjät ehtivät hyvin passiin. Kumpanakin päivänä saatiin peura saaliiksi ja porukka oli tyytyväisenä koiran tekemiseen. Mietin etukäteen miten Elkku suhtautuu peuran kaatoon, kun mukana on paljon vieraita, vaikka jänisten päälle se ei ole koskaan ollut ärhäkkä. Ihan turhaan sitä mietin, sillä Elkku osoitti tajuavansa sen että hän on ihmisten kanssa jahdissa ja yhteispelillä tätä tehdään!

Jänisajoa se ei ole saikun jälkeen saanut juurikaan maistaa, yhden lyhyen ajon johon Millis sotkeutui mukaan. Saa nähdä kelpaako jänis enää ollenkaan ajettavaksi.



Maanantai 24.2.2020
Elkun kausi paketoitiin eilen. Kauteen 2019-20 Elkulle on mahtunut 33 metsäreissua. Alkusyksystä lähinnä kunnonkohotusta ja kauden mittaan kunnon ylläpitoa. Alkusyksyllä tehtiin muutama lyhyt reissu tihennetysti, sen jälkeen Elkku pääsi metsään noin kerran viikossa. Kun ajovarmuus on hyvä niin kokemusta ja harjoittelua ei niin paljoa tarvitse, joten pääpainoksi jäi kuntoilu ja metsästyksen harrastaminen. Ajoja saatiin mukavasti, noista reilusta kolmestakymmenestä reissusta vain kahdella jäätiin ilman ajoa. Ajoeläimenä oli pääosin jänis, joskin hairahduksia sattui myös: 5 kauris/peura-ajoa ja kaksi hirven ajoa, lisäksi supihaukkuja pari kipaletta. Kävimme paljon vieraana eri jahtiporukoissa. Saaliiksi saatiin Elkulle yhteensä kuusi jänistä ja kaksi supia. Kokeissa käytiin edellisvuosia vähemmän, tuloksina 2x DRAJ 2 ja 2x DRAJ 1, eniten mieltä tietysti lämmittivät piirinmestaruus ja Suomen mestaruus.

Eilen olimme Vehmersalmella kutsuvieraina jänisjahdissa. Elkku laskettiin etsimään vasta aamupäivällä, kun heti aamusta kokeilimme ensin Minksun ajotaitoja. Elkulla ei pitkään nokka tuhissut ylösotossa. Se teki pienen lenkin, meni yöjälkiä pitkin hakkuuaukolle, ja näimme passimiehien kanssa kun jänis loikkasi isolla hypyllä pois risukasasta liikenteeseen. Se oli tehnyt pesän risukasan sisälle, suojaisaan koloon.



Jänis juoksi omia reittejään eikä tarjoutunut passipaikoille. Se ylitti muutaman kerran kapean järven, pyöri toisella puolen järveä mihin ei ollut passimiehillä asiaa, tuli takaisin ja taas hetken päästä järven taa. Parisen tuntia kuulosteltuamme otettiin Elkku kiinni ja laitettiin etsimään uutta jänistä. Se löytyi nopeasti ja melko äkkiä päätyi myös eräksi, kun Olli pääsi sitä ampumaan. Tuon lisäksi saimme päivän aikana vielä toisenkin jäniksen, jonka tosin Millis ajoi passiin. Oli onnistunut päivä, ja Elkku jää nyt kesälomalle.
Jonkin verran on tullut kyselyitä tulevista pentueista. Elkulle on ollut kysyntää, mutta toisaalta ei mitään sellaista narttua ole ilmaantunut, mistä itse olisin innostunut. Joko koetuloksia ei ole tai niitä on vähän, tai ne ovat pitkästä kokeesta. Tai sitten suvut eivät natsaa kohdalleen. Yksi narttu on mahdollisesti tulossa Ruotsista, sekin kyllä vielä pitkissä kantimissa.

