AROSUON ELMERI

Perustiedot - Luonne - Tulokset - Kasvu - Kuvagalleria - Videoita

Päiväkirja 2011-2014

Tiistai 15.07.2014
Edellisen postauksen jäljiltä on ollut jännitystä ilmassa, joskin se on ehtinyt jo laantua. Käytin Elmerin lonkka-, kyynär- ja olkapään kuvauksissa KEKissä. Olkanivelet eläinlääkäri lausui normaaleiksi mikä oli huojentavaa. Kyynär- ja lonkkakuvista sen sijaan Elkku ei saanut mitään hyvää arviota, Pekka ei tosin ole omien sanojensa mukaan perehtynyt "vänkyräjalkojen" luustokuviin, mutta sanoi etteivät kuvat näyttäneet kovin kaksisilta. Omaa ahdistustani paikan päällä lisäsi vielä se, että Pekka alkoi kysellä ovatko kyynärät oireilleet ja rupesi tutkimaan kuuluuko niistä naksautuksia. Minä seurasin sydän syrjällään tilannetta ja harmittelin: Tässäkö nyt on kiitos siitä että halusin viedä koiraa eteenpäin jalostuksellisesti? Olen rampannut sen kanssa näyttelyitä ja muutaman kokeen, puhumattakaan kaikesta siitä työstä mitä olemme tehneet metsällä, kotona ja mätsäreissä. Sitten hölmöyksissäni vien koiran luustokuviin ja saan todeta kolmen vuoden työn valuneen puolessa tunnissa hukkaan? Vaikka tiedän että on lapsellista ja omahyväistä ajatella näin, niin nämä ajatukset olivat silti ensimmäisenä mielessäni. Rodun eteenpäinviemisen kannalta on vain hyvä että tiedetään hieman myös terveystuloksista, ja tottakai ne huonotkin tulokset ovat mahdollisia saada siinä missä hyvätkin, tämä pitäisi muistaa aina kuvauksiin lähtöä harkitessa.
Noh, minä mietin ja vatvoin ja vertailin Elkun röntgenkuvia netistä löytämiini kuviin, yrittäen saada osviittaa mikä tulos olisi mahdollisesti kennelliitolta tulossa. Lopputulema oli se että menin vielä enemmän sekaisin ja huoleni vaan kasvoi. Lopullisissa tuloksissa kesti parisen viikkoa, mutta saadessani ne käsiini oli helpotus mitä suurin: Kyynärät olivatkin priimatavaraa ja lonkatkin vielä C/C. Vaikkei C mikään paras arvosana olekaan niin siltikin, C-lonkkaisia dreevereitä vielä käytetään jalostukseen muiden ominaisuuksien ollessa kunnossa. Enkä usko että koiran lonkat alkavat juurikaan oireilla, eiköhän se niillä pötki vielä pitkälle.

Kyllähän koira pötkikin taas tuossa reilu viikko sitten. Olin aamulla viemässä poikia ulos ja kuinka ollakaan, iso jänis ampaisi liikkeelle aivan koirien nenien edestä. Ami kiersi minut vasemmalta mutta Elmeri suikkasi hihnoineen jalkojeni välistä ja kaatoi minut selälleni, Amin onnistuin vielä pitämään kiinni mutta Elkun hihna kirposi kädestä, eikä varmaankaan tarvitse kertoa mikä oli koiran määränpää. Vein äkkiä Amin sisälle ja hälytin Ollin kaveriksi koiran pyydystykseen. Ajo karkkosi läheiselle armeijan entiselle asevarikolle, joka käsittää pari hehtaaria metsää sekä useita hallirakennuksia, piikkilanka-aitaa ja vartiotorneja. Kuuntelimme Ollin kanssa ajon etenemistä, jänis jäi pyörimään asevarikon alueelle. Varikolle on sivullisilta pääsy kielletty, mutta minkäs teet kun koirakaan ei saisi siellä jäniksiä ajella? Läksin siis omine riskeineni ottamaan Elkkua kiinni ja lopulta passittamisen jälkeen sainkin sen pyydystettyä. Koiran valjaatkin olivat hukkuneet matkalle, nyysin eräästä armeijan portista narunpätkän. Tuskinpa se puolustusvoimien talous siihen kaatuu. Elmeri ehti ajaa tunnin verran lähes katkotta. Ainakaan vielä ei ole tullut sanomista luvattomasta liikkumisesta alueella.

Sunnuntai 08.06.2014
Jaahas, eilen taputeltiin sitten edellisenkin näyttelyn edestä. Lähdimme Elmerin ja kaverin koiran Rampen ("Rölli") kanssa esiintymään Pielavedelle näyttelyihin ja Ami tuli mukaan turistiksi. Olimme paikalla jo hyvissä ajoin ja pääsimme leiriytymään lähelle kehää, varjoisaan pieneen puistikkoon. Siinäpä sitten reilu tunnin verran istuttiin ja kahviteltiin, kaikki kolme urosdreeveriä kiinni samassa pikku koivussa ja sulassa sovussa. Kahvihetken seuraaminen oli Amille ja Röllille tarkkaa puuhaa. Elmeri ylitti totaalisesti tähänastisen näyttelykäytöksensä, se vain makasi hiljaa ja tutkaili ympäristöään suu supussa. Ehkä helle pehmitti sen pään... :D















Myös Elkun kasvattaja tuli paikalle ja sain sitten lisää paineita, kun minulle ilmoitettiin että saisin esitellä pari muutakin koiraa. Olenhan minä joitakin kymmeniä kertoja kehässä juossut mutta aina vain omien koirien kanssa. Onneksi en saanut kovin pitkää aikaa jännittää, olisin menettänyt varmaan loputkin yöuneni jos olisin etukäteen tiennyt asiasta. Noh, pyörittelin ensimmäisenä Röllin avoluokassa. Röllin tavoitteena oli vain olla nätisti ja purematta tuomaria, sillä Röllillä on ollut hieman hankala näyttelyhistoria. Rölli ylitti itsensä eikä välittänyt mitään tuomarin kopeloinneista ja sai siten ERI:n ja SA:n.
Oman koiran kanssa ei käytöstä tarvinnut jännittää, vain pelkkää tulosta, ja vaikka alkuun vähän manasin tuomarimuutosta Potista Pylvänäiseen niin ei se kuitenkaan meille huonommaksi muuttunut, Elkkukin sai ERI:n ja SA:n. Näinollen Elkku ja Rölli olivat yhtä aikaa PU-kehässä ja Olli sai ottaa Röllin hoteisiinsa. Elmeri vedettiin koko joukon ensimmäiseksi ja se sai viimeisen SERTinsä. Elkun näyttelykäynnit ovat siis suurimmaksi osaksi käyty.

Sitten jäljellä oli vielä yksi narttupentu, Arosuon Favorite "Kiti", joka on ollut hieman ujo aiemmissa näyttelyissään mutta on saanut kokemuksen myötä lisää rohkeutta esiintymiseen. Pikkuinen Kiti paransi hienosti tulostaan aiempiin näyttelyihin verrattuna saamalla EH:n. Kitin sisko "Alma" (Arosuon Fleck) joutui myös minun pyörittelyyni PN-kehässä, hävisi kuitenkin hieman Elkun siskolle Ellalle, ollen PN2 ja saaden varasertin.
Sisarukset joutuivat kehässä vastakkain ja niinhän siinä kävi että siskolikka pokkasi ROPin ja Elkusta tuli VSP. Mikä onnistunut päivä kaiken kaikkiaan koko kennelille, onnittelut kaikille tuloksiinsa tyytyväisille :)

Lauantai 24.05.2014
Punttisilimän näyttely on nyt taputeltu eikä sitä kolmatta SERTiä tullut, niinkuin jo hieman ennustelinkin kun kuulin osallistuvan koiramäärän.Nooh ei se mitään, kuitenkin koira sai kuudennen ERIn putkeen, kai siihen on oltava ihan tyytyväinen.
Mitähän muuta tähän kertoisi. Elkku on viettänyt kesälomaa lenkkeillen ja pihakoiraillen, muutama näyttely olisi tässä tarkoitus käydä kiertämässä.
Elkku kohtasi tuossa pari päivää sitten elämänsä ensimmäisen siilin. Se nuuhki ilmaa ja ryntäsi siilin luo kun olimme metsälenkillä. Koira tökkäsi nenänsä suoraan siiliin ja siili heilautti itseään pistäen Elkkua nenille. Elkku vimmastui siilille suuresti: Se alkoi haukkumaan kuin huutaakseen "Mitä helkkaria sä mua pistelet siinä!" eikä suostunut jättämään siiliä rauhaan. Välillä koira tökkäsi siiliä uudelleen uhallaankin, sitten se yritti kääntää siiliä tassullaan. Silloin katsoin viisaammaksi jatkaa matkaa, ettei siilille kävisi huonosti, ja kiskoin koiran väkisin pois paikalta.

Kävimme myös hakemassa polvi- ja sydänkuuntelutulokset rokotuskäynnin yhteydessä. Molemmat olivat priimatavaraa. Olen miettinyt jo aika kauan käyttäisinkö Elkun lonkka- ja kyynärkuvauksessa, toisaalta hyvä tulos voisi lisätä koiran jalostusarvoa, mutta kuvaus on kuitenkin aika kallista. Ja kun ei kysyntää jalostukseen ole ollut muutamaa "renkaanpotkijaa" lukuunottamatta niin olkoot sitten. Minua hieman harmittaa, sillä tuntuu etteivät uroksen kyselijät ymmärrä sitä, että jokaisessa koirassa on huonot puolensa. Kun omasta mielestäni kerron rehellisesti oman koirani hyvät ja huonot puolet niin nartunomistajalla kääntyy kelkka heti toiseen suuntaan, ja otetaan mielummin sellaisen omistajan uros, joka osaa mainostaa koiraansa maasta taivaisiin. JOKAISESSA koirassa on huonoja sekä hyviä ominaisuuksia! Toiset koiranomistajat vain ovat rehellisempiä ja itsekriittisempiä kuin toiset. Eikä mikään koira pelaa aina metsässä unelman lailla. Toiset vaan jättävät ne huonot jutut kertomatta... Saisi Elkkuakin mainostettua vaikka miten paljon jos vain haluaisin, en vain yksinkertaisesti ole sellainen tyyppi joka tykkää kehuskella itsellään ja koirillaan. Varmaan pitäisi opetella tuo mainostus.

Maanantai 21.04.2014
Olimme pari yötä kavereiden luona Suonenjoella, koirat mukana. Tässä oli Elmerille hieman sulateltavaa, sillä sen piti nyt tulla toimeen myös kaverin dreeverin ja lapinkoiran kanssa. Vaikka koirat ovat nähneet toisensa monesti ja haistelleet tarhaverkon läpi, ei niiden sopuisa yhteiselo ollut aivan itsestään selvää. Uroskoirat meinasivat alkaa mittailemaan toisiaan. Tein kuitenkin Elkulle järjestelmällisesti selväksi ettei sellainen peli vetele, kielsin sitä murisemasta muille ja komensin koirani pois toisen luota sen yrittäessä kytätä, tai jos vieras koira ei selvästikään halunnut Elmerin huomiota. Lapinkoiran kanssa Elkulla sujui paremmin ja pojat leikkivätkin yhdessä.
Vieraan dreeverin kanssa Elkulla oli myös ristiriitaa. Koirat ovat suunnilleen samanikäisiä mikä ei ainakaan helpottanut tilannetta. Vaikka vieras dreeveri olikin vetäytyvä, se ei uhitellut mutta yritti viestittää Elkulle ettei sen tarvitse tulla lähelle, ei Elkkua kiinnostanut varoittelu vaan se kyttäsi häntä ojossa toista ja oli väkisin menossa toisen luo. Kielsin Elkkua kyttäämästä ja hääsin sen pois toisen luota määrätietoisesti. Lopulta Elkku älysi itsekin reagoida oikein, kun kaveri murisi sohvalta niin Elkku käänsi menonsa muualle. Kehuin koiraa aina sen tehdessä oikein, ja lopulta kaverin dreeveri sai kulkea Elkun ohi ilman että Elkkua kiinnosti millään lailla. Saahan nähdä mitä seuraavalla vierailulla tapahtuu, vieläkö koirat muistavat toisensa. Amin kanssa meillä ei ollut mitään hämminkiä, sen olo oli helppoa niin kauan kuin kukaan ei liiemmin riehunut sisällä eikä tullut samalle ruokakupille.

Toinen juttu oli kaverin kanat. Kumpikaan koira ei ollut ennen nähnytkään kanaa. Ami oli heti sitä mieltä että nämä syödään, sillä oli pakonomainen tarve saada kana pyydystettyä. Se ei meinannut uskoa hyvällä kun hätistelin sitä pois kanatarhan luota ja yritin tehdä selväksi, että kanat ovat "minun omaisuuttani" eivätkä koiran. Niinpä jouduin kertaalleen puraisemaan koiraa, sen jälkeen se jätti kanat rauhaan eikä enää välitä niistä. Elkun reaktio taas oli hieman erilainen. Se jähmettyi totaalisesti nähdessään kanan, sitten kanojen liikahtaessa se hyppäsi ison loikan taaksepäin ja alkoi haukkua niitä, "keitä te oikein luulette olevanne?". Sitten Elkku yritti leikittää kanoja aidan toiselta puolen käsin, hätistin sen sitten pois kanatarhan laidalta säikyttelemästä lintuja. Elkku huomasi viimein ettei kanoista oikein ole huvia ja tyytyi sitten katselemaan niitä vähän kauempaa.























Perjantai 04.04.2014
Elmerin elämää, ei sen enempää. Olemme pihakoirailleet Tuusniemellä hevostalleilla ja Suonenjoella kavereiden luona. Elkku ei ole paljon vapaudestaan ottanut pulttia vaan leikkimisen jälkeen ja aikansa tutkailtuaan keskittynyt auringonottoon.





Sitten korkkasimme tänään myös pyöräilykauden. Vauhti ei ollut päätähuimaavaa, Elkku ei oikein kunnolla malta juosta kaupunkialueella kun haisteltavaa löytyy jokaisen tolpan juurelta. Odotellaan siis pienten hiekkateiden sulamista, lisäksi pyöräkin vaatisi keväthuoltoa...



Elkku kävi myös viime lauantaina näyttelyssä. 9 dreeveriä ja tämä palopilli meni olemaan rotunsa paras, jotta saimme jäädä kylmissämme odottamaan ryhmäkehiä. Lopullinen sijoitus ryhmäkehässä oli RYP4, saimme juuri viimeisinä murosäkin ja pienen pokaalin. Ihan mukavaa saada edes hieman rahojaan takaisin... Seuraava näyttely on Siilinjärven Punttisilimässä toukokuun puolella, saahan nähdä jatkuisiko hyvä tuuri ja viiden ERI:n putki.

Maanantai 10.03.2014
Olimme eilen kaverien luona Suonenjoella. Pojat olivat pari tuntia pihalla juoksulangassa sillä välin kun olimme pilkillä, sitten tultuamme takaisin laskin ensin Amin irti pihalle. Se sai juoksennella aikansa kunnes joutui takaisin narunjatkeeksi ja tuli Elkun vuoro yrittää irtioloa. Olin hieman varuillani asian suhteen, sillä Elkku ei ennen ole ollut tällä pihamaalla vapaana, eikä juuri muutenkaan montaa kertaa, joten en tiennyt yhtään karkaisiko koira vai pysyisikö se niin sanotusti näpeissä.
Hyvinhän Elkku pysyikin pihalla vapaudessa. Se ei juurikaan osoittanut halukkuutta lähteä minnekään, pari kertaa se katseli metsään josko olisi karannut mutta "natsiäidin" napakka kielto sai koiran luopumaan ajatuksesta. Se tyytyi tutkailemaan pihan tapahtumia ja paikkoja eikä minun tarvinnut kertaakaan etsiä koiraani metsistä.

Ehkä sittenkin pihakoira ja metsästysinto mahtuvat samaan kokonaisuuteen. Vaikka AINA joku kuittailee koiran metsästysinnon puutteesta jos se ei häviä pölypilvenä horisonttiin irti päästessään, minusta Elkulla on kuitenkin aika hyvä MI jos se painaa yötä päivää jäniksien perässä. Elkku kävi illalla myös sisällä talossa, jossa se ei ole ennen käynyt. Koira tutkiskeli rauhallisena ympäristöään ja kävi sitten nukkumaan koirien pedille niinkuin olisi ollut aina talossa.







Maanantai 03.03.2014
Käytiin perjantaina metsällä muttei siitä paljon kerrottavaa jäänyt. Elkku kyllä ajoi, mutta en ehtinyt passittamaan sillä Leksa oli lähtenyt ajamaan hevosella ja sattui haaveri, joten autoin jälkien siivoamisessa melkein koko päivän ja koira sai mennä menojaan. Hain Elkun iltapäivällä pois ajosta, 3,5 km päästä irtilaskupaikasta. Koira vissiin vaihtoi jänistä ajon välissä kun harhautui noin kauas.
Vaikka keli oli karkea, eivät koiran jalat auenneet laisinkaan. Elkulla on melko vahvat tassut ja lisäksi se tiputtaa vauhtiaan karkealla kelillä huomattavasti, niin että kestää vähän huonommankin hankiaisen päällä, sellaisessa kelissä jossa jokin toinen koira ryönää juosta täysillä ja repii itsensä karppaan. Vaikka ajon sujuvuus kärsii mitä enemmän vauhti tippuu niin siltikin hieno juttu että koiralla kestää järki päässä ja metsään päästään vähän huonommallakin kelillä.

Tiistai 25.02.2014
Kausi 2013-2014 alkaa olla taputeltu pikku hiljaa, lukuunottamatta vielä perjantaiksi sovittua jahtipäivää. Metsästyskausi oli kieltämättä aika monivaiheinen ja täynnä vastoinkäymisiä: Alkukaudesta molemmilla koirilla oli nenäpunkkiongelmia, lisäksi tuntui ettemme saa Elkulle taaskaan ammuttua jäniksiä niinkuin oli suunnitelmissa. Kuitenkin kun nenäpunkkiongelmiin saatiin viimein ratkaisu alkoivat ajot sujumaan ja jäniksiä rupesi kaatumaan. Mieleen jäi erityisesti marraskuun puoliväli, kun saimme ammuttua Elkulle pari jänistä samana päivänä ja koira jäi vielä koko yöksi metsään ajamaan, kun emme saaneet sitä pois jäniksien pelistä. Myös kettuajot olivat mukava yllätys, vaikka harmittaakin ettemme ole vielä saaneet punaturkkia nurin. Ehkä ensi kaudella sitten.
Kuitenkin marras-joulukuu meni sairastellessa, ilmeisesti jo syksyn Nilsiän kokeessa Elkku oli kipeä sillä se oli paljon tavallista vaisumpi. Koira meni huonompaan suuntaan metsässä ja odoteltuani pari viikkoa tilanteen korjautumista vein Elkun lääkäriin. Diagnoosi olikin ärhäkkä korva- ja kurkkutulehdus, joiden vuoksi Elmeri vietti oli sairaslomalla kolmisen viikkoa. Saikkunsa jälkeen Elkku pelasi taas hyvin ja yritin saada sitä kokeisiin. 1. koe peruttiin, 2. koe oli täynnä kun yritin ilmoittaa koiraa sinne. Minua harmitti suunnattomasti, juuri kun Elkku olisi ollut kunnossa ei päästy kisaamaan. Onneksi kuitenkin loppukaudesta onnisti ja saimme koestartin sekä ensimmäisen VOI1-tuloksen.
Ensi kaudelle tavoitteena olisi jo syksystä alkaen viedä Elkkua kokeisiin jotta se saisi sulan kelin ykköstuloksen (KVA-arvoon vaaditaan tuloksia sekä sulalta maalta että lumikeliltä). Ei voi muuta kuin toivoa, että alkukausi sujuisi ongelmitta ja koira pysyisi terveenä! Kesäksi meillä ei ole kummempia suunnitelmia, mitä nyt muutama näyttelykäynti...

Sunnuntai 23.02.2014
Vähiin käy päivät ennenkuin loppuu. Lähdin tänään Elkun kanssa Tuusniemelle vesisateeseen. Jänis ei ollut liikkunut yöllä eikä sade ainakaan auttanut ylösotossa, koiralla menikin ruhtinaalliset 2 tuntia ennenkuin se sai jäniksen liikkeelle. Eteen vain sattui joko kettu tai hurja jänis: Ajo liikkui parin kilometrin päähän ylösottopaikasta, siihen tuli hukka autiotalon pihassa ja siitä ajo jatkui 10min kuluttua edelleen eteenpäin. Tämän jälkeen ajoeläin oli ainakin jänis, mutta se mitä koira ajoi ennen talon pihaan tuloa jäi selvittämättä. Meillä ei Leksan kanssa ollut juurikaan mahdollisuutta jäniksen/ketun passittamiseen, ensin ajo tosiaan eteni reippaasti ja sitten jäi pyörimään alueelle jonne emme päässeet ilman pitkää patikointia. Niinpä Elkku sai pyöritellä ajoaan rauhassa.
Elkku ehti ajaa kolmisen tuntia ennenkuin sille tuli suurempi hukka, jonka selvityksen se luovutti ja läksi etsimään uutta ajettavaa. Kuitenkin se törmäsi matkallaan beagleen ja siitähän vasta soppa syntyikin! Koirat eivät antaneet kiinni ja juoksentelivat niinsanotusti pitkin kyliä. Saimme ajella Leksan kanssa hyvän tovin autolla ennenkuin satuimme saamaan Elkun pois. Koiran matkamittariin kertyi noin 25 km.


Maanantai 17.02.2014
Elkku kävi lauantaina kokeessa Nilsiässä. Minua jännitti hyvissä ajoin etukäteen jo torstaista asti kuinka koiralle käy. Toista nollaa en mieluiten haluaisi ottaa tulostauluun, omat odotukseni tuloksesta olivat suunnilleen VOI2- tason tienoilla. Ajot ovat sujuneet vaihtelevasti viime aikoina ja toisaalta tiesin että Elkku pystyy myös ykköseen jos asiat sattuvat kohdalleen, toisaalta taas huonolla tuurilla emme saisi varmaan kolmosta kummempaa tulosta.
Maastossa Elkku irtaantui normaaliin tapaansa hakemaan. Se sai jäniksen ylös nopeasti, 14 minuutissa herättelemättä. Jänis pyöri melko pienellä alalla ja saimme kahden tuomarin voimin minuutit hyvin ylös. Ajo oli katkonaista ja syykin selvisi: Toinen tuomareista pääsi seuraamaan koiraa sekä jänistä lähietäisyydeltä ja koira todettiin melko tiukaksi äänenantajaksi. Elkun ollessa 6-7 minuuttia jäljessä jäniksestä haukkutiheys tippui heti viidentoista paikkeille. Pidempi välimatka jänikseen harvensi haukkua entisestään, ja 2. erässä huomasin itsekin jäniksen tultua pellolle, että Elkku seurasi jälkeä suu tukossa pitkän matkaa, laski sitten pari haukkua ja jatkoi seuraamista hiljakseen. Nooh, parempi vähän tiukka kuin aivan liian löysähaukkuinen koira.
Elkun kiinniotto olikin helpommin sanottu kuin tehty: Juuri erän loputtua pentu nappasi perslähdön jäniksestä ja kuljetti sitä, asetuimme toisen tuomarin kanssa koirapassiin tiheään koivikkoon. Saimme odotella puolisen tuntia kunnes tuomari huomasi jäniksen, syöksyi äkkiä jäljelle ja sai koiran pyydystettyä. Elmeri huusi, se ei olisi vielä halunnut luopua kuumasta jäljestä.