Maanantai 9.12.2019


Kuva Sami Pöllänen

Piirinmestaruuskisa, SM ja Pohjoismaiden mestaruus on nyt käyty katsomassa.
Piirinmestaruuskisassa ei oikein ajot sujuneet. Sattui vielä ensimmäinen lumikeli meille tälle syksylle, joka aina aiheuttaa omat sopeutumisongelmansa. Ensimmäiseen erään sattui pieni jänis, joka juoksenteli laskettelurinteen teillä ja rannalla, eikä Elkku sitä jostain syystä osannut ajaa. Toisessa erässä pitkän herättelyn jälkeen lopulta saatiin ajo pari minuuttia ennen hakuajan loppumista, tuota Elkku ajoi melko hyvin, joskin tielle sillä tuli hukka auton ajaessa jäljen yli. Saimme tulokseksi lopulta DRAJ 2, mutta mikä yllätys, se olikin päivän ainoa tulos ja Elkku pokkasi piirinmestaruuden.
Sen jälkeen olikin kohta Ruoveden keikka. Matkaseuraksi saimme Harrin, mikä oli mukavaa, ja Team Po-Sa tuli toisella autolla samaa matkaa. Järjestelyt olivat viihtyisät. Lauantaina heti aamusta Elkku teki perustemppunsa: Jos maastossa pitäisi mennä johonkin tiettyyn paikkaan, Elkku menee varmasti päinvastaiseen suuntaan. Oppaan mukaan jänis oli noin 200 metrin päässä, niin mitä Elkku tekee, se linkaisee lähes suoraan monensadan metrin päähän ulos koealueesta. Myöhemmin selvisi että se jäljitti sorkkaa, mikä oli ei-toivottu ajoeläin, ja haimme koiran takaisin koealueelle. Se haki äsken lävistämänsä alueen uudelleen ja kuinka ollakaan, jänis löytyi aivan sen edellisen reitin varrelta, eli ohi tuli juostua hippulat vinkuen!
Ajo sujui melko hyvin, ja näimme jäniksen useamman kerran. Erän loputtua menin Elkkua hakemaan ja tapansa mukaan se liukeni paikalta pois kun huomasi minun lähestyvän. Seurasin sitä useamman sata metriä. Se loittoni pois ajojäljeltä, ylitti hiekkatien, ja jäi sitten taimikkoon haukkumaan paikalleen. Sen verran näitä tilanteita kokeneena arvasin mitä tapahtuu, supihan se on haukussa. Pyysin oppaalta lupaaa supikoiran lopettamiseen. Kun menin paikalle, siellä olikin pariskunta supeja samassa liemessä! Sillä välin kun nappasimme yhden supin, pääsi kuitenkin toinen karkaamaan. Arvelin ettei se ole ehtinyt kauas ja usutin Elkun perään. Mutta supi oli ehtinyt liueta, ja sain taas juosta erään minuutin että sain Elkun kiinni. Toisessa erässä ajo sujui myös hyvin ja Elkku sai lauantaina hyvän tuloksen. Siispä jännittävin fiiliksin seuraavaan aamuun!
Sunnuntaina meinasikin usko sitten loppua kesken. 1. erän ajo lähti melko paljon herätellen, ja arvelin jo ajossa olevan hirven. Kaahasimme ryhmätuomarin kanssa paikalle vain todetaksemme, ettei pehmeällä hiekkatiella näkynyt sorkanjälkiä, ja olimme juuri parahiksi sotkeneet koiralta ajojäljen. Voi perhana! Mutta luojalle kiitos Elkku selvitti sen sotkun nopeasti. Vaan siitä ajo painui mökkitielle, josta taas isommalle tielle, mihin tuli lopullinen tenkkapoo. Lyhyt erä jäi sananmukaisesti lyhyeksi.
Seuraavassa erässä olikin maastossamme yllätys, nimittäin läheisen talon pihakoira oli laskettu ajamaan. Tämä selvisi vasta kun Elkku oli jo matkoillaan. Maasto-opas lähti talon isännän kanssa kytkemään tuota vierasta koiraa. Elkku miiraili hakulenkillään lähemmäs pihaa, ja seurasimme tuomariryhmän kanssa perässä. Talon pihalla olikin sitten vastassa yt-ryhmä, liekö kymmenkunta henkeä. Olin tässä vaiheessa jo aivan hermostuksissani eikä todellakaan tullut mieleen tuhlata hakuaikaa pihalla seisoskeluun ja juoruiluun. Kun Elkkukin tuli tuomariryhmää tervehtimään niin kutsuin sen mukaani ja ohjasin pihasta, ja pihan koirasta, poispäin kohti tutkimatonta maastokohtaa. Tässä vaiheessa kuulemma jo vähän naljailtiin, että "pitääkö emännälle antaa hakupisteet". Onneksi en ollut kuulemassa, olisi saattanut muutama sammakko päästä suusta!
Osa yt-ryhmästä päätti ilmeisesti asiakseen lähteä mukaan tarkistamaan, hakeeko tässä emäntä vai koira, ja saivat pettyä huomatessaan että ei minun tarvinnut metsään lähteä koiraa kävelyttämään. Jos jotain niin hakua ei ole vielä tarvinnut tämän kanssa hävetä!
YT-ryhmän lähdettyä ja Elkun tultua takaisin reissultaan siirryimme palkintotuomarin kanssa läheisen aukon laitaan, josta Elkku sai taas lähteä uudelle uralle. Parinsadan metrin päässä se äkkiä herätelikin jonkun haukkusarjan, eikä aikaakaan kun lähti ajamaan aivan jäniksen kannassa. Vaikka ajominuutteja tuli "vain" vajaa sata, niin tässä Elkku todella näytti taitojaan jäniksen juostessa teitä pitkin. Lopulta jänis eksytti Elkun juoksemalla suoraa tietä noin kilometrin, sitten kävi hetken metsässä ja tuli samaa tietä takaisin, liekö ihan perille asti.





Tulos oli päivän toiseksi paras, ja yhteispisteet riittivät voittoon. Mahtavaa, että nyt saimme ihan ok pisteillä tämän voiton ansaittua. Kiitän sydämestäni kaikkia läheisiä ja ystäviä.

No sitten maaottelu, josta ei kerrottavaa jäänyt jälkipolville. Ensimmäisen erän 1. jänis meni mökin alle, toinen juoksi isommalle tielle lähes heti kun olin päättänyt ottaa pitkän erän, eli pitkä erä jäi tyngäksi. Ja kuinka ollakaan, jänis kulki sitten toisessa (lyhyessä) erässä niin hyvin, että Elkku ajoi tunnin verran erän ulkopuolella enkä meinannut saada sitä kiinni. No, tämä on tätä.

Lauantai 5.10.2019



Elkun kanssa kuntoa kasvatellaan hissukseen. Se on ajanut mallikkaasti, ei voi muuta sanoa. No, toki hairahduksiakin on tullut- tuossa yhtenä iltana se haukkui ensin lammasta yhdessä paikassa, sitten seuraavassa ajoi hirveä 1,5 tuntia, josta sitten siirtyikin supihaukkuun ja saimme supin saaliiksi. Luulen että meille tulee Ruovedellä ongelmia sorkkien kanssa, siellä kun ei peuraa eikä kaurista hyväksytä ajoeläimeksi ja Elkulla tuntuu olevan niihin kytö.



Jänissaalis oli kuluneella viikolla melko lähellä. Elkku oli ajanut hyvin neljättä tuntia ja jänis oli ahkerasti käyttänyt samaa tienpätkää varmaan puolenkymmentä kertaa. No,menin tuolle tienpätkälle passiin ja tulihan se jänis kohta sieltä. Ammuin kuitenkin huonosti ja osuin jänistä jaloille. Se loikkasi tieltä metsään, ja Elkun tullessa paikalle usutin sen jäniksen perään. Jänis oli jäänyt makuulle tienvarteen ja Elkku lähti sen kanssa peräsukaa huutaen. Ne etenivät tiheikköön noin sata metriä, kunnes kuului korvia särkevä rääkäisy. Elkku oli saanut jäniksen onneksi kiinni. Mutta kun pääsin lopulta paikalle niin Elkku oli liuennut ja maassa oli vain jäniksen karvaa. Kohta koira tuli takaisin muina Elkkuina, että eihän tässä mitään! Seuraavan parituntisen vietin sitten jänistä etsien kaikkien mahdollisten koirien kanssa mutta turhaan. Elkku oli piilottanut jäniksen nopeasti mutta perusteellisesti. Kannattaisi ampua paremmin!

Perjantai 6.9.2019
Jaaa uusi kausi käyntiin! Elkkukin on saanut metsää, tottakai, koska edessä siintää Ruoveden SM-kilpailu. Mutta tämä on ensimmäinen syksy sitten vuoden 2014, kun emme kisaa aktiivisesti. Ei mitään paineita, ei reissuja eikä viikonloppusuunnitelmia, vaan saadaan rauhassa treenailla kotona. Kunhan tuo saisi kunnon kohdalleen niin muuta tehtävää ei tässä vaiheessa olekaan. Ihan ok ajoja Elkku on vuodenaikaan nähden tehnytkin, sellaisia reilu tuntisia, yhden parituntisenkin sujuvan ajon. Yhdellä reissulla meillä oli supisavotta: Elkku lähti aamulla ajamaan ihmeellisellä harvalla, matalalla haukulla. Pian se pysähtyi haukkumaan paikalleen ja sieltä kuului supikoiran rähähdyksiä. Lähdimme Ollin kanssa menemään haukulle vaan sillä aikaa supi karkasi ja meni hakepuukasan alle. Sieltä yritimme rassata otusta ulos kolmen ihmisen ja Elkun voimin. Elkku kävi välillä kasan alaisessa luolastossa- se oli niin korkea että koira mahtui luoliin seisaalleen. Supi ja koira rähisivät kilpaa toisilleen, meillä oli jopa kertaalleen "keppituntuma" supiin (luolaan työnnettyyn riukuun tuntui pehmeä vastus, supikoiran takamus) mutta supia ei saatu saaliiksi. Kun aloimme kaivamaan, supi pääsi karkuun yhdestä luolaston aukosta. Vaikka Elkku lähti perään se ei saanut supia kiinni ja supi pääsi muutaman sadan metrin päähän toiseen, kallioiseen pesäkoloon.
Muutamia jäniksiä on löytynyt ajoon, lisäksi rusakko joka kaahaili tietä pitkin yhteensä 4 km noin tunnin ajon aikana.
Elkku kävi myös hammastsekkauksessa. Siltä on yksi iso poskihammas lohjennut ja olin melko varma että se pitäisi poistaa. Se kuvattiin ja tutkittiin, todettiin olevan ok eikä sitten poistettukaan. Toisaalta kiva ettei kahden viikon sairauslomaa nyt tähän tullut, mutta toisaalta se voi alkaa vaivaamaan myöhemmin. Elkku sai luunsyöntikiellon, muutkin hampaat olivat aika kuluneet. Onhan se jonkin verran luita ehtinyt syömään jo elämänsä aikana, ja vieläpä tarhassa, jossa ne saavat hyvän hiekkakuorrutuksen. Hiekkainen luu varmasti tylsyttää hampaat.

Lauantai 2.3.2019


Niin se vaan tämäkin kausi loppui. Helmikuu meni osaltaan haavoja parannellessa, Elkku tappeli kaverin koiran kanssa ja sai jalkaansa reikiä. Ne näyttivät hyvin mitättömiltä aluksi, mutta muutama päivä tappelun jälkeen jalka kipeytyi ja turposi voimakkaasti. Lääkäriin oli lähdettävä, ja kävi ilmi että yksi puremahaava meni niveleen saakka ja oli aiheuttanut syvän tulehduksen. AB-kuuri ja viikon verran saikkua siitä seurasi. Koira vaikutti kuitenkin toipuvan. Ensimmäisellä metsäreissulla sairausloman jälkeen se ajoi kohtalaisesti ja jäniskin ammuttiin, mutta jalka kipeytyi jonkin verran ajon jälkeen. Onneksi se ei kuitenkaan turvonnut ja kipukin väistyi päivässä. Tuon jälkeen pääsimme vielä lopettelemaan kautta viimeinen helmikuuta. Isolla porukalla lähdettiin jänisjahtiin, joskin jäniksen saaminen osoittautui silti vaikeaksi: Aamulla ajossa ollut rusakko juoksi läpi kahdesta passista, ensimmäinen ampui ohi ja toinen oli haulikko olalla vaihtamassa paikkaa kun törmäsi rusakkoon. Toisessa ajossa meillä oli metsäjänis, joka käytti hyväkseen tiheiköitä eikä tullut lainkaan ammuttavaksi, vaikka havaintokin siitä saatiin. Ei se helppoa ole vaikka onkin ajava koira, tuo jäniksen mehtuu.
Kuluneella kaudella Elkku teki melko vähän metsäreissuja, 33 kpl. Niistä 29 reissulla se sai yhden tai useamman jänis/kettuajon. Elkulle ammuttiin 3 jänistä ja yksi supi. Kokeista tuli saldoksi 2 ykköstulosta Norjasta, ja Suomesta 1x DRAJ 1 ja DRAJ 2, 4x DRAJ 3 ja 2x DRAJ 0- tulokset.
Saattaa vaikuttaa ylimieliseltä, mutta tällä kaudella jäi sellainen tunne, ettei Elkku ollut aivan yhtä hyvässä "tikissä" kuin viime kaudella. Toki muualtakin kuului samansuuntaista, että monella koiralla meni tavallista heikommin. Mikä lie sitten syynä, mene ja tiedä. Voitettiinhan me SM-kilpailu, joo, mutta huonoilla tuloksilla. Tuuristakin se on paljolti kiinni.

Niin ja pentu-uutisia. Elkun ja Linan pentue syntyi 19.2. Synnytys sujui hyvin, joskin kesti pitkään. Pentueen sukupuolijakauma oli tasainen, 4 urosta ja 4 narttua, mutta yksi narttupentu hiipui ja menehtyi viikon ikäisenä toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Muut pennut kasvavat ja voivat topakasti.

Tiistai 12.2.2019

Ohhoh, onpas edellisestä mennyt aikaa. Tällä välillä ollaan metsästelty ja ajatettu jäniksiä. Yritimme lähteä Ruotsiin kokeisiin ja lähtö olikin lähellä, mutta kelit pilasivat kaiken. Ensin jäätävää pakkasta ja toisella kertaa satoi Haaparantaan niin paljon lunta, että paikallinen tuomari sanoi tämän olevan nyt tässä. No ehkä ensi kaudella sitten...
Elkku on ajellut hyvin lumesta huolimatta. Niinhän se on aina tehnytkin, lumikelillä pisimmät ajonsa. Pari viisituntista ajoa saatiin tammikuun puolella.