2. erän jänis löytyi myös helposti 20 minuutissa. Maasto olikin oikea kanitarha ainakin jälkien määrästä päätellen! Myös toinen jänis kiersi hyvin eikä aiheuttanut suurempaa päänvaivaa, vaan saimme kuunnella ajoa samoilta jalansijoilta koko erän ajan. Vaan kiinniotossa sai taas tehdä töitä. Elkku jäi jäniksestä aika paljon jälkeen ja seuraili sitä hiljaa. Lähdin koiran perään huutaen jatkuvasti ja Elkku tottakai juoksi karkuun. Se ei onneksi kuitenkaan pakoillut kauaa vaan hidasti vauhtiaan ja lopulta 400 metrin perässä rämpimisen ja huutamisen jälkeen sain Elmerin kiinni.

Vaikka Elkku ajoikin harvalla haukulla niin minuutteja sille kuitenkin kertyi yhteensä 168 mikä riitti hyvin VOI1-tulokseen. Maasto-oppaamme kehui koiraa ja ylituomarikin oli sitä mieltä että tästä tulee hyvä peli kunhan ikää hieman karttuu. Kilometrejä Elkku juoksi 18.

Kävimme myös eilen aamupäivällä metsässä. Aamuyöllä sekä aamulla tuli lunta ja Elkku sai kaivella miltei kolme tuntia ennenkuin sai jäniksen ylös. Se ei ehtinyt ajamaan kuin vajaan tunnin ennenkuin meidän piti ottaa se kiinni, sillä halusimme juoksuttaa myös toista koiraa.

Sunnuntai 10.02.2014
Läksimme aamulla metsään Ollin ja appiukon kanssa mielessä jäniksen kaato, jotta Elkku saisi vähän sytytystä ensi viikonlopun koetta ajatellen (jos koko koe edes järjestyy). Elkku haki noin puoli tuntia, ehti harhautua 700 metrin päähän josta se sitten viimein kaivoi herättelemättä jäniksen ylös. Koira ajoi sujuvasti tunnin kunnes Olli pääsi ampumaan jäniksen. Veimme Elkun uuteen paikkaan eikä se ehtinyt olla irti viittä minuuttia kauempaa kunnes se sai uuden ylösoton myöskin herättelemättä. Tätä Elkku ajoi vain puolisen tuntia ennenkuin hävitti jäljen ja läksi taas etsimään uutta ajettavaa "seuraavaan pitäjään". Siellä se törmäsi ajokoiramiehiin jotka ottivat koiran kiinni ja soittivat minulle. En viitsinyt enää lähteä viemään pentua uuteen maastoon kun olisi pitänyt siirtyä pidemmän matkaa, joten tänään tuli tämmöinen lyhyempi päivä. Matkamittariin tuli 18 km.


Perjantai 07.02.2014
Kävimme Tuusniemellä. Elkku sai jäniksen ylös herättelemättä parinkymmenen minuutin hakemisen jälkeen. Se ajoi hyvin noin tunnin verran, sitten syntyi noin vartin hukka tielle joka kuitenkin selvisi ja ajo jatkui vielä puolisen tuntia. Leksa pääsi ampumaan jänistä mutta ohi meni, sitten pupu lopulta otti kunnon ritolat ja koira hävitti jäljen. Elkku läksi reilusti pois hukkapaikalta etsimään uutta ajettavaa. Se kuitenkin harhautui matkoillaan erään talon pihalle josta haimme koiran pois. Uudessa maastossa Elkku sai taas ylösoton nopeasti muutamalla haukulla herätellen. Tätä jänistä se ehti ajamaan pari tuntia enemmän tai vähemmän sujuvasti, näin jäniksen kerran tiellä mutta liian kaukana ammuttavaksi. Siitä jouduin ottamaan koiran kiinni ja lähtemään kotiin. Koiran matkamittariin tuli n. 28 juostua kilometriä.

Lauantai 01.02.2014
Meidän piti lähteä tänään Kaaville kokeeseen mutta koe peruttiin pakkasen vuoksi ja ilmeisesti myös osaltaan siksi, että Elkku olisi ollut ainoa osallistuja. Läksimme siis ajattamaan kaverin luo Suonenjoelle, missä kävimme viime maanantaina. Lunta oli tullut aamuyön aikana 10 senttiä ja satoi jatkuvasti lisää, eikä missään näkynyt jäniksen hyppyäkään. Elkkuakaan ei paljoa katsella tarvinnut, hakulenkit olivat pitkin päivää 700-1000 metrin laajuisia, paras haku oli noin 1,5km päästä. Paistelimme makkaraa ja seurailimme tutkasta koiran menoa pitkälle päivään, sitten Elkku törmäsi lopulta kettuun ja alkoi kiivas ajo. Vähän alle puolessa tunnissa kettu oli kuljettanut Elkun noin kolmen kilometrin päähän naapuriseuran puolelle tielle josta pääsimme ajon väliin ja saimme koiran pyydystetyksi. Veimme Elkun vielä uuteen maastoon jossa se haki edelleen hyvin muttei saanut mitään ylös jäljettömästä metsästä. Matkamittariin kertyi 30km. Aion ilmoittaa koiran vielä Nilsiään kokeeseen, eipä sille tulosta saa elle yritä, eikä "kuivahaun" takia ainakaan tarvitse hävetä silmiä päästään.

Perjantai 31.01.2014
Kohti uusia seikkailuja...
Elkku oli viime lauantaina metsässä kahden viikon tauon jälkeen. Se otti ensimmäisen jäniksen herättelemättä ylös kymmenen minuutin irtiolon jälkeen ja ajoi helkkarin kovaa. Vauhtia oli tänään enemmän kuin järkeä ja ajo ei ottanut sujuakseen lainkaan, kun Elkku pyyhki vain sata lasissa eteenpäin jatkuvasti. Ensimmäisestä kahden tunnin ajoerästä jäi käteen seitsemisenkymmentä minuuttia tehokasta ajoaikaa.
Vein Elkun uuteen paikkaan ja se löysi jäniksen kahdeksassa minuutissa. Ajo lähti herättelemättä perslähtönä ja oli vielä kiivaampi kuin edellinen, eikä aikaakaan kun jänis pyyhälsi maantielle. Itse en mahtanut asialle mitään joten soitin Ollin hakemaan koiraa. Sillä välin Elkku oli jo jatkanut ajoaan tien toiselle puolen, kääntynyt ja tulossa uudelleen tielle. Olli sai koiran pyydystetyksi liikenteen seasta ja kertoi Elkun ajaneen kahta jänistä samassa ajossa: Tien oli ylittänyt koira ja kaksi jänistä samaan suuntaan, kaikilla noin 5 metrin välimatka toisiinsa. Ilmankos ajo kuulosti tavallista tulisemmalta!
Ja sitten kolmanteen paikkaan. Nyt koiralla meni ylösotossa enää yksi vaivainen minuutti... Elkku oli vauhdissaan. Jänis pyöri mukavasti pienehköllä alueella ja jäin paikoilleni seuraamaan ajon kulkua. Istuin aivan jäniksen polun vieressä ja siitäpä pupu hyppikkin heti ajon alussa: Kuulin takana rapsetta ja käännyin, selkäni takana jänis hyppäsi pois polultaan ja ohitti minut alle kymmenen metrin päästä jatkaen sitten rauhallisesti matkaansa pois. Elkku pyyhälsi parin minuutin päästä ohi huutaen kuin hinaaja.
Tämä ajo oli melko sujuva, ehkä koira oli saanut purettua enimmät virtansa pois. Pisin hukka oli seitsemän minuuttia kahden tunnin ajossa, sen verran jaksoin kuunnella ennenkuin lähdin hakemaan pyssyä. Passitusyrityksistä huolimatta jänis ei tullut samaan paikkaan toista kertaa ja otin lopulta koiran pois. Kyyti oli tänään aamulla kylmää, kun huippunopeus ajossa oli 30km/h ja hukallakin vielä luokkaa 10km/h. Onneksi iltaa kohden meno rauhoittui. Matkamittariin kertyi n. 40 km.

Olimme toisen kerran maanantaina metsässä. Tarkoituksena oli kokeilla Elkun kuivahakua, vieläköhän se osaa hakea jäljettömässä maastossa kun viimeaikoina se on päässyt miltei suoraan jäljille? Menin kaverin luo Suonenjoelle jossa jäniskanta on harvempi, lisäksi aamullinen lumisade sattui juuri sopivasti peittämään ne vähätkin jäljet. Elkku laskettiin matkaan. Se kävi tekemässä pari pienempää lenkkiä reilun 200 metrin säteellä, sitten teki yhden pitkän hakulenkin noin 600 metrin päähän. Sieltäkään ei löytynyt ajettavaa ja Elkku tuli takaisin. Koira oli sitä mieltä ettei maastossa ole mitään ja yritti saada meitä liikkeelle: Se tuli ulisemaan ensin kaverilleni, sitten minulle, ja kun emme huomioineet Elkkua millään lailla se alkoi haukkua minua. Odotin että koira lähtisi itse haravoimaan, sillä oli vielä yksi alue jossa se ei ollut käynyt pariasataa metriä kauempana. Kuitenkin kyllästyin pian pennun mielenosoitukseen: "Ala vaan mennä ehtimään! Minä en lähe mehtään juoksemaan, saat ihan itte ettiä jänikset!" huusin koiralle, se katsoi minua vähän aikaa ja lähti sitten uudelleen hakulenkille, juuri sinne minne halusin sen menevän. Elkku siirtyi 500 metrin päähän suolle, kaivoi siellä 20 minuuttia ja läksi herättelemättä ajamaan. Tyydyimme kaverin kanssa seuraamaan ajoa. Ajo oli sujuvaa, ainakaan oman kuuloni mukaan siihen ei tullut yli 5 minuutin hukkia lainkaan. Elkku ehti ajamaan vähän yli tunnin kunnes pihakoira sotkeutui ajoon. Elmeri läksi ensin tervehtimään pihakoiraa eikä sitten enää palannut hukkapaikalle vaan otti karkot 800 metrin päähän etsimään uutta jänistä. Meillä oli kuitenkin kaverin kanssa jo kiire kotiin ja muihin hommiin, joten sain pyydystää Elmerin kuusikosta jäniksenjälkikentästä, jossa se herätellä möläytteli harvakseltaan. Koiralle kertyi matkamittariin n. 25km.

Lauantai ja sunnuntai 11.-12.01.2014
Olin Elkun kanssa viikonlopun Leksan luona. Lauantai-aamuna koira viskattiin metsään, se haki nelisenkymmentä minuuttia kunnes otti herättelemättä jäniksen ylös. Ajo ei ehtinyt kestää kymmentä minuuttia kunnes jänis tuli Leksan eteen, Leksa ampui mutta jänis jatkoi juoksemistaan metsään. Lopputuloksen paljasti Elkku joka jäi metsään paikalleen n. 70 metrin päähän tiestä. Lähdin rämpimään perään ja Elkku tuli kohta minua vastaan, sitten se juoksi nopeasti takaisin kuolleen jäniksen luo. Annoin Elkun leikkiä ja vähän retuutella kaatoa, pentu näytti oikein ylpeältä kun sai "itse" jäniksen kiinni metsästä, se meinasi viedä koko ruhon mennessään.




Elkku läksi etsimään uutta ajettavaa. Se sai nopeasti ylös uuden jäniksen ja ajoi sen järven rantaan, lähdimme Leksan kanssa perään mutta pitkään emme ehtineet passittaa: Elkun ajoon sotkeutui ajokoira joka vei jäniksen mennessään, Elmeri tuli pian pois seasta ja lähdimme toiseen maastoon. Uudessa paikassa koira haki tunnin verran ennenkuin sai jäniksen ylös ja sitä se ajoikin useamman tunnin, katkonaista ajoa mutta kuitenkin. Olimme Leksan kanssa passissa hämärään asti mutta jänis ylitti tien liian kaukana ammuttavaksi. Elkku ei taaskaan antanut kiinni, yritin ensin huutaa sitä mutta turhaan, sitten pääsin näköetäisyydelle muttei Elkku tullut siitäkään kutsumalla luo. Kolmannella kerralla odotin koiraa suoraan jäniksen jäljellä tiellä mutta Elkku huomasi minut ennenkuin sain sen napattua, kääntyi kannoillaan takaisin ja katosi metsään. Arvelin että tuleehan se pakollakin kohta takaisin kun jänis oli mennyt juuri tästä mutta paskan marjat: koira kiersi minut niin kaukaa etten nähnytkään sitä, loikki tien yli ja jatkoi ajoaan toisella puolen tietä.
Sitten meinasi käydä köpelösti. Jänis teki isomman kierroksen ja Elkku tottakai ajoi perästä, sitten takaisin tullessaan koira jäi haukkumaan paikoilleen ojalle. Ajoimme Leksan kanssa kiireesti autolla läheisen talon pihaan ja läksin kuunvalossa, toimimattoman tutkan kanssa rämpimään tuntemattomaan maastoon koiraa kohti. Huusin koko matkan jatkuvasti koiralle "Tule tänne, tänne Elmeri!" toivoen, että se jaksaisi pysytellä vielä hetken pinnalla jos vaikka hyvinkin oli hukkumassa. Kimeä haukku kuului vielä kun pääsin paikalle, suonotkoon jossa parimetriä leveä oja oli tulvinut reilusti yli ja muodostanut kuutisen metriä leveän pehmeäpohjaisen rämeikön. Koko komeuden päällä oli puolisenttinen jääkuori, vain siellä täällä muutama sula ja virtaava kohta. Upposin itsekin rämeeseen "munia myöten" ja reväytin koipeni vetäessäni itseäni ylös. Venähtänyt reisilihas oli kuitenkin pientä siinä vaiheessa kun Elkku lakkasi haukkumasta. Joko se perkele meni hukkumaan? Onneksi tutka päätti juuri silloin alkaa taas toimimaan ja huomasin Elkun olevan kuivan maan puolella n. 90 metrin päässä ojan toisella puolella. Huusin koiraa ja se tuli, epäröi jonkin aikaa, molskautti sitten itsensä ojaan ja sain sen kiskottua vedestä mättäälle. Suunnistimme autolle ja selvisimme onneksi säikähdyksellä sekä kastuneilla vaatteilla. Koiran matkamittariin kertyi päivän aikana noin 40 juostua kilometriä.

Sunnuntai-aamuna kokeilimme jahtia uudelleen vähän turvallisemmalla seudulla. Aamulla karkotimme vahingossa rusakon ylös kävellessämme maastoon ja koira sai siitä heti ajon. Ehdin näkemään rusakon kolmesti mutta aina liian kaukana ammuttavaksi, ja kolmannella kerralla ohiajava auto pilasi ampumapaikan. Ajo kulki hyvin lukuunottamatta hukkaa joka syntyi kun pari autoilijaa ehti ajaa rusakon jättämien jälkien yli ennen koiraa. Lopulta rusakko kiisi autiotalon luo, jonka pihassa oli useita kivikasoja ja vanha riihi. Ajo katkesi sinne ja Elkku hetken pyörittyään lähti hakemaan uutta jänistä. Uusi ajettava löytyi vartissa, koira seuraili ilmeisesti karkkojäniksen jälkeä silloin tällöin haukahtaen, otti sitten kunnon lähdön ja ajoi tätä jänistä loppupäivän. Ajo oli taas katkonaista, näimme Leksan kanssa jäniksen kahdesti mutta taas liian kaukana ammuttavaksi. Koira oli pahimmillaan yli puoli tuntia jäljessä jänistä, lisäksi sakea lumisade sekä navakka tuuli saattoivat hieman sotkea menoa. Ajossa oli kyllä hyviäkin pätkiä, ja kokonaisuudessaan Elkku vietti kuutisen tuntia jäniksien perässä. Matkamittariin kertyi kolmisenkymmentä kilometriä.

Kokonaisuutena olen melko tyytyväinen koiran touhuihin. Se ei herätellyt lainkaan yöjäljelle, kylmähakua tosin on hankalaa arvioida kun maastot olivat hyvin jänisrikkaat. Harmittaa vaan ajon katkonaisuus, olen hieman kahden vaiheilla uskaltaisinko lähteä yrittämään koetta. Kokeet vaan alkavat olla vähissä tähän aikaan kaudesta. Mutta ehtiihän tuolla vielä starttaamaan ensi syksynäkin jos ajot vain sujuvat.

Maanantai 06.01.2014


Oltiin Elkun kanssa Tuusniemellä. Aamusta satoi lunta ja lisäksi alueella oli eilen ajatettu kolmella koiralla joten nuorelle Elmerille riitti päänvaivaa. Se näytti yrittävän ylös useita eri jäniksiä, se pyöri ensin pienellä alueella vaihtaen sitten paikkaa ja jatkoi taas tarkkaa tikkaamista. Ensimmäinen kaksituntinen hakuerä meni eikä ajoa saatu, sitten 2. erällä koira viimein sai yhden jäniksen liikkeelle, hakuaikaa ehti mennä nelisenkymmentä minuuttia eikä Elkku herätellyt. Jänis pyörähti ajossa yhden pienemmän kierroksen ja sitten otti ritolat hieman kauemmas, juoksi sitten hiekkatiellä ja hyppäsi hakkuuaukkoon. Autoilija ajoi jäniksen jäljen päältä ennenkuin koira ehti ajaa sen, lisäksi sen perusteella mitä jälkiä vähäisessä lumessa näin niin liikkeessä saattoi olla kaksi eri jänistä. Myös suomenajokoira seikkaili samassa maastossa, törmäsimme ajokoiramieheen matkallamme lähemmäs Elkkua. Nämä saivat Elkun pään sekaisin ja sille tuli pidempi hukka josta sitten otimme koiran kiinni. Tehokasta ajoaikaa tuli reilu tunti ja koiralle 23km matkamittariin. Elkku ei ollut matkasta moksiskaan, siihen jäi vielä reilusti menohaluja seuraavaa kertaa varten.

Perjantai 03.01.2014
Elkun lääkekuuri loppui 30.12. ja arvelin kokeilla koiraa hetken metsässä. Keli oli ok, pikkupakkanen ja hieman lumisadetta. Alkuun näytti ettei koira ollut paljon kummemmaksi muuttunut, sitten se kuitenkin katosi ja läksi herättelemättä ajamaan oltuaan irti puolisen tuntia. Ajo oli kiivas koiran päästyä pitkästä aikaa töihin, haukkua tuli nyt aivan normaalisti Elkun mittapuun mukaan. Ajossa oli yksi 13 minuutin hukka, muuten se oli sujuvaa. Tehokasta ajoaikaa tuli tunnin verran ennenkuin koira ajoi jäniksen naapuriseuran puolelle, hukkasi siellä jäljen hiekkatielle josta saimme Elkun napatuksi kiinni. Yritän viedä Elkkua maanantaina uudestaan, toivottavasti se toimisi silloinkin. Koiralle tuli kilometrejä 13.

Tiistai 17.12.2013
Käytin Elmeriä lääkärissä koska se ei viime aikoina ole oikein toiminut. Koirasta löytyi korvan ja nielun tulehdukset, joten ei ole ihmekkään jos se ei ole ollut aivan täydessä vireessä. Elkku on siis ainakin pari viikkoa sairaslomalla.

Perjantai 06.12.2013
Niinhän siinä kävi että kun löin koesuunnitelmat jäihin niin koira alkaa ajamaan. Olimme suolla ja Elkku otti jäniksen nopeasti ylös, ajoi sitä ihan hyvin ensimmäisen tunnin ajan ja näinkin jäniksen kahdesti, lisäksi se ehti juosta kerran selkäni takaa ollessani puhelimessa. En viitsinyt edes yrittää ampua jänistä heti, ajattelin että antaa koiran ajaa ainakin pari tuntia ja katsotaan sitten uudelleen josko pupu tulisi passiin. Kyllähän Elkku ajoikin, vaikka hukkia tuli se selvitti ne ja jatkoi menoaan. Noin tunnin verran ajo sujui hyvin, sitten se alkoi takuta enemmän kun jänis käytti paljon vanhaa ajojälkeä. Ajo jäi pyörimään tiheään vitelikkoon eikä passiin ollut asiaa, niinpä tyydyin kuuntelemaan koiran edesottamuksia kauempaa. Elkku oli ajanut noin 2,5h kun ajattelin yrittää ottaa sitä kiinni ja vaihtaa paikkaa, sain kuitenkin yrittää useamman kerran sillä koira ei ollut lainkaan halukas luopumaan ajostaan. Lopulta sain Elmerin kiinni mutten ehtinyt olemaan sen kanssa kuin tunnin verran uudessa maastossa ennen pimeää, sitten oli lähdettävä pois. Elmeri ei ehtinyt löytää toista jänistä.

Tiistai 03.12.2013
Peruin Rautalammmin kokeeseen menon. Ehkä Elkku olisi toiminut siellä, ehkä ei, mutta en aio ottaa enää sitä riskiä että saadaan taas vain nollatulos kokeesta. Elkun tulostaululle on sen parempi mitä varmemman päälle kokeisiin menon kanssa pelataan ja mitä vähemmän nollia se saa. Nuori koira, alle kolmivuotinen, kyllähän se vielä kokeisiin ehtii! Saahan nähdä, tietysti se nyt pistää metsässä parastaan ensi viikonloppuna juuri kun sain peruttua kokeen.
Elkkukin on aivastellut vähän viimeaikoina ja olen siitä huolissani. Ehkä olen hieman vainoharhainenkin jo, mutta pelkään että tähän tulee sama kuppa mikä on Amissa. Ei Elmeri aivastele läheskään niin paljoa mitä Ami, joinakin päivinä ei ollenkaan ja joskus pari-kolme kertaa, mutta silti jään jokaisen aivastuksen kohdalla miettimään "mitä jos?". Huuh, koiranpito alkaa olla hyvin, hyvin raskasta touhua kun on näin ylihuolehtiva emäntä... Todennäköisesti koirassa ei ole mitään vikaa, olenpahan vain vainoharhainen.

Sunnuntai 01.12.2013
Elkku oli eilen ja tänään metsässä. Eilisissä maastoissa oli hyvin jälkiä, mutta näytti että koira juoksi vain suunnasta toiseen ilman järjen hiventä. Näytti että tänään koirassa oli ehkä hieman liikaakin virtaa, se vain juoksenteli ympäriinsä eikä oikein osannut jäädä selvittämään yöjälkiä perusteellisesti. Jälkeä oli kyllä paljon, alueella oli juoksennellut ristiin rastiin jäniksiä ja kettuja, joten ehkä pentu oli hieman ihmeissään jälkipaljouden kanssa. Kun Elkku lopulta sai jäniksen ylös parituntisen hakemisen jälkeen se ajoi huonolla äänellä varttitunnin, hukkasi jäljen, yritti selvittää hukkaa puolisen tuntia ja tuli pois. Läksimme uuteen maastoon ja olin harmissani, Elkku ei ole edelleenkään kunnossa. Tavallisesti se antaa hyvin ääntä, GPS:n mukaan haukkutiheys on 70-80 luokkaa ajon sujuessa, mutta nyt haukkua tuli häthätään 40 tiheydellä ja haukku ei ollut normaali, se oli jotenkin "tylsistyneempi" mitä yleensä. Ja hukalla luovuttaminen ei ole lainkaan Elmerin tapaista! Jokin on pielessä mutten tiedä mikä.

Kun siirryimme uuteen maastoon alkoi sataa taivaan täydeltän lunta. Elkku lähti kyllä innokkaasti hakemaan eikä sitä paljon näkynyt irtilaskun jälkeen. Nyt näytti että se malttoi pysyä paremmin jäniksen jälkikentässä ja perata sitä, mutta eipä tästä ollut paljon apua kun sankka lumisade peitti jälkiä jatkuvasti. Jänistä ei enää löytynyt ja koira tuli huutamalla kyytiin.

Tänään otimme uusintakierroksen. Lunta satoi edelleenkin eikä maastossa ollut liiemmin jälkiä. Hakulenkki vei koiran kauas, ajo lähti reilu tunnin hakemisen jälkeen kuulumattomista. Menin lähemmäksi kuuntelemaan, ajossa oli joitakin katkoja mutta Elmeri selvitti ne. Edelleenkin ajo kuulosti jotenkin aneemiselta eikä yhtään Elkulta. Koira harhautui ajoineen naapuriseuran puolelle ja läksin ottamaan sitä kiinni, Olli tuli auton kanssa avuksi ottaen minut matkalta kyytiin. Kun pääsimme autosta ulos saimme kuulla Elmeriä sellaisena kuin minä sen muistan: Haukkua tuli suusta niin maan perkeleesti (tiheys tutkassa 91). Sitä olisi kuunnellut pidempäänkin mutta ei auta, emme voi seikkailla vierailla mailla, tosin koiran kiinni saaminen oli helpommin sanottu kuin tehty, Elmeri lähti tapansa mukaan loittonemaan kun yritimme huutaa sitä. Pääsin sitten rusakon jäljellä väijymällä aivan Elkun lähelle, noin kolmeenkymmeneen metriin, mutten ehtinyt sanomaan mitään kun koira kesken ajonsa huomasi minut, kääntyi salamannopeasti ympäri ja juoksi karkuun. Yritin juosta perään mutta eihän Elkkua kiinni saa harvassa kuusikossa juoksemalla. Olli pääsi sitten yllättämään Elkun ja kirjaimellisesti sukelsi lumeen nappaamaan koiran kiinni. Elmeri huusi kuin päätä olisi leikannut, "Miten katala temppu napata minut kiinni!!"
Kehuimme kuitenkin koiraa saatuamme sen kiinni ja lopetimme päivän siihen. Toivottavasti ajamisen nälkää jäisi näin hieman jäljelle ja se kasvaisi ensi viikkoon mennessä.

Torstai 28.11.2013
Ei hurraata huudettu tänäänkään, kävimme kaverin kanssa metsässä. Elkku otti nopeasti ajon muutamalla herättelyhaukulla ja lyhyellä jäljestyksellä. Ajo kuitenkin kuivui kokoon, haukku harveni harvenemistaan ja lopulta ajo vain loppui erään aution mökin pihaan. Koira pyöri aikansa pihassa ja läksi etsimään uutta ajettavaa, otimme sitten Elkun kiinni ja veimme uuteen kohtaan. Siellä Elmeri haki ensin noin 400 metrin säteeltä, ei saanut jänistä ylös ja tuli sitten nenäni eteen lorvailemaan. Minä en lorvailijoita katsele ja niinpä koppasin koiran autoon, riisuin siltä pannan ja päästinkin Amin metsään. Siitäkös Elkulla huuto ja itku alkoi, mutta mitäpä ei lähde hakemaan, näin siinä käy!
Mikä voi olla koirassa, se juoksi hurjan lailla pari viikkoa sitten metsässä, kiinnisaanti oli monena kertana vaikea eikä koira nyt oikein halua tehdä mitään. Mikä laiskuus siihen on iskenyt?

Sunnuntai 24.11.2013
Eilinen koe ei sujunut sitten millään. Elkku haki kohtalaisesti, joskin vähän läheltä mutta mitäpä sitä kauemmas lähtemään kun jäniksetkin olivat melko äärellään. Se sai nopeasti ylös ja pölläytti ajaa hetken, mutta ajo oli takkuilevaa eikä ääntä meinannut tulla kunnolla. Välillä jopa näytti että Elkku seurasi jänistä pätkän ääneti ja haukkui vasta sitten päästessään aivan kantaan. Mikähän lie ollut, en tiedä. Harmittaa kylläkin, kun koira ajoi viikko sitten hienosti ja nyt kävi näin, mutta aina ei voi onnistua. Tänään isäntä vei Elkun metsään, sen haku oli parempaa ja reippaampaa mitä eilen muttei koira saanut jänistä liikkeelle parissa tunnissa, kenties sankka lumisade vaikutti asiaan. Koira tuli nyt huutamalla pois tyhjästä metsästä mutta voi mikä huuto siitä alkoi kun se ymmärsi että päivä oli pulkassa! Muutama tunti oli aivan liian vähän ja Elkku yrittikin vielä karata autosta metsään siinä kuitenkaan onnistumatta.
Täytyy nyt yrittää käytellä koiraa sen minkä ehtii ja katsoa josko saisimme jostain tuomarin Rautalammin ajokokeeseen 7.12., ehkä siellä koira pelaisi paremmin.

Tiistai 19.11.2013
Elkun kanssa on ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Se on saanut metsää ainakin jos ei muuta, parhaimmillaan viitenä päivänä peräkkäin ja vielä yhtenä yönäkin. Intoa siltä ei puutu, into vain tuntuu kohdistuvan vääriin eläimiin: Kyytiä ovat saaneet jänikset mutta pariin otteeseen myös kauriit. Kauriinajoille olen tehnyt nyt niin, että kun tavoitan koiran sorkkien perästä niin päivä loppuu siihen. En sano sille yhtään mitään enkä rankaise, vaan päivä on vain pulkassa.
Jäniksenajot ovat sujuneet vaihtelevasti. Ylösottoihin on kulunut aikaa neljästä minuutista kahteen tuntiin ja ajojen pituus sekä sujuvuus on ollut milloin mitäkin, nenä kuitenkin tuntuu pelaavan sillä Elkku ajeli pari viikkoa sitten jänistä turvesuon yli. Olen keskittynyt viime aikoina enemmän jäniksen saamiseen kuin kellon vahtimiseen, joten kovin täsmällistä tietoa ajominuuteista ei ole.

Viime keskiviikkona olimme ajattamassa Elkulla Leksan kanssa ja Leksa ampui jäniksen reilu tuntiseen ajoon. Ajossa ei kovin pitkiä katkoja ollutkaan ja aina vaan parempi kun pennulle saadaan kaatoja. Ylösottokin oli nyt hyvä, aikaa ei mennyt varttia pidempään.


Läksimme etsimään uutta. Väliin tulikin yksi tyhjä hakuerä, ja veimme koiran vielä iltapäivästä kolmanteen paikkaan. Elmeri jäljitti pitkälle ja siksi arvelin sen olevan hirven perässä, koira lähti jäljityksen päätteeksi ajaamaan kiivaasti. Kiivas ajo loppui kuitenkin kuin seinään pellon laidassa ja Elkku jäi hyvin päämäärättömänä pyörimään pellolle ja tielle. Tavallisesti hirviajo ei aivan näin helposti katkea, mitähän tapahtui? Menimme autolla lähemmäs ja auton huomatessaan Elkku juoksi heti paikalle, kiersi autoa ja hyppäsi nopeasti kyytiin kun ovi avattiin. Menin tielle katsomaan jälkiä ja noin 50 metrin päästä ne löytyivätkin, aivan kuumat hirven jäljet. Olikohan hirvi kenties antanut koiralle hieman sorkasta? Tai sitten metsässä oli jotakin muuta mikä oli saanut pennun tolaltaan, jotain oli nyt pielessä. Jos hirvi olikin käynyt koiran kimppuun niin sehän on vain hyvä asia, oppiipahan jättämään sorkkaelukat rauhaan! Elkku selvisi säikähdyksellä mutta joskus hirven pelissä voi käydä huonomminkin.

Sunnuntaina oli taas myrskyisä jahtuupäivä. Ollikin oli matkassa ja sai ammuttua Elmerille jäniksen heti aamutuimaan. Menimme uuteen maastoon ja koira haki kauan lähtien sitten ajamaan. Samassa Tracker päättikin sanoa sopimuksen irti ja koira hävisi kartalta. Yritimme passata sen verran mitä pystyimme, haukkua kuului vain ajoittain myrskytuulen lomasta. Leksa ampui iltapäivällä toisen jäniksen, odottelimme koiraa paikalle mutta eipä se tullutkaan, ammuttu jänis oli vain pompannut pois ajon tieltä ja toinen jatkanut matkaansa koiran edellä.
Ajo lakkasi pian kuulumasta ja tuuli yltyi, tutka oli edelleen pimeä. Ajelimme autolla ympäriinsä ja yritimme kuunnella ajoa mutta mitään ei kuulunut, vain muutamia vaimeita haukkuja siellä täällä muttei mitään mistä olisi voinut kunnolla päätellä koiran suuntaa. Lopulta saimme koirasta tutkaan havainnon noin kolmen tunnin jälkeen istuessamme kahvipöydässä, Elkku ajoi jänistä aivan Leksan pihan tuntumassa. Lähdimme Ollin kanssa kiireesti koiraa kohti ja pääsimme lähelle, aivan muutamaan kymmeneen metriin huutamaan, muttei Elmeri ollut samaa mieltä kotiinlähdön suhteen. Ajo vain yltyi pimeässä jäniksen laskiessa koiraa lähemmäs eikä Elkun poissaannista ollut toivoakaan. Odottelimme Leksan luona koiraa seitsemään asti ja päätimme sitten lähteä ajamaan Kuopioon. Maanantai oli kuitenkin työpäivä, Elmeriä ei saanut ilman tutkaa kiinni ja se on ennenkin tullut Leksan pihaan reissuiltaan. Katsoin tutkasta koiraa vielä kymmenen maissa illalla kun satuin saamaan paikkatiedon, siellä se ajoi edelleenkin myrsky-yön keskellä. Elkku raahautui yöllä kolmen maissa Leksan ovelle haukkumaan ja pääsi viimein sisälle 18 tuntisen päivän jälkeen. Sain hakea aamulla hyvin väsyneen ja hyvin syöneen työmiehen kotiin.


Sunnuntai 20.10.2013
Nytpä jäniksen jälkeä riittikin. Elkulla meni ylösotossa aikaa jälkipaljouden kanssa, se taisi nujuta jäljillä parisen tuntia suunnaten koko ajan lähemmäs ja lähemmäs maantietä. Menin sitä jo tielle vastaan ja huutelin tulemaan pois, voisimme ottaa uuden erän jossain hieman kauempana tiestä. Kerkesin huutaa kahdesti ja samassa jänis vilahti juosta harvan kuusikon läpi, koira alkoi kiljua perässä kuin rantapiru. Jäpö otti kunnon karkot varmaankin huutamiseni vuoksi, se juoksi yli kilometrin päähän onneksi poispäin maantiestä. Koira ehti ajamaan reilun puoli tuntia kunnes jänis tuli takaisin makuulleen ja ponkaisi pikitielle, siitä sain Elkun kiinni ja vein uuteen maastoon.
Elkku etsi uutta ajoa tunnin verran, ajoi sitten taas puolisen tuntia, hukkasi jäniksen eikä löytänyt sitä enää. Annoin koiran nujuta metsässä niin kauan kunnes se tuli itse pois noin kolmen maissa (laskettiin kahdeksalta irti). Edelleenkään ajot eivät olleet pituudella pilattuja. Kumpikaan koira ei oikein nyt toimi sillä tavoin niinkuin ne voisivat parhaimmillaan tehdä.

Perjantai 18.10.2013
Ensilunta satoi yöllä ja päivällä reilusti, ainakin 25 senttiä. Jänis ei ollut liikkunut lainkaan ja vaikka kävimmekin metsässä ei mitään löytynyt vaikka yritystä oli, Elkku etsi parhaimmillaan noin kilometrin päästä.

Keskiviikko 16.10.2013
Elkulla kesti ylösotossa vaikka kelissä ei pitänyt olla mitään vikaa, normaali pakkasaamu. Se nujusi jäljellä kolme tuntia, löysi sitten jäniksen ja ajoi sen aivan nenäni edestä tielle. Siihen tiehen ajo päättyikin, koira oli aivan hukassa eikä ymmärtänyt jäljestä mitään. Mikähän nyt on vikana? Viimeaikoina tiellä ajaminen on kyllä sujunut muuten.

Sunnuntai 13.10.2013
Lähdimme appiukon ja Elkun kanssa tuuliseen aamuun ajattamaan. Ulkona oli varsinainen myrsky! Elkku otti jäniksen ylös reilun puolen tunnin päästä irtilaskusta ja ajoi katkonaisesti, jänis teki metsässä omia sotkujaan ja ehti välillä makuullekin, jolloin koira sai taas pari perslähtöä selvitettyään pidemmät hukat. Elmerillä oli taas hieman enemmän vauhtia mitä järkeä, se juoksi pariin kertaan hukan ohi ja kertaalleen käskin sitä ihan suoraan menemään tietä pitkin takaisin sinne mistä oli tullutkin, kun pentu oli kiitänyt eteenpäin hieman liian pitkän matkan. Elkku ehti nujuta reilun parituntisen jäniksen kanssa (hukat mukaanluettuna) kunnes pupu erehtyi tielle appiukon eteen. Ukko ampua lojautti sitä vanhalla yksipiippuisella Tähdellä ja jäniksen juoksu päättyi. Elmeri olisi halunnut mielellään vielä jatkaa mutta meille riitti metsästely, hyvä homma että pentu sai taas varmistusta siitä että mitä täällä oikein ajetaan.



Perjantai 11.10.2013
Käytiin kotikonnuilla metsällä. Elkku lähti reippaana hakemaan ja pysyi (onneksi) siedettävän pienellä alueella. Se otti jäniksen ylös vajaan tunnin etsimisen jälkeen ja ajoi sitä ehkä vartin pöläyksen hävittäen sitten jäljen. Kun koira ei saanut hukasta selkoa kävelin lähemmäs ajatuksena lähteä toiseen paikkaan. Maastossa oli hieman ruuhkaa, kuulin dreeverien ajoa monelta suunnalta ja niin kuuli myös Elkku, se höristi korviaan, paikansi haukun suunnan ja pinkaisi täyttä päätä toista koiraa kohti. Älysin mitä Elkulla oli mielessä ja läksin kiireesti juoksemaan perään ja huusin niin paljon kun pystyin jotta koira kääntyisi takaisin. Onneksi vieras ajo lakkasi lopulta kuulumasta ja Elkku kääntyi pois matkaltaan.
Uudessakin maastossa kuulimme vierasta ajoa, kielsin Elmeriä tiukasti kun se silminnähden mietti sännätäkö taas hakkua kohti. Ihmeellistä kyllä Elkku uskoi kieltoa ja etsi tunnin verran omaa jänistään, eikä yhtään välittänyt vaikka toinen koira ajoi välillä hieman lähemmäskin. Elkku sai toisen jäniksen ylös, ajoi sitäkin 15-20 minuuttia ja hävitti sen ampumarata-alueelle. Sen pituinen oli se reissu, otin koiran melko nopeasti pois hukalta jotta ehtisimme ajoissa kaupunkiin Ollia hakemaan.

Torstai 10.10.2013
Katselin pentukuvia. Yritin etsiä yhtäläisyyksiä pennun ja aikuisen rakenteessa, jotain josta voisi hieman päätellä millainen pennusta kasvaa. En tosin löytänyt paljon, ehkä kevyen pään (suhteessa runkoon) ja vahvat jalat jotka ovat säilyneet pennusta aikuisuuteen. En kyllä ole kovin harjaantunut näitä katsomaankaan.
Jos Elkku alkaa nyt ajamaan enemmän jänistä ja kettua jättäen samalla hirvet vähemmälle huomiolle voisi senkin koekäyttöä ajatella. Ainakin virtaa koirassa riittää, kunhan se vain keskittyisi oikeisiin elukoihin. Huomenna pitäisi taas lähteä kokeilemaan onneaan metsään.




Sunnuntai 06.10.2013
Elkku oli eilen metsässä. Se löysi jäniksen nopeasti, ajoi sen kuitenkin naapuriseuran puolelle josta koira oli haettava pois. Uutta ajettavaa ei enää löytynyt. Jos jotain positiivista niin ainakaan koira ei lähtenyt tuoreille hirvenjäljille.

Torstai 03.10.2013
Treenejä alkaa olla takana puolisentoista kuukautta ja autolle on tullut enemmän kilometrejä kuin laki sallii. Silti tuntuu että koirat ovat jääneet liian vähälle käytölle, nyt ne pääsevät 1-2 kertaa viikossa metsään kun taas mielestäni paras tahti olisi 2-3 päivänä viikossa. Mutta minkäs teet, opiskelevina ja töitä tekevinä ihmisinä ei minulla ja Ollilla riitä aika aivan kaikkeen. Ja kai tämäkin käyttö on tyhjää parempi. Jos maastoja olisi lähempänä niin koirat saisivat varmasti enemmän metsää.
Nenäpunkki on kaupungissa asuvalle metsästyskoiralle tuttu vieras. Minua ärsyttää tuo kyseinen loinen niin paljon, sillä se tarttuu ja leviää kuin kulovalkea ja kaupungissakin löytyy aina joku irtokoira joka saattaa tulla lenkillä vastaan. Toisaalta onkin onni että omat koirani ovat melkoisia remmiräyhääjiä, ne nostavat niin suuren metakan koiran tavatessaan ettei kovin moni koira tule ensimmäisenä lähelle haistelemaan. Vaikka välillä tuntuu ettei nenäpunkin tarttumiseen tarvitse mitään koirakontaktia, kunhan vain haistelee samaa puskaa jonkin punkin kantajan kanssa niin heti alkaa ryystäminen.

Lääkitsin koirani metsästyskauden alussa nenäpunkkeja vastaan ja olen sen jälkeen välttänyt kaikin keinoin koirakontakteja näiden kanssa. Välillä tuntuu että koira ovat aivan kuutamolla hajujen suhteen, välillä ne taas ajavat ihan hyvin. Onko vika koiran taidoissa, nenässä vai kelissä? Lisäksi olen huomannut jo viime vuoden puolella että koirat tirskuvat kotona ollessaan paljon. Aina herätessä, innostuessa, tullessa ulkoa sisälle alkaa aivastelu. Mutta ulkona tai tarhassa ollessa aivastelua ei ole lainkaan tai sitten jokin yksittäinen tirskaus silloin tällöin jos ollaan juuri tultu metsästä (olen laittanut tämän heinänsiementen piikkiin). Onkohan meillä kerrostalossa huono sisäilma vai onko koirilla sittenkin nenäpunkkeja? Nenäpunkkilääkitys ei ole suuresti vaikuttanut aivastelun määrään, ja sen verran olen huomannut että meille kertyy aivan älyttömästi pölyä kaikkialle. Tämä hieman stressaa minua, sillä nenäpunkkisen koiran kanssa on ihan turhaa mennä kisoihin tai treenaamaan, mutta kun varmuutta asiasta ei ole. Jotkut sanovat että nenäpunkki tarttuu vain koirasta toiseen, toisten mielestä se voi tarttua myös ympäristöstä ennen pakkasten alkua. Varminta olisi myrkyttää koirat kahdesti, alku- ja loppusyksystä, mutta kenen rahat siihen riittävät ja toisekseen ei ole terveellistä koirallekaan olla koko ajan lääkekuurilla. Täytyy vielä zoomailla tätä tilanteen kehittymistä.

Lauantai 28.09.2013
Aamusta päivä alkaa. Elmeri karkasi etsimään jo ennen varsinaiseen maastoon pääsyä. Se merkkasi yöjäljen parilla haukulla muutaman sadan metrin päässä sillä välin kun itse taistelin tutkan kanssa, Tracker kun teki kaikenlaisia temppuja eikä suostunut toimimaan. Kun viimein sain koirasta paikkatiedon se oli jäljittänyt jotakin eläintä 800 metrin päähän. Lähdin kävelemään lähemmäs ja samaan aikaan kun pääsin suunnilleen Elkun kohdille se läksi ajamaan siihen suuntaan mistä oli tullutkin, joten sain kääntyä kannoillani ympäri täyskäännöksen. Seurasin koiraa mutta kun ajo oli edennyt suorahkosti noin kilometrin verran totesin että kilpajuoksu koiran kanssa on turhaa. Olli oli ottanut oman koiransa kiinni ja tuli sitten avuksi Elmerin pyydystykseen. Kävin katsomassa tien penkalla jälkiä siitä mistä Elkku oli ajanut yli ja löysin hiekasta ketun puumerkin. Niinpä niin.
Tracker ei edelleenkään toiminut kunnolla, onneksi koira jäi ajoineen pyörimään kuuloetäisyydelle järven rantaan ja kun viimein saimme paikkatiedon niin ajo oli kulkeutumassa tielle, jonka varresta saimme koiran kiinni. Ketun ajaminen ehti kestää reilu tunnin, sikäli mikäli ajoeläin ei vaihtunut välissä.
Elkku vietti sitten pari tuntia autossa kun kävimme Nallen kanssa vielä jatkamassa ja samalla puolukan keruussa.
Nallen jälkeen Elkku laskettiin vielä matkaan eikä se kauaa pyörinyt kunnes läksi ajamaan. Ajon kulusta pystyi jo päättelemään että edessä kulki jänis, yritimme passata sitä parissa eri paikassa mutta turhaan. Elkku oli ajanut pari tuntia kun ajattelimme luovuttaa passittamisen. Elkku pyöri tien lähellä ja Olli oli lähdössä ajamaan autolla, päätin itse vielä kävellä viimeiset parisataa metriä pyssyn kanssa tiellä auton edeltä, eihän sitä koskaan tiedä jos jänis tulisi vastaan...
Ja niinhän se tulikin! Ehdin kävellä satakunta metriä kun jänis juoksi hiljalleen vastaan tietä pitkin. Se pysähtyi istumaan ja kääntyi sivuttain katsomaan minua, sain hyvin aikaa nostaa pyssyn ja tähdätä. Ammuin kerran ja jänis hyppäsi ojaan, vaan kun menimme Ollin kanssa sitä etsimään emme löytäneet mitään. Oliko matka muka liian pitkä? Ammuin aivan varmasti kohti joten siitä ei voinut olla kiinni. Katsoin vielä varmuudeksi hieman sivummalta ja lähempää tietä, siellä kuollut jänis odotti kuin odottikin löytäjäänsä mättään nurkalla. Koira tuli kaadolle vasta puolen tunnin kuluttua, yritimme hyvitellä sitä niin paljon kuin osasimme. Toivottavasti Elkku nyt unohtaisi hieman noita sorkkaeläimiä ja keskittyisi pienemmän riistan etsimiseen.



Perjantai 20.09.2013
Leksan luona. Koira etsi 6 tuntia jänistä saamatta sitä ylös. Kun olimme lähdössä kotiin se sitten löysikin jäniksen ja läksi ajamaan, jänis tuli Leksan eteen tielle n. 10m päähän seisomaan. Leksa yritti ampua mutta ase ei lauennut, vain klikkasi, yritin paikata tilanteen mutta en enää ehtinyt vaan jänis jatkoi kiireesti matkaansa. Koira oli otettava kiinni kun oli kiire kotiin.
Lauantainakin Elkku oli metsässä. Ensimmäisenä se hätyytti hetken peuraa, onneksi sain koiran ajon välistä kiinni. Sitten Elkku haukkui supin kiven alle, supiakaan ei saatu ammuttua vaan se jäi luolaansa. Elkku heitti vielä reilun hakulenkin 1,5km päähän, liekö hakenut vai jäljittänyt jotain, mutta ajoa ei syntynyt.

Lauantai 14.09.2013
Voi mikä epäonnen päivä. Aamusta menimme Leksan kanssa metsään. Elmeri nappasi puolessa tunnissa jäniksen liikkeelle ja kuljetti sitä, jänis tuli tielle Leksan selän takaa juuri kun mies tähyili toiseen suuntaan. Kun Leksa sitten kääntyi, iso jänis loikkasi 30m päästä metsään kuin salama, koira tuli pian perästä. Sitten jänis hävisi koiralta metsään. Leksa harmitteli hirveästi mutta sanoin että tuleehan noita tilanteita muitakin.

Seuraavaksi olimme pihalla passissa, koira otti ylös rusakon. Vahtasin haulikko tanassa rusakkojen tavallisimmalla kulkureitillä keskellä pihaa ja Leksan emäntä seisoi hieman taaempana seuraten jännittyneenä jänisjahtiamme. Kuinka ollakaan, rusakko kävi viuhahtamassa aivan emännän jalan juuressa täyskäännöksen, eihän sitä pystynyt ampumaan kun toinen seisoi edessä. Rusakko kävi sitten Leksankin luona pellon laidassa mutta vanha mies ei oikein ollut hereillä, ristiturpa tuli liian lähelle kääntymään parin metrin päähän ja katosi taas silmänräpäyksessä. Tämäkin sitten hävisi koiralta,sitä ennen tosin nähtiin mukava tieajo: Rusakko oli pistellyt hiekkatietä pitkin parisataa metriä, auto meni välissä ja koira ajoi silti tiepätkän täydellä soitolla. Mukavaa että homma luistaa.