No, ajojen lomassa meillä on ollut pari tyhjääkin reissua, jotka ovat Elkulle aika poikkeuksellisia. Tammikuussa Tuusniemellä Elkku hölmöili yöjälkikentässä. Jälkeä oli jotenkin niin paljon ettei se ilmeisesti saanut selvää, tai sitten se muuten vain ei malttanut keskittyä, mutta se juoksenteli vain yöjäljeltä toiselle herätellen ja edeten. Sitten parin viikon päästä Rantasalmella ilmeisesti keli teki tepposet, lunta oli tullut reilusti eikä jänis ollut liikkunut lainkaan. Elkku vaan eteni ja eteni tarttumatta mihinkään jälkeen.




Norjan käyttövalion arvo vahvistui viimeinkin. Lisäksi uusien suomalaisten valionarvosääntöjen myötä Elkun isästä tuli myös KVA, onnea!
Ja sitten mukavaan uutiseen, Elkulla kävi yksi morsian kylässä ja odottelemme uusia, hyväsukuisia dreeverinpentuja helmikuun lopussa syntyviksi. Pentuja on tulossa röntgenin mukaan kahdeksan. Pentujen emä on Sjöstens Lina, Ruotsissa syntynyt narttu, joka on Suomen kaksoisvalio ja Ruotsin käyttövalio. Lina valittiin viime vuoden SM-kilpailuun korkeimmilla pisteillä, ja odotan tältä pentueelta paljon. Tärkeintä toki olisi nyt että kaikki syntyisivät terveinä ja elinvoimaisina.

Sunnuntai 2.12.2018



Viime vuoden Kuusamon SM-hopeasijan myötä pääsimme tänä vuonna maaotteluun Norjaan. Toiveena oli että Elkku ajaisi yhden ykkösen ja tulisi Norjan käyttövalioksi. Matkaan lähdettiin keskiviikkona, pakkasimme kaverin kanssa koirat ja tavarat autoon ja ajoimme Kuopiosta Turun satamaan. Sieltä matka jatkui yön yli Tukholmaan laivalla, seuraavana päivänä ajoimme Ruotsin läpi Norjaan Örjeen. Majoituimme Solstrand Terrasse- nimisessä majatalossa aivan Ruotsin rajan tuntumassa. Majatalo oli juuri omiaan kyseisen tapahtuman järjestämiseen. Saimme omat hostellitasoiset huoneet, rauhan valmistautua koitokseen. Elkku matkusti kohtalaisen hyvin, tapansa mukaan se innostui vinkumaan ja haukkumaan muiden koirien perään, mutta muutoin oli kohtuullisen rauhallinen eikä tehnyt mitään vahinkoa. Torstai-iltana arvottiin maastot ja sovittiin ryhmien kesken lähtöajat seuraavaan aamuun.














Perjantai-aamuna noustiin varhain aamiaiselle ja jokainen teki itselleen omat maastoeväät matkaan. Otin tuomarin ja koiran kyytiin ja niin lähdettiin autoilemaan parin muun koirakon perässä kymmenisen kilometriä huoltoasemalle, minne maasto-oppaamme olivat tulleet. Siitä jatkoimme vielä toisen mokoman matkaa maastolle oppaan perässä. Pysähdyimme kanafarmin pihaan, josta sitten jalkaannuimme metsään. Kanafarmin takaa aukesi iso metsäalue, jota halkoivat vain pienet polut ja hiekkatiet. Sää oli surkea, vettä oli satanut edellisestä päivästä saakka aamuun asti. Toivoin koiralle jänisajoa, sillä siitä saisi enemmän pisteitä kuin kauriista, mutta keli jäniksen löytämiseen ei ollut paras mahdollinen.
Kävelimme noin sata metriä autolta mäen päälle. Elkku tuntui vetävän jo matkalla vainua jostakin, se kiskoi itseään pois polulta, haukkui ja vinkui. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja perillä meidän oli odotettava hieman irtilaskuaikaan saakka. Kun sain lopulta laskea Elkun hakemaan, se pyörähti nopeasti pienen lenkin takaisinpäin, meni tuonne vainuamalleen hajulle, ja 13 minuutin hakuajan jälkeen kauris oli ajossa. Olin siitäkin huolimatta iloinen, vaikka jänistä ei löytynyt. Kauris on Norjassa sallittu ajoeläin ja saatoin pitää ajotulosta melko varmana, sillä en jaksanut uskoa että Elkku saisi kaurista häviämään sen ollessa helpohko ajettava. Maastossa satoi välillä kaatamalla ja etsimme parhaamme mukaan sateensuojaa puiden alta.
Kauris kulki yllättävän pientä lenkkiä ja antoi koiran ajaa lähellä. Eihän siitä muuta voinut tulla kuin 90 minuutin hukaton ajo. Vaan sitten oli kiinniotossa tekeminen: Kauris on todella herkkä vainuamaan ihmisen, ja kun se sen tekee, se lähtee suoraviivaisesti pakoon ja voi mennä kauas. Yritimme tuomarin kanssa hiiviskellä ajon keskelle, mutta koira ja kauris onnistuivat aina kiertämään meidät. Lopulta lähdin soitellen sotaan, reippaasti etenemään kohti koiraa, toiveenani päästä tarpeeksi lähelle jotta saisin sen kytkettyä. Olin jo 50 metrin päässä, vaan en nähnyt koiraa enkä uskaltanut huutaa sitä ilman näköyhteyttä. Elkku pakeni pakenemistaan, enkä saanut sitä tuosta kytkettyä. Lisäksi kauris otti karkot ja alkoi pakenemaan suoraan. Toisaalta se oli onni, sillä oppaamme osasi neuvoa meille paikan mistä kauriit yleensä menevät yli tien. Niin se meni nytkin, ja sain tuosta koiran napattua.