Noh, Elkku löysi vielä kolmannen kerran rusakonpojan, odottelin tiellä passissa. Leksan poika oli käynyt etsimässä metsoja ja käveli pyssyn kanssa vastaan. Samassa rusakko tuli tielle ja loikki vastakkaista puolta kävelijän tahtiin, tietenkään en voinut ampua ettei toinen saisi hauleja saappaisiin. Yritin viittoa miehelle että ammu rusakko, mutta mies ei käsittänyt ja arveli että rusakko juoksisi hänen ohitseen niin että saisin itse kaataa sen. Niin ei käynyt, rusakko kääntyi miehen kohdalla ja hyppi metsään. Mies kysyi vielä olisiko ollut tärkeää saada kaato, no eipä Elkulle ole mitään ammuttu kahteen vuoteen...

Ja sitten sunnuntaina koira laskettiin pihasta irti. Se otti ylös puolessa tunnissa ja ajoi kovaa. Ajo kiersi pienellä alueella aivan jäniksen lailla ja appiukko meni jo passiinkin, sanoin piloillani että ota rihlakko matkaan niin saat ampua hirven... Mies odotti jänistä, vaan vastaan kävelikin kuusipiikkinen sarvipää aivan koira kannoillaan. Hirvi ei paljon välittänyt Elmeristä joka huusi sen kannassa kiinni niinkuin syötävä, ja sonni seisahtui katsomaan hölmönä appiukkoa joka huusi "Elmeri perkele!". Jotta se siitä, kyllä, rusakon kaato olisi ollut erittäin erittäin tärkeää. Mutta tilanteita tulee...

Lauantai 07.09.2013
Viisi tuntia hakua eikä ylösottoa. Alueella on jäniksiä, siitä ei ole kysymys, minusta vain tuntuu että Elmerillä oli muuta jäljitettävää: Se laski pari herättelyhaukkua ja läksi sitten tekemään melko varmoin ottein suoria linjoja pitkin metsää ja laajalti. En tiedä mikä elukka siellä oli kulkenut, se voi olla ihan mikä vain, mutta ajoa ei saatu.

Tiistai 03.09.2013
Elmerillä oli taas Elmerin päivä. Se laskettiin irti Amin jälkeen aamupäivästä ja koira puursi hakea parisen tuntia saamatta mitään ylös. Jopa hevonen karkotti laitumeltaan yhden jäniksen tällä välillä- jänis juoksi pihan läpi aivan muina miehinä neniemme edestä kun juttelimme Leksan kanssa autoon nojaten ja viiletti kohta takaisin samaa reittiä. Koira vaan ei ääntäkään päästänyt ja kun se viimein saapui ottamaan yhteyttä, oli jälki sen verran haihtunut ettei Elmerin nenä enää tarttunut siihen.
Sitten lopulta, pitkän puurtamisen jälkeen, Elkku sai jotain ylös metsästä mäen rinteestä. Liekö ollut vanha torvi jänis vai mikä, mutta koira viiletti ajoineen taas kilometrin verran suoraan pienen lammen päähän olevalle metsätielle, hukkasi sinne ja tuli sitten pois. Elukka varmasti piiloutui, sillä tienylitys ei tavallisesti saa Elkkua luovuttamaan. Emme lähteneet enää etsimään uutta ajoa, kun päivä oli kääntymässä iltaan ja kotiinkin oli lähdettävä. Koira oli ylittänyt matkallaan tien ja kävimme Leksan kanssa katsomassa jälkiä, ainakaan sorkankuvia ei näkynyt penkoilla tai pehmeässä sorassa joten hirveä se ei sentään ajanut.

Sunnuntai 01.09.2013

Meidän piti lähteä porukalla jänisjahtiin, mutta koira päättikin sitten tehdä omat reissunsa. Se otti suoraan vainun, juoksi metsään nelisensataa metriä ja läksi ajamaan. Ajo eteni, eteni ja eteni... Ajettavasta ei ollut mitään tietoa mutta ei se ainakaan jänis ollut. Ami laskettiin tilalle metsään ja Olli lähti hakemaan Elmeriä. Elkku juoksi 4-5km matkan kunnes se saatiin kiinni hukkapaikalta, eikä koskaan selvinnyt mitä se ajoi sillä ylitettyyn hiekkatiehen ei jäänyt jälkiä tien pinnan ollessa kova, hukkapaikalla oli sekä mäyränpesä että hirvien ja kauriiden jälkiä, lisäksi ajon lähtöpaikalla on nähty liikuskelevan kettuja, hirviä ja kauriita. Joten päivän arvoitus, mikä elukka?



Tiistai 27.08.2013
Tänään saatiin ylösottoja, läksin Elkun ja appiukon kanssa metsälle. Koira löysi jäniksen kymmenessä minuutissa, otti ylös herättelemättä, ehti ajaa parikymmentä minuuttia kunnes jänis katosi saraanille. Elmeri pyöri hetken hukkapaikalla ja otti ylös uuden ajon, pöläytti puoli tuntia ja hukkasi jäniksen taas. Huusin koiran pois kun se läksi tunnin selvityksen jälkeen hukalta omille teilleen ja menimme uuteen maastoon. Elkku etsi siellä hyvin perusteellisesti pyörien reilun kaksi tuntia ja läksi sitten taas omille teilleen, tällä kertaa ihan perusteellisesti. Se karkkosi pitkin metsää, ääntäkään päästämättä puolentoista kilometrin päähän maastosta johon se viimeiseksi laskettiin. Taaskaan en tiedä menikö se sinne hirvenjälkiä pitkin vai omia aikojaan, koira saatiin kiinni aivan niemen kärjestä rantaluteikosta, joka kaiken lisäksi vielä on luonnonsuojelualue.

Maanantai 26.08.2013
Tyhjän hakua. Elkku läksi metsään, juoksi sieltä kylätielle ja sieltä tietäpitkin 800 metriä huikaten sitten omaan maastoon, josta ei saanut mitään ylös. Jotta näin tänään.

Sunnuntai 25.08.2013
Minun piti lähteä Elkun kanssa vain nopeasti käymään illasta metsässä. Elmeri etsiskeli pienellä alueella tunnin verran ja päätti sitten lähteä livohkaan, se juoksi melko suoraan miltei kilometrin päähän ja alkoi ajaa siellä jotakin elukkaa hirmuista kyytiä. Tuollaisen jäljityksen päätteeksi en epäillyt mitään muuta kuin sitä, että koira on taas sekaantunut hirvihommiin. Alla kuva hausta juuri ennen ajon alkua:


Ajo kuitenkin kesti kauan pienehkössä alassa ja hukkiakin tuli joitakin. Yleensä hirviajot menevät vain kilometritolkulla suoraan eikä tämä vaikuttanut ihan sellaiselta. Ehkä koira jäljitti ensin hirveä ja vaihtoi isoon jänikseen, en osaa sanoa varmaksi. Jokatapauksessa minulla meni myöhään, kun koira pyöri pimeän tullessa ajoineen niin korvessa ettei sen poissaannista ollut paljon toiveita (ei hirveästi innostanut lähteä öiseen metsään ilman valonlähdettä juoksemaan koiran kanssa kilpaa). Onneksi koira hukkasi eläimen metsään ja tuli parin tunnin ajon jälkeen sen verran lähelle peltoa, että kuuli kun huusin sitä pois ja niin päästiin nukkumaan. Alla vielä kuva ajojäljestä:


Lauantai 17.08.2013
Syksy saapui ja koirat ovat alkaneet kiinnittää enemmän huomiota ympäristön hajuihin. Ehkä nenäpunkkilääke puree tai pojat vaistoavat ettei jahtikausi ole kaukana, joka tapauksessa tuntuu että riistanjälkiä löytyy nyt joka puolelta. Elmeriä eivät jäljet liiemmin hetkauta, kyllähän se niistä on kiinnostunut ja seuraa hajuja mutta mitään kummempaa ei tapahdu. Ami sen sijaan riemastuu jos se löytää jäljen, häntä lyö koiran kyljeltä toiselle eikä sitä tahdo saada pois jäljeltä. Jos vielä itse erehdyn avaamaan suuni ja sanomaan jotain, kuten "Ai, hyvä!" tai "Ai Pupu!", menee lenkkeily kokonaan pipariksi kun koira rypee pusikoissa nenä metsänpohjaan liimattuna, yrittäen innoissaan löytää jokaisen jäniksen hypyn. Olen siis oppinut pitämään suuni, vaikka Amin ilo onkin tarttuvaa.
Amin kanssa olemme käyneet rallytokossa muutaman kerran, koira on tykännyt siitä ja miksikäs ei, koska namit ovat hyviä ja vaaditut tehtävät vielä helppoja.
Elkusta ei vissiin tule agilitykoiraakaan. Harmillista, ehdin jo jossain vaiheessa elätellä toivoa että päästäisiin harrastamaan sitäkin. Mutta ei väkisin, koiraa ei ole kiinnostanut kentällä muu kuin nuuskiminen. Onneksi sentään hiljaisuusharjoittelu on mennyt hyvin parina viime kertana, treeneissä ja mätsäreissä huuto ei ole aivan yhtä jatkuvaa kuin aiemmin. Tosin saapahan nähdä mitä näyttely tuo tullessaan ensi viikolla, voi olla että siellä huuto on taas sanoin kuvaamaton.

Koirien irtilaskua odotellaan täälläkin. Leksa soitti jo viikko sitten että tulenko ajattamaan ja miksikäs ei, ainakaan Tuusniemen saloilla ei ole koiramiehiä tungokseksi asti. Ami lähtee matkaan aloituspäivänä, sitten seuraavana Elkku ja torstaina taas Ami jos vain suinkin mahdollista. Olen päättänyt panostaa tänä vuonna enemmän Amin koekäyttöön jos koira vain yhtään pelittää, nuorempi Elkku joutaa odottamaan ensi vuoteen. Toki sitäkin käytetään metsässä mutta noin kokeita ajatellen nostan tämän vanhemman etusijalle. Jos nyt ehdin yhtään mihinkään, katsotaan miten kouluhommat alkavat sotkemaan harrastusta.

Olimme pari viikkoa sitten Pieksämäellä poikien kasvattajaperheen "mökillä". Siellä oli pyörinyt villikissa viimeaikoina ja syykin sitten selvisi kun koirat laskettiin pihatarhaan. Villikissa oli tehnyt pennut ulkorakennukseen, vaikka pennut olivat keväisiä ja pystyivät kiipeämään sekä juoksemaan, sai Ami yhden kiinni ja ehti tappaa sen. Emme tienneet etukäteen kissanpennuista ja minua hieman harmittaa pienen kisun puolesta vaikka lähtö olikin nopea. Villikissat tosin eivät kuulu luontoon ja pentua olisi talvella voinut muutenkin kohdata kuolema nälän, pakkasen tai jonkin eläimen toimesta, mutta siltikin. Mitä jos se olisikin ollut jonkun lemmikki? Täytyy olla koiran kanssa varovainen kissojen lähettyvillä, meidänkin metsästysmaillamme pyörii ihmisten kotikissoja. Amilla on metsästyskoiran vietit ja vaistot eikä sitä ole koskaan totutettu kissoihin, mitä muuta voin tehdä kuin yrittää välttää vaarallisia tilanteita?

Perjantai 02.08.2013
Eilinen agility meni aivan persiilleen jälleen kerran. Koiraa ei kiinnostanut, se ei yrittänyt yhtään ja kun se nosti jalkaansa esteen kylkeen niin korjasin koiran kyytiin ja läksin kotiin. Koko eilinen ja tämä päivä olivat niin väkisin vääntämistä ettei mitään rajaa, Elkku ei edes istu tai mene maahan käskystä. Pistän pääni pantiksi että se tietää ja osaa molemmat asiat mutta se vain ei halua, ihan sama mitä yritän tehdä. Se ei halua ruokaa, se ei tahdo leikkiä, ei tahdo totella, ei yhtään mitään. Se on myös ollut pari päivää aivan kiluillaan yrittäen jatkuvasti könytä Amin selkään, en tiedä onko jollain naapuruston koiralla juoksut jotka sekoittavat Elkun pään vai mikä. Järki jäässä joka säässä... Voi hyvää päivää taas kerran, kuinka monesti olen kääntänyt katseen taivaisiin ja laskenut hitaasti kymmeneen kun hermot ovat olleet koetuksella. Mitä ihmettä minä teen tälle?

Torstai 01.08.2013
Käytiin eilen taas mätsäröimässä. Maanantaina olimme agilityhallilla, tiistaina mätsärissä (mutta ei osallistuttu), eilen mätsärissä, tänään sitten agitreeneissä joten vientiä on riittänyt. Jos Elkun kanssa pystyisi käymään viikon putkeen mätsäreissä niin ehkä se saattaisi viimeisenä päivänä käyttäytyä kunnolla, eilen se oli parempi mitä tiistaina vaikka huusikin ja oli levoton. Alkuun en meinannut taaskaan osallistua mutta muutin sitten lopulta mieleni kun paikalla näytti olevan melko vähän koirakoita. Tuomari tutki koiran pöydällä (mitä juuri halusimmekin harjoitella) ja kysyi, että joko olemme vierailleet käyttöpuolen kokeissa, tähän pystyin ylpeydekseni vastaamaan että tuloskin on tullut. Tuomari oli Pohjois-Savon kennelpiirin näyttelyohjaaja ja hän tykkäsi Elmerin ulkomuodosta paljon, vaikka Elkku käyttäytyi mielestäni huonommin kuin kilpailijansa sai se punaisen nauhan. "Onpa hyvännäköinen koira vaikken olekaan dreeveriin perehtynyt" ja "harjakoira liikkuu tänään paremmin mutta dreeverin ulkomuoto miellyttää enemmän, dreeveri saa siis punaisen nauhan". kuului tuomarin suusta. Sen pidemmälle Elmeri ei kuitenkaan sijoittunut ja sitä osasin jo odottaa, Elkku huusi kehässä kun sen olisi pitänyt olla paikallaan ja vilkuili ympäriinsä juostessaan. Vaikka koira paransikin käytöstään loppua kohti ei se riittänyt ja tipuimme pois ryhmäsijoilta.
En tiedä mistä huono käytös johtui, yleensä Elmeri on hyvin kuulolla kehässä. Koska en aikonut ensin osallistua minulla ei ollut näyttelyhihnaa, tosin en tiedä voisiko sen puuttuminen vaikuttaa asiaan. Ehkä pentu oli vain niin väsynyt ja pitkästynyt ettei jaksanut keskittyä. Nooh, aina ei voi voittaa, toivotaan sitten että virallisissa näyttelyissä kaikki sujuu kuitenkin hyvin.
Vientiä on myös metsän suuntaan, tänään jäljellä vielä 19 aamua. Meidät on jo "varattu" Tuusniemelle 20.8., sitten jänisjahdin aloitukseen sunnuntaiksi 1.9. pitäisi kuulemma mennä Rantasalmelle. Mikäpäs siinä.

Maanantai 29.07.2013
Viikonloppu sujui uiden, riehuen ja muuten vain löhöillen.













































Perjantai 26.07.2013
Nyt näyttääkin tulevan tekstiä tiuhaan tahtiin, vastahan minä toissapäivänä kirjoitin...
Oltiin eilen pitkästä aikaa agilitykurssilla, kurssihan oli tauolla kuukauden verran. Ensimmäiset treenit menivät täysin pipariksi. Elmeriä kiinnosti kaikki muu paitsi se mitä minulla oli sanottavana, koira nuuskutteli ja lorvaili ympäri kenttää ja sain suunnilleen kiljua ja tehdä kärrynpyörää eikä Elkku välittänyt yhtään mitään. Elkku yritti perseillä luoksetulossa eli lähteä taas juoksemaan karkuun käskyn kuultuaan, mutta naru pysäytti menon ja sen kummemmin ajattelematta kiepautin koiran kyljelleen kenttään niinkuin olen tehnyt ennenkin vastaavissa tilanteissa. Nyt kuitenkin hieman nolottaa, sillä vaikka koiralle pitäisi olla joka paikassa samanlainen kuri niin en tiedä mitä kurssikaverit ajattelevat tuollaisesta koiran käsittelystä, nykyään tuntuu että jotkin ihmiset ovat aivan vauhkona jos koiraa tukistellaan tai muuta vastaavaa. Eipä kukaan kuitenkaan uskaltanut tulla mitään sanomaan, ja toisaalta ottaisin mielelläni vastaan neuvoja jos jollain olisi tarjota parempi keino vastaaviin tilanteisiin.
Treenien loppupuolella aiheutimme yleisössä naurunhörähdyksiä, kun yritin laittaa peliin kaiken teatterin minkä ikinä osasin järjestää saadakseni koiran huomion ja täysin tuloksetta. Koiran perässä roikkunut naru otettiin pois sillä sen käyttö alkaa käydä hieman hankalaksi pidemmillä radoilla, ja narun puuttuminen lisäsi osaltaan paineita saada Elmeri kuuntelemaan ja tottelemaan. Alkoi iskeä epätoivo, mitä ihmettä minä täällä kentällä teen kun koiraa ei pätkääkään kiinnosta? Onko pelkkää hurjuutta yrittää harrastaa agilityä dreeverillä? Lopulta, pitkän yrittämisen ja neuvottelun tuloksena Elmeri alkoi kääntää huomiotaan minuun ja saimme tehtyä muutaman esteen sarjan onnistuneesti. Elmeri kesti ihmeellisen hyvin hallussa ilman liinaa, ehkä se ei älynnyt olevansa irti... Se oli lähdössä juoksemaan koiran luo mutta kääntyi ripeästi kannoillaan kun huusin sitä takaisin. Treenin loputtua tein kentän laidalla Elmerin kanssa yksinkertaisia kontaktiharjoituksia, pyysin siltä vain katsekontaktia ja palkkasin heti kun sain haluamani. Leikitin koiraa ja se jahtasi lelua kuin peto sekä oli täysin hereillä, tottakai kun treeni oli juuri loppunut.

Keskiviikko 24.07.2013
Elmerin etupäästä on silloin tällöin kuulunut ääntä sen juostessa lenkillä. Vaikka Elmeri ei oireillut mistään kohtaa millään lailla, ei aristanut taivutuksia ja liikkui niinkuin aina, enemmän mitä kukaan jaksaa juoksuttaa, halusin itselleni mielenrauhan näin ennen metsästyskauden ja agilitykurssin alkua.

Pauke kuuluu olkanivelistä, niissä on ilmeisesti hiven yliliikkuvuutta. Pieni yliliikkuvuus ei Pekan mukaan tule häiritsemään Elmeriä millään lailla, joten huoleni osoittautui jälleen turhaksi.Itse asiassa myöhemmin, Elkun kasvaessa, ääni on kadonnut kokonaan ja tilanne korjautuikin itsestään. Lääkäri kehui koiran lihaskuntoa, "Mitä oikein teette kun tällä on näin komeat lihakset?". Meinasin vastata että juostaan kengät tulessa ympäri Neulamäkeä... Juostaan, uidaan, pyöräillään, käydään agilityssä plus satunnainen karkailu, siinähän nuo liikuntamuodot ovatkin. Elkkuhan on täysin ikiliikkuja, vaikka se olisi päivän metsässä niin se on silti lähdössä vielä illalla juoksulenkille, tuntuu ettei sitä saa väsymään vaikka juoksuttaisi yötä päivää.
Kävimme myös mätsärissä, sieltä ei tullut ihmeempää kerrottavaa, koira sai punaisen mutta ei sijoittunut loppukehässä. Elkku kuitenkin pysyi aika hyvin hiljaa ja melko rauhallisena, se oli hyvä homma.
Niin, varmaan osa porukasta on huomannut että kuluseuranta on nyt piilotettu. Totta puhuakseni ei koiriin menevää rahaa enää kärsi seurata, sitä menee niin paljon... Täytyy yrittää karsia kuluja ja tyytyä siihen että harrastaminen maksaa, eikä koirien kanssa koettuja hetkiä korvaa mikään rahamäärä. Miten tylsää elämäni olisikaan ilman koiria!

Maanantai 22.06.2013
Viimeisestä päivityksestä onkin kulunut jo kuukauden päivät. Olin muutaman viikon töissä joten siltä ajalta ei ole koirahommista paljon kerrottavaa, koirat olivat Ollin kanssa kotona ja pärjäsivät ihan hyvin. Käytiin 29.6. näyttelyssä Heinävedellä ja tämänkin reissun piti olla tuhoon tuomittu sillä kehässä oli 18 dreeveriä, mikä oli siihen mennessä suurin dreeverimäärä ryhmiksessä ainakin viimeiseen kolmeen vuoteen. Elkku huusi kehän laidalla kuin hinaaja, odottelin sitä H:ta tai EH:ta mutta koira sitten meni ja korjasi koko potin olemalla ROP. Jäimme odottamaan ryhmäkehää ja aika oli tuskaa: ilma oli h**vetin kuuma ja odottavan aika pitkä, jos seuraava kerta koittaa niin voi olla etten jää ryhmäkehään. Sijoituksena kuitenkin RYP 3, dreeverillä "tavallinen" sijoitus ryhmiksissä siinä suomenajokoiran ja beaglen jälkeen. Saimme murosäkin ja hieman jatketta vielä vaatimattomaan palkintohyllyyn.



Viime maanantaina Elkku kävi agilitytreeneissä Nallen ja Anlan (pulinarttu)kanssa. Matkalla treeniin tapasimme pienen sheltin, sen jota Elmeri säikytteli keväämmällä. Pikkuinen koira oli kasvanut ja rohkaistunut, se uskalsi käydä nuuskimassa Elmeriä ja koirat seisoivat aivan kasvotusten. Tottakai Elmeri sitten yritti alkaa leikkimään pennun kanssa ja länttäsi sitä tassulla päähän, pieni koira säpsähti ja hieman vinkaisi ehkä yllätyksestä tai Elkun painavan tassun ja pitkähköjen kynsien vuoksi, Elkku kun ei käsitä että pikkuisia koiria pitäisi käsitellä hieman varovaisemmin kuin isompia kavereita. Onneksi sheltti tuli vielä uudelleen nuuskimaan mutta varoi nyt jäämästä tassun alle.
Treenissä Elmeri oli oikeastaan aika hyvä, hallissa oli paljon muita koirakoita ja tietysti tämä huusi minkä kerkesi jos en ollut jatkuvasti vahtimassa, mutta kentällä ollessaan Elkku oikeasti yritti kuunnella ja keskittyä. Elkku totteli vaikka häiriötä oli paljon, vaikkei se mitenkään 100% teholla esterataa suorittanutkaan niin tärkeintä oli että koira kesti kuitenkin lapasessa. Elkku yritti muutaman kerran lähteä juoksemaan kentän laidalle muiden koirien luo ja jätti kokonaan huomiotta kun ensin nätisti pyysin sitä tulemaan luo. Kun normaali pyytäminen ei tehonnut niin karjaisin koiralle vihaisesti "TÄNNE!", jolloin Elmeri pysähtyi selin minuun ja veti korvat taakse, kuin kuunnellakseen "ai mitä sinä sanoit?". "Tule", kehotin koiraa, jolloin se kääntyi ympäri ja tuli luo. Yritin parhaani mukaan palkata koiraa, syöttää, leikkiä, kehua ja osoittaa sille miten ylpeä minä olin siitä, että se valitsi minun käskyni tottelun omien mielitekojensa sijasta.

Kävimme myös mätsärissä viime tiistaina. Siitä ei kyllä tullut yhtään mitään, oli kylmä, satoi vettä enkä älynnyt ottaa koiralle mitään lämmikettä mukaan. Elmeri oli muutenkin yhtä älämölöä koirien takia ja sitten sade sekä kylmyys päälle, nurmikenttä jolla oli paljon hajuja eli koiran nenä oli maassa kiinni kuin magneetti, saimme sinisen nauhan ja läksimme kotiin, en olisi jaksanut odottaa sateessa yhtään pidempään eikä ollut mitään järkeä kiusata koiraa odottamisella kun sitä ei olisi vähempää voinut kiinnostaa koko asia.