Söimme eväät ja laskimme Elkun toiselle haulle. Sillä ei kauan nokka tuhissut, se kiersi jättimäisen kallion taakse rengastaen samalla. Näimme kauriita kallion laella. Elkku lähti kallion takaa kuulumattomista ajamaan, Garmin näytti sen etenevän suoraan. Pian haukku alkoi kuulumaan koiran edetessä tasaisemmalle maaperälle. Ajo eteni aika suoraan, ja opas epäili että ajossa olisi kettu tai yksinäinen kaurispukki. Olin vahvasti jälkimmäisen kannalla. Elkku ehti ajamaan parisenkymmentä minuuttia kunnes sille tuli hukka metsään. Olin tilanteesta ihmeissäni, miten se muka voisi kauriin hukata? Menimme tuomarin kanssa lähemmäs katsomaan hukkapaikkaa, jossa Elkku oli ehtinyt tekemään jo useamman rengastuksen. Pääsimme noin sadan metrin päähän, kun Elkku lähtikin yllättäen taas ajamaan. Paikassa oli kyllä paljon kauriin jälkiä ja sontaa, joten ei olisi ihme jos koira olisi löytänyt uuden ajoeläimen.
Pian maasto-oppaamme soitti. Hän oli jäänyt aiempaan paikkaan tienvarteen. Opas ja tuomari puhuivat aikansa puhelimessa, sitten tuomari kääntyi minuun päin ja kysyi arvoituksellisesti ”arvaapa mikä on ajoeläin?”. Veikkasin kaurista mutta sainkin vastaukseksi että se oli kettu. Mikä iloinen yllätys! Kettu oli juossut koiran kanssa oppaan edestä. Mutta mites sitten kun välissä tuli yli 20 min hukkaa, kysyin tuomarilta. Sillä ei ollut väliä, sillä hukkaa sai tulla maksimissaan 45 minuuttia, ja ajoajan sai ”kerätä” useammassa osassa.
Elkku ajoi ja ajoi kettua, eikä se enää hävittänyt jälkeä. 90 minuutin ajoaika tuli täyteen ja sain lähteä kytkemään koiraa, vaan se olikin helpommin sanottu kuin tehty: Elkku ajoi tiettömällä taipaleella, joka puolella julmetusti mäkiä ja kalliota, eikä sitä huutamallakaan kiinni saanut. Kiersimme oppaan kanssa läheisiä teitä mutta turhaan. Lopulta, noin tunti erän loppumisen jälkeen, ajo tuli lähelle metsäautotietä ja läksin sinne kävellen, opas jäi isommalle tielle vahtiin. Seurasin ajoa ja kävelin hiljalleen tieltä syvemmälle metsään Elkkua vastaan. Se oli noin 50 metrin päässä kun vislasin. Vihellys osoittautui virheeksi, sillä koira tajusi minut, kiersi kauempaa ja jatkoi ajoa kohti isompaa tietä. Sieltä opas sai onneksi kopin koirasta, ja pääsimme kaikki vihdoinkin lähtemään kotiin, puolisen tuntia ennen maksimi-koeajan (7 tunnin) ylittymistä. Olimme kaikki väsyksissä, mutta olin tyytyväinen päivän tulokseen. Vaikka tuomarikollegio muutti tuloksia paljon ja enimmäkseen alakanttiin suomalaisten osalta, ei saavutettuja ykkösiä pystytty pyyhkimään minnekään. Elkku oli lopulta koko maaottelun viides, ja sijoittui suomalaiskoirista korkeimmalle. Suomen joukkue teki hienoa työtä, kaikista tuli valioita ja sijoituimme toiseksi.







Kaiken kaikkiaan reissu oli tosi raskas mutta mukava. Oli hienoa tavata sekä suomalaisia että muita pohjoismaalaisia dreeveriharrastajia ja keskustella ajankohtaisista asioista. Paluumatkalla kävin vielä yhtä vanhaa tuttua morjestamassa. Lisäksi oli kiva huomata, että Elkku tuli hyvin toimeen myös kaverin urosdreeverin kanssa, jota se ei ollut aiemmin nähnytkään. Eikä sitä joka päivä pääse tuollaiseen reissuun koiran kanssa, vähän niinkuin metsästysmatkalle. Ensi vuonna pääsemme myös maaotteluun, mutta tällä kertaa se järjestetään niinkin kaukana kuin Kaavilla.

Torstai 22.11.2018
Kaikenlaista on sattunut tässä kuukauden aikana. Pääsimme mukaan SM-kilpailuun. Elkku oli Keiteleen kokeen saikulla pari viikkoa, sen jälkeen käytin sitä kertaalleen lyhyen reissun metsässä. Tuolloin se toimi muuten kohtuullisen hyvin mutta ääni oli edelleen kateissa. Siitä seurasi taas puolisentoista viikkoa taukoa, ja siitä taas kylmiltään SM-kilpailu.
Kilpailu järjestettiin tänä vuonna Mikkelissä, majoituspaikkana toimi Army Hostel entisellä kasarmialueella. Paikka oli hieno ja kalustettu kaikennäköisellä vanhalla armeijatavaralla.










Elkku oli ensimmäisenä iltana tosi rauhaton. En tiedä häiritsikö uusi paikka sitä, ja toisaalta nyt oli ollut pitkä tauko metsästyksestä. Lenkillekään emme kunnolla ehtineet perjantaina. Lauantai-aamuna sitten startattiin kokeisiin. Maastomme olivat niemen kärkiä. Ensimmäisestä paikasta Elkku saikin jäniksen ylös vähän yli tunnin hakemisen jälkeen. Ajo kulki kohtuullisen hyvin sen aikaa kun sitä kesti. Lopulta jänis tuli kolmatta kertaa samalle tienpätkälle, johon koira lopulta hukkasi sen. Toisessa maastossa Elkku etsi hyvin ja kuviosta päätellen hajuja oli, mutta se ei vaan saanut jänistä ylös. Arvelin että ei tästä päivästä tullut mitään ja olisimme ehkä jossain 10. sijan tienoilla. Kuitenkin tulokset yllättivät, tulostaso oli heikko ja Elkku nousikin toiselle sijalle ensimmäisen päivän tuloksissa, vaikka pisteet riittivät vain DRAJ 3 tulokseen.
Lauantai-iltana maa-ja metsätalousministeri oli kisoissa kunniavieraana ja toi uutisia, että dreeverillä saa ensi kaudesta alkaen metsästää kaurista Suomessa. En ole asiasta hirveän innoissani. Toisaalta on hyvä, että meilläkin dreeveriä voi nyt käyttää siihen tarkoitukseen mihin se on jalostettu, ja koirien kysyntä kasvanee tämän tiedon myötä. Samalla jalostuspohja toivottavasti pikku hiljaa laajenee. Toisaalta olen huolissani mihin suuntaan rotu menee. Kauriin ajattaminen ei vaadi koiralta samanlaista taitoa, ajovarmuutta tai sitkeyttä, näin lyhyellä kokemuksella, kuin jäniksen ajo. Huononeeko jäniksenajotaipumus? Toivotaan että tässä pidettäisiin järki päässä ja saataisiin jotenkin eriteltyä koirat, joilla on jäniksen ajoon taipumusta niiden eduksi.