Vapaanaoloa on harjoiteltu nyt vain maalla ettemme aiheuta säikäytyksiä toisille koirille tai koiranomistajille. Anoppilan piha ja reilu kilometrin peltotie on ollut harjoitusten kohteena ja homma alkaa pikkuhiljaa luistamaan. Elmeri on ollut pihassa irti reilun puoli tuntia kerrallaan, valjaisiin on sidottuna pari kelloa karkaamisen varalta. Elmeri yritti viime perjantaina kerran lähteä karkuun pellolle, se kuuli kyllä minut seisoessaan ojan penkalla harkitsemassa karkaisiko peltoon vai ei. Kun pyysin koiraa pois pellosta niin se lähti juoksemaan pellon poikki kuin raketti mutta ei kuitenkaan päässyt eteenpäin kyllin nopeasti pitkässä apilahalmeessa. Sain koiran kiinni 50m paon jälkeen, se hidasti ja pudottautui kyljelleen maahan kun huomasi ettei onnistunutkaan karkaamaan. Niinpä vain nuhtelin sitä ääneen ja käskin "Takasin!" osoittaen pihamaalle. Elkku käveli edelläni takaisin pihalle eikä yrittänyt karata enää viikonlopun aikana vaikka oli päivittäin irti useamman kerran. Se totteli pihassa luoksetuloja hienosti, sitten aikansa leikittyään ja kierreltyään se tyytyi istuksimaan nurmella ja katselemaan ihmisten toimia. Se ei myöskään karannut naapuriin vaikka siellä on koiria, vain sadan metrin päässä mutta ei kuitenkaan näköetaisyydellä.
Peltotien kävelykin sujuu vapaana jollain lailla, koiran perässä tosin roikkuu vielä lenkillä pitkä hihna varmuuden vuoksi. Ongelmana on takaisintulo, koska tie ei tee lenkkiä. Menosuuntaan Elkku pysyy hienosti mukana mutta takaisin tullessa se jää jälkeen monta kymmentä metriä ja yrittää sitten hivuttautua metsään, kun kotiinkaan se ei haluaisi tulla. Lenkit onkin nyt hoidettu pääosin hihnassa ja varmaan näin tehdään vielä jatkossakin, lienee parasta nyt keskittyä tuohon pihassa pysymiseen kun se tuntuu luistavan paremmin ja harjoitella sitten lenkkeilyä ajallaan.
Kyllä Elmerikin vielä varmasti jollain lailla tavoille oppii vaikka se vaatiikin paljon työtä. En ole kovin häävi koirankouluttaja mutta yritän opetella, tehdä parhaani ja edelleen työ tekijäänsä neuvoo.

Maanantai 24.06.2013
Kävimme viime perjantaina saaressa. Koirilla oli mukavaa, tottakai, kun sai juoksennella vapaana vaikka saari ei kovin suuri ollutkaan. Lisäksi Elmerillä oli torstaina viimeinen kerta agilitykurssia ja se meni tosi hienosti, voi olla että pystymme luopumaan kohta kokonaan pitkästä narusta, jonka avulla koira on tähän asti pysynyt kentällä. Pääsimme myös jatkokurssille joka alkaa heinäkuun lopulla. Lisäksi Elkku on nyt pysynyt pihassa oikein hyvin irrallaan karkailematta ja tottelee ohjausta aivan vapaaehtoisesti. Onkohan helle sekoittanut koiran pään? Täytyy vain toivoa että se toimisi yhtä hyvin myös viileämmällä kelillä ja syksyä kohti tullessa...

Kuvia agilitystä, kuvaajana Jani (pahoittelemme laatua, kuvaaminen on opetteluvaiheessa):














Kuvia saaresta:











































Keskiviikko 22.05.2013
En ehtinyt vielä tehdä näyttelypostausta. Olimme siis lauantaina Siilinjärvellä näyttelyssä. Elmeri meni tapansa mukaan alussa aivan sekaisin toisista koirista, mutta onneksi sitten loppua kohti rauhoittui ja malttoi olla kehässä, eikä ennen poislähtöä huutanut lainkaan ellei jokin lähellä oleva koira jäänyt tuijottamaan sitä pidemmäksi aikaa. Elmerin sisko Ella oli myös mukana, sekä Amin täysveli Bond, eikä näistä kumpikaan ollut lainkaan rauhaton vaikka luulen että ne ovat käyneet jonkin verran vähemmän tapahtumissa mitä tämä kaveri. Luulen että sekoaminen johtuu vääränlaisesta sosiaalistamisesta: Kun Elmeri ei pentuna tehnyt toisten koirien kanssa muuta kuin leikki joka päivä, sille kenties jäi päälle "vire" ja aina koiran nähdessään se muistaa leikkimisen sekä jännityksen mikä saa sen sekoamaan. Lisäksi silloin aikanaan pienen pennun vieminen koirapuistoon ei ollut paras idea sosiaalistamiseksi, sillä puistoon mahtuu monenlaista koiraa, fiksuja, ärhäköitä, dominantteja tai muuten vain päästään epätasapainoista porukkaa jotka eivät ehkä ole parasta sosiaalistamiskontaktia pienelle pennulle. Täytyy nyt vain yrittää tehdä mahdollisimman paljon tilanteen korjaamiseksi ja muistaa olla viisaampi seuraavan koiran kohdalla.

Joka tapauksessa päivä meni ihan hyvin Elkun yleiseen käytökseen nähden. Se kuunteli kehässä mutta liikkui mielestäni vähän liian laiskasti, ehkä edellisen illan pyörälenkki ei ollutkaan hyvä idea tai sitten päivän kuumuus teki tehtävänsä. Tuomari suorastaan haukkui koiran maanrakoon - epätyypillinen pää, lanneköyry, lyhyt karva, vaaleat silmät ja nenä- olin aivan varma että hyvä jos saadaan H, mutta ilmeisesti Elkun rakenne oli muuten kohdillaan koska se sai kuitenkin ERI:n. Ilman SA:ta koira kuitenkin jäi vaikkei sekään ollut kaukana (arvostelulappuun oli jo kirjattu SA ja AVK1 mutta pyyhitty sitten pois ja annettu toiselle koiralle), karvanmitalla hävittiin. Kuitenkin tulos oli parempi mitä odotin ja olen siihen tyytyväinen. Reissu oli mukava ja tuli jutusteltua ihmisten kanssa sekä taas koulittua koiraa parempaan suuntaan. Oli myös hienoa nähdä Bond josta en aiemmin tiennyt muuta kuin kovan ajokoetuloksen. Koira oli hyvin paljon Amin kaltainen ainakin näin äkkiseltään katsottuna, se haki paljon kontaktia emäntäänsä ja isäntäänsä, lisäksi se oli elämänsä ensimmäistä kertaa tällaisessa tilanteessa ja suhtautui todella rauhallisesti kaikkeen kehän ulkopuolella. Kun Amista ei jää mitään jälkeen niin Bond olisi hyvinkin sen oloinen koira josta ottaisin pennun, jos meille nyt enää Amin jälkeen toista dreeveriä tulee. Jos, niin tahtoisin seuraavaan koiraani mahdollisimman paljon, edes hivenen, samaa luonnetta mikä Amissa on. Tietenkään samanlaista ei saa ja on aivan tuurissaan jos osaisin valita pennun edes sinne päin, eihän pikkupennusta voi sanoa luonteen puolesta juuta eikä jaata mutta aina voi yrittää. No asia ei sinänsä ole ajankohtainen, eiköhän tuo vanha lenkkapolvi-Ami vielä sinnittele ensi talven yli :)

Pikku Ella otti lunkisti:


Perjantai 17.05.2013
Näin tänään pikkukoiran omistajaa, pentu on vieläkin vähän herkillä mutta ei ilmeisesti kuitenkaan mennyt aivan "piloille". Toivottavasti se toipuu täysin järkytyksestään.
Eilen oli vielä illasta agilitytreeni ja sielläkin Elkku perseili ihan kympillä. Mikään ruoka ei kiinnostanut sitä palkkaamisessa, lisäksi ohjaaja halusi välttämättä kokeilla pysyisikö koira irti ulkokentällä, sillä se pysyi hihnan kaulassaan niin hyvin hallinnassa. Ei tämä uskonut millään kun sanoin että hihnan irrotus ei ehkä ole viisain ajatus, joten siinäpähän sitten jahdataan koiraa, tuumasin ja laskin irti niinkuin sanottiin. Elkku kesti lapasessa tasan viisi sekuntia kunnes se älysi olevansa vapaa ulkona koirakentän keskellä ja läksi sitten hiekka pöllyten ensimmäisen koiran luo. Se ei liiemmin välittänyt vaikka toisen koiran omistaja yritti häätää sitä pois vaan kiersi näitä kuin hai laivaa. Sain sen vielä tästä kiinni ja kokeilimme irtioloa uudelleen vain saadaksemme saman lopputuloksen. Nyt Elmeri ei enää ollut niin tyhmä että olisi jäänyt kiinni, vaan kiersi parhaansa mukaan kaikki ihmiset niin kaukaa kuin pystyi ja otti kentällä ilottelukierroksia, niinkuin se ei olisi osannut päättää minne olisi juossut ensimmäisenä. Mistään käskemisestä tai huutamisesta ei ollut iloa, ja kun sitten sanoin koiralle viimeisen sanan ja läksin äkäisenä jahtaamaan sitä niin tottakai koira pakeni kahta kovemmin kun tiesi saavansa satinkutia jos jäisi kiinni. Lopulta yksi ohjaajista, tiukka täti, karjaisi koiralle jotakin perkeleitä ja Elmeri häkeltyi niin että tippui kyljelleen maahan! Enpä ole ennen nähnytkään että joku saa sen tuolla lailla tipahtamaan, mutta siltikin oli hieno juttu että se pysähtyi. Kiitin ohjaajaa ja kyselin hiukan neuvoja koulutukseen. Toiset ryhmäläiset vähän naureskelivat että koira varmaan saa painajaisia ensi yönä. "No muutama painajainen on sille ihan oikein!" puhisin ja nauroin asialle itsekin. Ohjaajat uskoivat nyt sitten ettei Elmeri ole vielä lähellekään valmis irtilaskettavaksi koirajoukon keskelle.
Huomenna pitäisi lähteä koiranäyttelyyn, katsotaan millainen härdelli saadaan siellä aikaan.

Torstai 16.05.2013
Tekevälle sattuu, tänään tuli koulutuksessa ikävä takaisku.
Harjoittelin luoksetuloja koiran kanssa niin, että hihna roikkuin perässä, jätin Elkun paikalleen ja menin jonkin verran eteenpäin kutsuen sitten koiraa luo. Ehdimme tekemään pari toistoa onnistuneesti, kunnes Elkku ryntäsikin ohitseni ja pysähtyi sitten äkkiä. Olin huolimaton enkä ollut huomannut naapuria joka tuli kahden shelttinsä kanssa nurkan takaa lenkille. Komensin Elkkua luo mutta vähätpä se välittää, kun näköpiirissä on koira niin sitä ei kiinnosta mikään muu. Se säntäsi suoraan toisten luo ja shelttipentu säikähti, hihna lähti omistajan otteesta ja pentu juoksi kiireesti kotiovelle karkuun huutavaa Elmeriä. Läksin äkkiä perään sheltinomistajan kanssa ja sain sitten koirani kiinni, mutta pieni pentu oli ehtinyt säikähtää eikä jo valmiiksi epäileväinen koira missään nimessä tarvitsisi enää tällaista höykytystä. Yritin parhaani mukaan hyvittää tapahtunutta mutta ei tilanteessa oikein enää mitään mahtanut kun "maito oli jo maassa". Yritimme saada pentua vielä tulemaan Elmerin luo jotta se huomaisi ettei ollut mitään hätää, mutta tuloksetta. Pyysin vielä anteeksi ja sanoin että jos voin tehdä jotain asian hyväksi niin tulkoot heti kysymään, vaikka toinen yrittikin suhtautua asiaan rauhallisesti niin näin kuitenkin että häntä oikeasti suututti ja harmitti, tottakai, jos koira nyt tästä ottaisi nokkiinsa ja arkiintuisi, sheltit kun eivät muutenkaan liene kovapäisimpiä koiria. Läksin sitten hyvin harmissani ja häpeissäni pois. Sain kyllä itse ihan ansioni mukaan, minun vikanihan tilanne oli eikä kenenkään muun, eikä minun olisi pitänyt olla niin huolimaton eikä varsinkaan luottaa koiraani niin paljoa, että laskisin sen tuollaisessa paikassa menemään ilman liinaa. En voi muuta kuin toivoa ettei pentu saa mitään elinikäisiä traumoja tai vastaavaa. Mitään sille ei kuitenkaan fyysisesti sattunut, onneksi. Ainakin se leikki vielä puoli tuntia jälkeenpäin pihalla iloisesti, täytyy kysyä ensi kerralla kun näen omistajaa että kuinka pieni koira voi (jos hän nyt enää on tuntevinaankaan).
Voihan itku ja hampaiden kiristys taas kerran, ehdin jo ajatella että olisin saanut tuota omaa koiraa vähän eteenpäin mutta ei millään. Minusta tuntuu tällä hetkellä täysin epäonnistuneelta ja lannistuneelta, ehkäpä syystäkin. Ehkä en ole tarpeeksi taitava dreeverin kouluttajaksi.

Perjantai 10.05.2013
Eilen oli ensimmäinen koulupäivä agilityssä.
Harjoitukset eivät olleet hankalia- Elkku on tehnyt monta kertaa edistyneempiä juttuja mutta yritän hakea alkeiskurssin avulla hiukan keskittymiskykyä ryhmässä ollessa.
Alkuun Elkku mölisi aika paljon eikä kuunnellut yhtään mitään käskyjä ennenkuin oikeasti käskin sitä kovaa äänensävyllä "viimeinen varoitus", mutta totteli sittenkin vastahankaan. Koska se oli ollut koko päivän ilman ruokaa sain kuitenkin palkattua sitä hyvin, ja jälleen joka ainoa kerta kun se alkoi huutamaan ja hiljeni käskystä tai edes katsoi toista koiraa päin ja oli hiljaa, se sai palkkaa. Ensimmäisiin tehtäviin sen kiinnostus ei liiemmin riittänyt, Elkku teki hommat puoliteholla ja kaiken muun katselu sekä vinkuminen tuntui olevan tärkeämpää kuin totteleminen. Muut pitivät koiriaan irti suoritusten aikana mutta itse en kerta kaikkiaan uskaltanut, koska olin 100% varma että Elkku irti päästyään jossain vaiheessa ryntäisi jonkun muun koiran luo.
Iltaa kohti Elkku kuitenkin paransi käytöstään. Pikku hiljaa se alkoi olla pidempiä ja pidempiä aikoja huutamatta, saattoi jopa käydä istumaan ja odotella hiljaksiin vuoroaan, ja lopulta viimeisissä tehtävissä se kuunteli hienosti melkein kaiken mitä sanoin ja haki itse katsekontaktia silloin tällöin. Se sieti toisia koiria aivan muutaman metrin säteellä alkamatta huutamaan, eikä enää reagoinut niin terävästi jos joku koira alkoi haukkua toisella puolella kenttää (yleensä Elkku avaa itsekin kielenkannattimensa).
Vaikka Elmeri on vieläkin rauhaton, on tämä kuitenkin huimasti eteenpäin. Puolisen vuotta sitten tällainenkin keskittyminen ja melko rauhallinen mielentila olisivat olleet täysin mahdottomia vastaavassa tilanteessa, todennäköisesti koira olisi mennyt lukkoon ja vain haukkunut haukkumistaan, kuulematta ja näkemättä mitään tai reagoimatta mihinkään. Nyt se sentään pysyy tolkuissaan vaikka koiria on aivan lähietäisyydellä, ja voin myös ilokseni kertoa että kerrankin jossain treeneissä oli koira, joka huusi ja vauhkosi enemmän kuin Elmeri.

Torstai 09.05.2013
Projekti "dreeverin koulutus" etenee. Irtioloa on harjoiteltu vaihtelevalla menestyksellä, sanottakoon positiivisena se ettei koira ole varsinaisesti karannut kertaakaan vaikka toki jonkinasteista yritystä on ollut. Aamulenkkejä olen tehnyt sen kanssa jonkin verran vapaana ja se on toistaiseksi totellut, mutta myöskään mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, esimerkiksi näkynyt riistaa tai toisia koiria. Luulen että tuollaisessa erikoistilanteessa luoksetulokutsut menisivät aivan kuuroille korville. Myös odota-käskyä on harjoiteltu narussa (koiran täytyy pysähtyä käskystä odottamaan jos meinaa mennä liikaa eteen).
Kävin koiran kanssa viikonloppuna lenkillä metsäautotiellä. Koska irtiolo on jostain aloitettava viskasin hihnan maahan ja kokeilin jälleen onneani koiran kanssa. Vaikka jouduin muutaman kerran muistuttamaan Elmeriä seuraamisesta ja pyytämään sitä lähemmäs sekä odottamaan, niin se totteli kaikkea mitä sanoin siitäkin huolimatta että oli innoissaan uudesta ympäristöstä. Sitten koiran nenän alta lähti teeri ja olin aivan satavarma että se on menoa nyt, koira karkaa. Elmeri päräytti haukkua lintua vähän ja huusin sille täysillä "odota", ja mitä ihmettä, koira oikeasti pysähtyi! Pyysin sitä luo ja se jäi paikalleen pyörimään ja haistelemaan mulkoillen minua siihen malliin että "ei hirveesti kiinnostais mutta kai se on pakko" ja tuli sitten pois teeren pelistä. Kohtasimme vielä pyyn ja sille tapahtui sama homma, Elkku läksi innoissaan ajamaan lintua mutta huusin sen hyvin jämäkällä äänensävyllä pois ja se tuli. Joko se oikeasti alkaa tulla kuuliaisemmaksi tai sitten minulla on vain ollut mieletön tuuri. Tietenkään en halua koirastani sohvaperunaa jaloissakuseksijaa, eikä siitä sellaista varmaan saakaan, mutta minulla on sellainen mutu-tuntuma etteivät MI ja tottelevaisuus sulje toisiaan pois. Onhan tämä hurjan leikkiä, mutta niin kai se on metsästyskin, koskaan ei tiedä saako koiraansa takaisin kun sen erehtyy irti laskemaan.

Laitanpa taas huvikseni ruokapostauksen tähän loppuun. Parin viikon ruokalistä näytti suunnilleen tältä, lisättynä vielä vitamiini- ja hivenainelisät sekä Amin omat ravintolisät nivelille. Pääpaino on lihassa.

Ke 24.4. Lohta, puuroa, läskiä, kanafileitä
To 25.4. Lohta, puuroa, läskiä, kanafileitä
Pe 26.4. Lohta,kanaa, muroja (="jämä"sekoitus: J&V Junior, J&V Extra Energy, J&V Kana-riisi, 1st Choice mini adult)
La 27.4. Luita, valmista pakaste-barf-ateriaa
Su 28.4. Barf- ateriaa, naudan kieltä ja sydäntä
Ma 29.4. Naudan kieltä, muroja
Ti 30.4. Sydänjauheliha, muroja
Ke 1.5. Ahven-monivilja-uunipuuroa, sika-nauta jauhelihaa, sydänjauhelihaa
To 2.5. Ahven-monivilja-uunipuuroa, sika-nauta jauhelihaa, broilerin selkää
Pe-Su 3.-5.5. Muroja (oltiin reissussa)
Ma 6.5. Muroja, luita
Ti 7.5. Puuroa, sika-nauta jauhelihaa, maksaa, munuaista
Ke 8.5. Puuroa, riista-nauta jauhelihaa, rouhittuja possun henki- ja ruokatorvia



Vielä kevennyksiä riistakamerasta, hyvä että on vielä jäniksiä ja rusakoita jäljellä :)



Maanantai 29.04.2013
En ollut uskoa silmiäni kun eilen luin sähköpostia ja sain tietää että Elkku pääsikin tokoryhmään (juuri kun ehdin valittamaan kasvattajallekin ettei tästä tule harrastekoiraa muuhun kuin ajattamiseen... Siinä se taas nähtiin!). Mikä mukava "synttärilahja"! Ja lisää seurasi tänä aamuna kun sain sähköpostilla tiedon että meidät on valittu myös agilityn alkeiskurssille. Nytpä onkin paljon harrastuksia kesän ajaksi jahteja odotellessa, toivottavasti selviämme treeneistä kunnialla! Ainoa harmini asiassa oli, että nyt joudun perumaan Amin tokokurssille osallistumisen sillä sain juuri tietää että se menee päällekkäin Elkun agilitykurssin kanssa. Harrastaisin enemmän kuin mielelläni myös Amin kanssa mutta toisaalta luulen että minun täytyy nyt keskittyä Elmerin kanssa tekemiseen, sillä se alkaa viimeinkin saada jonkinlaista järkeä päähänsä murkkuilun jälkeen ja siis tarvitsisi kipeästi toimintaa koiraryhmissä, jotta se oppisi keskittymään vaikeissakin paikoissa minuun ja minun ohjeisiini. Lisäksi hinta-hyötysuhde on parempi näissä Elkun kursseissa. Ami sen sijaan osaa jo treenata kentällä samaan aikaan vaikka kuinka monen koiran kanssa, mutta sillä taas ei ole ollut pitkään aikaan mitään vastaavaa harrastusta ja se nauttii yhdessä tekemisestä, joten on sääli etten voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Meillä oli kuitenkin parin kaverin kanssa puhetta että perustaisimme kesällä oman pienen toko-piirin jossa voisimme treenata yhdessä alkeita, ja tähän aion edelleen osallistua Amilla jos se vain toteutuu.

Olen pitänyt aamuisin pieniä koulutustuokioita Elmerin kanssa. Koira on päässyt aamupissalle 25m liinassa ja olemme harjoitelleet luoksetuloa, seuraamista ja odottamista. Tänään kaikki toimi loistavasti, Elkku seurasi hyvin mukana eikä liina kiristynyt kertaakaan, se jäi välillä haistelemaan mutta tuli päättäväisesti luo joka kerta kun sitä pyysin. Lisäksi se pysähtyi odottamaan aina kun niin käskin. Menin koiran kanssa hiljaiselle jalkakäytävälle missä en ole ennen käynyt aamulenkillä ja käskyt toimivat myös siellä hyvin. Elkku osasi myös hillitä itseään hienosti: Se katseli muutaman kerran harakoiden perään siihen malliin että kohta lähtee, huomasin tämän ja pyysin koiraa luo ennenkuin se ehti lähteä. Hetken mietittyään Elkku jätti harakat ja kuunteli käskyä. Ehkä koira tajuaa että se on liinassa eikä pääse karkaamaan, tai sitten se todellakin alkaa vähitellen aikuistua.

Lauantai 27.04.2013



Pääsykoepäivä oli tänään, ensin agility- ja sitten tokoryhmään. Agilityryhmän pääsykoe sisälsi luoksepäästävyysosion, paikallaolon, kontaktikävelyn ja luoksetulon, jotka Elmeri suoritti kohtalaisesti mutta odotetusti levottomasti. Luoksepäästävyys oli hyvä enkä ollut siitä etukäteen ollenkaan huolissani, Elkku kun on sellainen syliin änkeäjä riippumatta siitä kuka tulee tervehtimään. Sitten koiran piti pysyä paikallaan kun ohjaaja käy kävelemässä muutaman metrin päässä ja tulee takaisin. Tämäkin sujui ihan hyvin, joskin Elkku herpaantui yhdessä vaiheessa nuuskuttelemaan maata ja astui muutaman askeleen. Luoksetulokin oli ok sekä kontaktikävely muutamia nuuskutteluja lukuunottamatta. Elkku totteli käskyjä melko hyvin, mutta keskittyminen loppui usein lyhyeen ja en välillä meinannut saada kontaktia koiraan. Kun se ei ollut käskyn alla niin se huusi, kiskoi ja pokkuroi hihnassaan, niinpä yritin teettää sillä mahdollisimman paljon kaikenlaista testin väliaikoina mutta loputtomiin en voinut siltä vaatia, sillä Elmeri kyllä myös kyllästyy jos joutuu tekemään samoja tehtäviä uudelleen ja uudelleen eikä silloin varsinkaan kuuntele enää mitään. Koiran herpaantuessa huutamaan suljin kädellä sen suun ja odotin kunnes se hiljeni. Elkku keksi että se voi silti ulvoa vaikka suu on kiinni, mutta en tehnyt tälle mitään vaan odotin hiljenemistä. Heti kuin Elmeri lopetti molinan se sai palkkaa, ja tätä jatkui koko hallissa olon ajan. Palkkasin Elkkua myös sen katsoessa toisia koiria ja pitäessä samaan aikaan suunsa kiinni. Luulen että emme tule pääsemään agilityryhmään, testissä oli niin paljon paremmin käyttäytyviä koiria. Elmeri kuitenkin paransi käytöstään huomattavasti jo tuon tunnin aikana jonka vietimme hallissa, joten on sääli jos emme saa aloitettua mitään harrastusta jossa Elkku joutuisi säännöllisesti tekemään hommia koirien keskellä.

Sitten kävimme pari tuntia kotona ja menimme uudestaan hallille tokokurssin pääsykokeeseen. Elkku oli saanut nukuttua hiukan väliaikana ja käyttäytyi nyt huomattavan paljon paremmin. Se mölähti muutaman kerran heti autosta tullessaan eikä sen jälkeen sanonut mitään edes hallissa, missä oli taas muita koirakkoja. Toki jouduin muutaman kerran pyytämään koiralta kontaktia ja keskeyttämään Elkun puuhat kun se meinasi alkaa huutamaan, mutta se kuunteli täysin kaiken mitä siltä pyysin ja lopulta otti pyynnöstäni myös katsekontaktin vaikka toisia koiria meni sen selän takaa ohi. Se teki hienosti samat tehtävät mitä edellisessäkin testissä. Luoksetulo oli ainoa ongelmakohta siinä mielessä, että koira jäi taas haistelemaan maata eikä tullut heti ensimmäisiin käskyihin. Sain sen kuitenkin tulemaan lopulta ja sitten minulla olikin taas kaikki Elmerin huomio käytössäni. Tämä toinen testi meni paljon, paljon paremmin, ja jos Elkku käyttäytyisi aina tällä tavoin niin meillä ei olisi hätäpäivää. Kuitenkin luoksetulossa haparointi oli virhe ja tähänkin ryhmään on paljon hakijoita, joten on aikamoinen onnenpotku jos pääsemme.

Perjantai 26.04.2013
Vapaanaolon opettelu jatkuu lenkkeilyn muodossa. Tänään Elkku oli vajaan kilsan kävelypätkän irti ja kertaalleen herpaantui: Se huomasi jotain kivaa ja läksi täysillä juoksemaan pois. Huusin kerran kovaa ja kun koira ei korvaansa lotkauttanut niin lähdin juoksemaan perään. Sain koiran kiinni (sillä roikkui vielä hihna perässä), painoin sen maahan ja moitin sitä, sitten käskin uudelleen tulemaan mukaan. Elmeri tuli ja kuunteli nyt tarkemmin mitä käskin sekä jäi myös odottamaan heti kun niin pyysin. Pian se yritti taas kiilata itseään pois polulta, mutta komensin sitä tiukasti samaan tyyliin kuin äskenkin ja se päätti omin neuvoin palata takaisin. Tietysti palkkasin koiraa aina kun se tuli lähelleni tai totteli sitä mitä satuin sanomaan. En tiedä pitäisikö vapaanaoloa opettaa näin vai toisin, tämä nyt menee vähän mututuntumalla niinkuin melkein kaikki muukin tekemäni koirankoulutus... Leikki voi kuulostaa vaaralliselta mutta toisaalta ajokoiran työssä voi muutenkin jokainen päivä olla viimeinen, ja jos lähtisin tiukalle linjalle niin enhän uskaltaisi laskea koiraani ikinä remmistä irti, eihän minkään maan tutkapantakaan pelasta koiraa jos omistaja on väärässä paikassa väärään aikaan!

Joku sanoi, että metsästyskoiralle on luonnotonta pysyä irti mukana ja totella. Itse olen hiukan eri mieltä. Uskon jossain määrin johtajuusteorioihin ja minusta on varsin luonnollista että pomo päättää milloin lauma metsästää tai ei metsästä ja minne mennään. Totteleminen on metsästyskoiralle yhtä luonnollista kuin mille tahansa muullekin koiralle ja sitähän irtiolo pitkälti on, luoksetuloa ja odota- käskyn tottelemista. Tietenkään en voi sille mitään jos riistaeläin sattuu juoksemaan nenän edestä ja koiran vietti narahtaa päälle, niin taitava en todellakaan ole että saisin koiran opetettua luopumaan saaliista noin vain. Tavoitteena kuitenkin olisi että voisin suhteellisen huoletta laskea koiran irti pihalle tai agilitykentälle miettimättä jatkuvasti että kohta se karkaa, ja saada jonkinlainen kontrolli koiraan myös ilman remeleitä. En halua, että oven avatessani koirani korvat katoavat ja seuraavaksi näkyykin vain pölypilvi horisontissa. Jos saan kovapäiselle Elmerille opetettua tällaista ja vielä ilman että metsästysominaisuudet siitä kärsivät, niin siinä vaiheessa perun sanani siitä ettei tiettyjä koiria voi opettaa olemaan irti, silloin olen sitä mieltä, että kyseinen sanonta on vain ihmisten laiskuutta ja koulutustaitojen puutetta. Mutta syksyllä sitten nähdään tämäkin asia! Oikeastaan hyvä että minulla on tämä päiväkirja, voin siis seurata edistymistämme ja myös mahdollista hakulaajuuden laskua (vaikka en tosissani jaksa uskoa että Elkun kaltainen koira välittää metsästystilanteessa yhtään mitään näistä opetuksista, joita esimerkiksi tänään tapahtui).

Keskiviikko 24.04.2013
Olen yrittänyt opettaa myös Elmerille vapaanaolon saloja. Facebookissa on juuri käynnissä keskustelu siitä, pysyykö metsästysviettinen koira vapaana ja miksi sen edes pitäisi oppia moista asiaa. Itsekään en älyäisi vaatia tällaista ellei Ami olisi sellainen kuin on. Vaikka koiran nyt ei tarvitsisikaan pysyä irti, niin on kuitenkin itselle (ja miksei koirallekin) helpompaa ja mukavampaa, kun ei jatkuvasti tarvitse olla varpaillaan sen suhteen karkaako koira vai ei. Lisäksi lumisessa, sakeassa metsässä liikkuessa on mielestäni loistavaa, jos koira tulee perässä ilman naruja eikä sitä tarvitse selvittää irti jokaisesta vastaantulevasta risusta. Makunsa tietysti kullakin, toisen mielestä koiran pitää hävitä heti kun irti pääsee, itse yritän opettaa Elkullekin että kun itse kävelen niin koira tulee mukaan ja kun istun alas niin se on lupa lähteä hakemaan, ja silloin myös lähdetään eikä meinata.

Elmeri on toiminut melko hyvin luoksetulojen kanssa pitkässä liinassa, ja viime kautena metsällä ollessa en myöskään käyttänyt monena kertana narua kiinniotossa. Elmeri tulee ihan hyvin mukana kävellessä, ei siinä mitään, mutta ongelmana on välillä ollut matka: Metsästysmailla on ihan sama tuleeko koira kymmenen vai viidenkymmenen metrin säteellä, mutta lenkkipolulla sen olisi hyvä pysyä näköyhteyden alla jatkuvasti. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja kokeilla pysyisikö pentu mukana kävelylenkillä vaikka pääsee irti. Kävelin koiran kanssa ensin remmillä hiukan syrjemmäs kaupunkialueelta ja sitten vain tiputin hihnan ja annoin sen laahata maata koiran perässä. Melko nopeasti Elkku tajusi että se sai nyt vitkuteltua paljon enemmän ja jäi jälkeen eikä ollut enää näköpiirissä. Huusin sen luokse ja se tuli, mutta jäi kohta taas jälkeen. Ajattelin että menkööt syteen tai saveen, mutta teen samalla lailla kuten metsälläkin ollessa ja jatkan kävelyä. Fennell sanoi kirjassaan, että laumanjohtaja ei seuraa laumaansa vaan toisinpäin, ja päätin jatkaa määrätietoisesti matkaani, koska minähän tässä päätän mihin mennään eikä Elkku! Vaikka pieni huoli kuitenkin oli mielessä siitä, että koira karkaa ja katoaa.
Vaan ei se kadonnutkaan. Elkku tuli kovaa kyytiä perässä kun jäi jälkeen ja hävisin näkyvistä. Hyvittelin koiraa kovasti ja jatkoin sitten muina naisina kävelemistä. Aina kun Elmeri jäi jälkeen niin kävelin vain eteenpäin ja piilouduin jonnekin kiven taa, että koira joutui hiukan etsimään minua. Ilmeisesti se älysi että hei, akkahan karkaa jos en pysy perässä ja lopulta Elkku seurasi viimeisen kilometrin matkan jatkuvassa näköyhteydessä, hihna laahaten maassa. Pari kertaa se meinasi lähteä metsän puolelle mutta uskoi kuitenkin kun vihaisesti komensin sitä takaisin, ja sai sitten loputtomasti leikkiä ja kehua kun tuli luo. Elmeri alkaa ilmeisesti vähän pehmetä. Lopulta otin sen kiinni noin 2km kävelyn jälkeen kun tulimme hiekkatielle, enkä ollut uskoa sitä mitä juuri tapahtui. Koira oli totellut, tullut mukana eikä pullikoinut lähes ollenkaan! Ehkä sillä on jokin oikosulku pääkopassa, saahan nähdä mitä jatko tuo tullessaan. Tietenkään koiran tottelevaisuuteen ei voi luottaa vielä, ei oikeastaan vähääkään, mutta on tämä jo niin paljon parempaan suuntaan menossa, jotta täytyy toivoa että kehitys jatkuu! Ja mitä enemmän yhteistyökykyä Elkku alkaa osoittaa niin sitä enemmän alan pitää koirasta ja tuntea sitä omakseni.

Katsotaanpa sitten syksyllä miten haku on muuttunut! ;) Tuleeko koirasta nyt sitten lähihakuinen tai innoton, sillä viime vuonna se oli kaikkea muuta kuin jaloissa pyörijä! Oikeastaan en panisi yhtään pahakseni, jos haku vaikka supistuisikin puolisen kilometriä.

Ja niin, pääsimme myös agilitykurssin alkutestiin joka pidetään lauantaina. Loppu onkin sitten koirasta kiinni, että päästäänkö kurssille vai ei.

Tiistai 23.04.2013
Olen surkutellut ja surkutellut sitä miten Elmeri ei ole luonteensa puolesta tippaakaan kuten Ami. Muistan vielä miten Elkkua varatessani ajattelin, että kun se on läheistä sukua Amille niin mahdollisesti joitakin Amissa arvostamiani luonteenpiirteitä tulisi tähän pentuun, tietenkään samaa ei voi koskaan saada mutta edes jotakin.
Toteutumisesta voi sitten olla montaa mieltä sillä taisin saada juuri vastakkaista mitä olin hakemassa, nimittäin levottoman ikiliikkujan joka piut paut välittää siitä mitä haluan, teen tai sanon.
Toisaalta monet ovat sitä mieltä että mille tahansa koiralle voi opettaa kunnollisen luoksetulon, irti ja hallinnassa pysymisen ynnä muuta kunhan vaan löytää oikeat keinot. Ja jos alan vertaamaan niitä asioita, mitä olen tehnyt Amin kanssa kuuden vuoden ja Elmerin kanssa kahden vuoden aikana niin tekemisen määrässä on vissi ero. Eikä Amikaan ollut paljoa Elkkua kummempi parivuotiaana, ehkä vain hiukan helpompi. Jos koira on peräänantamattoman itsepäinen pässi niin miksen sitten olisi itsekin, ja voivottelun sijaan aion tästä lähtien tehdä kaikkeni sen suhteen että vien pentua erilaisiin tilanteisiin sekä paikkoihin ja keksin keinot millä saan opetettua siitä hyväkäytöksisen koirakansalaisen kaikissa tilanteissa. Menkööt projektiin kuinka kauan hyvänsä, mutta kyllä minä tähän vielä jotain käytöstapoja ja kuuliaisuutta saan tavalla tai toisella.

Tänään illasta otin härkää sarvista ja menin Elkun kanssa pitkästä aikaa hallille agilitytreenien aikaan. Käytin koiraa vuosikkaana jonkin verran hallissa samaan tapaan eikä se yleensä tehnyt mitään muuta kuin huusi ja meuhkasi. En siis odottanut koiralta nytkään mitään käytöstapoja ja arvelin sen menevän aivan sekaisin, vaikka hallissa olikin vain parisenkymmentä koiraa. Mutta mitä tapahtuikaan, mentiin Elkun kanssa halliin ja se näki ensimmäiset koirat mutta oli aivan hiljaa! Istuin penkille ja Elkku katseli vähän aikaa toisia, sitten viis veisasi muista koirista vaikka ne räkyttivät sille ja nuuskutteli lattiassa olevia hajuja niinkuin ei olisi koiria nähnytkään. Elkku totteli välittömästi kun pyysin sitä suorittamaan pieniä tehtäviä (istu, maahan, paikka, seuraa, katsekontakti), ja se herpaantui mölisemään vasta kun yksi koira käveli aivan nenän edestä parin metrin päästä ohi, kuitenkin se hiljeni kun kielsin huutamasta ja pyysin sitä lähemmäs. En ollut kauaa hallilla, ehkä vartin verran, koska Elkku oikeasti käyttäytyi niin hillitysti niin halusin lähteä silloin kun menee hyvin, ettei koiran päähän jää viimeisenä mielikuvana riekkuminen. Ehkäpä se seuraavan kerran yhdistää mielessään halliin rauhallisena olon eikä huutoa ja mekastusta. Vaikka kuulostaa ehkä hiukan hölmöltä niin olin hyvin, hyvin ylpeä pienestä koirastani ja sen suuresta edistysaskeleesta. Ehkä Elkusta sittenkin saattaa tulla käyttäytyvä koirakansalainen, vaikka työtä se kyllä vaatii.

Sunnuntai 21.04.2013
Perjantaina tein Elmerin kanssa jälleen aamusta luoksetuloja. Sitten minun piti lähteä tummennuttamaan auton laseja pariksi tunniksi. Elkku on ollut nyt muutamina päivinä parin tunnin pätkiä ilman häkkiä, ja jätin sen nytkin vapaaksi koska tarkoitukseni oli tulla piakkoin takaisin ja viedä pentu sitten leikkimään koirapuistoon Nalle-sheltin kanssa. Kuitenkin päästyäni korjaamolle tuli mutka matkaan: Asentaja oli aamulla koiraa kusettaessaan lukinnut itsensä ulos ja joutui etsimään tunnin verran avaimia, sitten kesti vielä puolisen tuntia että mies ehti työpaikalle ja kaksi tuntia siihen että auton lasit olivat valmiina. Olin varma että Elkku on näin pitkässä ajassa tuhonnut kotona jotakin mutta mitä vielä, koira makasi häkissä ja kaikki oli koskematonta kun pääsin vihdoin kotiin.
Lähdettiin miltei heti sinne koirapuistoon. Elmeri oli aivan täynnä intoa tajutessaan minne pääsi, Nalle laskettiin jo irti mutta koska Elkku ei pyydettäessä rauhoittunut joutui se olemaan vielä hihnan jatkeena. Se katsoi kaverinsa perään ja ulisi onnettomana kun toinen juoksenteli parin minuutin ajan, sitten pyysin koiralta uudelleen katsekontaktia. Se nosti päänsä, sulki suunsa ja katsoa tapitti silmiin, ja laskin koiran palkkioksi irti heti kun se oli pysynyt pari sekuntia rauhallisena. Mielestäni sen pitäisi älytä ettei riehumisella, kiljumisella ja hätäilyllä saa yhtään mitään periksi. Miten se muuten voi oppia rauhoittumaan?
Koirapuistoilun jälkeen menimmekin hetkeksi kaverin kotiin. Elkku ei ole koskaan käynyt "Nallen luona" mutta suhtautui yllättävän hyvin tilanteeseen: se nujusi vähän Nallen kanssa ja tutkiskeli paikat läpi, sitten koirat rauhoittuivatkin nukkumaan. Elmeri yritti pari kertaa kiivetä Nallen selkään mutta luopui sitten kun sai kyytiä, sekin on jo eteenpäin sillä esimerkiksi vuosi sitten pentu vaan hurjistui jos joku sanoi sille vastaan. Kokeilimme myös uutta jumppamuotoa: koirille on olemassa jumppapalloja joiden avulla voi kehittää syviä lihaksia sekä tasapainoa. Nina (Nallen omistaja) halusi kokeilla pysyykö Elkku pallolla. Koira ei ole koskaan moista nähnytkään ja ajattelin että se menee täysin lukkoon uudesta tilanteesta mutta Elkku-Irmeli yllätti jälleen kapuamalla suoriltaan pallon päälle seisomaan kuin vanha tekijä, ehkä voisimmekin alkaa hyödyntää pallotreeniä!

Illalla luoksetulot joutuivat kovaan testiin. Ulkona oli liukasta ja lensin nurin, hihna lähti kädestä ja samassa koira huomasi viereisessä pihassa jotain kiinnostavaa ja lähti korvat pystyssä loikkimaan sinne. Olin aivan varma että nyt menee koiranjahtuuseen koko ilta, huusin kuitenkin vielä äkäisenä ja kovaa "TÄNNE!". Mitäkö Elkku tekee, se pysähtyy,kääntyy ja loikkii takaisin.

Käytiin eilen näyttelyssä. Reilu parituntinen ajomatka (yhteen suuntaan) tehtiin kimppakyydillä niin, että farmariauton takakontissa oli pari koiraa ja Elmeri matkusti kanssani takapenkillä. Elkku oli ajomatkat nätisti, ajattelin että se nostaa mielettömän metakan pitkäksi aikaa kun älyää että samassa autossa on muitakin koiria. Elkku kuitenkin vain haistoi toisia ja hiukan rusahti niille mutta asettui sitten kiellettäessä heti makuulle ja nukkumaan. Muuten se ei sitten suutaan avannutkaan ennenkuin vasta näyttelypaikalla ja siellä sitten meteliä riittikin, Elkku on vieläkin sen verran heikkopäinen ettei pysty asettumaan näyttelypaikoilla ja nyt meillä ei ollut häkkiäkään mukana. Vaikka se rauhoittuikin loppua kohden ja olisi voinut olla pahempikin, otti sen käytös kuitenkin hermoille välillä. Pyrin pysymään rauhallisena ja määrätietoisesti mutta mahdollisimman helläkätisesti suljin Elmerin suun kun se alkoi menettämään hermojaan. Välillä se istahti hiljaisena muutamaksi minuutiksi mutta lopulta huuto alkoi taas. Kehässä koira kuitenkin totteli melko hyvin, se seisoi mukisematta paikallaan kuin tatti ja kulki hyvin vierellä. En kuitenkaan todellakaan odottanut tulosta jonka saimme, meinasin lentää persiilleni kehässä kun kuulin tuomarin sanovan "ERI, ja annetaan vielä SA". Eihän Elkku sertille asti yltänyt mitenkään, oli lopulta PU3, saisi kuulemma vielä kehittyä ja häntä nousee liian ylös juostessa. Mutta siitä huolimatta tuomari piti koirasta ja olen itse enemmän kuin tyytyväinen tulokseen.
Takaisintulomatka oli yhtä rauhallinen kuin menomatkakin.

Ja tänään taas ei hurraata huudettu harjoitusten suhteen. Yritän edelleenkin opettaa koiran kulkemaan lenkillä mukana vapaana (ja pysymään vieressä), vaikka pikku hiljaa alkaa usko loppua. Otin pitkän remmin ja jouduin turvautumaan siihen harmittavan usein, Elkku vain lorvaili siellä sun täällä. Pihassa se kyllä pysyi remmin kanssa vaikkei ollut missään kiinni, remmissä oli vain perässä pikkuinen hara jotta koira jää mahdollisesti karatessaan kiinni johonkin oksankarahkaan eikä pääse pakenemaan loputtomiin. Mutta ei se yrittänytkään karata, kävi vain hieromassa itseään vanhoihin kanuloukun syötteihin.

Sunnuntai 14.04.2013
Elmeri täyttää parin viikon kuluttua kaksi vuotta. Vaikka jotain edistystä koiran käytöksen suhteen onkin saattanut tapahtua, odotan edelleen kuin kuuta nousevaa sitä päivää jona koira alkaa käyttäytyä hillitysti niinkuin aikuiset koirat. Olen tehnyt sen kanssa muutamana aamuna luoksetuloharjoituksia pihassa ja se on kuunnellut yllättävän hyvin. Kuitenkin joitakin kertoja se on tosissaan yrittänyt karata, vaikka varsin hyvin tietää mitä oikeasti pitäisi tehdä ja mitä karkailusta seuraa: Jos se päättää lähteä karkuun niin se pinkoo niin kovaa mitä jaloistaan pääsee jotta en varmasti saa sitä kiinni ja pääse nuhtelemaan. Harjoitukset on siis tehty vielä narussa, mutta suurimman osan ajasta koira tottelee ja tulee perässä kun kävelen, sekä pysähtyy odottamaan jos jään liiaksi jälkeen.



Elmeri on oikeastaan melko kuvauksellinen ja luulen että siitä saattaa olla kehittymässä ihan mukiinmenevän näköinen dreeveri, vaikka siinä omat ulkomuotovirheensä onkin (niinkuin muissakin koirissa). Ainakin tästä koirasta on helpompi saada edustavia kuvia kuin Amista, joka tuntuu aina seisovan johonkin suuntaan vinksallaan.
Ilmoitin Elkun kahdelle kurssille, agilityn alkeisiin ja tokon alkeiskurssille. Vaikka koira ei mitään agilityn alkeiskurssia tarvitse osaamisensa puolesta, niin harjoittelussa suurin etu olisi nimenomaan ryhmässä, sillä Elkun keskittymiskyky herpaantuu hyvin helposti muiden koirien läsnäollessa. Luulen siis että alkeiskurssi olisi hyväksi, koska Elkku osaa jo esteet niin suorittamisessa ei tarvitsisi keskittyä muuhun kuin hermojen hallintaan. Tokokurssista tuskin myöskään on haittaa. On kuitenkin suorastaan ihme jos pääsen koirineni ryhmiin mukaan, sillä kyseisellä seuralla tuntuu olevan vähän "natsimeininki" kurssilaisten valinnan suhteen, eikä koirani rotu luultavasti oikein täsmää palveluskoiraharrastajien käsityksiin toko- tai agilitykoirasta.
Ensi viikolla pitäisi mennä käymään näyttelyssäkin, sinne lähtö oli myös vähän extempore. Minulla on omat epäilyni Elmerin kehämenestyksen suhteen, mutta onpahan sitten käyty taas kokeilemassa.


Perjantai 05.04.2013
Seurasin Facebookissa keskustelua koirien painoista ja siellä osa porukasta kertoi miten huonoja syöjiä koirat ovat, vaikka ruokaa on jatkuvasti tarjolla. Ajattelin kirjoittaa oman kokemukseni koiran syömättömyyden hoidosta.