No jaa, sunnuntaipäivään startattiin. Ensimmäinen haku oli Elkulla reipas ja laaja. Maasto-opas kehui kovasti koiran hakua sen mennessä 1,2 km päähän. Ylösotto oli todella pitkä, Elkku sykkyröi monessa paikkaa, haukahteli, siirtyi vähän ja taas sykkyröi. Lopulta se sai rusakon liikenteeseen. Pikkuinen rusakko pyyhälsi tyomariryhmän ohitse useamman kerran samalla tiepätkällä, ja siihenpä lopulta sotkusi koirakin. Otin erän lyhyenä silläkin riskillä, että emme enää löytäisi toista ajettavaa. En edelleenkään uskonut että tästä reissusta mitään suurta tulisi, kun eilinen päivä meni jo mönkään. Toista jänistä etsittiin kauan. Olin jo täysin luopunut toivosta että mitään löytyykään, kun Elkku yhtäkkiä parkaisi ajamaan autiotalon pihasta. En tiennyt miten päin olisin ollut,ilosta soikeana. Vaan itku pitkästä ilosta, kun ajo ei kestänyt kuin 5 minuuttia. Iso rusakko oli juossut nuotiopaikan ohi ja minne lie asti pinkonut tietä pitkin, koira ei sitä osannut selvittää. Se perkasi tietä aikansa ja erkani sitten metsään hakemaan uutta jänistä. Vaan mitään ei löytynyt. Ajominuutteja tuli vain vähän eivätkä ne riittäneet tulokseen.
Sen verran olin seurannut tuloksia, että tiesin tulostason olevan kehno. Ajominuuttien perusteella laskin meidän yltävän joka tapauksessa toiseksi kisassa. Noh, hyvähän sekin olisi ollut, vaikka huono tulostaso kyllä harmitti. Palkintojen jaossa olin jo nousemassa palkintoja hakemaan kun kisan kakkosta kuulutettiin. Vaan se ei ollutkaan Elkku joka tuli toiseksi!


Niinhän siinä sitten kävi, että historian huonoimmilla pisteillä mutta kuitenkin, meillä on nyt kotona M-18. Kiitän kaikkia ystäviä, kavereita ja perheenjäseniä tuesta matkan varrella.

Perjantai 26.10.2018
Noniin, liian hyvää tuuria meillä on ollutkin viime aikoina.
Lauantaina 13.10. metsäreissulla Elkku ei ollut oma itsensä. Se sai jäniksen ylös ja ajoi sen maantielle, josta kytkin koiran. Haukku oli karkea jo silloin, ihmettelin vähän että miten se nyt noin on muuttunut. Seuraavassa paikassa Elkku puuhasteli jotain kummaa: eteni suoraviivaisesti, päästeli siellä täällä haukkusarjoja muttei kunnolla ajanut. Vaikka huomasin ettei kaikki ole nyt oikein, ajattelin että ehkä sillä vaan sattui huono päivä eikä se keskittynyt hommaansa. Ollikin oli sitä mieltä että eikun vaan viikon päästä kokeisiin, eiköhän se toimi ihan hyvin. Niinpä menimme sitten viikon kuluttua Keiteleelle kokeeseen. Noh, ensimmäisellä haulla Elkku ei saanut jänistä ylös "varmasta" paikasta. Toisella haulla se ilmeisesti sai ylösoton mutta alkuinnostuksen jälkeen jatkoi ajoa ääneti. Sitten se nappasi vielä rusakon ajoon, haukkui hyvin karkealla haukulla ja hävitti melkein heti rusakon pienelle kylätielle. Oli selvää, ettei koira ole kunnossa nyt. Veimme sen heti tiistaina lääkäriin ja no, kurkkutulehdushan siellä oli. 10 pv lääkekuuri ja saikku päälle, PM-kilpailuun osallistuminen piti perua. Olisi vain pitänyt, näin jälkiviisaana, kuunnella viikon takaista omaa intuitiota ja antaa koiran levätä pari viikkoa, niin se olisi saattanut kuntoutua piirinmestaruuskisaan mennessä. No, oli miten oli, nyt se ainakin taukoilee, todennäköisesti aina SM-kilpailuviikonloppuun saakka. Lääkekuurin dopingvaroaika loppuu juuri ennen kisoja, joten pystymme sinne osallistumaan jos pääsemme mukaan.

Maanantai 8.10.2018
Kokeissa käynti jatkuu edelleen. Olemme yrittäneet haalia kasaan vielä SM-pisteitä vaan hankalaa on ollut. Jäniksiä on löytynyt mutta ajot eivät ole syystä tai toisesta sujuneet. Nyt teimme tuplaviikonlopun Rautalammin ja Suonenjoen kokeissa. Olli kokeili vuorostaan koiran ohjaamista ja totesi, ettei se aina olekaan yksinkertaista. Itse taas nautin pitkästä aikaa tuomarin hommista, kun ei tarvitse jännittää oman koiran suoritusta. Elkku teki kohtalaisesti hommia, lauantaina Rautalammilla se sai ison supinkin saaliiksi hakueränsä aikana. Suonenjoella nähtiin hyvää tiellä ajoa, eikä kynnöspeltokaan ollut esteenä, vaikka jänis yrittikin koiraa sinne eksyttää. Vaikka tulostaso ei päätä huimannut niin oli mukavaa huomata että ainakin koiran nenä toimii.

Maanantai 17.9.2018
Viikonloppu meni kaksijakoisesti. Lauantaina startattiin kokeeseen, ja se meni penkin alle. Elkku löysi jänikset kohtalaisen hyvin, mutta ajot eivät sujuneet millään. Se ajoi katkonaisesti, haukahteli jopa hukalla mikä oli yllätys, sillä edellisessä kokeessa se teki oikein rehellistä työtä. Keskittyminen puuttui kokonaan. Kelikin oli tosi kuiva, ehkä se vaikutti asiaan. Sai se kolmostuloksen räplättyä kasaan, mutta harmitti kuitenkin.
Eiliselle olimme sopineet metsästysreissun, kun puutarhaa tuhoavat jänikset oli saatava kuriin. Elkku ajoi hienosti kolmea eri jänistä joista kaksi saatiin saaliiksi.