Muutama kuukausi sitten Elmeri oli huono syömämies. Joinakin päivinä se ei syönyt käytännössä ollenkaan ja syöminen kesti kohtuuttoman kaua, kun jokainen ruuanmuru piti käyttää lattian kautta arvioitavana, että pitäisikö tämä nyt syödä vai ei. Mietin mitä pitäisi tehdä kun metsästyskausikin oli käynnissä ja koira tarvitsisi energiaa ja löysin vastauksen Katiskasta: Nälkä opettaa. Laitoin molemmat koirat vuorokaudeksi paastolle ilman minkäänlaista syötävää, luutkin korjattiin pois lattioilta. Seuraavana päivänä koirat saivat tavalliseen aikaan iltapäivästä ruuan. Elmeri ei edelleenkään innostunut syömisestä vaan haisteli verkkaisesti kupin reunaa jolloin kuppi lähti ensimmäisen 10 sekunnin jälkeen takaisin jääkaappiin. Koira katseli vähän aikaa hölmistyneenä ja sai olla siis toisenkin päivän nälissään. Kolmantena päivänä se ei enää kysellyt ruualta päivän kuulumisia vaan iski kiinni kuppiin ja söi rivakasti kaiken. Edelleenkin meillä on käytäntönä, että heti kun koira lähtee kupiltaan haahuilemaan niin kuppi lähtee kaappiin, oli siinä sitten jäljellä muruset tai puolet ruuasta. Seuraavana päivänä on edessä hiukan vähemmän sapuskaa, ja kun päälle jää pieni nälkä niin saattaa taas seuraavalla kerralla mennä kaksinkertainen annos ruokaa. En tiedä mihin tuo perustuu, mutta on vain tullut huomattua. Kuitenkin syöminen on nopeutunut ja kuppi menee yleensä tyhjäksi kerrasta, ja koira syö enemmän kuin aikaisemmin. Ei se edelleenkään mikään suursyömäri ole ja tuskin siitä tuleekaan, mutta ainakin se kestää lihassa.

Lisää koiran paastosta: http://www.katiska.info/ravitsemus/koiran-paasto/

Torstai 28.03.2013
Pikkuhiljaa alkaa pinna palamaan, olen taas miettinyt monta päivää onko oikein tarjota polvivaivaista koiraa jalostukseen. Siis mitä hemmettiä minä edes asiaa mietin, koska kukaan ei ensinnäkään ole sitä käyttämässä, ja luultavasti ei käytä. Minulle alkaa olla aivan sama, en jaksa enää vaivata asialla päätäni vaan katson mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jätän koiran tarjolle ja varmaan muutama dreeverikasvattaja minut asiasta lynkkaa, mutta mitä väliä. Ei jaksa kiinnostaa enää mitä ihmiset ajattelevat, ja täytyy vaan sanoa että onneksi on porukkaa joka jaksaa tsempata, kiitos siitä! <3.

Ja niin, sitten Elmeriin. Koiran teineily on ollut tuskastuttavaa ja tuntuu ettei sille ikinä kasva aivoja päähän, se tekee sitä mitä milloinkin mieleen juolahtaa eikä minkäänlainen totteleminen ole vaihtoehto. Muiden koirien kanssa Elkku on aivan mahdoton ja kuuntelee vielä vähemmän.
Kuitenkin eilinen päivä oli ihan hyvä. Käytiin aamusta hallilla agilityä harjoittelemassa ja siellä oli pari muutakin koiraa. Kävelin Elkun kanssa sisällä ja se huomasi viereisellä kentällä treenaavan koiran, katsoi sitä hetken ja jatkoi inahtamatta matkaansa perässäni! Koirien kiinnityspaikalla oli myös vieras koira mutta Elmeri ei huutanut sillekään, se katsoi kaveria ja muutaman kerran älähti mutta ei mennyt mitenkään pois tolaltaan, vaan oli sitten käskystä hiljaa ja katseli vain. Menin koiran kanssa kentälle ja kokosin yksinkertaisen esteradan viidestä hypystä ja kahdesta putkesta. Tällä välin Elkku oli irti kentällä ja toiset koirat tekivät lähtöä kentän laidalla. Olin aivan 100% varma että Elkku tekee niinkuin ennenkin ja ryntää päin aitaa huutamaan heti kun näkee koiran liikkuvan aidan takana, mutta Elkku vain töllisteli keskeltä kenttää kun kaverit menivät ohi ja tuli sitten aivan itse kyselemään minulta että "hei, mitä me nyt tehtäisiin?". Loistavaa, Elkku osoitti jotain itsehillintää! Ja agilityratakin meni hienosti, Elkku oikeasti yritti ja tykkäsi juoksemisesta sekä haki itsenäisesti joitakin esteitä. Tuskin kerkesin sanoakaan "putkeen" niin koira ampaisi tunneliin kuin rasvattu salama.



Agilityn jälkeen menimme vielä koirapuistoonkin. Sinne tuli sitten toinenkin koira, pikkuinen 12 viikkoinen karjalankarhukoira. Mietin että osaakohan Elkku leikkiä niin ettei satuta toista, vaikka karjalainen olikin koon puolesta isompi niin se oli silti aika hento eikä sillä tietenkään ollut samalla lailla voimaa kuin parivuotiaassa koirassa. Elmeri kuitenkin suorastaan hyppäsi sivuun heti kun pentu vähän inahti painiessa, ja kun pentu suuttui Elkun liian kovista painiotteista alkaen murista, ei Elkku välittänyt mitään vaan juoksi pois. Tähän asti Elkku on yleensä aloittanut vain kahta kauheamman ahdistelun, jos joku sille on mennyt sanomaan vastaan. Ja sain koiran vielä ongelmitta kiinnikin, tavallisesti koirapuistosta lähteminen on vähän neuvottelukysymys.
Tänä aamuna otin pitkän liinan ja harjoittelin koiran kanssa "vapaana" kulkua takapihalla. Se tuli perässä sinne minne päätinkin mennä ja viimeistään kutsumalla jos sattui jäämään liian kauas. Hinkkasin sen kanssa luoksetuloa ja polun kävelyä vartin verran ja jouduin ainoastaan kerran turvautumaan narusta nykäisyyn, kun Elkku jäi pidemmäksi aikaa nuuskimaan jotain hajua eikä tullut kutsuttaessa. Mutta muuten se toimikin oikein hyvin, melkein niinkuin pitikin, ja voi olla että sille alkaa viimein kehittymään jotain järkeä päähän kaiken teineilyn jälkeen. Vaikka saahan nähdä, yleensä jotain aina sattuu juuri kun pääsee kehumasta.

Torstai 28.02.2013
Mettävehkeet oli kaivettava naftaliinista kun niin nätisti pyydettiin ajattamaan vielä viimeisen päivän kunniaksi. Sääkin oli mitä mainioin, lähdimme siis Tuusniemelle.
Aamulla sain viedä koiran yksikseni maastoon, Leksa lähti poikansa kanssa ajamaan hevosia. Alueella oli liikuskellut ilveksiä ja pentu lähti ensimmäisenä ilveksen jäljille, pöläytti sitten metsässä jotakin ajontynkää pari minuuttia ja hukkasi, sitten se lähti hukalta taas liiruilemaan omille teilleen. Tiesin tasan tarkkaan että koira juoksee tielle päästyään suoraan talon pihaan Paakkisenlammen rantaan, josta se on haettu varmaan puolenkymmentä kertaa tänä talvena. Sieltä sen sai nytkin käydä hakemassa. Mikä se sellainen metsästyskoira on, joka ei edes kestä metsässä?
Vein Elmerin samalle paikalle takaisin mistä lähdimmekin, se lähti uudelleen etsimään ja jonkin ajan kuluttua tuli metsästä tielle ja alkoi samalla huutaa juosten niin kovaa kuin jaloista lähti. Niinpä niin, koira oli törmännyt tiellä miesten ajamiin hevosiin ja lähtenyt ajamaan niitä takaa. Turhautuneena kävelin takaisin autolle, kunhan Elmeri tulisi pois reissustaan niin lähdettäisiin kotiin, ei sitä väkisin voi jäniksen perään laittaa kun ei kerran pätkääkään kiinnosta kestää siellä työmaalla. Koira pinkoi 30km/h vauhtia hevosten perässä kolmatta kilometriä neljän tien risteykseen, kunnes miehet kääntyivät ja toivat koiraa takaisin päin. Elmeri ei kuitenkaan tullut pihalle saakka vaan lähti metsään, se kierteli hakemassa pihan ympärillä lähimetsiä kunnes jokin haju tarttui nokkaan ja lopulta koira lähti ajamaan sitä jänistä, kuitenkin sellaisessa maastossa ettei sinne voinut oikein lähteä passiin.
Jänis juoksi hiukan pidemmän kaavan mukaan, annoimme koiran mennä ja haimme sen sitten pois Heinämäestä. Emme edelleenkään saaneet ammuttua jänistä reilun tuntisen ajon jälkeen, totta kai jänis hävisi koiralta juuri kun ehdimme passipaikalle. Myös hirvet liikuskelivat ajoalueella mutta Elmeri ei lähtenyt niiden perään.


Lauantai 16.02.2013
Niin mitä juuri eilen kirjoitinkaan? Että tänään metille?
No joo, aamulla lähdin hiukan extempore, jätin repun sekä pyssyn kotiin, pakkasin molemmat koirat kyytiin ja irrotin ne maastoon vähän yli kymmenen. Eivät ne ehtineet olla irti kuin muutaman minuutin kun ajo läksi aivan auton vierestä. Pojat painelivat innoissaan menemään ja itse vietin jonkin aikaa koluten haavan runkoja lumen alta, moto oli silpunnut useampia haapoja kenttään ja jänikset olivat jo syöneet niitä joihin pääsivät käsiksi ja putsailin niille lisää syötävää. Löysin myös metson jäljet, tai ainakin niin luulen sillä jälki oli mielestäni aika iso. Kuvassa olevan rukkaseni koko on noin 14x26.



Vaikka arvelin että jänis tekisi isomman lenkin kahden koiran edessä niin aloin jo hiukan ihmetellä kun pojat ajelivat eteenpäin vielä 800m etenemisen jälkeen. Ei kai matka nyt niin iso ole loppujen lopuksi, se vain tuntuu pitkältä kun ajot ovat viime aikoina pyörineet parinsadan metrin säteellä. Koirat erkanivat omille jäniksilleen ensimmäisen tunnin ajon jälkeen ja mikäpäs siinä, ei niiden tarvitse liiemmin opetella menemään porukalla. Olemme Ollin kanssa vieneet koiria muutamia kertoja kahdelleen mutta lähinnä vain vaihtelun ja huvin vuoksi, pääosin olen koettanut pyrkiä siihen että koirat tekevät hommia itsenäisesti välittämättä muista haukkujista. Loppupäivän Ami ja Elkku telusivat kumpikin omassa ajossaan, ajot eivät vain olleet lumikinoksien takia kovin sujuvia. Katkot eivät olleet kovin pitkiä mutta niitä oli siitä hyvästä enemmän eikä vauhti ollut kummallakaan koiralla kovin kummoista. Ami kadotti suojahousunsa metsään. Lisäksi luulen että Elmeri sai jo nenäpunkkeja tiistaina koirapuistosta: Seurasin koiran jälkityötä ja se sestasi pitkän aikaa edestakaisin selkeällä, suoralla jäljellä eikä meinannut saada selvää kumpaan suuntaan jänis oli mennyt. Tavallisesti Elkku nuuhkaisee kerran yhteen suuntaan, sitten toiseen ja valitsee reittinsä, tällaista arpomista en ole ihan äsken nähnyt. Mutta no, pääasia että koirilla on liikuntaa ja hauskaa :)
Elmerillä oli myös näytön paikka: Kaksi hirveä oli kävellyt metsäautotien yli tullen juuri siltä suunnalta jossa koira touhusi. Huomasin jäljet ja jäin niiden kohdalle odottelemaan, Elmeri tuli kohti harvakseltaan mölähdellen. Olin aivan varma että se tulee hirven jälkeä pitkin kunnes koira kääntyikin noin 70 metriä ennen minua ja lähti haukkua poksautellen toiseen suuntaan. Hienoa, se pysyi kuitenkin siellä jäniksen pelissä! (tai ehkei se vain törmännyt jälkiin...)





Otin reilun neljän tunnin ajon jälkeen koirat kiinni. Ne tulivat huutamalla pois vaikkakin hiukan vastahankaan ja lorvimalla, kuitenkaan en viitsi juoksuttaa niitä loputtomiin raskaassa kelissä. Ja ehkä lasku kesälomaan on nyt hiukan pehmeämpi, kun loppukaudesta käynnit lyhenevät ja niiden välit pitenevät.

Perjantai 15.02.2013
Loppukausi taitaa mennä laskukuntoon hankkiutumisessa. Elmeri kävi metsässä viime viikon sunnuntaina ja kyllä se vaan sitkeästi lumessa mennä jurmutti, mutta ajaminen ei ollut mitenkään sujuvaa lumen määrästä johtuen. Ajo oli sellaista "yksi haukku siellä, toinen täällä"- tyylistä kun suurin osa koiran energiasta meni eteenpäinpyrkimiseen, ja ajattelin lopulta ettei tällaisesta koiranjuoksutuksesta liiemmin ole hyötyä muuten kuin liikuntamielessä. Amia en ole kehdannut enää mennä revittämään vaikka se hurjana yrittääkin lähteä jokaisen jäniksenhypyn perään. Lenkkeilyhommiksi menee siis, ja Elmeri pääsee taas kavereidensa kanssa koirapuistoonkin puolen vuoden "karanteenin" jälkeen :)

Lauantai 09.02.2013



Kun taas kerran ajokoe johon olin menossa Amilla peruttiin niin vein Elmerin mätsäriin. Kävin hallilla jo aamulla aikaisin pystyttämässä häkin valmiiksi alueelle, ettei minun tarvitsisi kaivella häkkiä pystyyn silloin kun paikalla on paljon porukkaa ja oma koira toisessa kädessä. Mentiin hyvissä ajoin paikalle jotta Elmeri ehtisi kunnolla rauhoittua ja totutella mätsäripuuhiin ennen kehien alkua.
Ensimmäisen vartin verran koira oli hyvin levoton ja huusi vaikka häkki oli kokonaan peitettynä. Mutta sitten se ilmeisesti tajusikin että hei, ei auta mitään jos huutaa ja lisäksi hiljenemällä saa nakkia, olen siis hiljaa! Elkku kävi häkkiin makuulle, annoin sen rauhoittua jonkin aikaa ja nostin sitten häkin huppua niin, että Elmerille avautui pieni kurkisteluaukko ulkomaailmaan. Kun koira näytti alkavan käydä kierroksilla läväytin hupun taas takaisin, sitten Elmerin rauhoittuessa nostin uudelleen huppua pois edestä. Koira tajusi melko nopeasti että huutamalla se menettää mahdollisuutensa tarkkailla ympäristöään, niinpä se lopulta oli hiljaa vaikka osa huppua oli poissa ja kävi viimeisellä nukkumaan. Puolitoistatuntisen siedättämisen jälkeen halli oli täynnä koiria ja ihmisiä, eikä häkin päällä ollut mitään peitettä ja Elmeri nukkui rauhassa putkassaan. Päätin sitten viedä siedätystä askeleen pidemmälle. Koira selvästi tajusi jo että muut eivät pääse sen (eikä se niiden) luo häkin läpi ja pystyi sitten rauhoittumaan, mutta mitäs kun avasin häkin oven? Pidin kättä sen verran oviaukon edessä että Elmeri ei päässyt ulos mutta sai työnnettyä päänsä pois häkistä ja katseltua ympärilleen. Tästä se hermostui hiukan ja messusi minulle että "mitä peliä tämä on, kun ovi avataan eikä pääsekään ulos?", mutta tyytyi sitten kohtaloonsa ja katseli kohta koiria aivan hissukseen. Syöttelin Elkulle nakkeja silloin tällöin kun se pysyi hiljaa, ja toiset koirat saivat kulkea ohi ilman että Elkku aloitti mölyämään. Ehkä siitä sittenkin vielä kehittyy käyttäytyvä koira!

Kuitenkin edelleen kun Elmeri tuli ulos häkistä se oli todella levoton. Olin asettanut häkin aivan kehän laitaan sillä arvasin että hallissa on tiivis tunnelma, enkä halua kuljettaa siellä koiraa enempää mitä pakko ettei se pääse nokakkain vieraiden koirien kanssa. Lisäksi jos nyt joku koira hyökkäisi sen kimppuun voisi luotto mätsäritilanteen turvallisuuteen taas kärsiä ja huutaminen sekä vauhkoaminen pahentua. Niinpä sitten kehien alkaessa otin koiran syliin häkistä ja harppasin sen kanssa suoraan kehään missä se joutui käskyn alle, joten se ei juurikaan ehtinyt huutamaan.
Kehämenestys ei ollut kehuttavaa mutta kaikkein tärkeintä oli saavutettu käytös, sillä vielä pari mätsäriä sitten Elkku huusi kuin päätä leikkaisi aivan jatkuvalla soitolla.

Tiistai 05.02.2013
Toivoin että viikon tauko olisi saanut vähän intoa Elmeriin. Hyvin se hakikin eikä hylännyt jänistä niinkuin aluksi pelkäsin, vaan otti sen ylös ja ajoi hitaasti, katkonaisesti mutta kuitenkin. En ottanut ajosta aikaa, jänis latoi melkein suoraan pitkän matkaa ja viimeiset haukut kuuluivat erään pihapellon takaa, sitten Elmeri löytyikin sahan pihalta. En tiedä menikö se sinne jäniksen perässä vai omia aikojaan mutta kuitenkin, onneksi tuli pois eikä hätyyttänyt mitään kotieläimiä matkallaan. Vein koiran toiseen paikkaan ja se löysi melko nopeasti jäljen, herätteli sille ja läksi seuraamaan. Se kuitenkin karkkosi kauas, ehkä noin 800 metrin päähän ja aloin epäillä että koira on lähtenyt luuraamaan omille teilleen. Se on mennyt jo kolmella reissulla melkein samaa reittiä, joten osasin jo arvata mille tielle menisin koiraa hakemaan. Elmeri loikkasi tielle kuullessaan auton äänen ja poimin sen kyytiin. Samalla huomasin ketunjäljet tienposkessa, saattoi olla että koira tulikin ketun kulkureittiä pitkin tielle eikä vain muuten vaan luuraillut. Ainakin kulkureitti selittäisi miksi koira on tosiaan määrätietoisesti tullut jo kolmesti samaa tietä tälle alueelle, tosin voihan se olla sattumakin. Mutta alueella kuitenkin liikuskelee kettuja.

Keskiviikko 30.01.2013
Käytiin myrskyisessä metsässä. Koira haki ensimmäisen erän ihan hyvin ja löysikin jäniksen, tosin ajo kesti huimat kolme minuuttia. Elmeri kävi sitten pidemmän kaavan mukaan hakulenkillä 700m päässä ja tuli takaisin. Yrittäessäni vaihtaa maastoa koira ei jostain syystä enää irronnut hakemaan, se kävi 150m päässä ja kun en lähtenyt liikkeelle vaan komensin Elkkua etsimään, se alkoi huutaa minulle päin naamaa ja jäi sitten viereen istumaan. Kun nousin ylös koira säntäsi suuna päänä liikkeelle mutta huomatessaan etten tullut mukana se ei jatkanut enää hakemista. Tästä suivaantuneena päätin että nyt lähdetään kotiin, jos ei kerran kiinnosta mennä etsimään niin en minäkään ala jänistä liikkeelle potkia! Kävelin koiran kanssa autolle ja ilmeisesti Elmeri käsitti että pois ollaan lähdössä, sillä se puikkasi vielä autolta metsään kierrokselle. Koira touhusi aikansa mutta ei löytänyt mitään ja huusin sen pois.

Torstai 24.01.2013
On taas mennyt pari päivää siihen malliin että olisi viisaampi jos ei olisi koiria ollenkaan! Ami kävi eilen ja herätteli puolitoista tuntia saamatta mitään aikaan, sitten ajoi puoli tuntia ja tuli pois eikä uudessa maastossa saanut mitään ylös. Elmeri oli tänään kyläluutana, se jäljitti ensin kettua mutta hävitti sen tielle, sitten juoksi tietä pitkin räkyttämään erään kyläläisen pihalle. Kävin koiran pois ja sain kunnon läksytyksen talon emännältä. Vein Elkun vielä maastoon ja kyllä se sitten ajoi katkonaisesti reilu tunnin enkä edelleenkään ssaanut ammuttua mitään.
Ja niin, unohdin mainita hakuhommasta, kunnollista yöjälkeä ei ollut ja haku oli ennallaan, laajuus 300 metrin luokkaa eikä Elmeri kylläkään paljoa kysellyt jaloissa kun sai luvan lähteä etsimään. Ehkä siis olen huolinut vähän turhaan, mutta siltikin täytyy yrittää käyttää koiraa myös omalla porukalla eikä vain vieraissa.

Tiistai 22.01.2013
Käytiin Tuusniemellä. Ajot olivat ihan hyviä ja vailla suurempia katkoja, joitakin 5-10min hukkia tuli mutta muuten ihan yhtenäiset ajot, tosin 1. ajo päättyi kenuun. 1. ajo kesti kokonaisuudessaan 2,5 tuntia ja toinen oli tunnin mittainen putki. Ylösotot sujuivat n. puolessa tunnissa, mutta edelleenkään en ole hakemiseen tyytyväinen. Täytyy käydä taas enemmän "omalla" porukalla koiran kanssa, sillä vanhempi isäntä ei usko ollenkaan kun yritän selittää että koiralle ei mielestäni pitäisi näyttää jälkiä tyyliin "mene tästä ja tähän suuntaan", miten se voi tällä tavalla oppia itsenäiseksi hakijaksi? Hermot meinasivat jo mennä iltapäivästä, kun koira pyöri jatkuvasti jaloissa ja toinen vaan näyttelee sille valmiita jälkiä. Eihän pelkän metsäkoiran koulutuksen kannalta ole mitään väliä miten sitä neuvoo mutta kun tätä olisi tarkoitus käyttää kokeissakin, niin eipä paljon naurata jos koira kyselee jaloissa että missä ne jäljet ovat. Nyt täytyy välillä palata maan pinnalle ja pistää Elmeri etsimään itse jälkensä. Alla vielä päivän jälkitietoja ajon aikana:





Lauantai 19.01.2013
Eilen oli taas tapahtumia illasta. Jätin epähuomiossa kämppämme ulko-oven auki ja mitäs muutakaan siinä kävi, kuin että Elmeri läksi pakomatkalle Neulamäkeen. Huomattuamme koiran karanneen lähdimme etsimään sitä, aluksi kävellen ja sitten autolla. Huutelin koiraa takapihan metsästä, kävin läpi lenkkeilypaikkoja joissa olemme useimmiten käyneet sekä pyörin muuten vain kylillä, Olli kävi läpi Neulamäen koulun ja tehdasalueen mutta mitään merkkiä koirasta ei näkynyt eikä kuulunut. Laittelin nettiin katoamisilmoitusta kuvan kera ja soittelin jo kasvattajalle peruakseni lauantaisen kokeeseen menon, eihän koira välttämättä löytyisi ajoissa tai edes hengissä! Kymmenen aikaan illalla Elmeristä ei näkynyt vieläkään merkkiäkään, pakkasta oli viitisentoista astetta ja tuuli yltyi. Taajamassa on niin paljon jäniksiä ja rusakoita että oli ihme ettei se vielä ollut alkanut ajamaan mitään, joten tulimme Ollin kanssa siihen tulokseen että joko koira on jossain tiellä pizzana tai sitten otettu talteen, tai ehkä se vain lorvii kylillä tulisi yön aikana takaisin kotiin. Joka tapauksessa läksimme kotiin ja aikeissa oli soittaa heti aamusta löytöeläinsuojaan. Vielä ennen nukkumaanmenoa sitten käväisin nopeasti Facebookissa ja yllätys, siellä oli Dreeveri-ryhmässä julkaistu Elmerin kuva sekä löytäjän yhteystiedot. Kello oli jo lähemmäs 11 illalla mutta laitoin vielä tekstarin löytäjälle ja sain perään puhelinsoiton, Elkku oli törmännyt löytäjäänsä kun tämä oli ollut lenkittämässä omia koiriansa ja Elmeri oli seurannut näitä koko matkan löytäjän kotiin asti. Kävi ilmi että Elmeri oli otettu jo pari tuntia sitten kiinni ja nyt oleskeli aivan muutaman korttelin päässä joten läksimme hakemaan sitä heti, laitoin lauantain kokeen järjestäjälle vielä viestin että pääsemme kuitenkin mukaan.