Tiistai 11.9.2018
Viimeinkin kausi on startannut! Olli oli pari viikkoa lomalla heti elokuun lopussa, joten koirat pääsivät aloittamaan treenit. Ajoja Elkku on saanut ensimmäisistä treenipäivistä lähtien, tosin vaihtelevan mittaisia. Alkusyksyn kuumuudessa ei raaski paljoakaan ajattaa, lisäksi ylösotot ovat joinakin päivinä vieneet reilusti aikaa. En tiedä onko se tätä alkusyksyn kankeutta vai mikä lie. Tosin tuntuu myös että jäniskanta ei ole niin vahva kuin viime talvena metsästysmaillamme.
Olen saanut Elkun ajotaitoon lisää luottoa viime syksyn myötä. Se kyllä osaa ajaa, mikäli mitään kummaa ei tapahdu ja saa jäniksen liikkeelle. Niinpä ilmoitin sen heti 8.9. pidettävään Nilsiän kokeeseen. Tämä kausi saattaa olla sen viimeinen kunnollinen kisakausi, joten kai sen kanssa täytyy yrittää vielä, josko saisimme SM-pisteet kasaan. Alkukaudesta ei koskaan tiedä mitä tapahtuu, joten huomasin että pitkästä aikaa kokeisiin meno jännitti ihan kunnolla.
No, olisin voinut kyllä nukkua yöni ihan levollisin mielin, sillä Elkku teki hyvää työtä kokeessa. Se löysi jäniksen nopeasti, ei herätellyt juurikaan, ajoi rehellisesti (vähän liiankin) ja sai raplattua kasaan mukavan määrän minuutteja, jotka riittivät ykköstulokseen. Ajo oli katkonaista ja epävarmempaa kuin mitä Elkulta on nähty esim. viime kaudella, syytä en osaa sanoa. Täytyy nyt tarkkailla mihin suuntaan se muuttuu, voihan olla että tuona päivänä kelissä oli jotain sellaista, mikä vaikutti koiran hajuaistiin.

Sunnuntai 10.6.2018
Mitäpäs Elkulle. Elkun kanssa on mennyt nyt mukavasti, mitä nyt välillä se tahtoo haastaa riitaa Jallun kanssa. Muutoin olemme lenkkeilleet ja nauttineet kesästä rennosti. Tosin toukokuun lopulla olin Rantasalmella kotipaikalla ja siellä Elkku lähti karkuteille. Se oli pihalla narussa kiinni ja veti itsensä valjaista läpi. Mihinkäs muuallekaan sen matka vei kuin jänismetsälle, ja kohta saimme kuunnella ajoa metsästä. Minun piti lähteä töihin enkä voinut jäädä sitä pidemmäksi aikaa jahtaamaan. Onneksi äitini oli kotona miesystävänsä kanssa ja he seurailivat ajon kulkua päivän aikana. Saivat sitten Elkun lopulta iltapäivällä kiinni, koira ehti olla noin 8 tuntia reissussa. Elkulla on kyllä ollut huima tuuri noiden karkumatkojen ja muidenkin metsäreissujen aikana sen suhteen, ettei mitään ole sattunut.

Saimme myös surullisia uutisia. Metsäkaverimme Leksa, joka täälläkin teksteissä on välillä vilahtanut, on nukkunut yllättäen pois. Tutustuin Leksaan syksyllä 2011 ja samana vuonna joulukuussa lähdimme ensimmäistä kertaa metsälle. Leksa oli kova metsämies ja omasi hurjasti tietoa eläinten tavoista, olinpaikoista ja liikkeistä. Leksa oli todella itsepäinen ja liikkuvainen, monta kertaa sain toppuutella häntä koiran neuvomisesta ja jälkien etsimisestä, joskus saattoi vähän hermokin mennä. Mutta toisaalta Leksa oli innokas passimies ja loppuun asti tosi tarkka ampuja, vaikka ikää olikin. Ja tiesi tarkkaan parhaat passipaikat. Leksa oli aina ollut ajokoiramies, mutta hän ihastui ensinäkemältä Elmerin intoon, vauhtiin ja sitkeyteen metsässä. Sen jälkeen Leksa totesi ettei muita koiria tule taloon, hän pääsee meidän kanssamme metsään kun haluaa. Monet kerrat vietimme jänisjahdissa ja monta kertaa jäi valitettavasti käymättä, kun välimatkaa oli kuitenkin melkein 100km. Kalalle ja veneilemäänkin kerkesimme kesäaikaan. Lämmöllä jäämme muistelemaan mehtäkaveria.

Tiistai 27.2.2018


Elkun kausi paketoitiin viikonloppuna. Lauantaina kävimme Leksan luona ja Elkku lähti Jallun kanssa samaan matkaan metsään. Ne ajoivat porukassa jonkin aikaa ja jänis tuli minun passiini, vain jotta sain ammuttua ohi...
Sunnuntaiksi meidät oli kutsuttu porukkajahtiin Vehmersalmelle. Jänikset syöpöttelivät omenapuiden oksia ja kuorta aiheuttaen päänvaivaa puutarhan omistajille. Yksi ristiturpa saatiin saaliiksi kahden tunnin ajon päätteeksi.
Tällä kaudella Elkulle tuli metsäreissuja yhteensä 35 kpl, joista kuusi kertaa oli sellaisia ettei jänisajoa syntynyt. Saaliiksi saatiin 7 jänistä/rusakkoa ja 2 supia. Kokeista saldoksi jäi VOI -, kaksi VOI 0, kolme VOI 2 ja kuusi VOI 1-tulosta. Tulipahan noita kokeita taas rampattua...

Maanantai 19.2.2018


Kesäloma lähestyy, valitettavasti. Ja kauden viimeisiksi päiviksi on luvattu pakkaskelejä, joten saa nähdä päästäänkö enää metsään!
Edellisen päivityksen jälkeen olemme jahdanneet jäniksiä huonolla menestyksellä. Ajoja ja ampumatilanteita on ollut, vaan passimiehet eivät ole olleet tarpeeksi tarkkana. Rusakkojahdissa käytiin isolla porukalla ja Elkku sai pari rusakkoa ajolle, joista kumpikin karkasivat passeista läpi. Helmikuun alun jänisjahdissa jänistä ammuttiin kolmesti ja kaikki laukaukset ohi. Minullekin jänis on näyttäytynyt Elkun ajossa, vaan aina liian kaukana ammuttavaksi. Ei jäniksen saaminen ole niin helppoa vaikka sitä tässä on kovasti yritetty ja koira on ajellut.


Epäonnisesta jänisjahdista tallentuneita ajokuvioita




(kuvat Eila ja Petri Mäkinen)

Pari viikkoa sitten kävimme parin päivän mittaisella astutusreissulla Jyväskylässä. Elkulla oli vastassa tulinen tyttö, joka kuitenkin heltyi ja lopulta innostuikin touhuamaan pojan kanssa. Astutukset onnistuivat hyvin ja koirilta täysin "luonnostaan", jäämme odottamaan lopputuloksia. Zara on hyvä metsästyskoira, innokas hakija ja ajaja. Muutama pentu olisi jo varattukin, ja olen yrittänyt löytää yhdelle pennulle sijoituskotia. Haaveissa olisi joskus aloittaa oma kasvatustyö dreeverien parissa.

Ja niin, viime viikonloppuna kävimme Jäniskrähinöissä Ilmajoella. Elkulla taisi olla vielä muut hommat mielessä, se ei tuntunut oikein asettuvan nukkumaan eikä syönytkään kuin vasta myöhään illalla. Metsässä sille tuottivat ongelmia pitkät ja runsaat yöjäljet, joille se herätteli harmillisen paljon tällä kertaa. Mitä lie kuumana käynyt... Kun ensimmäinen jänis lopulta lähti liikkeelle, ei ajo ottanut sujuakseen. Haukku oli harvaa, ajo katkonaista ja erästä tuli varsinainen "keräilyerä". Otin sen lyhyenä aivan suosiolla. Hakiessani koiraa selvisikin miksi ajo oli ollut hankalaa: Jänis oli pyörinyt pienellä alueella jossa oli jäniksenpolkuja ristiin rastiin. Polut olivat niin kovia että ihminenkin pystyi niiden päällä kävelemään. Niissä oli varmasti niin kova jäniksen käry että koira on ollut epävarma minne tuorein jälki menee eikä ole antanut kunnolla ääntä.
Yksi tyhjä eräkin tuli väliin ja itse aloin jo epäillä tokko tästä mitään tolkullista tuleekaan. Kolmannelle erälle mentiin ja taas herättelyn päätteeksi Elkku saikin toisen jäniksen liikkeelle! Tämä ajo oli aivan toista luokkaa jäniksen juostessa puhtaalla jäljellä. Vertailun vuoksi Elkku sai 1. erän ajosta noin 25 ominaisuuspistettä ja toisesta ajosta 31. Lopputuloksissa ylsimme kolmansiksi 18 koiran kilpailussa. Ihan mukava kokemus kaiken kaikkiaan, ja olihan jännää nähdä millaisia kulttuurieroja koekäytännöissä onkaan Savon ja Pohjanmaan välillä.

Maanantai 22.1.2018
Huh, edellisestä päivityksestä on mennyt jo paljon aikaa. Metsällä ollaan käyty vaan saalista ei olla nyt vähään aikaan tullut. Hyviä ajoja Elkku on kyllä tehnyt, yhden kuusituntisenkin ajon se sai aikaan kun en saanut koiraa kiinni aiemmin. Kävimme kokeissa Keiteleellä ja Heinävedellä. Keiteleelle ilmoitin koiran SM-pohjapisteiden toivossa, ja muutenkin joitakin kertoja Keiteleenkokeissa käyneenä olen pitänyt paikasta. Siellä nähtiin kuitenkin samanlaista touhua kuin edeltävällä kerralla Rautalammilla: Elkku ei keskittynyt. Lisäksi ääntä tuli huonosti, en tiedä ottiko jänis niin pitkän kaulan koiraan vai mikä lie ollut syynä. Tulos jäi kakkoseen eikä pohjapisteitä saatu. Siitä hätäpäissäni ilmoitin koiran vielä Heinävedelle seuraavalle viikonlopulle. Vaan siellä jäätiin niinsanotusti hakupisteille, ylösotto tapahtui vasta viitisen minuuttia hakuerien jälkeen. Siitäpä koira ajeli melkein tunnin putkeen ennenkuin sain sen kiinni. Yöjälkeä oli aivan kaikkialla, liekö se sekoittanut ylösottoa.


Seuraavana aamuna laskimme Elkun treenaamaan Rantasalmella, arvelin että nyt pitää katsoa missä mättää ennenkuin lähdetään enää mihinkään kokeisiin. No, ylösottotyö oli taas vaikeaa jälkimerestä, ajattelin jo että haen koiran kotiin ja nyt pidetään tauko ennen seuraavia kokeita. Mutta sitten kun Elkku sai lopulta jäniksen taipaleelle se ajoi erittäin sujuvasti kolme tuntia siitäkin huolimatta, että jänis käytti paljon samoja jälkiä ja sitten teki yksittäisiä pitkiä karkkoja. Ajattelin ettei vika voi olla ainakaan koiran nenässä ja ilmoitin sen Nilsiään kokeisiin. Seuraava viikko otettiin rauhallisesti ilman ylimääräistä stressiä, syötiin hyvin ja hieroin koiran pari päivää ennen koetta.

Koeaamu koitti ja keli oli hyvä, lunta oli satanut sopivasti peittämään vanhat jäljetkin. Elkku sai nyt ylösotot normaaliin tapaansa melko nopeasti ja ajaahan se kun keli on huippu eikä mitään kummallisuuksia satu. Elkku voitti kokeen putkiajoilla ja nyt saimme sen mitä olimme hakemassakin. Ilmoitin Elkun jo aiemmin Ilmajoelle Jäniskrähinään (ent. Suurajot). Kun minulla on koira jolla lähteä niin miksipäs ei käydä katsastamassa millainen meininki siellä on!

Vanhempia merkintöjä vuosilta 2015-2017 pääset lukemaan tästä linkistä