Ja aamulla siis kokeeseen. Yöllä oli hirmuinen myräkkä ja koko päivän tuuli jonkin verran, pakkanen lauhtui yön aikana 15 astetta ja iltapäivästä alkoi sataa lunta. Maastoon lähdettiin, jälkeä oli paljon ja Elkku oli täynnä virtaa karkailustaan huolimatta ja haku oli mielestäni aika hyvää, se rengasti, oli reipasta ja sopivan välimatkan päästä eikä koira lähtenyt huitelemaan pitkille reissuille niinkuin se joskus tekee. Se ehti hakea aika kauan, puolisentoista tuntia, mutta sai lopulta jäniksen ylös ja muutamia katkoja lukuunottamatta pelasi niinkuin peruspäivänä. Loppua kohti ajo alkoi jostain syystä takeltelemaan ja jänis hävisi lopulta ojille, kenua ei kuitenkin ehtinyt tulla. Enhän minä sitä taaskaan saanut kiinni muuten kuin juoksemalla peltoon perään... Tulos oli kyllä positiivinen yllätys, vaikka koira onkin viime päivinä ajellut jollain lailla niin en uskonut sen yltävän ykköseen asti.

Perjantai 18.01.2013
Vuoden 2012 tavoitteena oli käydä ajokokeissa, näyttelyissä sekä päästä agilityn alkeiskurssille.
Ajokokeisiin asti emme ehtineet, alkusyksy meni koiralta niin penkin alle hirvien ajamisen vuoksi ettei kokeisiin menoa voinut kuvitellakaan. Näyttelyissä kävimme ja menestys ei päätä huimannut, mutta mätsäreissä on mennyt aika hyvin, siitä pointsit Elkulle. Agilityn alkeiskurssista on turha haaveillakaan koiran huonon käytöksen ja tottelemattomuuden vuoksi, jääkööt se siis tulevaisuuden tavoitteeksi.

Tavoitteita vuodelle 2013:
-Edelleen koekäynnit
-Muutama kaato metsällä, jotta koira oppisi koko ajamisen ytimen
-Käytöksen paraneminen varsinkin muiden koirien läsnäollessa, tai edes rauhoittuminen! Ja lisäksi itselleni asetan haasteen pysyä rauhallisena ja yrittää olla menettämättä hermoja missään tilanteessa
Ëiköhän näissä ole jo aivan tarpeeksi työstämistä.

Sunnuntai 13.01.2013
Tuusniemellä. Tänään emme onneksi laskeneet Elkkua valmiille jäljelle noin suoranaisesti vaikka hankalaa oli mennä jäljettömään maastoon koska sellaista ei käytännössä ollut. Menimme hyväksi todettuun kohtaan, jäimme istuksimaan ja koira läksi hakemaan normaalisti. Ei kestänyt kauaa kun koira läksi ajamaan mutta ihmeen harvalla haukulla, luulin ensin sen herättelevän mutta kyllä se kuitenkin eteni hyvin. Ajo oli katkonaista ja luulen että jälkien paljous sotki taas koiraa, tuntui ettei se oikein tiennyt mitä olisi pitänyt ajaa ja missä sillä se ajoi ensin pätkän yhdessä kohtaa, sitten siirtyi hiljaa ja mölähteli kohta aivan toisella puolen maastoa, siirtyi tien yli vaikka jänis ei todellakaan ollut mennyt siitä ja sitten ajoi jänistä myös toisella puolen tietä. Koiran touhuissa ei ollut päätä eikä häntää ja Leksa sanoikin että varmasti liikkeellä on monta jänistä, enkä itsekään usko että Elmeri olisi löysyyttään lörpötellyt vanhoille jäljille, muutenhan se olisi huutanut jatkuvasti kun kaikkialla oli yöjälkiä.

Vaihdoimme paikkaa Leksan takapihalle jossa jänis oli käynyt syömässä hevosten heiniä. "Puhtaassa" metsässä ajo oli sujuvampaa, mutta koiran ääni tahtoi hävitä metsikköön ja muuttui lopulta puolentoista tunnin ajon jälkeen säälittäväksi raakkumiseksi, ilmeisesti lumi tai jokin kävi vähän henkeen ja tutkapantakin oli kerännyt ympärilleen ison jäämöhkäleen jota Elmeri kantoi niska vääränä ympäri metsiä. Koira tuli onneksi tänään kutsumalla pois ettei sitä tarvinnut metsään jättää vaikka Leksa tosin olisi mieluusti koiran pitänytkin... Emme saaneet taaskaan ammuttua mitään, mutta ei sen parempi tuuri ollut myöskään 6 miehen ja yhden koiran beagleporukalla eikä ajokoiramiehellä jotka pyörivät päivällä samoilla alueilla, molempien ajot olivat myös lyhyitä pöläytyksiä niinkuin Elmerin aamupäiväiset esitykset.

Lauantai 12.01.2013
Lukeeko näitä tekstejä oikeasti kukaan? Mitä olette tykänneet? Inspiraatio alkaa kyllä kohta ehtymään, päivät ovat niin väsyttäviä ettei jaksaisi muuta kuin kellahtaa sänkyyn kunhan saa luikerreltua ulos maastopuvusta.

Mutta jos nyt vielä kuitenkin. Menin taas Tuusniemelle ja jälleen kävimme ajelemassa aamusta tiet läpi jälkiä etsien. Autolla jälkien hakeminen kyllä vähän sotii omaa ideologiaani vastaan, eihän koira lähde kohta jäljettömään maastoon lainkaan jos aina ajellaan ja etsitään valmiit jäljet! Täytyy yrittää ensi kerralla vihjailla että mitäs jos vain laskettaisiin se koira jostakin irti...
Jäljet löytyivät ja Elmeri pistettiin matkaan. Kuitenkin joka paikassa oli niin paljon jälkeä ettei pentu todennäköisesti älynnyt että mitä seurata, sillä se kierteli isoa lenkkiä ja seurasi lopulta jotakin jälkeä talon pihaan monen sadan metrin päähän irtilaskupaikasta. Tai ehkäpä jänis oli vaan juossut koko reitin, mistäs sitä tietää, mutta pihassa Elkku sitten herpaantui muihin hommiin ja jäi räkyttämään muille koirille. Lähdimme Leksan kanssa sitä hakemaan ja törmäsimme talon isäntään joka oli jo häätänyt koiran takaisin työmaalle niinkuin kuuluukin. Elmeri läksikin pihasta ketun jäljille ja pöläytti sitä viisi minuuttia järven yli, sitten en tiedä menikö kettu louheen vai loppuiko mielenkiinto mutta joka tapauksessa ajo taukosi niemeen. Lähdimme Leksan kanssa paikalle ja sillä aikaa koira ehti kaivella ylös jäniksen, sitä se ajeli rantaviivaa myöten ja kadotti lopulta, luulen että niemessä oli toinenkin jänis sillä yksi oli juossut järven jään yli emmekä löytäneetjälkeä takaisin ja kohta koira läksi ajamaan toista aivan päinvastaiseen suuntaan. Tämäkin ajo katkesi nopeasti ja Elmeri päätti tehdä pidemmän kaavan mukaisen hakulenkin, kävi pirulainen matkoillaan taas pihoilla kurkkimassa, sitten se kiersi pari kilometriä järven lahden ympäri ja palasi takaisin alkaen ajamaan kolmensadan metrin päähän siitä mihin edellinen jäi. Koiraa piti taas ottaa kiinni pimeän alta ja eihän se ajosta tullut muuten kuin sieppaamalla. Päivän ajot olivat aika katkonaisia enkä viitsinyt edes laskea minuutteja, kuitenkin ilmoitin pennun kokeeseen että kokeillaan nyt kepillä jäätä ensi viikolla.

Torstai 10.01.2013
Läksin Elmerin kanssa Tuusniemelle. Aamullinen maasto oli aika jäljetön eikä koiran hakulaajuuskaan päätä huimannut, se kävi muutaman kymmenen metrin säteellä etsimässä eli käytännössä pyöri jaloissa. Lopulta sen nokkaan tarttui jokin haju joka kuljetti sen tielle, siitä taas koira törmäsi minun ja Leksan aamuisiin jälkiin ja läksi seuraamaan niitä takaperin Leksan pihalle. Hyvinpä alkoi tämäkin reissu! Tallustimme koiran perään ja siihen mennessä kun pääsimme pihalle oli koira jo jatkanut matkaansa metsään talon taakse, menimme sisälle kahvipöytään ja annoimme pennun touhuilla. Pian se yllättäen löysikin jäniksen ja jouduimme passiin, tosin ajo oli lyhyt 30min pöläytys keskellä metsää, homma katkesi heti kun jänis oli juossut täyden kierroksen. Koira luovutti piakkoin ja tuli pois mutta eipä hätä ollut tämän näköinen, uuteen maastoon lähdettiin.
Tässä maastossa olikin yöjälkiä, joskin niiden päällä oli härmä lunta mutta kuitenkin. Elmeri läksi hakemaan ja vaikka kuinka yritin hillitä niin Leksa vaan halusi kävellä tienvarsia, ehdimme kävelläm puolisen kilometriä koirasta poispäin kunnes Elmeri tuli ottamaan yhteyttä siihen mihin meidät jätti, mutta kun emme olleetkaan enää siinä niin koira juoksi taas Leksan pihaan. Ei auttanut muuta kuin kävellä takaisin sinne mistä lähdettiin, huutaa koira pois pihasta ja usuttaa sitä uudestaan jäljille. Tällä kertaa sain pidettyä ukon paikoillaan ja koiran metsässä, Elkku kolusi hyvin perusteellisesti taimikkoa ja sai lopulta jäniksen ylös. Yritin hienovaraisesti kertoa Leksalle miten pienellä alueella jänis pyörii dreeverin ajossa lumikelillä mutta eipä tämä uskonut, vaan menimme passiin tielle joka oli aivan liian kaukana ajon alkupaikasta. Kun koira oli pyörittänyt jänistä pienessä ringissä tunnin verran niin läksimme vihdoin lähemmäksi, jänis kuitenkin osasi jatkuvasti kiertää meidät sopivalta etäisyydeltä eikä ilmaantunut ammuttavaksi.
Ajo oli alkuun hiukan katkonaista mutta ilmeisesti koira sai päivän aikana vähän itsevarmuutta sillä iltaa kohti ajo vain parani. Harmi vaan että lopulta alkoi tulla hämärä, aloin huudella koiraa pois mutta ajossa ollessaan se ei korvaansa nostanut vaikka olin viidenkymmenen metrin päässä siitä. Tällaista en olekaan vielä joutunut ennen tekemään metsäreissulla: etsin paikan jossa pääsin ajon väliin, menin kuusen taa väijyyn ja kaappasin ajavan koiran kainaloon. Mitäs ei tule kutsumalla! Ihmeellisen vähän siltä kuitenkin tuli vastalauseita, se vähän inisi ja yritti pari kertaa lähteä jäljille mutta tuli kuitenkin melko helpolla mukaan. Kuitenkin lukuunottamatta kaadon puuttumista olen päivän tulokseen ihan tyytyväinen, Elkku sai toivottavasti jonkin verran harjoitusta sekä oppia, toinen ajo oli lopulta todella sujuvaa ja se ehti kestää kolmisen tuntia. Lisäksi mikään paikka koirassa ei edes kunnolla punoittanut vaikka piti olla karkea keli.

Lauantai 05.01.2013
Kun muutakaan ei ollut niin läksin mätsäriin Elkkua huudattamaan. Mätsärissä oli enemmän porukkaa mitä kuvittelin ja minulla oli täysi työ yrittää pitää koira niin ettei se haistelisi nokakkain kenenkään muun kanssa ja onnistuinkin siinä. Elmeri huusi vähemmän kuin tavallisesti, häkissä ensimmäisen vartin verran se jaksoi koilottaa mutta asettui sitten makuulle ja lopuksi sitten nukkuikin siellä vaikka otin häkin päältä hupun pois. Kuitenkin heti kun otin koiran pois häkistä se alkoi huutaa kahta kauheammin eikä rauhoittunut oikein hyvällä eikä pahalla. Ärsytimme siis taas joukkoa ihmisiä... Mutta ollessaan kehässä käskyn alla koira oli aivan toista maata: se pysyi paikoillaan ja kulki vierellä nätisti, pari kertaa se pyörähti paikallaolon aikana mutta palasi sitten äkkiä ruotuun. Ja heti kun pääsimme ulos kehästä alkoi taas konsertti.

Keskiviikko 02.01.2013
Aamupäivä meni kaupunkireissulla, mutta onneksi illasta jäi vielä vähän aikaa viskata pentu möyryämään metsikköön. Huomasin että Elmerin välinpitämätön asenne on muuttunut viime aikoina, ennen se ei välittänyt ihmisestä tuon taivaallista päästyään irti, mutta nyt se tulee ottamaan useammin yhteyttä haun aikana ja lähtee heti perään jos huomaa ihmisen siirtyneen. Ihan hyvä, en oikein tykännyt niistä kilometrin hakulenkeistä. Lisäksi sen tottelevaisuus on parantunut, vaikka se vieläkin saa itsepäisyyspuuskia niin silti se malttaa kuunnella useimmiten ohjausta ja tulee kun kutsutaan.
Tänään hakulenkit olivat hyviä ja meno reipasta. Jälkiä löytyi useammasta kohdasta mutta pennulla ei riittänyt tänään sitkeyttä jäädä niihin peuhaamaan. Se pyöri jäljilla reilun puoli tuntia ja vaihtoi sitten paikkaa kun ei saanut mitään ylös. Tyhjät 2h, mutta ainakin koira sai juosta.

Tiistai 1.1.2013
Nyt pääsimme viimein omalla porukalla matkaan, ja huolekseni koiran haku oli muuttunut juuri siihen suuntaan mitä pelkäsinkin kun sitä laskettiin rusakkojahdissa valmiille jäljelle: Se kävi jäljettömässä metsässä n. 70m lenkillä ja tuli sitten inisemään ettei löytänyt mitään. Kun emme kiinnittäneet Elmeriin huomiota se alkoi huutaa päin naamaa, lopulta pentu kuitenkin kyllästyi ja läksi uudelle lenkille mutta ei kauas vaan lorvi sadan metrin säteellä. Haetutimme Elkulla vähän ja sitten siirryimme, annoimme taas hakea ja siirryimme kun koira tuli ottamaan yhteyttä. Yhdessä vaiheessa se eksyi meistä ja juoksenteli meidän vanhoja jälkiämme edestakaisin hirmuista kyytiä, seurasimme tätä huvittuneena ja olimme juuri lähdössä hakemaan koiraparkaa kun karkotimme jäniksen liikkeelle. Siirryimme pois paikalta samalla Elmeriä kutsuen, minua harmitti. Tuntui tyhmältä että koira saisi taas "valmiin" jäljen kun tulisi meidän luo, mutta toisaalta se oli itse hakenut reilun 2 tuntia saamatta mitään aikaan. Elkku juoksi meitä kohti ehkä 70m päähän, mutta törmäsi sitten onneksi itse karkonneeseen jänikseen ja läksi ajamaan sitä, hyvä näin ettei koira luule saavansa meiltä liikoja apuja.

Nyt sitä hukanselvitystä sitten saatiin. Räntää tuli taivaan täydeltä ja Elmeri haukkui harvaltaan, ajoon tuli katkoja sekä hukkia mutta kuitenkin se selvitti tilanteet hyvin ja ennen kaikkea malttoi pysyä hukkapaikoilla. Jänis kiersi suurta rinkiä eikä sen ampumisesta ollut kahden ihmisen voimin oikein toivoakaan, parhaimmillaan koira kävi 1,3km päässä ja haukku kuului silti selkeästi, kävelimme lähemmäksi mutta jäimme silti jatkuvasti liian kauas jotta olisimme päässeet ampumaan jänistä. Neljäs isompi hukka jäi selvittämättä sillä koiralta tuhraantui hukalla niin paljon aikaa että jälki ehti peittyä rännän alle, näimme mistä jänis oli juossut mutta koira ei enää tarttunut jälkiin. Hämärä alkoi hiipiä metsään ja meille tarjottiin ystävällisesti kyytiä omalle autolle (joka oli kilometrin päässä umpihangessa), otin siis Elmerin kiinni ja lähdimme kotiin.

Sunnuntai 30.12.2012
Yritimme taas rusakkojahtia mutta huonolla menestyksellä. Poju pyöritti valkeaa jänistä risukossa, Elkku pöläytti ensimmäisen rusakkonsa maantielle. Elmeri haki aamulla hyvin ja oli koko päivän ajan energinen sekä reipas, se tutkaili läpi konehalleja joissa rusakko oli käynyt eikä välittänyt tänään pihakoirista vaan keskittyi omaan hommaansa.

Kuitenkin Elmeri oli jonkin verran ihmeissään porukan paljoudesta: se vahti passimiehiä hakemisen lomassa ja ohjautui heti kun joku vaihtoi paikkaa, olenhan minä tällekin koettanut opettaa että kun siirrytään niin ihmisen mukana on kuljettava mutta sitä eivät innokkaat, liikkuvaiset passimiehet ymmärtäneet. Pentu ei käsittänyt yhtään miksi ihmiset liikuskelivat yrittäessään neuvoa koiraa milloin mihinkin, joten haku oli varsinkin iltapäivällä välillä päämäärätöntä. Kun mukanamme kulkeneet pari ukkoa läksivät hakemaan beaglea maantieltä ja jäin metsään kahdestaan Elmerin kanssa alkoi koira toimia tavalliseen tapaansa: pyysin sen mukaan, kävelin tieltä 50m metsäpellon laitaan ja jäin istuksimaan antaen koiralle luvan hävitä. Se pomppi hangessa niinkuin mikäkin peura ja katosi kovalla kyydillä, sitten ajo läksi parinsadan metrin päästä alle vartissa. Ajo jäi kuitenkin lyhyeksi, tämäkin loppui tielle ja uutta ei enää lähdetty etsimään. Ensi kerralla täytyy varmaan viedä pentua omalla porukalla, en tiedä ovatko tällaiset tapahtumarikkaat päivät oudossa ympäristössä kovin hyviä kokemattomalle koiralle, vaikka jostainhan niitä kokemuksia pitää lähteä kartuttamaan. Elkku tarvitsisi paljon hukanselvitysoppia mutta sitä ei tällaisista pöläytyksistä saa. Mutta jospa ylihuomenna olisi sitten ihan oikea "koulupäivä".

Torstai 28.12.2012
Sovimme rusakkojahdin ja mukaan läksi Elkku, Poju sekä seitsemän passimiestä/-naista. Rusakoita on alueella maanvaivaksi asti ja tarkoitus oli ampua elukka heti kun eteen tulee, joten otin Elmerin mukaan ajatellen että se saisi ehkä kaadon kun passimiehiäkin oli tällä kertaa enemmän kuin yksi. Sää ei kuitenkaan suosinut: edellinen yö oli hyvin lauha eivätkä rusakot olleet liikkuneet, lisäksi aamusta alkanut lumisade vain yltyi päivää kohden. Vanhaa jälkeä oli paljon mutta eivätpä ne Elmeriä auttaneet, sillä kun ei tunnu olevan vielä kärsivällisyyttä kaivella kovin kauaa samassa kohtaa vanhoilla jäljillä. Elkku juoksi ympäriinsä kuin viimeistä päivää ja kävi tutkimassa laajoja lenkkejä mutta ei siltikään törmännyt edes vahingossa rusakoihin vaikka niitä piti olla paljon. Ja kun se ei lopuksi keksinyt muutakaan niin lähtipä sitten kylille luutimaan, haimme sen pois eräästä pihasta jossa se oli huutamassa pystykorville. Töllöntöiksi meni tämä homma, mutta onhan päivä vielä huomennakin.

Sunnuntai 16.12.2012
Elkku kävi isännän kanssa, kolusivat jonkin aikaa vanhoilla jäljillä mutta eivät saaneet ylös.

Sunnuntai 09.12.2012
Tämän koiran kanssa ei näköjään tilanteista tule pulaa.
Aamulla menin maastoon ja ensimmäisenä jäin autolla kiinni lumipenkkaan. Koira alkoi huutaa vimmatusti takakontissa enkä jaksanut kuunnella sitä, joten viskasin sen ulos ja jatkoin auton irrottamista. Näytin Elmerille suunnan ja toivoin että se lähtisi sinne peltoja kohti eikä toiselle puolen tietä. Elmeri töllisteli tiellä ja komensin sitä edelleen toiselle puolelle, se läksi näyttämääni suuntaan ja kiersi juuri sen verran metsän kautta etten nähnyt sitä kun se polkaisi tien yli väärälle puolelle. Ehdin juuri kuulla että meitä lähestyi toinen ajokoira ja samassa Elmeri aloitti vimmatun huudon, niin aloitin itsekin kun tajusin että koira oli mennyt vieraan ajon väliin! Huusin ja yritin juosta pentua kiinni mutta minkäs sille mahtaa, omat jalkani eivät pääse hangessa 12km/h vauhdilla. Kirosin koiran perään kovaan ääneen vaikka tiesin ettei se mitään auttanut ja läksin etsimään väylää josta pääsisin ottamaan Elkun ajosta kiinni. Viimeinen asia mitä haluan on sotkea toisten jahteja, ja lisäksi koiran ei tarvitse oppia menemään tuolla lailla väliin.
Ajo ei kuitenkaan kiertänyt ihan niinkuin Strömsössä. Elkku painoi hirmuista vauhtia suoraan ja lopulta minun oli pakko lähteä autolla perään. Koiran jahtuusta syntyi melkoinen ralli-EK, kun ajoin monta pikkutietä läpi aivan turhaan ehtimättä väliin. Koira painoi ajoineen jäätä pitkin lahden poikki, sitten niemeen josta ei johda pois kuin yksi tie ja järven selkä. Toivoin kylmä hiki otsalla ettei koira tippuisi jäihin sillä minulla ei ollut mitään millä sitä pelastaa, lisäksi jos ajettava päättäisi lähteä isolle selälle niin Elmeri joutuisi olemaan oman onnensa nojassa.
Onneksi ajoon tuli hukka juuri siinä niemessä ja sain koiran kiinni. Jäljet oli pakko käydä katsomassa, mikä helkkarin otus juoksee tällaista rinkiä? Ketuksihan se sitten osoittautui, mokoma oli mennyt niemessä olevaan raunioon. Ajo oli ehtinyt kestää vain puolisen tuntia mutta kilometrejä tuli, autolle varsinkin. Aiemmin sanoin että haluaisin kokeilla ajattaa Elkulla kettua, nyt sitä on sitten kokeiltu ja voin sanoa ettei minua haittaa laisinkaan jos pentu jättää tulevaisuudessa ketut rauhaan.
Yritimme etsiä vielä jänistä mutta jälkeäkään ei löytynyt.

Torstai 06.12.2012
Päivä oli jokseenkin vaiheikas. Lähdettiin aamulla metsään enkä ehtinyt koiran kanssa kunnolla "pelipaikoillekaan" ennenkuin se läksi jäljittämään ilvestä. Elkku juoksi tupsukorvan jälkien perässä yli kilometrin päähän ja alkoi kohta ajaa siellä jotain oikein kunnon kyydillä. Mikähän oli edessä? Läksin autolle ja ajoin lähemmäksi, ajo kiersi siihen malliin että arvelin sen olevan jänis. Koira ehti hukata ajettavan ennenkuin pääsin paikalle ja pentu melskasi jäniksen syönnöskentässä. Ilveksen jäljet tulivat myös syönnöksille, Elkku oli jäljittänyt isoa kissaa tänne asti mutta vaihtanut sitten tutumpaan ajettavaan.
Sitten koira alkoi haukkua paikallaan vimmatusti ja ehdin jo huolestua, sattuiko sille jotain? Supejakaan ei enää pitäisi olla. Olin juuri meno